lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Juustomuffinssit

Joskus sitä yllättää itsensäkin ja leipoo viikonloppuaamuna pienperheelleen muffareita. Minusta nämä olivat parhaimmillaan hieman haalenneina. Ihan kylminä tai kuumina maut eivät päässeet kunnolla oikeuksiinsa:
Juustomuffinit (12 kpl)

Muffinitaikinaan:
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl englantilaista sinappijauhetta
3 dl voimakkaanmakuista juustoa raasteena
6 rkl öljyä
1 1/2 dl ruoanvalmistusjogurttia
1 1/4 dl täysmaitoa
1 muna
2 rkl Worcestershire-kastiketta
12 muffinin muffinipelti ja 12 paperivuokaa

Kuorruttamiseen:
1/2 dl voimakkaanmakuista juustoa raasteena
muutama tippa Worcestershire-kastiketta

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, suola, sinappijauhe ja juustoraaste suuressa kulhossa haarukalla. Mittaa loput ainekset toiseen kulhoon tai kannuun ja vatkaa sekaisin. Kaada sitten neste kuivien ainesten joukkoon ja sekoita varovasti haarukalla. Muista, että hyvät muffinit syntyvät kokkareisesta taikinasta.
Paista muffineita 20 minuuttia. Ota ne sitten hetkeksi uunista, ripottele jokaisen päälle hieman juustoraastetta ja muutama tippa Worcestershire-kastiketta. Pane muffinit takaisin uuniin vielä 5 minuutiksi. Anna niiden jäähtyä hetki pellillä ja tarjoa ne lämpiminä.
Ohje on samaisesta Nigella Lawsonin keittokirjasta, josta oli täällä tällä viikolla jo enemmänkin juttua.

9 Comments:

At 21/1/07 21:48, Anonymous Anonyymi said...


Täältä
löytyy ohjeita tuon alkaneen Nigella-sarjan ohjeita (toivottavasti linkki pelittää). Testasin sitä ekassa jaksossa ollutta chiliä; ilman maissileipää tosin, ja oli tosi maukasta.

 
At 21/1/07 22:24, Blogger Rosmariini said...

Kiitos linkistä! Se chili näytti kyllä ihan mahtimakoisalta. Josko vaikka innostuisi joskus itsekin testaamaan.

 
At 22/1/07 22:06, Anonymous Anonyymi said...

Juustomuffinssit...nam...nimen perusteella kuullostaa(näyttääkin)tosi hyvältä!!=)

 
At 22/1/07 22:19, Blogger Rosmariini said...

Olivat kyllä melkoisen hyviä etenkin tuoreeltaan (seuraavana päivänä eivät toimineet enää ollenkaan yhtä hyvin). Onneksi sattui olemaan tarpeeksi voimakkaanmakuista juustoa jääkaapissa, niin sai näihin kunnolla makua.

 
At 24/1/07 08:48, Anonymous Anonyymi said...

No nii, muffinssit on testattu ja hyviksi havaittu :)
Pikkuisen''muuttelin''ohjetta,itselle sopivaksi;)

 
At 24/1/07 12:26, Blogger Rosmariini said...

Nigellan ohjeet vaikuttaisivat olevan aina kyllä melkoisen toimivia.

Jännä muuten, miten kaikki näyttää aina toisen tekemänä niin paljon paremmalta. Minulla tuo juusto suli tuohon pinnalle harmillisen tönköksi, taisi olla turhan karkeaa raastetta. No, itse tehty ruoka saa toisaalta näyttääkin itse tehdyltä. :)

 
At 24/1/07 14:38, Anonymous Anonyymi said...

Näin on...ihailin muuten just sitä juustoa siinä muffareiden päällä,minä laitoin liian vähän ja se suli melkein olemattomiin :D

 
At 24/1/07 16:41, Blogger Rosmariini said...

Juustolla kuorruttaminen on yllättävän vaikea laji. Pari kertaa olen kokkailuissani saanut juuston sulaamaan semmoisen ihanan mehevän venyväksi (pizzassa), mutta yleensä se kuivahtaa liikaa. Aina tulee paistettua kaikkea ainakin aavistuksen verran liian pitkään.

 
At 25/4/11 18:41, Anonymous Anonyymi said...

Päädyin kokeilemaan ohjetta ensi kertaa eilen tyttären synttäreitä varten! Hyvin onnistui ja pidin kovasti. Muffinssit menivät kuin kuumille kiville. Todella hyvä ohje pitää ottaa ylös. Loppujen lopuksi aika helppokin! =)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails