torstaina, toukokuuta 12, 2011

Grillattu halloumi ja oliivihilloke

Kävimme viikko sitten pitkästä aikaa syömässä Oulun turkkilaisessa ravintola Istanbulissa, ja siellä tarjoiltiinkin aikamoisen maittavaa ruokaa. Jälkiruokana oli esimerkiksi Sortolan Jäätelön varta vasten ravintolaa varten tekemää halvajäätelöä, mutta alkuruoka oli joka tapauksessa kaikkein paras.

Kyseessä oli rucolasalaattipedillä lepäävä hiillostettu halloumijuusto sekä oliivihilloke, joka oli ihan ällistyttävän hieno kokemus. Halloumin suolaisuus ja hillokkeen makeus olivat ihan lyömätön makupari. Me molemmat tykkäsimme annoksesta kovasti.

Makuyhdistelmää piti päästä kokeilemaan viikonloppuna myös itse, kun jääkaapissa oli grillattavaksi aiottua halloumia, ja lisäksi meidän jääkaapissamme on aina pari avattua oliivipurnukkaa.

Minulla ei ole tietenkään aavistustakaan, miten Istanbulin oliivihilloke valmistetaan (en juuri koskaan kehtaa kysyä ravintolassa ruokien tarkkoja ohjeistuksia), joten päätin sitten keittää oliiveista, vesitilkasta ja hillosokerista ihan tavallisen nopean perushillon (sokeria tulee hilloon yleensä puolet marjojen painosta).

Halloumi grillataan kuulemma keskikuumalla grillillä ja annetaan paistua niin pitkään, että sen saa käännettyä kätevästi. Rucolaa meillä ei sattunut olemaan, joten annoksesta jäi puuttumaan vihreyttä, mutta muuten ruoka toimi kyllä oikein hyvin itsekin tehtynä.

Halloumiruokaa on tehty meillä aiemminkin. Esimerkiksi viisi vuotta sitten halloumi päätyi myös samaan annokseen oliivien kanssa (samana vuonna Suomi voitti muuten euroviisut).

10 Comments:

At 12/5/11 21:20, Anonymous lintsi said...

Herkulliselta näyttää! Halloumi ja oliivit eivät voi varmastikaan mennä pieleen! Itsekin juuri postailin paistetusta juustosta blogiini:)

 
At 12/5/11 21:23, Blogger Rosmariini said...

Ooh, paistettua fetajuustoa. <3

Miksi ihmeessä en ole hoksannut, että fetaakin voisi koittaa grillata?

 
At 12/5/11 21:56, Blogger Virpi said...

Ah, halloumi, tuo herkkujen herkku! Välillä söin sitä niin paljon että kyllästyin (en tiedä miten se on mahdollista?), mutta nyt ystävyys on uudelleen heräämässä.

 
At 12/5/11 22:51, Blogger Jaana said...

Äitienpäivänä kävimme Istanbulissa lounaalla ja juurikin samaa alkupalaa nautiskelin - herkullista! Vinks: ruåtsalaisilla on juustohyllyssä Grilloumia. Sitä täytyy ehdottomasti muistaa ostaa, kun seuraavan kerran piipahdan Haaparannassa.

 
At 13/5/11 21:24, Blogger Rosmariini said...

Tässä eiliset (Bloggerin kadottamat) kommentit:

lintsi:
Herkulliselta näyttää! Halloumi ja oliivit eivät voi varmastikaan mennä pieleen! Itsekin juuri postailin paistetusta juustosta blogiini:)

 
At 13/5/11 21:26, Blogger Rosmariini said...

minä:

Ooh, paistettua fetajuustoa. <3

Miksi ihmeessä en ole hoksannut, että fetaakin voisi koittaa grillata?

 
At 13/5/11 21:27, Blogger Rosmariini said...

Virpi:

Ah, halloumi, tuo herkkujen herkku! Välillä söin sitä niin paljon että kyllästyin (en tiedä miten se on mahdollista?), mutta nyt ystävyys on uudelleen heräämässä.

 
At 13/5/11 21:28, Blogger Rosmariini said...

Jaana:

Äitienpäivänä kävimme Istanbulissa lounaalla ja juurikin samaa alkupalaa nautiskelin - herkullista! Vinks: ruåtsalaisilla on juustohyllyssä Grilloumia. Sitä täytyy ehdottomasti muistaa ostaa, kun seuraavan kerran piipahdan Haaparannassa.

 
At 15/5/11 11:17, Blogger thought.stream said...

Halloumijuustokokeiluista jäänyt mieleen lähinnä veden määrän tarve. Oliivihilloke kuulostaa mahtavalta!

 
At 2/6/11 01:10, Blogger Elviiran Kammari said...

Juu, samainen alkuruoka tuli nautittua viime viikolla. Ihan mieletön, kiitos siitä ystävälleni M, alkupalan kehittäjälle. Pienet on piirit kun reissuaa ja romuaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails