tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Sovellettu saltimbocca

Niin paljon kuin italialaisesta ruuasta yleensä pidänkin, saltimbocca on ollut mielestäni aina vähän omituinen ruokalaji. Tai se yksi ainoa salvianlehti on siinä lihan päällä jotenkin koominen (tosin nyt kun selailin useampia aiheeseen liittyviä reseptejä, niin salviaa voi näköjään laittaa sekaan aavistuksen verran reilumminkin). Tällä kertaa kokeilimme saltimboccaa hieman sovellettuna versiona, kun oman ruukkupuutarhamme salvia ei jostain syystä osoita edelleenkään hiipumisen merkkejä. Resepti on peräisin samasta lähteestä kuin muutaman viikon takainen ossobuco:
Melkein saltimbocca

Varaa jokaiselle 2 ohutta viipaletta vasikanlihaa ja kaksi lehdenohutta savukinkkuviipaletta. Nuija vasikanlihaviipaleet mahdollisimman ohuiksi, tasaisiksi ja isoiksi.
Ripottele vähän salviaa ja aseta kinkkuviipale jokaiselle lihapalalle. Taita viipaleet kaksin kerroin niin, että salvia ja kinkku jäävät sisäpuolelle. Kiinnitä hammastikulla. Paista liha voissa tai margariinissa hitaasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti. Kaada pannulle muutaman minuutin kuluttua pullonpohjallinen marsala- tai valkoviiniä. Voit korvata viinin seoksella, jossa on 2/3 lihalientä ja 1/3 appelsiinimehua. Hauduta kannen alla, kunnes liha on mureaa (enintään 10 minuuttia).

Murkinasta tuli viinissä hauduteltuna oikein mehevää, vaikka tarkoitukseen ei ollutkaan käytettävissä vasikkaa vaan naudan ulkofilettä. Ainoa hankaluus syödessä olivat hammastikut, joista yhtä en tahtonut millään löytää omasta kääryleestäni. (Käytimme kasaukseen poikkeuksellisesti ihan oikeita hammastikkuja, kun keittiön hyllyssä majaillut cocktailtikkupaketti oli mystisesti kadonnut. Lieneekö joskus tullut kumottua sen sisältö lattialle ja siivottua sen jälkeen roskikseen?) Saltimbocca lienee parhaimmillaan salaatin seurana.

4 Comments:

At 5/12/06 10:13, Anonymous Anonyymi said...

Mä olen tehnyt halpisversiota myös kalkkunasta, salviaa pitää olla paljon. Ja marsalaa, se on namia ihan lasistakin. Hyvä kikka kaikenlaisiin kääryleisiin jos raaka-aine on tarpeeksi mureaaa /pehmeää on käyttää kiinnittämiseen spagettia, siis keittämätöntä. Se yleensä pehmenee hauduttamisen aikana ja sen voi vaikka syödä.

 
At 5/12/06 18:18, Blogger Rosmariini said...

Tuo spagetin käyttäminen kiinnittämiseen on kyllä harvinaisen varteenotettava vinkki. Noiden tikkujen kanssa säätäminen on aina niin ankeaa.

 
At 8/12/06 00:46, Blogger Ketturouva said...

Kappas, tekin olette tehneet saltimboccaa. :) Mekin syötiin sitä ihan hiljattain, pitäisikin patistella Karhuherraa bloggaamaan aiheesta.

 
At 8/12/06 09:09, Blogger Rosmariini said...

Olisikin hauska päästä kurkistelemaan, miten tämä tehdään Ketun keittiössä. Joten postausta kehiin vaan!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails