lauantaina, heinäkuuta 08, 2006

Paolan pastakastike

Pasta ei selvästikään ole kovin kesäistä syötävää, kun perinteisten pastakastikkeiden säveltäminen on meinannut jäädä kokkailuissamme kokonaan unholaan. Onneksi pasta on kuitenkin niin mahdottoman monikäyttöistä sapuskaa, että sopivilla raaka-aineilla siitäkin saa helleversion. Pitkästä aikaa Paolan ruokaohje, olkaa hyvät:
Kylmä pastakastike

kuviopastaa (tms.)
3 kypsää (liki ylikypsää) tomaattia
pari uuden sadon sipulia varsineen
tuoretta basilikaa kourallinen
muutama valkosipulin kynsi
2 rkl sitruunamehua
(2-3 rkl oliiviöljyä)
mustapippuria
ripaus suolaa
ripaus sokeria
(tuoretta chiliä)
(oliiveja)

Laita pasta kiehumaan. Hurauta tomaatit ja valkosipuli murskaksi*, silppua sekaan sipuli ja basilika. Lisää hieman sitruunamehua (ja oliiviöljy) ja mausta mustapippurilla, suolalla ja sokerilla (sekä silputulla chilillä). Lisää oliivit, mikäli haluat käyttää niitä. Anna kastikkeen vetäytyä hetken aikaa, että maut tasoittuvat. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja tarjoile.

*Alkuperäisessä unohdettiin mainita, että yleiskoneella tms. se käy helpoimmin. Mutta ei sitten vedetä vihanneksia ihan soseeksi vaan vain murskaksi (niin että on vähän suutuntumaa).
Ohjetta ei suositella valkosipulikammoisille.

2 Comments:

At 9/7/06 13:36, Anonymous Anonyymi said...

Tällä ei yllättäen ole mitään tekeistä pastan kanssa. Esi-ihmeeni kertoi gruusialaisesta opiskelukaveristaan, jolla oli gruusialaiseen malliin tapanaan pitää suurellisia juhlia myös Suomessa ollessaan 80-luvun alussa. Kun rahaa oli vähän ja vieraita paljon, piti tietysti turvautua myös gruusialaiseen ihmeruokaan, perunaan.

Sovitaanko, että tämän ohjeen nimi on vaikka "Gruusialaiset uudet perunat"? On muuten helppo ja hyvä lisuke.

Keitä uudet perunat. Sillä välin sotke keskenään oikeata voita, suolaa ja reilusti valkosipulimurskaa ja ruohosipulia.

Kaada vesi pois ja sipulivoi kattilaan. Pyöräytä ja nauti.

Olivat muuten maailman ihanimman makuisia, kun männä viikolla niitä rakentelin.

 
At 9/7/06 14:52, Blogger Rosmariini said...

Nam! Gruusialaisia ruokaohjeita ei ole tullut toistaiseksi pahemmin testailtuakaan (en tiedä ollenkaan, mitä sielläpäin maailmaa tavataan syödä), joten kiitoksia vaan ohjeesta. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails