Toukokuista: parsapiirakka, korvasienimuhennos ja raparperisorbetti

Viime lauantaina pääsimme yhdistämään monta mukavaa asiaa: hyviä kavereita, kokkailua sekä rakkaan harrastuksen esittelemistä niille samaisille kavereille. Illalla sitten syötiin.

Päätimme laittaa ruokaa ajankohtaisista raaka-aineista: parsasta, korvasienistä ja raparperistä. Tosin parsa oli peräisin Unkarista, korvasienet Virosta ja raparperikin jostain muualta kuin omalta pihaltamme, eli mitään lähiruokapäivää tästä ei tullut, vaikka se lienee ollut alkuun jonkinlaisena kantavana ajatuksena.

Alkuun tein Jamie Oliverin peruna-parsapiirakkaa, joka oli tällä kertaa ateriakokonaisuuden heikoin lenkki. Suolan lisääminen kyllä piristi piirasta mukavasti, mutta sekaan raastettu juusto ei vaan tullut perunan seassa tarpeeksi esille. Pohja oli filotaikinaa, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua tavallisiin piirakoihin.

Jos joku tietää takuuvarman parsapiirakan ohjeen, niin saa vapaasti vihjaista. Tässähän ehtisi vielä tällekin vuodelle kokeilemaan.

Pääruoka oli hyvin yksinkertainen: uusien perunoiden kaveriksi tehtiin uunissa paistettua lohta (jota maustettiin ennen uuniin laittamista savusuolalla) sekä korvasienimuhennosta.

Muhennos syntyi yksinkertaisesti voissa paistetusta korvasienistä (ryöppäsin ne tietenkin ennen paistamista myrkkyjen poistamiseksi pariin kertaan) ynnä hienonnetusta sipulista sekä purkillisesta kermaa, joka kipattiin sekaan siinä vaiheessa, kun sieniä ja sipulia oli jonkin aikaa kypsytelty pannulla. Sekaan lisättiin myös tilkka balsamicoa osin sen vuoksi, että valkoinen kastike ei näytä mielestäni kovinkaan houkuttelevalta. Tosin eipä tuo nyt niin kovin valkoista olisi ollut näköjään muutenkaan.

Naapurikunnan uudet perunat maksoivat viime viikonloppuna 18 euroa kilo, joten edelleen mentiin ruotsalaisilla tuontiperunoilla.

Jälkiruoka oli melkoisen hieno kokemus. En tosin itse osallistunut sen tekemiseen millään tavalla, mutta syömiseen osallistuin tietysti sitäkin innokkaammin.

Kyseessä oli raparperisorbetti, jossa raparperin maku oli saatu säilymään todella hyvin - mutta kuitenkin ilman sitä raparperille tyypillistä kitkeryyttä. Tätä on pakko saada lisää, niin pitkään kuin raparperia suinkin on saatavissa.

Raparperisorbetti (vajaa puoli litraa)

0,5 dl vettä
450 g raparperia, kuorittuna ja pilkottuna parin-kolmen sentin paloiksi
85 g hienoasokeria, tarvittaessa enemmänkin maun mukaan
sitruunamehua, maun mukaan

Laita pilkottu raparperi kattilaan, kaada perään sokeri ja puoli desiä vettä. Kiehauta ja keitä kovalla lämmöllä 2-3 minuuttia, laske sitten lämpöä ja hauduttele hitaasti vielä 4-5 minuuttia tai kunnes raparperi pehmenee. Anna keitoksen jäähtyä huoneenlämpöön tai vaikka sen allekin.

Kaada raparperikeitos tehosekoittimeen tai yleiskoneeseen ja aja se tasaiseksi massaksi. Lapioi massa sitten siivilään ja paseeraa se puukauhalla tai lusikalla siivilän läpi kulhoon. Meidän seoksemme tuli ajeltua tehosekoittimessa sen verran sileäksi, ettei siivilään kyllä tarttunut ihan yhtään mitään.

Jos et ohjeistuksesta huolimatta malttanut jäähdyttää seosta edellisessä vaiheessa, tee se viimeistään tässä kohtaa. Kannattaa viilentää se vaikka jääkaapissa, niin jäätelökoneen on sitten helpompi suorittaa oma tehtävänsä. Maista vielä massaa ja lisää sitruunamehua tai sokeria, makusi mukaan. Me pusersimme mukaan ehkä noin neljännessitruunan verran mehua.

Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna sen veivata ja jäädyttää massa pehmoiseksi sorbetiksi. Tähän kuluu koneesta riippuen varttitunnista tuntiin. Meidän koneellamme parasta jälkeä tuntuu tulevan, kun antaa sen touhuta aivan huolella, lähemmäs tunnin. Jos haluat sorbetista hieman jämäkämpää, se kannattaa laittaa jäätelökoneen jäljiltä vielä hetkeksi pakastimeen.

Sorbettiohje on kotoisin BBC Foodista.

Ratatouille sekä lammaskebakot

Taas se on tehnyt omaa lempiruokaansa... Tai yhtä niistä. Olen talven mittaan tehnyt muutamaan otteeseen ratatouillea Marja Lindforsin Taivaallinen munakoiso -kirjasta löytyvällä ohjeella.

Nyt ratatouille onnistui ihan erityisen hyvin. Tomaatit alkavat olla ilmeisesti jo tarpeeksi mehukkaita.

Ratatouille (neljälle)

1/2 kg munakoisoja
suolaa
1/2 kg kesäkurpitsaa
1/2 kg paprikoita
1/4 kg sipuleita
3/4 kg tomaatteja
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1/2 tl sokeria
1 dl silputtua lehtipersiljaa
muutaman timjaminverson lehdet
rouhittua mustapippuria
10 basilikanlehteä silputtuna

Leikkaa munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele niiden päälle suolaa ja jätä ne vetäytymään noin puoleksi tunnuksi. Viipaloi kesäkurpitsat. Suikaloi paprikat. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Kalttaa tomaatit ja kuutioi ne. Hienonna valkosipulinkynnet. Pyyhi munakoisoviipaleista neste talouspaperilla.
Kuumenna noin 1/2 dl öljyä pannussa ja ruskista munakoisoviipaleet. Nosta ne talouspaperille valumaan. Lisää pataan öljyä ja kypsennä siinä kesäkurpitsat. Valuta nekin ja lisää pataan paprikat. Kun ne ovat pehmeitä, nosta ne pois padasta ja lisää sinne sipulit. Kypsennä sipulit pehmeiksi, mutta älä ruskista.
Sekoita sipulin joukkoon tomaatit, valkosipuli, sokeri, persilja ja timjami ja anna ainesten muhia puolisen tuntia. Siirrä sitten pataan kaikki erikseen kypsennetyt vihannekset ja anna hautua vielä viisi minuuttia. Siirrä pata liedeltä ja mausta suolalla, pippurilla sekä silputulla basilikalla.

Oikeaoppisessa ratatouillessa eri vihannekset kypsennetään kuulemma tuolla tavoin erillään, jolloin niiden ominaismaut tulevat paremmin esiin. Yllä olevassa kuvassa olemme juuri lisäämässä munakoisot ja basilikat muiden ainesten joukkoon.

Tein ratatouillen kaveriksi tällä kertaa feta-lammaskebakoita, joihin ohjetta etsiskellessäni löysin taas Chez Jasun riemastuttavan kirjoituksen 1980-luvun eineskebakoista ja grillitassuista: "Kebakoista muistuu ensimmäisenä mieleen niiden kuminen koostumus ja sitkeät vaaleat sattumat, jotka jäivät aina ikävästi hampaankoloon."

Että piti sekin vuosikymmen nähdä. Paitsi että äidit näyttävät tekevän grillitassuja edelleenkin.

Da Da Dam

Viime viikonloppuna koettiin yksi kevään ehdottomista kohokohdista. En nyt tarkoita ilmaveiviä (vaikka oli sekin kyllä hieno) vaan tietenkin euroviisuja. Vietimme viisuiltaa pienimuotoisella blogiporukalla siten, että viisufani-Virpi saapui meille miehensä ja mukaan ottamiensa syömisten kanssa.

Minä olin viisuiltana sen verran väsyksissä, etten jaksanut ihan kamalasti ryhtyä kokkailemaan, mutta teimme muutamaa pikkunaposteltavaa taannoin ilmestyneestä Top Chef -keittokirjasta, jota muutama viikko sitten täällä jo hehkutin.

Hehkutus meni ehkä hieman liialliseksi siinä mielessä, että tarkemmassa testissä kirjan reseptit olivat vähän hutaisemalla kirjoitetun tuntuisia. Kirjan ilmestymisaikataulu taisi olla pikkuisen liian tiukka. Esimerkiksi lihapullien paistoajan (160 asteessa) sai arpoa omasta päästään.


Maut olivat kuitenkin kohdillaan. Paitsi etten kamalasti tykännyt savupaprikalla maustetuista lihapullista, mutta brie-viikunapalttoonapeista tykkäsin kyllä kovasti, samaten valkosipulimajoneesin kanssa tarjoilluista paistetuista varhaisperunoista.

Paistetut varhaisperunat ja aiolia

500 g pieniä varhaisperunoita
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

aioli:
3 dl valmista täysmajoneesia (parasta, kun tekee itse)
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä (tähän voit käyttää myös edellispäivän keitinperunat). Leikkaa perunat puoliksi ja paista rapeiksi pannulla oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita majoneesi ja hienonnettu valkosipuli, mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Tulipahan sitten taas ostettua ruotsalaisia uusia perunoita, vaikka suunnitelmissa oli jälleen kerran odottaa maasta kuokittua lähiseudun satoa. Tällaiseen yhteyteen muualtakin tuodut perunat sopivat tosin oikein hyvin.



Muista tarjoiluista voisi mainita Virpin tekemän mansikka-raparperimehun (sitä yhdistettiin kuplajuomaan) sekä makoisalla hernetäytteellä + paistetulla pekonilla höystetyt suolaiset muffinssit. Tykkäsin kovasti myös porotäytteellä päällystetyistä ruisleipäsistä. Suklaapikkuleivät ilahduttivat puolestaan vielä seuraavana aamunakin.

Meidän osuutemme juomatarjoiluun oli valmis vadelmamojito-juomasekoitus, jonka olimme saaneet blogimme takia kotiimme kokeiltavaksi. Olihan se aika keinotekoisen makuista Virpin itse keittelemään mansikkamehuun verrattuna, joten tuota juomaa jäi vielä toiseksikin kerraksi:

Ohje oikeisiin mojitoihin löytyy täältä.

Mukava ilta, mutta aika kului vaan ihan liian nopeasti. Nyt pitää odottaa taas vuosi seuraavia viisuja.

Viisuista sen verran, että voittajaksi suoriutunut Azerbaidzan voitti kokonaispisteissä myös oman nelihenkisen raatimme äänestyksen. Itse tykkäsin kovasti kakkoseksi tulleesta Italiasta, samaten kuin tietysti Suomen omasta Paratiisi-Oskarista. Jauhantapajan toinen osapuoli fanitti tänäkin vuonna Saksan Lenaa.

Lukemista

Ruotsi on ollut nyt viime päivinä paljonkin esillä (kääk!), joten päätin itsekin tarttua tähän ajankohtaiseen aiheeseen ja esitellä Haaparannan puolelta ostamaani ruokakirjaa sekä leivontalehteä nimeltä Hembakat.

Suomessa ruokalehtien ykkössijaa ovat pitäneet hallussaan Glorian ruoka&viini sekä Maku. Suomen Kuvalehden Gourmet taisi lakata ilmestymästä jossain vaiheessa, mutta nyt on uutuutena ilmestynyt markkinoille Mondon Ruoka & Matka, johon en ole ehtinyt vielä perehtyä ollenkaan. Onko joku muu sitä lukenut?

Vähän aikaa sitten uutisoitiin, kuinka suomalaistenkin ruokablogien sisältö on erilaistumassa. Olen itsekin huomannut vuosien mittaan blogeja, joissa on ainoastaan ruokia allergisille tai vaikkapa pelkkiä ravintola-arvosteluja. Ja tietenkin on lukuisia blogeja kasvissyöjille sekä kakunleipojille.

Ruotsissa samaa ilmiötä ollaan ilmeisesti ulottamassa ruokalehtienkin puolelle, koska siellä on saatavissa leivontaan erikoistunut lehti Hembakat. Minä olin tietenkin saman tien myyty, kun ostamani lehden kannessa oli kuva tomaattifocacciasta. Myös lehden raparperiohjeet voisin laittaa kokeiluun, ja kesän mittaan leivon lehdestä luullakseni paljon muutakin.

Me käymme mielellämme Partioaitan tapaisissa retkikaupoissa haaveilemassa vaeltamisesta ja muusta ulkoilmaelämästä. Minä olen tosin sielläkin kaikkein kiinnostunein retkiruokaosastosta, ja tällä kertaa bongasin Haaparannan Naturkompaniet-eräkaupasta ulkoilmakokkailuun erikoistuneen keittokirjan Kokbok för friluftskockar, jonka ostinkin omakseni.

Kirjassa on aika paljon perinteistä vaellusmuonaa (pastaa sun muuta), mutta miltä kuulostaisivat vaikkapa tapakset tunturissa? Tai ulkosalla tehty tiramisu? Saa nähdä, tuleeko kumpaakaan kokeiltua käytännössä. Kirja on joka tapauksessa sopivankokoinen reppuun pakattavaksi, joten jospa se kulkisi mukana tulevan kesän nuotiopaikoille.

--
Lisäys: Jos haluat osallistua ruotsalaisen jännityskirjailijan Camilla Läckbergin keittokirjan Smaker från Fjällbacka arvontaan, voit käydä äänestämässä taannoisen ruotsalaisen ruokaviikkomme parasta postausta täällä.

Grillattu halloumi ja oliivihilloke

Kävimme viikko sitten pitkästä aikaa syömässä Oulun turkkilaisessa ravintola Istanbulissa, ja siellä tarjoiltiinkin aikamoisen maittavaa ruokaa. Jälkiruokana oli esimerkiksi Sortolan Jäätelön varta vasten ravintolaa varten tekemää halvajäätelöä, mutta alkuruoka oli joka tapauksessa kaikkein paras.

Kyseessä oli rucolasalaattipedillä lepäävä hiillostettu halloumijuusto sekä oliivihilloke, joka oli ihan ällistyttävän hieno kokemus. Halloumin suolaisuus ja hillokkeen makeus olivat ihan lyömätön makupari. Me molemmat tykkäsimme annoksesta kovasti.

Makuyhdistelmää piti päästä kokeilemaan viikonloppuna myös itse, kun jääkaapissa oli grillattavaksi aiottua halloumia, ja lisäksi meidän jääkaapissamme on aina pari avattua oliivipurnukkaa.

Minulla ei ole tietenkään aavistustakaan, miten Istanbulin oliivihilloke valmistetaan (en juuri koskaan kehtaa kysyä ravintolassa ruokien tarkkoja ohjeistuksia), joten päätin sitten keittää oliiveista, vesitilkasta ja hillosokerista ihan tavallisen nopean perushillon (sokeria tulee hilloon yleensä puolet marjojen painosta).

Halloumi grillataan kuulemma keskikuumalla grillillä ja annetaan paistua niin pitkään, että sen saa käännettyä kätevästi. Rucolaa meillä ei sattunut olemaan, joten annoksesta jäi puuttumaan vihreyttä, mutta muuten ruoka toimi kyllä oikein hyvin itsekin tehtynä.

Halloumiruokaa on tehty meillä aiemminkin. Esimerkiksi viisi vuotta sitten halloumi päätyi myös samaan annokseen oliivien kanssa (samana vuonna Suomi voitti muuten euroviisut).

Savulohipasta

Olimme yhtenä päivänä kätköill… ööh, siis haravoineet ulkosalla tuntikausia, minkä johdosta meillä kumpaisellakin oli kotiin tullessa kiljuva nälkä. Onneksi olin varannut ainekset herkulliseen pikapastaan, johon löysin ohjeen Fakta ja farfalle -blogista.

Erityisesti minua kiinnosti pastan ainesosalistaan sisältynyt vodka. Olen yrittänyt joskus lisätä vodkaa tomaattikastikkeisiin, mutta niihin se ei ole mielestäni onnistunut tuomaan mitään erityistä säväystä. Hieman kermaisemman soosin seassa vodka näköjään toimii huomattavasti paremmin.

Asiasta enemmän tietävät ovat todenneet, että vodka toimii tämmöisissä yhteyksissä vähän samaan tapaan kuin suola. Se voimistaa muiden raaka-aineiden makuja, mutta ei maistu itse varsinaisesti yhtään miltään. Sen vuoksi vodka kannattaa lisätä kastikkeen sekaan jo aika alkuvaiheessa, koska loppuvaiheessa lisättynä sen ominaismaku saattaa puskea enemmän läpi.

Ohjeessa ei ole tarkkoja desi- tai lusikkamittoja, mikä onkin ihan hyvä. Tämmöinen ruokalaji on nimittäin parhaimmillaan silloin, kun sitä maistelee ahkerasti ja säätää sillä tavoin maut mahdollisimman tarkkaan tasapainoon. Lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen vielä hunajaa, koska se yleensä viihtyy harvinaisen hyvin sitruunan seuralaisena:

Vodka-savulohipasta

kylmäsavulohta (meillä taisi olla 150 g)
ruohosipulia
1 prk kuohukermaa
sipulia
suolaa
pippuria
loraus vodkaa
1 sitruunan mehu
hunajaa
öljyä
pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Kuullota sipuli pannulla. Nosta pannun lämpötilaa ja Lisää loraus vodkaa. Sekoittele hetki. Lisää kuohukerma, 1 sitruunan mehu (laita ensin puolet ja maista), hiukan hunajaa, suolaa sekä pippuria. Anna saostua ja keitä tällä välin pasta. Lisää kastikkeen mukaan viipaloitua kylmäsavulohta ja pilkottua ruohosipulia. Sekoita kastike pastaan isossa kulhossa ja tarjoile sitruunalohkojen sekä mustapippurirouheen kera.

Minä sain hienoisen hepulin ruokapöydässä, kun seuralaiseni kommentoi ruokaa sanomalla ”ei tämä pahaa ole”. Semmoista se on, kun suomalainen mies oikein rupeaa kehumaan.

Tommy Myllymäen päivällisresepti

Olemme päässeet maistelemaan viikon aikana vaikka kuinka monia uusia makuyhdistelmiä, mutta kaikkein paras kokemus on ollut tämä tänään nähtävä kokonaisuus.

Kyseessä on ruotsalaisen huippukokin Tommy Myllymäen resepteistä koottu ateria: paahdettu maa-artisokkacrème inkiväärillä, vuohenjuustolla kuorrutettu purjo sekä sieniragu.

Etenkin tuota sieniragua olisin voinut syödä kevyesti vaikka kokonaisen pannullisen; sen verran makoisalta maistui herkkutattien, porkkanoiden ynnä parmesaanin yhdistelmä.

Purjogratiinia pitää tehdä pikimmiten uudestaan. Nyt meillä oli ihan liian vähän raaka-ainetta, kun olimme epähuomiossa ostaneet ruokaa varten aivan liian hinteliä purjoja.

Paahdettu maa-artisokkacrème inkiväärillä

250 g maa-artisokkia
50 g voita
1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
suolaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori artisokat ja pilko ne reiluiksi paloiksi. Aseta uunivuokaan. Sulata voi pienessä kattilassa ja kumoa se artisokkapalojen päälle. Kääntele paloja voissa ja laita vuoka uuniin 20–30 minuutiksi, kunnes palaset ovat pehmeitä. Kääntele muutamaan otteeseen paistamisen aikana. Kumoa sitten kypsyneet artisokat voin kanssa yleiskoneeseen ja ajele inkiväärin kanssa sileäksi tahnaksi. Itse käytin tarkoitukseen sauvasekoitinta, vaikka yleiskoneella olisi saattanut päästä hieman silkkisempään lopputulokseen. Mausta suolalla.
Maa-artisokkacrème sopii hyvin kalan kaveriksi. Sitä voi notkistaa kermatilkalla, ja silloin se sopii hyvinkin monien ruokalajien yhteyteen.

Vuohenjuustolla kuorrutettu purjo

2 purjosipulia (à 250 g)
1 1/2 dl maitoa
1 dl kermaa
1 1/3 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
2 tl hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori
2 timjaminoksaa
100 g vuohenjuustoa (chèvreä)
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Leikkaa purjosta vihreä osa pois ja poista uloin kuori. Tee kumpaankin purjoon pitkittäinen pieni viilto ja huuhtele hyvin. Varmista, ettei purjon sisälle jää hiekkaa. Kuivaa ja aseta purjot pieneen uunivuokaan. Kippaa päälle noin 1 1/2 rkl öljyä ja varmista että öljy leviää purjojen päälle tasaisesti. Aseta vuoka uuniin non 20 minuutiksi, kunnes purjot ovat läpikotaisin pehmeitä. Sekoita maito, kerma ja maissitärkkelys pienessä kasarissa. Keitä ainekset samalla sekoitellen kastikkeeksi (kestää muutaman minuutin).
Huuhtele sitruuna hyvin ja raasta sen kuori hienolla terällä. Älä raasta mukaan kuoren valkoista osaa. Revi timjaminlehdet oksista ja lisää ne sekä raastettu sitruunankuori ynnä hunaja kastikkeen sekaan. Murenna sekaan vuohenjuusto, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta uunin lämpötilaa 250 asteeseen ja aseta päälle grillivastukset. Leikkaa purjot puoliksi ja aseta puoliskot leikattu puoli ylöspäin uunivuokaan. Suolaa kevyesti. Kippaa päälle kastike ja anna gratinoitua viiden minuutin ajan tai niin pitkään, että gratiini saa sopivasti väriä.

Sieniragu

8 kuorittua porkkanaa
4 timjaminoksaa
200 g herkkutattipaloja (meillä oli kuivattuja, joita lioteltiin sitten jonkin aikaa vedessä)
2 dl lihalientä (vasikkafondista)
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
0,5 dl hienoksi hakattua lehtipersiljaa
oliiviöljyä (paistamiseen)
suolaa ja pippuria

Pilko porkkanat 1,5 sentin pituisiksi pötkylöiksi. Paista porkkanat oliiviöljyssä kullankeltaisiksi kovalla lämmöllä. Lisää herkkutatit ja paista sen verran, että nekin saavat kevyesti väriä. Lisää timjami, parmesaani, persilja ja lihaliemi. Anna kiehua kokoon minuutin verran ja mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua.

Suklaapallot (ja Löfbergs Lilaa)

Suklaapalloja tuli tehtyä lapsena siskojen kanssa vaikka kuinka moneen otteeseen. Palloihin tuli kaurahiutaleita, kaakaota, voita ja sokeria, eli kaikki tarvittavat ainekset olivat aina sopivasti käden ulottuvilla. Ohje oli vaan pikkuisen erilainen, koska silloin ei pantu pallojen sekaan esimerkiksi kookosta tai kahvia ollenkaan.

Tällä kertaa pantiin, koska yksi viikon teemoista on ollut perehtyä ruotsalaiseen kahviin. VisitSweden oli hankkinut ruotsalaisen ruokaviikon yhteistyökumppaniksi ruotsalaisen Löfbergs Lilan, jonka paahtama kahvi ei ollutkaan meille entuudestaan tuttua.

Ostimme maanantaina paketillisen kyseistä kahvia, ja panimme sen sitten seuraavana aamuna sokkotestiin kotoisen tumman Presidentin kanssa. Ainakin perinteisen Presidentin maku taitaa olla suomalaisille sen verran tuttu, että erotimme kahvilaadut helposti toisistaan, mutta suosikin valitseminen oli jo vaikeampi tehtävä.

Ostamamme Löfbergs Lila oli ilmeisesti paahtoasteeltaan tummempaa, ja se tietenkin vaikutti myös kahvin makuun jykevöittävällä tavalla. Ehkä parempi vertailukohta tälle paahdolle olisi ollut Pauligin Parisien.

Mahtavatko ruotsalaiset sitten tykätä tummempipaahtoisesta kahvista kuin suomalaiset, mene ja tiedä. Ainakin muualla Euroopassa maku on selvästi meikäläistä tummapaahtoisempi.

Tosin ihan viime vuosina suomalaistenkin suut ovat ilmeisesti olleet hieman eurooppalaistumassa niin kahvin kuin suklaankin suhteen: tummempaa paahtoa ja tummempaa, vähämaitoisempaa suklaata. Ehkä makumaailma on matkailun lisääntymisen myötä avartunut niin, ettei täällä enää pelätä voimakkaita makuja!

Suomalaisten suosiman vaalean paahdon alkuperäiseksi syyksi on joissain lähteissä mainittu puhdas paahtimoiden voitontavoittelu: vaaleassa paahdossa papujen hävikki on pienempi. Muistan myös jossain mainitun, että tummassa paahdossa papujen huonoa laatua on vaikeampi peitellä. Joka tapauksessa tummapaahtoinen kahvi on maultaan pehmeämpää eikä niin hapanta kuin vaalea, joten se on - ehkä intuitiivista olettamusta vastoin - vatsalle hellempää.

Ostimme testikahvit poikkeuksellisesti valmiiksi jauhettuina, ja Löfbergs Lila oli Presidenttiin verrattuna huomattavasti hienojakoisempaa. Jospa sitä joskus saisi käsiinsä myös papuina, niin pääsisi jauhamaan kahvin kaikkein mieluisimmalla karkeusasteella.

Suklaapallot (chokladbollar) (lähde)

150 g voita
2 dl hienoa sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
4,5 rkl kaakaota
3,5 dl kauraryynejä (voi kuulemma korvata tattarilla tai kookoshiutaleilla, jos haluaa gluteenittoman lopputuloksen)
1 dl kookoshiutaleita
2-3 rkl keitettyä kahvia (voi korvata vaikka appelsiinimehulla)
kookoshiutaleita koristeluun

Anna voin pehmetä huoneenlämpöiseksi. Sekoita voi ja sokeri jämäkäksi tahnaksi, nopeimmin tämä sujuu sähkövatkaimella. Vatkaa sekaan myös vaniljasokeri ja kaakao.
Lisää kauraryynit, kookoshiutaleet ja kahvi ja sekoita (käsin tai koneella). Seoksen pitäisi olla aika jähmeää, mutta jos se ei ole, voit pitää sitä jonkin aikaa jääkaapissa ennen kuin muovailet sen palloiksi.
Kippaa koristeluun tarvittavat kookoshiutaleet lautaselle. Pyörittele suklaataikina pieniksi palloiksi ja kierittele pallot hiutaleissa. Pistä pallot jääkaappiin tekeytymään.

Emme tienneetkään, että tällaisten suklaapallojen alkuperä on Ruotsin puolella. Olisiko ohje saattanut kulkeutua meille aikanaan Ruotsiin muuttaneiden suomalaissiirtolaisten mukana?

Suurimmat muuttoaallot nähtiin 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, kun Suomessa ajettiin pientilat alas ja Pohjois-Suomestakin irtosi samalla runsaasti työvoimaa naapurimaan teollisuuden tarpeisiin. Ruotsinsuomalaiset kävivät tietenkin Suomessa aina kesälomillaan ja toivat luultavimmin mukanaan myös monenlaisia ruokavaikutteita. Olisivatko voileipäkakutkin voineet yleistyä Suomen puolella siinä vaiheessa?

Huomenna blogiimme on tulossa kokeilemisen arvoisia reseptejä eräältä tunnetulta ruotsinsuomalaisten jälkeläiseltä.

(Teksti tuotettu jauhantapajalla yhteisvoimin.)

Näkkileipä & gubbröra

Aina kun käymme Ruotsin puolella kaupassa, pinkaisen heti ensi töikseni tarkastamaan Haaparannan ICA Maxin näkkileipähyllyn. Valikoimaa nimittäin löytyy ihan eri tavalla kuin meillä täällä Suomessa.

Ostoskärryyn päätyy usein suurikokoisia pyöreitä näkkileipiä siitä huolimatta, että pienemmät näkkäripaketit voisi sujauttaa keittiössä huomattavasti pienempään tilaan.

En tiedä, kuinka yleisesti ruotsalaiset leipovat näkkileipää kodeissaan itse, mutta ravintoloissa näkkileipää saatetaan tarjota vaikkapa "talon leipänä". Minä olen luullut, että kotitekoinen näkkileipä olisi jotenkin monimutkainen taidonnäyte, mutta siinähän se valmistui kuin mikä tahansa muukin leipä:

Näkkileipä (n. 14 pyöreää leipää)

Esitaikina
5 dl maitoa
25 g hiivaa
3 rkl hunajaa
180 g ruisjauhoa (n. 5 dl)
80 g spelttijauhoja (n. 1 1/2 dl)

Taikina
1,5 tl suolaa
300 g ruisjauhoa (n. 5 dl)
100 g vehnäjauhoa (n. 2 dl)

Huom! Jauhojen desimitat ovat Tastelinen ohjeen arvioita. Punnitsimme kaikki vaa'alla ja ainakin sillä tavoin mitat olivat melkoisen kohdallaan. Alkuperäisessä ohjeessa optionaalisena mainittua taikinajuurta emme käyttäneet, eli hyvin onnistui ilmankin. Itse asiassa näistä tuli niin makoisia, että niitä on sen jälkeen oikein tehnyt mennen tullen mieli - tulee aina taitettua pala suuhunsa, kun kulkee leipäkulhon ohi.
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen hunaja ja hiiva. Kun hiiva on kunnolla liuennut, lisää esitaikinan jauhot, jolloin muodostuu löysähkö velli. Peitä liinalla ja anna nousta vajaa tunti.
2. Taikinan noustua (siitä tulee kunnolla kupliva, entistäkin löysemmän näköinen velli) lisää varsinaisen taikinan kohdalla mainitut ainekset eli suola ja jauhot. Pyörittele taikinasta 14 pyöreää palloa. Taikina oli ainakin meillä tässä vaiheessa varsin tarttuvaa, joten jauhottelin käsiä aluksi reilusti - ja lopuksi vain yksinkertaisesti hyväksyin sen, että taikinaa tarttui joka paikkaan.
3. Lämmitä uuni 220 C:hen.
4. Kauli pullat (jälleen huolella jauhotetulla pöydällä ja kaulimella) ohuiksi. Koska en ollut ennen tehnyt näkkäreitä, en oikein tiennyt, millaista ohuutta haviteltiin. Niinpä tein joistakin ohuempia, joistakin paksumpia. Ohuimmat olivat lopulta parhaan makuisia ja rapeimpia, eli kauli reilusti vaan niin ohuiksi kuin arvelet repeämättöminä pöydästä uunipellille tai leivinpaperille siirtyvän. Pistele lätyt haarukalla reikiä täyteen.
5. Paista 220 C:ssä 5 minuuttia, laske lämpöä 180 C:hen ja paista vielä 7-10 minuuttia, kunnes leivät ovat kovia ja saaneet pintaansa hieman väriä. Meillä 7-8 minuuttia riitti, mutta leipien paksuudesta ja uunin lämmöstä riippuen voit joutua paistamaan pidempään.

Seuraavalla kerralla taikinan voisi maustaa vaikkapa tillillä tai kuminalla, ja päälle voisi ripotella vaikka seesaminsiemeniä.

Teimme näkkileivän kaveriksi gubbröraa, joka tuntuu olevan Suomessakin monen suosimaa kalaruokaa esimerkiksi juhannuksen aikaan ja uusien perunoiden kaveriksi. Toisaalta gubbröraa olisi voinut tehdä vappuaamun silliaamiaiselle, jos semmoista olisi sattunut viettämään.

Ruokalajin ukkomaisesta nimestä voisi päätellä, että gubbröra on Ruotsissa kenties vanhempien herrasmiesten suosiossa.

Ruotsalaista ruokaviikkoa olisi omituista viettää ilman anjovista ja tilliä. Kesällä sekaan voisi silputa myös ruohosipulia:

Gubbröra (lähde)

50 g hienoksi hakattua sipulia (laitoin yhden keskikokoisen sipulin)
3 kovaksi keitettyä munaa
50 g hienoksi hakattua anjovista
1 rkl kermaviiliä (tai enemmän, jos haluat tahnastasi löysempää)
0,5 dl hienoksi hakattua tilliä
suolaa ja pippuria
näkkileipää (tai vaikka saaristolaisleipää)
tilliä koristeluun

Sekoita ainekset ja levitä näkkäreiden päälle. Koristele tilillä.

Gotlantilainen sahramipannukakku

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus tehdä Ahvenanmaan pannukakkua, joka poikkeaa perinteisestä pannukakusta siten, että siihen käytetään pohjaksi puuroa. Ilmeisesti sekä riisi- että mannapuuro käyvät pannukakkuun oikeinkin mainiosti.

Gotlannin pannukakku on vastaavanlaista puuropohjaista pannukakkua, mutta siihen kuuluu vielä olennaisena osana sahrami. Sitä meillä tehtiin ruotsalaisen ruokaviikon kunniaksi:

Sahramipannukakku (lähde)

1,5 dl puuroriisiä
2 dl vettä
4 dl maitoa (en suosittele rasvatonta, koska se palaa turhan helposti pohjaan)
suolaa
0,75 dl hunajaa
1 paketillinen sahramia (siis semmoinen pikkuruinen pussukka)
0,5 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
4 munaa
1,5 dl mansikka- tai vadelmahilloa

Keitä riisiryynejä ja vettä kannen alla miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan. Kippaa sekaan maito ja anna puuron kiehua (samalla sekotellen) niin pitkään, että ryynit pehmenevät, noin 20-30 minuuttia. Lisää suola, hunaja, sahrami, kaneli, kardemumma ja munat. Kippaa taikina uunin kestävään vuokaan (uunipelti oli ehkä vähän liian laakea; hieman pienemmässä vuoassa olisi päässyt paksumpaan lopputulokseen). Paista 200 asteessa puoli tuntia. Tarjoile hillon kanssa.

Gotlannissa pannukakun kaveriksi tarjotaan usein salmbär-nimisestä marjasta tehtyä hilloa. Suomessa marjasta käytetään nimitystä sinivatukka, ja se on ilmeisesti jonkinlaista sukua karhunvatukalle. Minulla ei sinivatukkaa tähän hätään sattunut olemaan (mahtaneeko se näin pohjoisessa edes menestyä), joten ihan mansikkahillolla mentiin tällä kertaa.

Tykkäsin kovasti pannukakun rakenteesta: Siinä oli riisipuuron ansiosta paljon enemmän pureskeltavaa kuin tavallisessa pannukakussa, mutta ehkä voisin jättää puuropannarista vastaisuudessa sahramin pois. Eli kallistun siis seuraavalla pannarikerralla näillä näkymin Ahvenanmaan pannukakun puoleen.

Siinä olisikin muuten syy keittää pitkästä aikaa mannapuuroa.

Tunnbrödsrulle eli ruotsalainen grillirulla

Tunnbrödsrulle on ruokalaji, johon törmäsin ensimmäistä kertaa vuosi sitten ruotsalaisdekkaria lukiessani. Siinä ruotsalainen naispäähenkilö osti grilliltä rieskarullan, jonka sisällä oli grillimausteiden ohella perunamuusia, grillimakkaraa, pilkottua maustekurkkua, sipulia sekä katkarapusalaattia.

Olin silloin kyseisestä ruokalajista aivan ällistynyt, mutta nyt olen tehnyt sitä todistettavasti myös itse:

Tunnbrödsrulle (kahdelle, ohjeistusta otettu täältä)

2 ohutta rieskaa
2 makkaraa tai nakkia (meillä Kabanossi-nakkeja)
katkarapusalaattia (voi tehdä myös itse katkaravuista, majoneesista ym. aineksista)
perunamuusia (kannattaa tehdä itse keitetyistä perunoista, voista, maidosta ja suolasta)
hienonnettua (kevät)sipulia
kuutioitua tomaattia
tuoretta salaattia
paahdettua sipulia
sinappia
ketsuppia

Paista makkarat pannulla. Levitä muusi rieskan päälle ja aseta rieskan päälle makkara. Lisää sinappi ja ketsuppi täytteiden päälle. Seuraavaksi sipuli, tomaatti ja salaatti. Tämän jälkeen pinoa rieskan väliin katkarapusalaattia ja paahdettua sipulia, kääri kokoon esimerkiksi leivinpaperin avulla ja tarjoile.

Ruotsalaisesta rieskarullasta ei tullut suoranaista suosikkiruokaani, mutta siitä huolimatta haluaisin päästä maistamaan sitä jolloinkin johonkin ruotsalaiselle grillille.

Katkarapusalaatti on suomalaisiin grillimausteisiin tottuneelle erikoinen lisäys. Ruotsissa se on sen sijaan pikaruokien vakiolisäke. Kun kävimme Gotlannissa ensimmäisenä opiskelukesänämme, ihmettelimme jatkuvasti listoilla näkyvää räksalladia (ruokailimme rahattomina opiskelijoina runsaasti Sibyllassa ynnä muissa leirintäalueiden laitamilla sijaitsevissa pikaruokapaikoissa).

Lopulta sitten erään kerran tilasimme grillimyyjän ihmetykseksi pelkkää katkarapusalaattia, kun halusimme selvittää, mitä sillä tarkoitettiin. Samalla periaattella voisi tilata suomalaiselta grilliltä pelkkää sinappia tai vaikka ananasrenkaan.

Ruotsalaisen rieskarullan sisään voi Wikipedian mukaan laittaa muunkinlaisia aineksia. Poronkäristys ja lohi kuulostavat vielä ihan toteuttamiskelpoisilta vaihtoehdoilta, mutta hapansilakkaa en ehkä arvaisi oman rullani sisään sommitella. Se ruotsalaisherkku on nimittäin vielä testaamatta.

Pitäisiköhän sitä uskaltautua ruotsalaisen ruokaviikon kunniaksi viimein maistamaan?

Mietin, että tuhti rulla kaipaa vastapainokseen hieman kepeyttä, mistä syystä päätin tehdä sille kaveriksi (tai jälkiruuaksi) hedelmäsalaattia. Ostin salaattia varten tuoreita mansikoita, jotka olivat kyllä yllättävän maistuvia - niin huonosti kuin ne toukokuun alun ruokasesonkiin sopivatkin.

Ruotsalaisen tästä salaatista tekee ainesosalistaan sisältyvä Daim:

Hedelmäsalaatti (ohje matklubbenista)

ananas
muutama kiivi
mansikoita
1 dl kermaa
4 pientä marenkia
Daimia murskattuna

Lohko hedelmät sopiviksi salaattisuupaloiksi. Halkaise mansikat ja yhdistä ne hedelmälohkoihin.
Vatkaa kerma. Murskaa marenkeja ja sekoita ne kermaan. Lusikoi salaatin päälle marenkikermaa ja Daim-paloja.

Yritin etsiskellä ruokaviikkoa varten myös tyypillisiä ruotsalaisia salaatteja, mutta menestys oli varsin kehno. Yhdenlaisen punajuurisalaatin reseptin sentään löysin; ruotsalaiset tykkäävät kaikesta päätellen lisätä majoneesia salaatteihinsa.

Luvassa ruotsalaista ruokaa

Se on sitten toukokuu. Blogissamme vietetään ensi viikolla ruotsalaista ruokaviikkoa yhteistyössä VisitSwedenin ja Matkalla Ruotsissa -blogin kanssa.

Luvassa ei ole janssoninkiusausta, lihapullia eikä edes hölskykurkkuja vaan jotain aivan muuta. Ihan ensimmäisenä nähdään luultavasti piknikruokaa ruotsalaiseen tapaan (terveisiä vaan kaikille niille, jotka lähtivät tänään eväsretkelle räntäsadetta uhmaten).