maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Vesi kielellä

Kun harrastuksena on jatkuva uusien ruokaohjeiden selailu ja reseptien metsästäminen, jää jemmaan paljon semmoisiakin ohjeita, joita ei välttämättä ihan hetkeen ehdi kokeilemaan ollenkaan. Jotkut ruokalajit saattavat jäädä kokonaankin paperille (tai tätä nykyä ehkä ennemminkin tietokoneen näytölle). Ihastuin taannoin aivan valtoimenaan Pioneer Woman Cooksin lusikoitaviin kukkaruukkuihin, mutta jotenkin en osaa kuvitella itseäni moisia ruukkusia askartelemassa. Vaikka eihän sitä toisaalta koskaan tiedä.

Tiedän linkittäväni liikaa Pioneer Womaniin, mutta kun se nyt vaan on minun mielestäni meiningiltään maailman paras ruokablogi, jonka jälkeen oma blogikin tuntuu jonkin aikaa aina vähän tyhmältä. Ehkä pitäisi yrittää postata harvemmin, mutta parempaa.

Nyt kun linkityksen vauhtiin päästiin, niin linkkailen tässä aikani kuluksi muutamaan ohjeeseen, jotka olen merkannut itselleni muistiin, mutta joita en ole saanut vielä hyvistä aikomuksistani huolimatta toteutettua:

-Unelias kokki voitti huhtikuun parsa-aiheisen ruokahaasteen unelmallisen näköisellä parsa-tillipiirallaan. Piiraasta otettu kuva veti meikäläisen aikoinaan ihan sanattomaksi, ja upealta se näyttää edelleenkin.

-Hannan sopan viimeaikaisessa herkkukavalkadissa on ollut esillä muun muassa mahtava raparperikimara (vinkiksi niille, jotka ovat kyselleet vinkkejä raparperin käyttöön).

-Ja katsokaapa, kuinka herkulliselta näyttävää salaattia saa aikaiseksi pavuista, villiriisistä ja hasselpähkinöistä. Pähkinäisen salaatin ohje löytyy siis Lettupannulasta.

Muista hyvistä reseptibongauksista voi jättää vinkkiä kommenttilooraan.

7 Comments:

At 3/6/08 10:44, Anonymous Anonyymi said...

Harvemmin ja parempaa?!?! Höpöhöpö, mitäs meidän päivistä sitten tulee, jos ei tule postauksia????!?!? Ei kun tavaraa tuuttiin vaan, kaikki kelpaa. Sehän se on persoonallisen blogin merkki - ja sehän on sitä elämää! Välillä kasilla, välillä ysillä ja useimmiten ihan kybällä!!

 
At 3/6/08 11:15, Blogger Rosmariini said...

Joo, turhapa näiden blogitouhujen kanssa on ruveta liian laskelmoivaksi. :) Mukava kirjoitella tänne kaikenlaista mieleen juolahtavaa silloin, kun siltä sattuu tuntumaan.

Ja hyvän blogin merkki on tosissaan se, että se on ennen muuta aidosti tekijänsä/tekijöidensä näköinen.

 
At 3/6/08 17:04, Blogger Yvonne said...

Olen sellainen kauhukokki, jonka luomukset epäonnistuvat useimmin kuin onnistuvat, mutta nyt taisin onnistua. Kokeilin tuota katkarapupastaa mukaellen. Lisäsin siihen raejuustoa ja Creme Bonjous cuisinea muutamia lusikallisia. Ja taisi tällä kertaa onnistua. Kiitos reseptistä.

 
At 3/6/08 22:30, Anonymous Anonyymi said...

Kokeilkaa ainakin sitä bruleeta, ohnam.
Ja tuo parsapiiras on oikeasti taivaallista!

 
At 4/6/08 17:56, Blogger Rosmariini said...

Yvioon: Tokko nyt mikään kauhukokki olet, jos osaat noin hyvin muokata valmiin reseptin mieleiseksesi. :) Mukava kuulla, että maistui.

Hanna: Noista herkuistahan saisi mukavan kokonaisuuden, kun laittaisi parsapiirakkaa alkuun ja raparperibruleeta jälkeen. Tuo yhdistelmä kuulostaa kyllä melkein liiankin hyvältä!

 
At 4/6/08 19:32, Blogger Meri, Helsinki said...

Hyvä vaan, kun linkittelet Pioneeriin, multa se aina unohtuu muuten :-)

Ja teidän bloginnehan on täydellinen juuri tällaisenaan, teidän näköisenänne. <3 Kohta näenkin, miltä te taas näytätte niin voin vielä verrata ;-)

 
At 4/6/08 23:47, Blogger Rosmariini said...

Sinä se osaat aina asetella sanasi niin mukavasti! :) En jaksa vieläkään uskoa todeksi, että parin päivän päästä jo tosissaan nähtäisiin. (Eiköpähän se siitä pikkuhiljaa perjantai-iltana ala valkenemaan.;)

Uusiakin pioneerilinkkejä lienee luvassa. Nyt kesällä voisi testailla enemmänkin sitä cowgirl-osastoa ja palata taas talvella Marlboro-miehen voileipiin sun muihin vastaaviin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails