keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Paahdetut kastanjat

Meillä on jostain syystä tapana paahtaa aina lokakuun lopulla kastanjoita. Kai sitä kuvittelee saavansa sillä keinoin tuulahduksen kastanjanmyyjien kansoittamasta Keski-Euroopasta täällä Perämeren rannalla kärvistellessään. Lisäksi kastanjat ovat mukavaa ruokanäpertämistä isommallekin porukalle. Toimii kokemustemme mukaan vaikka jälkiruuan jälkiruokana.

Kun paahdoimme kastanjoita ekan kerran neljä vuotta sitten, käräytimme ne lahjakkaasti ihan mustiksi. Siitä opimme, että ohjeellista paistoaikaa ei kannata kamalasti ylittää.

Kastanjien suippoihin päihin tehdään ristiviillot, minkä jälkeen ne asetetaan uunipannulle merisuolaan suippo puoli ylöspäin. Viillot tehdään käsittääkseni sen vuoksi, etteivät kastanjat räjähtäisi uuniin. Kastanjat eivät ole omaan uuniimme koskaan lauenneet (ilmeisesti olemme muistaneet aina viillellä niitä), mutta kerran yksi onneton uuniperuna lenteli meillä pitkin (uunin) seiniä. Sen jälkeen olemme viillelleet nekin.

Suolan tarkoitus on ilmeisesti vain pitää kastanjat pystyssä (sain viime vuonna hieman palautetta, kun olin käyttänyt tarkoitukseen Maldon-suolaa). Omasta kaapistamme ei löytynyt tällä kertaa yllättäen merisuolaa, mutta rypistelty folio ajoi saman asian. Kastanjat kypsyvät 225 asteessa noin 20 minuutissa. Tässä vaiheessa kuori on lähtenyt hieman avautumaan ja sisus on mehevimmillään. Sitten ei muuta kuin kuorimispuuhiin!

Kastanjat tavataan nauttia sitruunavoin kanssa, mutta itse emme ole moista testanneet.

6 Comments:

At 26/10/05 14:59, Blogger Pippurimylly said...

Niin kerta! :)

 
At 26/10/05 15:12, Blogger Rosmariini said...

Menen nurkkaan häpeämään. :)

 
At 12/12/06 22:15, Anonymous Anonyymi said...

Mistä olette saaneet kastanjoita?

 
At 12/12/06 23:56, Blogger Rosmariini said...

Stockmannin Herkun hedelmätiskistä.

 
At 26/9/08 13:53, Anonymous Anonyymi said...

Löysinpä tällaisen vanhan postauksenne. Sain kesällä ystävän luona Sveitsissä kastanjakeittoa. Ja AH! Olin ekstaasissa. Nimittäin kun nuo paahdetut kastanjat eivät ole koskaan oikein maistuneet. Mutta soppa oli ihanaa. Ostin heti kuivattuja kastanjoita ja kotona olen nyt pari kertaa vääntänyt soppaa. Suosittelen!!

 
At 8/11/08 22:01, Blogger Andy said...

No niin, nyt tiedänkin mitä Hipercorista löytyneelle kilolle tuoreita kastanojoita pitää tehdä :-9

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails