tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Vappuruokaa ja vähän juomaakin

Vappua vietettiin varsin viileissä tunnelmissa, minkä osoituksena kuuma kaakao onnistui melkein kepittämään suosiossaan kuohuviinin. Maistoin ensimmäistä kertaa ikuisuuteen simaa (tuota ostamaani kotisimaa kehuttiin vuosi sitten muistaakseni useammankin ruokabloggaajan voimin), ja se olikin niin hyvää, että voisin ensi vuonna ehkä tehdä simaa vähän isomman satsin ihan omatoimisestikin. Yllä oleva kuva on otettu vappuaamun simabrunssilta.

Vappuyön ylin gourmethuipentuma olivat itse tehdyt makkaraperunat. Minä kokkasin perunat ja Pippurimylly makkarat. Mausteena suolakurkkua, sinappia sekä tietenkin myös ketsuppia. Sipuliakin olisi voinut silputa sekaan, jos sitä olisi jostain löytynyt.

Vappulounaaksi syötiin kanaa sekä kalaa. Tässä sitä jälkimmäistä. Itse en tuota annosta syönyt, joten en yhtään tiedä, miltä on mahtanut maistua. Oma annokseni, vuohenjuustolla täytetty broilerinfilee oli kyllä varsin hyvää.

15 Comments:

At 2/5/07 00:43, Anonymous HannaV said...

Mitä tuo ylimmän kuvan kelta-oranssi rulla pitää sisällään? Herkullisen näköistä.

 
At 2/5/07 08:17, Blogger Rosmariini said...

Porkkana-yrttirulla se taitaa olla nimeltään, ja porkkanaa siellä on täytteenäkin. Pitäisi joskus yrittää tehdä jotain vastaavanlaista itsekin (voisi kokeilla kääriä vaikka pastalevyn sisään jonkinlaisen kasvistäytteen), tuommoiset rullat ovat aina niin maukkaita.

 
At 2/5/07 17:18, Anonymous Anonyymi said...

Voi Kettu, olen etsinyt tippaleivästä kuvaa tuntitolkulla. Satsasin siihen että teillä täällä Pastanjauhannassa olisi semmoinen. Amerikkalainen ystäväni haluaa ehdottomasti nähdä tippaleivän (on kuulemma suomalaisia sukujuuria) hänen jenkki-suomi keittokirjansa vain "kertoo" tippaleivän näyttävän linnunpesältä... no joooo, ehkä olisi hyvä nähdä ensin ennenkuin sellaista rupee värkkäämään...

 
At 2/5/07 18:21, Blogger Rosmariini said...

Googlen kuvauhaulla löytyi pari tippaleipäkuvaa. En tosin tiedä, kuinka edustavia nuo mahtavat olla.

Mikä mahtaa olla tippaleipä englanniksi? :)

 
At 4/5/07 10:40, Anonymous jvb said...

Tippaleipä on englanniksi "funnel cake". Yhdysvaltoihin se on ilmeisesti saapunut hollantilaisten siirtolaisten mukana Pensylvaniaan. Anonyymi: pyydä amerikkalaista ystävääsi lukemaan englanninkielisestä Wikipediasta artikkeli otsikolla "funnel cake". Myös kuva vappuherkusta löytyy sivulta.

 
At 4/5/07 15:20, Anonymous vilijaana said...

Ihania vappuherkkuja!!=P

 
At 5/5/07 11:22, Blogger Rosmariini said...

Jännä juttu tuo tippaleivän historia, kun sitä innostuin nyt itsekin selvittämään. Wikipedian mukaan tippaleipiä on tehty Suomessa vappuherkuksi jo 1700-luvulla. Samoin vohveleiden tekeminen taitaa olla Suomessa aika vanha ilmiö (ainakin jossain museossa olen muistaakseni nähnyt vanhojen keittiötavaroiden joukossa valurautaisia vohvelipannuja).

 
At 6/5/07 12:30, Anonymous jvb said...

Totta. Niin tippaleivät kuin vohvelitkin ovat aikoinaan rantautuneet meille Ruotsin kautta Saksasta ja Alankomaista. Keskiajalla ne olivat katolisen kirkon juhlapäiviin liittyviä herkkuja. Valurautainen vohvelipannu ei ole pelkästään museotavaraa.Ostin omani kymmenen vuotta sitten kirpputorilta ja viime viikolla huomasin ilokseni että Stockmann myy ruotsalaisen Skeppshultin valmistamaa valurautapannua.Käytettävyys on yhtä hyvä kuin sähkövastuksilla lämpiävän teflonpintaisen seuraajansa. Erona on että valurautamallia ehtii käyttää aika monta sukupolvea ennen museoon päätymistä!

 
At 6/5/07 13:29, Blogger Rosmariini said...

Jopas sattui. Olen suunnitellut viime aikoina alustavasti vohveliraudan hankintaa, mutta pitääkin ottaa ohjelmaan tuommoisen valurautaisen vohvelipannun etsintä. Ja samaten pitää alkaa katsastaa hyviä vohveliohjeita jostakin.

 
At 15/5/07 19:18, Anonymous jvb said...

Jos et ole Rosmariini, löytänyt mieleistäsi vohvelireseptiä, laitan tähän ravintolakoulu Perhon ohjeen. Se on ammattilaisten ammattiopiskelijoille kirjoittama ja vaikka en ole sitä itse kokeillut, voin kokemuksesta sanoa että nämä ohjeet yleensä toimivat.
-0,1 kg kananmunia. Käytännössä kaksi kpl.
-0,05 l maitoa.
-0,1 kg vehnäjauhoja.
-0,15 l kuohukermaa.
-0,1 kg voisulaa.

Vatkaa munat. Lisää maito.Lisää vehnäjauhot. Lisää löysäksi vaahdoksi vatkattu kerma.Lisää jäähtynyt voisula.Kuumenna pannu ja voitele voisulalla. Paista vohvelit kypsiksi.

 
At 16/5/07 21:30, Blogger Rosmariini said...

Tuo vohveliresepti pitää ottaa kokeiluun heti, kunhan saisimme nyt sen valurautaisen pannun tähänkin huusholliin. Kiitokset!

 
At 17/5/07 14:18, Blogger Pippurimylly said...

Noita vohveleita on nyt kyllä syytä ruveta tehtailemaan, kun hinku moisiin on synnytetty. Alkukodissani niitä kokkailtiin silloin tällöin, mutta tapa ei selvästi periytynyt suoraan minuun.

Eri maissa tuntuu olevan vähän erimalliset vohvelimieltymykset. Esim. belgialainen variaatio on aika lähellä perimeikäläistä ja maistuu minun suussani erinomaiselta. Jenkkien olen nähnyt (telkkarin välityksellä :-)) työstävän usean sentin paksuisia, rapsakoita versioita aamupalanomaiseen käyttöön. Mitenkähän ne mahdetaan valmistaa?

 
At 19/5/07 01:26, Anonymous jvb said...

Kävin läpi arkistojani vohvelien ympäriltä. Amerikkapuolellta löysin ohjeen joka voisi olla Pippurimyllyn pohtiman jenkkivohveliohjeen kaltainen. Lainaus on Sheila Lukinsin kirjasta "U.S.A Cookbook" ( Workman Publishing Company Inc.ISBN 1-56305-807-3).
"Marion Cunninghamin nostatetut vohvelit":
-0,25 l lämmintä vettä.
- pussi kuivahiivaa (0,011 kg).
-0,5 l lämmintä maitoa.
-0,125 l voisulaa ( amerikkalaiset nyt vain käyttävät tällaisia mittayksiköitä!)
-1 tl sokeria.
-1 tl suolaa.
-0,5 l vehnäjauhoja.
-2 kpl kananmunia.
-1/4 tl ruokasoodaa.
Vatkaa hiiva ja vesi sekaisin kulhossa, anna tekeytyä 5 min.Vatkaa sekaan maito, suola, sokeri, voisula ja jauhot.Peitä kulho muovikelmulla ja anna seisoa yön yli.
Voitele vohvelirauta.
Vatkaa kananmunat ja sooda.Vatkaa ne perusmassaan.
Paista.
Tätäkään en ole itse kokeillut. Kirjan ohjeet ovat kuitenkin aina pitäneet kutinsa.
Kiitos että arvostatte gastronomista tietämystäni!
Teidän kaltaisianne hyvän ruoan ystäviä ja loistavan ruokablogin pitäjiä autan aina ongelmakysymyksissä parhaan taitoni mukaan!

 
At 19/5/07 01:34, Anonymous jvb said...

Virhe, virhe!!!
Käänsin reseptin huonosti!Alussa oleva 0,25l lämmintä vettä onkin 0,125 l lämmintä vettä. Ei 1 cup vaan 1/2 cup. Nyt ei tule liian löysää taikinaa.

 
At 19/5/07 12:43, Blogger Rosmariini said...

Tuo sinun ruokatietämyksesi on kyllä oikeasti kertakaikkisen häikäisevää. Mahtaako maailmasta löytyä yhtään ruokaa tai raaka-ainetta, josta et osaisi sanoa yhtään mitään. :) Niin, ja kiitos tietenkin vohveliohjeesta! Nyt pitäisi vaan löytää jostain pätevä pannu. Täkäläisen Stockmannin Skeppshult-osastolla myytiin ei-oota, mutta etsintä jatkuu.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails