Mokaruokaa
Tänään moni on ollut innoissaan siitä, että olemme viettäneet kansallista epäonnistumisen päivää. Minä en ole aiheesta niinkään innostunut, kun minulle joka päivä on mokapäivä.Onneksi osaan jo tätä nykyä nauraa omille epäonnistumisilleni. Eipähän lopu hupi näillä näkymin meikäläisen elämästä ollenkaan.
Tänne Pastanjauhantaankin on kirjattu ihan lukemattomia ruokamokia. Kai joku muistaa vielä kakun, joka liukeni jääkaapissa olemattomiin. Tai kukkakaalitandoorin, johon hurahti epähuomiossa Naga Morichia eli maailman tulisinta chiliä.
Ikimuistoisimmasta moka-ateriastani on tullut tänä vuonna kuluneeksi 11 vuotta. Tein vuonna 2000 monen kuukauden ajan ahkerasti töitä erään isohkon homman kimpussa, ja kun siitä viimein vapauduin, päätin ryhtyä taitavaksi kotikokiksi. Minulla ei ollut vielä siinä vaiheessa juuri yhtään keittokirjaa, mutta Suuri aasialainen keittokirja löytyi. Ja koska olin tykästynyt kotikaupungistani saatavaan intialaiseen ruokaan, poimin sieltä sitten kokattavakseni reseptin:
Kanaa voikastikkeessaTätä nykyä, lukemattomia reseptejä ja vaikka kuinka monia ateriakokonaisuuksia toteuttaneena lihakastikkeen ja leivän yhtäaikainen tekeminen ei tuntuisi enää kovinkaan kummoiselta, mutta silloiselle minälleni ateriassa oli haastetta ja säätämistä kerrakseen.
1 kg broilerin reisifileitä
1 tl suolaa
½ dl sitruunamehua
2 ½ dl jogurttia
1 pilkottu keskikokoinen sipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna marinadiin
1 pilkottu vihreä chili
2 tl garam masalaa marinadiin
2 tl keltaista elintarvikeväriä
1 tl punaista elintarvikeväriä
1 ¼ dl paseerattuja tomaatteja
1 ¼ dl vettä
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 ½ dl kermaa
1 tl garam masalaa
2 tl sokeria
¼ tl chilijauhetta
1 rkl sitruunamehua
1 tl jauhettua juustokuminaa
100 g voita
Leikkaa broileri 2 cm:n paksuisiksi suikaleiksi. Mausta suolalla ja sitruunamehulla.
Sekoita jogurtti, sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili ja garam masala monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi.
Sekoita elintarvikevärit pienessä kulhossa ja sivele broilerinpalojen pintaan. Lisää jogurttiseos ja sekoita broileriin. Peitä kulho ja pane jääkaappiin 4 tunniksi. Ota broileri marinadista ja valuta 5 minuuttia.
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista broileria matalassa uunipannussa 15 minuuttia tai kunnes se on kypsää. Valuta ylimääräinen neste pois, peitä kevyesti alumiinifoliolla ja pidä lämpimänä.
Sekoita tomaatit ja vesi isossa kannussa. Sekoita joukkoon inkivääri, kerma, 1 tl garam masalaa, sokeri, chilijauhe, sitruunamehu ja juustokumina.
Sulata voi isossa kattilassa keskilämmöllä. Lisää tomaattiseos ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä 2 minuuttia, vähennä lämpöä ja lisää broilerinpalat. Sekoita palat kastikkeeseen ja keitä 2 minuuttia tai kunnes ruoka on kuumaa. Tarjoa riisin kera.
Naan
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Siivilöi kulhoon 500 g vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, ½ tl soodaa ja 1 tl suolaa. Lisää 1 vatkattu muna, 1 rkl sulatettua ghitä tai voita ja 1 ¼ dl (125 g) jogurttia sekä vähitellen 2 ½ dl maitoa, kunnes muodostuu pehmeä taikina. Peitä kulho kostealla liinalla ja anna vetäytyä lämpimässä paikassa 2 tuntia. Vaivaa hyvin jauhotetulla alustalla 2-3 minuuttia, tai kunnes taikina on sileää. Jaa taikina 8 osaan ja kauli jokainen osa 15 cm:n pituiseksi soikioksi. Sivele soikiot vedellä ja pane ne kostea puoli alaspäin voidellulle uunipannulle. Voitele sulatetulla ghillä tai voilla ja paista 8-10 minuuttia tai kunnes naan-leivät ovat kullanruskeita. Taikinasta tulee 8 leipää.
Kokemattomuus kostautui. Naanleipää päätin tehdä ainoastaan puoli annosta, mutta onnistuin säätämään jugurtin määrän epäsynkkään kaikkien muiden ainesten kanssa. Tuloksena taisi olla aivan uusi aluevaltaus: naankorput!
Kastikkeen kanssa tuskastuin loputtomilta tuntuviin työvaiheisiin (vaikka muutamassa mutkassa toki oikaisinkin), ja lopulta seurasi kaikkein suurin takaisku: kun tarkoituksena oli valuttaa nestettä pois kulhosta, suuri osa lihoistakin livahti samalla lavuaariin.
Siinä vaiheessa olin jo niin epätoivoinen ja harmissani, että olisin ollut valmis tekemään vaikka sudokun. Silloinen avopuolisoni sai ruokaseurakseen itkua vääntävän wannabe-kotikokin, joka sai kuitenkin hieman lohtua siitä, että ruoka sentään maistui aika hyvälle.
Eikä leipäkään ollut kastikkeeseen kostutettuna sentään ihan korppua.
Onneksi ei ollut ruokavieraita, vaikka eipä meille sattuneista syistä vielä tuossa vaiheessa juuri ruokavieraita kutsuttukaan.
Ruokamokat ovat siinä suhteessa erityisen ikäviä, että niissä menee helposti ruokaa hukkaan, mutta lukemattomien yrityksien ja erehdyksien kautta olen onneksi kehittynyt vuosien mittaan hiukan taitavammaksi ruuanlaittajaksi.
Jossain vaiheessa ostin esimerkiksi jalallaan seisovan siivilän, jonka käyttämisen myötä lavuaariin ei ole mennyt enää (juuri) mitään ylimääräistä. Oman ruokablogin perustin viisi vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen.
En tiedä, pitäisikö kokeilla jolloinkin noita ohjeita uudestaan ja katsoa, miten homma tällä kertaa sujuisi.
Onko teillä mitään ikimuistoisia ruokamokia?
posted by Rosmariini @ 21:20
38 comments
38 Comments:
Kellerin mansikkatorttu + halpiskakkukupu + huolimattomuus -> parin tunnin kokkauksen tulokset lattialla. (Onneksi sain synttärilahjaksi huomattavasti idioottivarmemman mallin!)
Okei. Pistit heti paremmaksi. :D
Perinteisin moka taitaa olla ruoan jääminen liian raa'aksi, varsinkin leipomusten osalta. Vihdoin ostimme uuniin paistomittarin. Ja ihmekös tuo että pieleen oli mennyt, kun heittoa on 15-20 astetta vähemmän kuin mitä uunin mittari näyttää.
Mokailua tosiaan vähentää se, jos on välineet kunnossa.
(Vaikka tuleehan tuota vielä sählättyä kaikkien varusteidenkin keskellä...)
Aina mokailu ei ole omasta itsestä kiinni. Wordi oli muuttanut naanit tuossa tekstissä nadaniksi ja masalan marsalaksi (äh).
Toivottavasti sain kaiken korjattua.
Mikä edes on nadan?
Tekevällehän sattuu eli mokailtu on. Ihan pikkumokia en enää edes laske... :)
Yksi mehukkaimmista oli varmaan ne crème brûléet, jotka ei halunneet millään hyytyä vaikka kuinka paistoin. Niinpä tarjolla oli sitten sakeahkoa kerma-vaniljakeittoa rapealla sokerikuorrutuksella.
Yläasteella köksän tunnilla saostin kaakaa-suklaakastikkeen perunajauholla, jota meni kastikkeeseen 3/4 dl kun piti olla 3/4 rkl. Tuli aika tanakkaa!
Siis kaakao...Ei mene putkee kirjoittaminenkaan just nyt. :)
Minä laitoin kerran teeleipiin desin sokeria ja desin suolaa teelusikallisen sijaan. Voi sitä makujen sinfoniaa!
Kaverini kanssa tehtiin ala-asteikäisinä lettutaikinaa. Keski-suomalaisittain tl on yhtä kuin tesilitra, tuli aika suolaisia lettuja :)
Tusla: Tuo on hyvä asenne. Jos ei koskaan tee mitään, ei tee virheitäkään! Aina kannattaa ainakin yrittää.
Hannele: Siis voihan kääk. Eikö se ollut jo ihan suolataikinaa? :)
Marja: Minä olen joskus myös sekoillut tuon teelusikallisen kanssa. Tosin itse sotkin sen tlk:hon.
"Ai teelusikallinen kermaviiliä. No johan on omituista."
Nskkiksstikkeen kanssa säätämisestä olen kuullut puhuttavan, nuori juuri omilleen muuttanut neito valmisti kastiketta pedanttiin tyyliinsä 80-luvun Kotiruokaa kahdelle-opuksesta, johon oli lipsahtanut virhe. Suurustamiseen kehotettiin laittamaan 2 dl vehnäjauhoa ja kokematon kokki totteli. Tuloksena oli nakkikakku, jota sitten kiireenvilkkaa laimentamaan ja laimentamaan, kunnes nakkipalat etsivät toisiaan kymmenen litran kattilassa...
Minulla oli vastikään tuollainen Tuslan kuvaama vanukasmoka, paistoin yhtä settiä oikeasti niin kauan kuin jaksoin, lopulta oli pakko mennä nukkumaan.
No voi sun, piti minun typoilla aamusilmillä, nakkikastikkeesta toki oli kyse, vaikka kai sen arvasi:) Hyvä tuo esikatselumoodi, kun ei siitä mitään itse huomaa, auttaisi toki, jos vähän tarkemmin katsoisi!
...no nyt ei tuu kyllä yhtään mieleen...;D
( =state of denial... http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2010/11/varsinainen-kulinarsisti-eli-parhaat.html tai http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2011/02/ensimmainen-vuosi-taynna-100-postausta.html
noin niinkun aluksi....)
Täydellisenä ajoituksen mestarina olen saanut aikaan hollandaise-paakun, vaikka juuri olin lukenut jostain, että hollandaise-kastike ei ole ollenkaan hankalan maineensa veroinen. Meillä tarjottiin sitten parsaa hollandaise-paakulla. Brunssivieraille, jotka ovat onneksi sittemminkin uskaltautuneet paikalle
Tein jouluna luumujen seuraksi kanelikermavaahtoa, mutta kanelin sijaan otin epähuomiossa cayennepippuria! Vaahto oli melko tulista ja huomasimme tämän vasta joulupöydässä. Tosin pappani söi kaiken hyvällä ruokahalulla eikä kukaan muukaan vieraista kehdannut aluksi sanoa mitään :)
Tein myös kuukausi takaperin itse lihapiirakoita ja laitoin raa'at piirakat päällekäin isolle lautaselle odottamaan paistamista. Tietenkin siinä kävi niin, että siinä vaiheessa, kun öljy oli lämmennyt tarpeeksi, oli minulla enää yksi jättimäinen lihapiirakka... Voi sitä pettymyksen määrää!
Suolamokat tulee täälläkin mieleen ensimmäisenä. Lapsina tehtiin kaverin kanssa ekaa kertaa itse lättyjä ja taikinareseptissä oli sekaantunut suolan ja sokerin määrät keskenään eikä tietenkään tajuttu ihmetellä, koska eihän me tajuttu millaiset ne suhteet pitäisi olla. Tuli niin suolaisia lättyjä ettei niitä syönyt kukaan!
Ja viimeisin suolamoka oli ihan tällä viikolla, jotenkin väsyneenä tein jauhelihapihvejä ja hurautin tolkuttoman määrän suolaa niihin. Kyllä me niitä väkisin parit kappaleet syötiin, mutta loput meni roskiin ja vettä kului runsaasti aterian jälkeen!
Oma lukunsa on tietenkin ne ruuat, joista ei vaan millään saa sen näköisiä kuin reseptin mukaan pitäisi. Yleensä rumakin ruoka onneksi maistuu ihan hyvältä :)
Kamala nauraa toisten epäonnistumisille, mutta nyt ei voi mitään. Nakkikakku! Hollandaise-paakku! Cayenne-kermavaahto! :D :D :D
Ihanaa vertaistukea, kiitos!
Omat top 3 mokani ovat ehdottomasti nämä:
3. Olin ehkä noin 13-vuotias ja yksin kotona nälkäisenä. Kaapeissa ei ollut juuri mitään ruokaa. Makaroneja kuitenkin löytyi, joten päätin keittää annoksen niitä. En kuitenkaan oikein vielä uskaltanut käyttää liettä ja kattilaa, vaan arvelin mikroaaltouunin olevan helpompi ja turvallisempi vaihtoehto. Niinpä laitoin annoksen makaroneja syvälle lautaselle ja kylmää vettä päälle. Muutama minuutti mikrossa täydellä teholla ei kypsentänyt makaroneja, mutta liimasi ne tiiviisti yhdeksi kuivaksi klimpiksi ja haihdutti veden kokonaan. Söin silti ketsupin kanssa.
2. Toiselle sijalle nostan yritykseni maistaa ensimmäistä kertaa osteria. Yritykseksi jäi, sillä pitkällisen ähellyksen ja kaikkien lukemieni niksien kokeilemisen jälkeen totesin, että en kerta kaikkiaan saa kuorta auki. Luovutin lopulta turhautuneena ja heitin osterit roskiin.
1. Voiton mokista vie ankanrinta, sillä tämän mokan seuraukset olivat kaikkein pahimmat. Ohjeen mukaisesti ruskistin ankan rintafilettä ensin nopeasti pannulla, ja sen jälkeen kypsensin uunissa ohjeen mukaisen ajan. Leikkasin fileen siivuiksi, ja näin selvästi, että liha oli sisältä täysin raakaa. Todennäköisesti pakastettu liha ei ollut täysin sulanut ennen kypsennyksen aloittamista. Koska kaikissa ohjeissa oli erityisesti korostettu sitä, että ankkaa ei saa missään tapauksessa kypsentää liikaa ja olin pitänyt sitä uunissa ohjeen mukaisen ajan, kuvittelin, että sen kuuluikin olla sellaista. Tämä siitä huolimatta, että olin aiemmin ravintolassa syönyt useampaan kertaan huomattavasti kypsemmän näköistä ankkaa. Niinpä sitten söin, ja seurauksena oli kampylobakteeri, joka aiheutti parin viikon kuume- ja ripulitaudin lisäksi viisi kuukautta kestäneen niveltulehduksen.
Voi kamala, tuo raaka ankanrinta on vähän liiankin ikimuistoinen ruokakokemus.
Suolan kanssa on näköjään sählännyt vaikka kuinka moni. Minulla itselläni on enemmänkin ongelmia chilin ja liiallisen tulisuuden kanssa. Ja joskus tulee taas liian hapokasta...
Viimeisin mokani sattui pannukakun teossa. Taikinasta unohtui rasva, ja kun kaiken lisäksi olin tehnyt taikinan rasvattomaan maitoon, niin lopputulos oli kuivakka ja mauton. Pahvi saattais maistua samalta. Ihmettelinkin, kun taikina uunissa pysyi kummallisena levynä, eikä kuplinut kuten tavallisesti. Tarvittiin melkoinen määrä hilloa ja kahvia, jotta pannari meni alas!
Tämä nyt ei ole varsinainen mokaruoka, mutta hupaisa sellainen. Kollegan lapset ajattelivat ilahduttaa töistä palaavaa äitiä haudutetulla teellä. Äiti joi tyytyväisenä ja kyseli sitten, että mitenkäs te tämän teitte. No, laitettiin tiskialtaaseen kuumaa vettä hanasta ja teepusseja sinne likoamaan :)
Kotiharmi: Hehee, pahvipannaria! Tuosta tulee kyllä eläviä muistoja mieleen. Haaveilin kerran kuukausitolkulla näiden valkosuklaabrowniesien tekemisestä. Kun viimein sain leivonnaiset uuniin paistumaan, huomasin, että suklaa-voiseos seisoi omassa kulhossaan pöydän reunalla.
Nykäisin sitten paniikinomaisesti pellin pois, kaavin osittain kypsyneen taikinan takaisin kulhoon ja sotkin suklaan ja voin siihen sekaan.
Lopputulos oli aika mielenkiintoinen...
Omenaminttu: Eiiiihhh! :D Ilmeisesti kaikille lapsille tulee jossain vaiheessa älynväläys: miksi aikuiset ihmiset keittävät vettä, kun kuumaa vettä saa kerran kätevästi hanastakin.
Minähän en osannut laittaa ruokaa ollenkaan muuttaessani kotoa pois. Laadin sitten mm. jonkinsortin "risottoa" tai riisipataa, johon arvelin sopivaksi chilin määräksi kaksi tuoretta punaista palkoa. Tein vielä varmuuden vuoksi ison annoksen. Ruoka oli lähes syömäkelvottoman tulista, ja seuraavana päivänä vielä kamalampaa. Kolmantena päivänä kaadoin loput suosiolla roskikseen.
Aikoinaan seurustelumme alkupuolella onnistuimme Karhuherran kanssa polttamaan poronkäristyksen poroksi, ja hyvä ettei palanut puinen paistohaarukkakin.
Myöhempi tarina ovat sitten ne lindströminpihvit, jotka päätyivät osittain keittiön ikkunalasiin... mutta ehkä siitä lisää ensi kerralla. ;)
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa :) minä olen tehnyt perinteisesti aina kaiken ensin päin peetä. Nykyään kirjaan ylös kriittiset vaiheet...jos muistan.
Ketturouva: No onneksi en ole maailman ainoa chilisählä. :)
Mutta noista lindströminpihveistä saat epäilemättä joskus kertoa tarkemmin.
Terhi-Tupuna: Vaikeuksien kautta voittoon. Vai miten se meni.
Voi miten hauska lukea, että muillakin...
Omista mokista mieleen on jäänyt se, kun tein opiskeliboksissani (ja opiskelijan rahavaroilla!) ruokaa tuoreelle poikaystävälleni (nyk. aviomies jo 20 vuoden ajan). Ajattelin tehdä pastakastiketta tonnikalasta, mutta kun kaupassa oli tarjouksena savusilakat, en miettinyt asiaa sen kummemmin, vaan vaihdoin purkkitonnikalan lennossa niihin.
Kotona mietin hiukan jo silakoita peratessani, että mahtaako tästä sittenkään tulla hyvää, mutta rohkeasti vain eteenpäin. Kun sain silakkapalat kattilaan ja rupesin tekemään niistä kastikkeentapaista, niin silakat yksinkertaisesti sulivat kuumaan kermapohjaan, ja aikaansaivat harmaanmustan mössön, joka maistui rehellisesti sanottuna ihan kamalalta. Sitä ei pelastanut mikään, ei mausteet eikä kermalisäys, se oli sitä mitä se oli.
Siinä meinasi jo itku tulla silmään, ajatushan oli panna parastaan kerrassaan ihanalle, uudelle miehelle!
Onneksi mies osoittautui hyväksi tapaukseksi senkin vuoksi, että hän söi aikaansaamani sotkun kiltisti. Toki myöhemmin hän varovasti sanoi, että olen tehnyt parempaakin ruokaa...
Ai niin, ja teinhän minä kuukausi sitten etikkakantarellejakin. Kun olin purkittanut kaiken nätisti, ja purkit olivat jo saaneet vakuumin aikaiseksi jäähdyttyään, huomasin, että etikkaliemi on edelleen kattilassa hellankulmalla...
No niin, tutuilta kuulostaa, yksi jos toinenkin ohje. Itsellä vielä tuoreessa muistoissa kakku, jonka tein. Haaveena oli korkeahko täytekakku, jossa olisi useampi ja ohut kerros herkullista täytettä. Vatkasin jotain näistä creme-vanilla vaihtoehdoista -vaahtoa ja leikkasin kakun useampaan osaan. Kostutin kakun ja täytin vaahdolla joka kerroksen. Seurasin jotain ohjetta, että kakku kannattaa antaa jonkun aikaa tekeytyä kevyen painon alla. No. Laitoin kevyen lautasen kakun päälle; eihän noin kevyt paino mitään auta, laitetaan lautasen päälle jotain hieman painavampaa. No. Kevyt pieni kattila, johon vettä. No, nyt se varmaan sellainen, joka täytyy olla. Keittiön pöydälle jätin komeuden odottamaan, että tekeytyy hieman aikaa, ja seurasin olohuoneessa jotain tv-ohjelmaa sen aikaa. Meni hieman aikaa, kunnes keittiöstä kuului joitain ääniä, ja kiiruhdin katsomaan. Arvaattekin varmaan mitä tapahtui. Kevyt vaahto oli tehnyt tehtävänsä ja sai kakkukerrokset liukkaiksi. Ja koko komeus levinneenä pitkin pöytää: joka ikinen kerros levällään, vaahtoineen, kaikkineen, kattila siitä huipulta kaatunut, ja voisi vaan todeta, että oli kerrankin kunnolla kostutettu kakku! Sillä vedellä. Itkua tuhraten kasasin kuivempia kakunpalasia kulhoon ja vaahdot sieltä siihen päälle. Syötiin iltateen kanssa lusikalla suoraan kulhosta. Maku oli kohdallaan, mutta eipä enää kakkua muistuttanut ei. Toisen kerran tein tyttären synttäreille täytekakkua, joka kohosi aivan upeasti, mutta kun se jäähtyi, oli kakun reunat ennallaan, mutta keskelle oli iskenyt vissiin joku kraateri, että iso kuoppa vain jäljellä. Saa luvan kelvata, totesin, kun täytin kuopan isolla kasalla marjoja ja kermavaahtoa ja kannoin pöytään.
Inez: Vautsi. Pisteet miehellesi siitä, että hän löysi epäonnistumisesta mahdollisuuden kehua aiempia onnistumisia. Kun aika moni onnistuu kääntämään kehunkin jollain tavoin moitteeksi.
Monet klassikkoruuat ovat ilmeisesti saaneet alkunsa lievästä mokailusta (ilmeisesti ensimmäisen tarte tatinin oli alkujaan tarkoitus olla ihan normiomenapiiras?). Eli hyvällä tuurilla silakkapastakastikkeesi olisi voinut muodostua varsinaiseksi menestystarinaksi.
Sirkkutäti: Voih, kakut ovat mokaruokana ihan oma lukunsa. Miten sille yhdelle kovan onnen sitruunakakulle kävikään... Moni kakku päältä kuiva, vaan on velliä sisältä.
En sitten kaikesta päätellen ole ainoa kokkaushommissa itkua vääntänyt. :)
Juu...täytekakut evät ole koskaan olleet mun juttuni., yleensä en saa niitä millään kohoamaan kunnolla tai sitten lässähtävät uunista pois otettaessa. Kerran tein poikaystäväni synttäreille kakkupohjan, joka onnistui suht ok. Käytin ehkä jotain valmista suklaa/kaakao (en yhtään muista mitä) päällystettä, joka kovettui lopulta niin kovaksi, että kakku piti melkein kaapia siitä pois lusikalla syödessä. Onneksi tämä ei ollut sinänsä ongelma, sillä puolittaessaeni kakkua olin leikannut sormeeni ja pyytänyt siksi poikaystävääni puolittaman kakun. No, puolittihan hän, kahteen yhtä suureen puoliskoon.. Tosin ei vaan vaakatasossa vaan reippaalla yhdellä iskulla keskeltä halki. Tästä traumatisoituneena olenkin siirtynyt hyydykekakkuihin. Mutta jostain syystä tämä on ainut kakku, josta sukulaiset koskaan muistavat mainita...
:D
Ei tuo kuitenkaan ole ihan niin paha kuin kerran telkkarissa kuulemani kakkumoka: siinä koulun kotitaloustunnilla joku poika oli pannut kuivakakkuvuoan uuniin väärin päin paistumaan. Oli luullut, että kakku paistetaan samassa asennossa kuin tarjoillaankin.
Kyllähän noita mokia on tullut tehtyä vaikka mitä, mutta ehkä paras sattui miehelleni. Hän teki ensimmäistä kertaa lihapullia pyynnöstäni. Ohjeessa oli 3/4 dl korppujauhoja ja koska miehelläni matematiikka ei todellakaan ole vahvimpia puolia, hän luuli 3/4 tarkoittavan 3 tai 4 dl korppujauhoja. Tuloksenahan oli suhteellisen korppujauhoisia ja kuivia lihapullia, taisivat kyllä roskiin mennä. Enää ei sitten tarvitsekaan kaivella keittokirjoja lihapullien tekoa varten, sen verran hyvin hän muistaa, että korppujauhoja tulee kolme neljäsosa desiä :)
Tein kerran aivan mainioita lihapullia uunissa (vain lihaa ja mausteita, ei korppujauhoja etc.). Ne olivat tosiaan ihan mukavan näköisiä, mutta kas kun emme ehtineet heti syömään. Menossa taisi olla muuttopakkaus osa 36 tai jotain muuta hässäkkää. No, joka tapauksessa jäähtyneet lihapullat odottivat sitten myöhemmin lämmitystä. Mikro oli ehkä jo pakattu, joka tapauksessa paiskasin pullat uudestaan uuniin askareiden lomassa. Aika jotenkin ehkä venähti kiireessä. Söimme sitten pastan kanssa kuivalihapullia :D rouskista vaan.
Voi ei, lihapullat! Niihin liittyen minullakin on muisto poikineen (olin pitkään siinä luulossa, etten edes osaa tehdä niitä, kun aina meni jokin juttu vikaan).
Seurustelun alussa yritin tehda vaikutuksen mieheeni vaantamalla kasvis-sieni terriinin Paasiaislomalla eramaamokissa noviisina. Terriini ei koskaan hyytynyt ja mieheni mukaan maistui metsaiselta humus kerrokselta ja myos naytti elavasti kompostin sisallolta. Iloisin asia oli ehka se etta kaupat olivat kiinni sen pari paivaa joten soimme paahtoleipaa koko paasiaisen herkullisen jatti terriinin sijaan. Asiaa puidaan vielakin 5 vuotta myohemmin.
Kompostin sisällöltä näyttävää ruokaa, oi ei! Mutta plussat itsevarmuudesta, kun ei ollut terriinille vararuokaa varattuna. :D
Juhlapäivänä otimme jääkaapista munavoiastiaa ja se lipesi kädestä ja kaikki munavoit pitkin jääkaappia ja lattioita, sinne meni ne munavoit, mutta sen seurauksena myös täytekakut saivat mukavan suolaisen lisän eikä varalla missään uusia kuorrutteita/koristeita kakkuun tai munavoitarpeita, kyllä harmitti.
The Article was good.Thanks for sharing fabulous information.
Coffee Vending Machines
Moi, olen kiinnostunut Moka-ruokaa reseptistä ja haluan kokeilla sitä . Arvaan se on hyvänmakuinen. Kiitos!
Lähetä kommentti
<< Home