perjantaina, toukokuuta 06, 2011

Tommy Myllymäen päivällisresepti

Olemme päässeet maistelemaan viikon aikana vaikka kuinka monia uusia makuyhdistelmiä, mutta kaikkein paras kokemus on ollut tämä tänään nähtävä kokonaisuus.

Kyseessä on ruotsalaisen huippukokin Tommy Myllymäen resepteistä koottu ateria: paahdettu maa-artisokkacrème inkiväärillä, vuohenjuustolla kuorrutettu purjo sekä sieniragu.

Etenkin tuota sieniragua olisin voinut syödä kevyesti vaikka kokonaisen pannullisen; sen verran makoisalta maistui herkkutattien, porkkanoiden ynnä parmesaanin yhdistelmä.

Purjogratiinia pitää tehdä pikimmiten uudestaan. Nyt meillä oli ihan liian vähän raaka-ainetta, kun olimme epähuomiossa ostaneet ruokaa varten aivan liian hinteliä purjoja.
Paahdettu maa-artisokkacrème inkiväärillä

250 g maa-artisokkia
50 g voita
1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
suolaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori artisokat ja pilko ne reiluiksi paloiksi. Aseta uunivuokaan. Sulata voi pienessä kattilassa ja kumoa se artisokkapalojen päälle. Kääntele paloja voissa ja laita vuoka uuniin 20–30 minuutiksi, kunnes palaset ovat pehmeitä. Kääntele muutamaan otteeseen paistamisen aikana. Kumoa sitten kypsyneet artisokat voin kanssa yleiskoneeseen ja ajele inkiväärin kanssa sileäksi tahnaksi. Itse käytin tarkoitukseen sauvasekoitinta, vaikka yleiskoneella olisi saattanut päästä hieman silkkisempään lopputulokseen. Mausta suolalla.
Maa-artisokkacrème sopii hyvin kalan kaveriksi. Sitä voi notkistaa kermatilkalla, ja silloin se sopii hyvinkin monien ruokalajien yhteyteen.

Vuohenjuustolla kuorrutettu purjo

2 purjosipulia (à 250 g)
1 1/2 dl maitoa
1 dl kermaa
1 1/3 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
2 tl hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori
2 timjaminoksaa
100 g vuohenjuustoa (chèvreä)
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Leikkaa purjosta vihreä osa pois ja poista uloin kuori. Tee kumpaankin purjoon pitkittäinen pieni viilto ja huuhtele hyvin. Varmista, ettei purjon sisälle jää hiekkaa. Kuivaa ja aseta purjot pieneen uunivuokaan. Kippaa päälle noin 1 1/2 rkl öljyä ja varmista että öljy leviää purjojen päälle tasaisesti. Aseta vuoka uuniin non 20 minuutiksi, kunnes purjot ovat läpikotaisin pehmeitä. Sekoita maito, kerma ja maissitärkkelys pienessä kasarissa. Keitä ainekset samalla sekoitellen kastikkeeksi (kestää muutaman minuutin).
Huuhtele sitruuna hyvin ja raasta sen kuori hienolla terällä. Älä raasta mukaan kuoren valkoista osaa. Revi timjaminlehdet oksista ja lisää ne sekä raastettu sitruunankuori ynnä hunaja kastikkeen sekaan. Murenna sekaan vuohenjuusto, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta uunin lämpötilaa 250 asteeseen ja aseta päälle grillivastukset. Leikkaa purjot puoliksi ja aseta puoliskot leikattu puoli ylöspäin uunivuokaan. Suolaa kevyesti. Kippaa päälle kastike ja anna gratinoitua viiden minuutin ajan tai niin pitkään, että gratiini saa sopivasti väriä.

Sieniragu

8 kuorittua porkkanaa
4 timjaminoksaa
200 g herkkutattipaloja (meillä oli kuivattuja, joita lioteltiin sitten jonkin aikaa vedessä)
2 dl lihalientä (vasikkafondista)
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
0,5 dl hienoksi hakattua lehtipersiljaa
oliiviöljyä (paistamiseen)
suolaa ja pippuria

Pilko porkkanat 1,5 sentin pituisiksi pötkylöiksi. Paista porkkanat oliiviöljyssä kullankeltaisiksi kovalla lämmöllä. Lisää herkkutatit ja paista sen verran, että nekin saavat kevyesti väriä. Lisää timjami, parmesaani, persilja ja lihaliemi. Anna kiehua kokoon minuutin verran ja mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua.

12 Comments:

At 6/5/11 16:09, Blogger Hannele said...

Härligt!
Kaikki palaset kuulostavat yksinäänkin mahtiksilta. Tässähän tuli sopivasti matsimenu viikonlopulle. Tack :)

 
At 6/5/11 16:49, Blogger Rosmariini said...

Det var ju jättefint! :) :)

Uskonpa kyllä, että kaikki nämä ohjeet jäävät meillä vakkarikäyttöön.

 
At 6/5/11 17:34, Anonymous Anonyymi said...

Hei,
Missä vaiheessa inkivääri lisätään artisokkasoseeseen?

t. Jonna

 
At 6/5/11 21:39, Blogger Sussu said...

Jaaha, sitten vietetään meillä Kaliforniassa ruåtsalaista ruåkapäivää. Kiitos!

 
At 7/5/11 11:16, Blogger Rosmariini said...

Inkivääri on tosiaan jäänyt pois tuosta selostuksesta, jopas jotakin. Se lisätään sekaan soseutusvaiheessa.

 
At 8/5/11 19:30, Blogger Matti + Riikka said...

Oli pakko tulla lopulta jattamaan terveisia. Ollaan jo vuosia seurattu teidan juttuja ja myoskin heitetty muut reseptilahteet roskiin ajat sitten. Toivottavasti ette ikina kyllasty kirjoittelemaan naita :)

- matti& riikka espoosta

 
At 8/5/11 20:03, Blogger Kaisa said...

Näyttää herkulta. Voisikohan ragun lihafondin korvata jollain niin siitä tulisi vege?

 
At 8/5/11 21:54, Anonymous Makusuunnistaja said...

Nam! Sieniragu kuulosti kyllä niin hyvältä. Täytyypä kokeilla. Tätähän voisi syödä sellaisenaan :)

 
At 9/5/11 14:06, Blogger Rosmariini said...

Matti & Riikka: Olen luvannut useammallekin ihmiselle, etten lopeta blogin kirjoittamista ikinä. Ja lupauksista on tietenkin hyvä pitää kiinni. :)

Kaisa: Uskoisin, että tuohon sieniruokaan käy mainiosti myös kasvisfondi.

Makusuunnistaja: Totta. Pitää toivoa, että tänä vuonna löytäisi herkkutatteja ihan metsästäkin, niin pääsisi kokeilemaan tätä tuoreistakin sienistä.

 
At 11/5/11 18:18, Anonymous Berliinin keittiöstä hei said...

Kiitos mahtavista resepteistä - näistä ja koko blogista!

Sieniragu lähti kokeiluun heti - niin helppoa ja nopeaa! Kasvissyöjälle aiheuttaa aina päänvaivaa keksiä mitä syödä rakastamieni perunoiden kanssa... Korvasin lihafondin kuivattujen sienten liemellä, mutta kasvisliemikin varmaan toimii.

 
At 15/5/11 11:01, Blogger Ketturouva said...

Sieniragu kuulostaa ehdottomasti siltä että sitä pitäisi kokeilla! Mikä ettei muitakin.

Olette näköjään lehtijulkkiksia. :)

 
At 18/5/11 16:42, Blogger Rosmariini said...

Berliinin keittiöstä: Sienten liotusliemen voi tosiaan käyttää hyödykseen.

Ketturouva: Niin kuulemma oltiin. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails