perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Juustoiset lohikääröt ja hernepyree

Jos tuntee pienintäkään viehtymystä lohta, mozzarellajuustoa ja basilikaa kohtaan, kannattaa kenties kokeilla, miltä ne maistuvat samalla lautasella. Tomaattia tässä muonassa ei ollut ollenkaan, mutta jospa sitä lajia olisi tullut syötyä taas viime aikoina muutenkin ihan tarpeeksi. Resepti on peräisin Antti Vahteran ja Visan Nurmen kirjasta Hellan haltuun, joka on näin sivumennen sanottuna ehkä maailmankaikkeuden parhaiten nimetty keittokirja.
Mozzarellajuustolla täytetyt lohinyytit, hernepyreetä

n. 600 g ruodotonta lohifileetä
n. 150 g mozzarellajuustoa (Buffala)
2 dl basilikanlehtiä
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
100 g vihreitä herneitä
voita

Leikkaa lohifilee ohuiksi viipaleiksi. Mausta viipaleet pippurilla ja suolalla. Leikkaa juusto viipaleiksi. Täytä lohiviipaleet juustolla ja taita kahtia. Grillaa 220-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Nosta basilikanlehdet monitoimikoneeseen, lisää ripaus karkeaa suolaa ja öljy. Anna pyöriä tasaisen vihreäksi. Pirskottele öljyä lautaselle lohinyyttien päälle. Kuullota herneitä hetki voissa ja paseeraa siivilän läpi. Nosta pyreetä lautaselle.

Tämä oli harvinaisen ripeästi valmistuva ruoka (etenkin jos kokkailee kaksin), ja varsin herkullistakin. En vain tiedä, mahtaako uunimme grillivastuksissa olla jotain vikaa, kun niillä ei tunnu olevan ruuan ulkonäköön minkäänlaista vaikutusta. Tai sitten sitä on vaan liikaa tottunut siihen, miltä ulkona grillattu ruoka näyttää ja nuo uunigrillaukset tuntuvat sitten sitäkin kalpeammilta.

8 Comments:

At 26/1/07 17:54, Anonymous Tuuli said...

Slurp. Kokeilisin heti, jos lohi ei maksaisi täällä 19,80 kilo. Nyt pitää säästää juhlapäivään tuo ohje.

 
At 26/1/07 18:39, Blogger Rosmariini said...

Meitsi tykkää yleensäkin paitsi tietenkin lohesta myös tuommoisista basilikasooseista. Suurin piirtein vuosi sitten tehtiin vähän vastaavanlainen kastike tonnikalalle.

 
At 26/1/07 19:22, Anonymous Anonyymi said...

Voi hyvänen aika! Missä lohi voi maksaa 19,80 kilo? Kyseisellä hinnallahan ostaa jo herkullisen nieriän uuniin paistumaan...rommissa tietysti.

 
At 27/1/07 11:37, Blogger Rosmariini said...

Tämän kommenttiketjun teema voisikin olla vuoden takaisiin kalapostauksiin linkittäminen. :) Mutta hyvä kun muistutit tuosta nieriästä, kalatiskillä käydessä on aina hyvä olla pari reseptiä taskun pohjalla, niin ei tule sorruttua mihinkään valmisviritelmiin.

 
At 28/1/07 04:24, Anonymous Tuuli said...

Polkkapossu: Pohjanmeren rannalla Hollannissa kala on kallista.. :-/

 
At 28/1/07 06:03, Anonymous Anonyymi said...

Varmasti herkullista mozzarellan kera. Tein vähän vastaavan lohiruoan, jossa lohi sai sisuksiinsa hunajaa, parmesanjuustolastuja ja basilikaa. Suosittelen kokeilemaan.

 
At 28/1/07 11:57, Anonymous Anonyymi said...

Perjantai-iltamme sai uuden myhäilevän vivahteen, kun söimme tuota basilikalohta. Pelästyin ensin että suolaa lurahti liikaa soosiin ja elvytin sitä sitruunamehulla, mikä toikin siihen hilpeän kirpeän takapotkun. Saattaa olla että seuraavan kerran vaihdan juustonkin hieman terävämpään, olisiko suosituksia?

 
At 28/1/07 14:28, Blogger Rosmariini said...

sivuaskel: Kuulostaa todella hyvältä, olenkohan mahtanut lohta ja parmesaania koskaan yhdistääkään. Löytyisikö noihin mistään tarkempaa reseptiä?

anonymous: Tähän hätään ei nyt tule muuta vaihtoehtoista juustoa mieleen kuin tuo sivuaskeleen parmesaani ja tietenkin tuorejuusto, josta voisi käyttää kenties jotain maustettua versiota. Meillä on reseptiarkistossa ohje varsin maukkaisiin lohikääryleisiin, joihin tuli täytteeksi ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa.

Olisiko jollain muulla hyviä vinkkejä erilaisten juustojen ja lohen yhdistämiseen?

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails