Suomen parhaat ravintolat?

Ensiksikin asian vierestä: Päätimme edellisen postauksen innostamina järjestää blogipiknikin myös Ouluun, ja koska kesäviikonloput ovat jo niin kovin varattuja, valikoimme päiväksi maanantain 18. heinäkuuta. Eli jos silloin sattuisi olemaan suotuisa sää, voisimme kokoontua eväinemme vaikka Ainolan puistoon.

Ja sitten asiaan: Vietimme siis viime viikolla muutaman päivän helteisessä Helsingissä, ja kylläpä tuli taas ruokailtua kaikkien niiden kuukausien edestä, jotka olemme viettäneet poissa pääkaupungistamme. Yllä oleva kuva on napattu Suomenlinnan Panimon patiolla.

Meillä oli varattuna pöytä sekä Oloon että Farangiin, jotka sijoittuivat kutkuttavasti kärkipäähän vähän aikaa sitten julkaistulla Suomen 50 parhaan ravintolan listalla. Olikin hyvin kiinnostavaa päästä vertaamaan kahta hyvin erityyppistä ruokapaikkaa keskenään.

Farang on Suomen ravintolataivaalla ihan uudenlainen tapaus siinä mielessä, että siellä tarjoillaan huolella tehtyä aasialaista ruokaa. Aasialainen tarkoitti tässä tapauksessa thaimaalaista ja vietnamilaista ruokaa. Ja kuinka hyvää se olikaan.

Olin kuullut jo aiemmin kehuja paikan karamellipossusta, mutta kun pääsin maistamaan sitä itse, siirryin tosissani toiseen ulottuvuuteen. Lähdin pelkän maun voimin leijailemaan kohti kattoa, eli olihan se ihan parasta. Pöydän toiseltakin puolelta kuului, että ruoka on "tosi hyvää" (eikä "ihan ok", niin kuin yleensä).

Farang sai pisteet myös tarjoilun sujuvuudesta ja paikan tunnelmallisuudesta. Miinusta tulee ainoastaan meluisasta ravintolatilasta. Keskustelu pöytäseuralaisen kanssa oli hankalaa, eikä tarjoilijoidenkaan jutustelua tahtonut kuulla kunnolla.

Seuraavana iltana suuntasimme sitten Oloon, ja siellä me pääsimme maistelemaan huolella tehtyä suomalaista ruokaa. Monet tarjolla olleet ruokalajit toivat mieleen makumuistoja lapsuudesta: Jälkiuuniruisleipää! Lappapuuroa! Uusia perunoita! Voi, kuinka hyvää vadelmaa!

Ruoka oli myös muilta osin oikein hyvin tehtyä, jos kohta omaan makuuni paikoin turhankin monimutkaista. Mutta nimenomaan tuollaisella ruualla niitä Michelin-tähtiä ansaitaan.

Olossa tunnelma oli siinä mielessä kehnompi, että istumapaikaltamme avautui ankea katunäkymä ja rakennustelineet. Myös tarjoilu ontui siinä mielessä, että tarjoilija vaihtui joka välissä ja ihan ensimmäinen tarjoilija oli unohtanut kertoa (viime maaliskuussa voittamastamme) lahjakortista muille. Lopputunnelmaa latisti siis lasku, johon oli sisällytetty kaikki illan aikana tarjoillut ruuat viineineen.

Myöskään lisämaksullinen juustotarjotin ei aiheuttanut ilonkiljahduksia. Suomalaisuus ja pientuottajien tukeminen on nyt sen verran pop, että se sama Peltolan Blue on tullut viimeisen vuoden aikana vastaan vaikka kuinka monien ravintoloiden juustotarjottimella. Yleensä kyseisen sinihomejuuuston kaverina on pari muunlaista suomalaisjuuston nokaretta, joten jonkinlainen vaihtelu olisi vähitellen tervetullutta. Niin hyviä juustoja kuin nuo toki ovatkin.

Helsingissä liikkuessamme huvituimme muutenkin suomalaisuuden uudesta maihinnoususta. Näkökenttäämme osuivat muun muassa ravintolat nimeltä Kaarna, Savu ja Aino. Toivoin vaikka kuinka pitkään Suomeen suomalaisia ravintoloita (ja ennen kaikkea suomalaisia ravintoloiden nimiä!), mutta siitä huolimatta Farang tuntui nyt kaikkiin muihin paikkoihin verrattuna ihan mukavalta vaihtelulta.

Olisiko seuraavalla kerralla vuorossa Gaijin? Vaiko kenties (hiukan jännittävä) Chez Dominique tai (vähän helpommin lähestyttävissä oleva) Luomo?

Yllä vielä kuva Helkan keittiön nakeista ja muusista (eli oman blogimme nimikkoannoksesta). Oli kyllä hiukan erilainen ravintola-annos. Mikähän viini tuon kanssa mahtaisi mennäkään, vaikea sanoa.

Helkan keittiöstä saa muuten myös oikein hyvää sisujäätelöä, jota tilasimme sitten jälkiruuaksi.