torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Maissikeitto

Kodin Kuvalehden Vihdoinkin viikonloppu -reseptikirjasesta löytyi talvella ohje perunaiseen papusoppaan, joka kipusi saman tien keittosuosikkieni kärkikymmenikköön. (En tosin tarkkaan ottaen tiedä, mitä keittoja ne loput yhdeksän olisivat, mutta eipä sillä niin väliä.)

Tällä viikolla keittelin yhtenä iltana samaisen kirjan kesäruokaosastolta löytyvää maissikeittoa, josta tykkäsin myös kovasti. Puoli annosta pakastemaissista valmistettua maissisoppaa riitti ruokkimaan työpäivän jälkeen koko kaksihenkisen perheemme, ja soppaa jäi jonkin verran vielä ylikin:
Maissikeitto

1½ l vettä
2 kanaliemikuutiota
6 perunaa
8 valkosipulinkynttä
6 tähkää maissia tai 600 g pakastemaissia
2 rkl makeaa chilikastiketta
4 dl ruokakermaa (laitoin itse vain puolet ohjeistetusta määrästä, koska halusin keiton säilyvän edes kutakuinkin keltaisena)
1 tl suolaa
suolapähkinöitä
persiljaa silputtuna (puuttuu omasta keitostamme)

Lisää kiehuvaan veteen kanaliemikuutiot, kuoritut ja lohkotut perunat ja hienonnettu valkosipuli.
Leikkaa tuoreista tähkistä maissin jyvät tai käytä pakastemaissia. Säästä osa maissista keiton pinnalle. Lisää jyvät keittoon ja mausta chilikastikkeella.
Hauduta keittoa kannen alla puolisen tuntia. Soseuta sauvasekoittimella. Siivilöimällä saat keitosta samettisemman.
Lisää kerma ja suola. Maista ja mausta tarvittaessa.
Kuumenna ja ripottele pinnalle maissia, suolapähkinöitä ja persiljaa.
Käykäähän muuten kurkistamassa uutta ruokablogia, pirteää Limepippuria. (Tähän kohti pieni eläköön-huuto kaikille ruokablogia pitäville kolmekymppisille pariskunnille.)

7 Comments:

At 19/4/07 23:09, Blogger Meri, Helsinki said...

Vesi herahti kielelle, pidän kovasti maissista. <3 Tähänkin olisi ihana tölvätä vielä sitä rakastamaani raejuustoa, joka sopii mielestäni täysin kritiikittä jokaiseen sosesoppaan! :-D Ja suolapähkinät johtivat ajatukseen, että jokin aika sitten kokeilin Maku-lehden ohjeista sovellettua dukkahia, ihan törkeän hyvää. Ohjeita löytyy Makun sivuilta resepteistä kohdasta mausteseokset: aurinkodukkah, yrttidukkah ja dukkah. Suosittelen VAHVASTI. :-D

 
At 20/4/07 00:26, Blogger Polkkapossu said...

Hauskan maun maissikeittoon saa myös heittämällä maissit hetkeksi savustuspussiin tai paahtamalla pienen tovin uunissa.

 
At 20/4/07 00:34, Blogger Rosmariini said...

Pitäisikin joskus kokeilla kasviskeittoa savustetuista kasviksista, vaikka tämän savustetun paprikakeiton tyyliin. Ja dukkah kokeiluun!

 
At 20/4/07 18:21, Blogger Laura ja Aatu said...

Heippa pastanjauhajat! Ruokabloggaajien yhteisöön ilmoittautuu myös tämä:
http://kahdenkeitto.blogspot.com/
Paljolti teidän rohkaisevan esimerkin vuoksi meidänkin blogimme on syntynyt! Ja kyseessähän on tietysti (hieman alle) kolmekymppinen kokkaava pariskunta ;)

 
At 20/4/07 18:48, Blogger Rosmariini said...

Kivaa! Tulinkin heti nälkäiseksi, kun kävin katsomassa kokkauksianne. Voi kun saisikin annoksen tuota teidän tomaattikeittoanne tai lammaspastaa.

 
At 21/4/07 17:53, Blogger Rosmariini said...

Limepippurin kautta löysin tieni myös pääsiäisen aikana aloittaneeseen Soppakellariin. Kylläpä meitä nyt hemmotellaan uusilla ruokablogeilla.

 
At 23/10/11 12:58, Blogger Tiina Susanna said...

Tämän tyyppissätä maissisoppaa olen tehnyt jo parisenkymmentä vuotta, aina kun lapset sairastivat oli meillä maissikeittopäivä, tosin jauhoin sekaan vielä yhden broilerin rintafileen, ja silppurin pinnalle ihan ohutta purjosilppua (suolapähkinät jättäisin pois)
Keitto on hyvää ilman kurkkukipua ja kuumettakin, mutta silloin se menee erinomaisesti alas.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails