perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Lempiruoka

Blogiamme lueskellut Anna kyseli meiltä vähän aikaa sitten omia lempireseptejämme ja antoi paluupostissa käyttöömme oman suosikkiohjeensa, punaisista linsseistä laaditut kasvispyörykät. Testasin reseptiä viime viikonloppuiseen pikkujouluun ja tykkäsin kovasti sekä pyöryköistä että etenkin niiden kaveriksi laaditusta intialaishenkisestä dipistä. Yhdistelmä oli kokonaisuudessaan oikein oiva, tätä meillä tehdään toistekin.
Linssipyörykät

2 dl punaisia linssejä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 kesäkurpitsa
2 rkl margariinia
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl perunahiutaleita
1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
1 tl rouhittua rosepippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl tandoori masala -mausteseosta
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Huuhtele linssit ja keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipulit. Puhdista ja raasta porkkana sekä kesäkurpitsa.
Kuumenna margariinia pannulla ja lisää tomaattipyree. Kuullota pannulla sipulit, porkkana- ja kesäkurpitsaraaste ja lisää mausteet. Kuullota kunnes vihanneksista on suurin osa nesteestä haihtunut. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla ja rouhi niitä veitsellä hieman. Soseuta sauvasekoittimella linssit ja pannulta kuullotetut vihannekset. Lisää taikinaan perunahiutaleet ja auringonkukansiemenet.
Lisää vähän oliiviöljyä taikinaan, jotta saat siitä helposti käsissä muotoiltavan. Valmista taikinasta pieniä palloja ja paista ne 200 asteessa noin 15 min.

Intialainen dippi

3 dl rasvatonta maustamatonta jugurttia
1 rkl currya
2 tl mustapippuria
3-4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 isohko sipuli
1 cm pala tuoretta inkivääriä
2 tl mango chutney -kastiketta

Valuta jugurttia noin tunti suodatinpussin läpi. Pilko sipuli hyvin
pieneksi, raasta inkivääri ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Omiksi lempiruuikseni voisin mainita ainakin munakoisopaistoksen ja yrtticannellonit. Perheen herrahenkilön laatimia hirvenlihapullia syön myös mielelläni (ne näkyvät myös yllä olevassa kuvassa), samoin kuin tietenkin leivinuunissa paistettua omatekoista pizzaa. Kaikkein parasta on tietenkin huolella hauduteltu tomaattikastike kaikkine johdannaisineen.

Mutta kertokaahan, mitkä ovat teidän lempiruokianne (ja miten niitä valmistetaan). Vastaajien kesken voisi vaikka arpoa vaihteeksi jonkinlaista pikkujoululahjaa, kenties vaikka keittokirjan.

121 Comments:

At 27/11/09 14:25, Blogger Emilia said...

Neitimäisenä ihmisenä lempiruokanikin noudattelevat samaa linjaa, läskikäristys, jossa siankylkisiivuja käristetään miedolla lämmöllä valurautapannulla rapeiksi, nostetaan pöytään, revitään sekaan hyvää hiivatonta oikeasta rukiista tehtyä leipää ja syödään haarukalla suoraan pannusta ja viimeisetkin rasvat kaavitaan leivällä.

Toinen favorit on ehdottomasti Tapolan mustamakkara leiviunnissa paistettuna, niin että kuori on rapeaa mutta sisus pehmeää, nautitaan kera voihin tehdyn perunamuusin jossa myös sipulia pilkottuna sekä tietenkin puolukkasurvoksen kanssa. Ei parempaa olla voi <3

 
At 27/11/09 14:38, Blogger Rosmariini said...

Hyvin alkaa, noin herkullisesta selostuksesta tuli heti armoton nälkä!

 
At 27/11/09 16:08, Anonymous Sinna said...

Äitin kalamuhennos on suurta herkkua, vaikka väittävätkin, ettei sei ole kalaa!

Kalamuhennokseen pilkotaan jäistä seitiä ja sen seuraksi pannulle reilusti porkkanaraastetta. Lisäksi suolaa, pippuria, reilusti kermaa ja tilliä. Tullee poka hyvvää! Lisukkeena tietysti puikkopotut, muutki kyllä tiukan paikan tullen välttää.

Muita herkkuja ovat hirvenkäristys, loimulohi, korvasienikeitto ja sunnuntaiaamuna tuoreet karjalanpiirakat ja munavoi. <3

Terveisiä Tornionlaaksosta.

 
At 27/11/09 16:16, Anonymous Sinttu said...

Lempiruokaani on nykyään kaikki, missä on jotain juustoa :D muutamia mainitakseni: tomaatti-mozzarella-basilika-pasta, sienipiirakka, fetapiirakka, lasagne.
Eilen tein itse kotijuustoa, joka on kyllä pelkästäänkin niin taivaallisen hyvää, että voisin elää pelkästään sillä (jos kiloista ei tarvitsisi huolehtia). Perheen toinen jäsen sanookin nykyään usein pohtiessani mitä syötäisiin: jotain missä ei ole juustoa :D

 
At 27/11/09 18:05, Blogger Unknown said...

Tällä hetkellä varsin perinteinen lasagne, mutta maustettuna hyppysellisellä garam masalaa.

OT: onnittelut Cision Finlandin "ruokablogien top-10" rankkauksen voittamisesta. Linkki iltalehden artikkeliin

 
At 27/11/09 18:48, Blogger Pippurimylly said...

Erkki: Kiitos kiitos :) Emmepä huomanneet koko artikkelia ennen kuin kommentistasi!

Mitä lempiruokiin tulee, niin ne tulevat tyypillisesti pannulta tai grillaten: ribsit, perinteiset pihvit ja sensellaiset.

 
At 27/11/09 18:56, Blogger Rosmariini said...

"Oululaisen pariskunnan Pastanjauhantaa-blogi on suomalaisten herkkulaari numero 1."

Jee! :)

Ja vähänkös makoisan kuuloisia kokkailuja teillä. Pääsisi vaan maistamaan kaikkea (suosikkiohjeita saa vapaasti lähettää sähköpostinkin puolelle;).

 
At 27/11/09 20:29, Blogger Hanna said...

Ehdottamasti lempiruokaa on äidin tekemä kaalilaatikko, pitkään ja hartaasti uunissa olleena. Kakkostilalla on ja pysyy hirvikäristys <3.

 
At 28/11/09 14:58, Blogger Linda said...

lammaspata (perunamuusin kera), napolilainen pizza, meren antimet kuivan valkoviinin kanssa nautittuna, mezet ja avotulella grillatut jutut...

 
At 28/11/09 17:41, Blogger Pekka said...

"Neljän juuston lasagne" on täällä johtopaikkaa pitänyt pitkään. Tässä vuoden-parin sisään hoksannut, että > 3h hautunut (>12h:kaan ei ole yliampuvaa) liha on mitä parhautta, ja lasagne/bolognesehan tätä ei missään nimessä estä, pikemminkin vaatii.

Jotain raikkautta se toki kaipaa, joten joku 100% mätsäävä salaattityylinen siihen pitää vielä kehitellä joku päivä :P

 
At 28/11/09 19:45, Blogger Kaisa said...

Mustekala eri muodoissaan :) Ei kovin kätevä lempiruoka Suomen oloissa eikä kyllä täällä Irlannissakaan, mutta aina sitä jostain löytää. Viime kesänä viikonmittaisella lomalla Kroatiassa elin pelkästään paistetuilla mustekalarenkailla ja ravuilla :)

 
At 29/11/09 19:53, Blogger Rosmariini said...

Aika jänniä lempiruokia kaikilla, ei mitään peruslihapullalinjaa ollenkaan (toisin kuin meikäläisellä;).

Mielenkiintoista on muuten myös miettiä sitä, mikä olisi ollut elämän paras & mieleenpainunein ateria.

 
At 29/11/09 19:57, Anonymous Riuku said...

Linssipyörykät ja dippi olivat erinomaisia!

 
At 29/11/09 20:44, Blogger Rosmariini said...

Pssst. Linssien ystävien kannattaa tsekata myös mainio linssimureke.

 
At 29/11/09 20:49, Anonymous Inez said...

Onnittelut Suomen suosituimman ruokablogin tittelista!

Lempiruoat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan: kesällä voisin elää tomaatti-mozzarellasalaatilla, jos saisin silloin tällöin kylmäsavulohta ja ruisleipääkin. Syksyllä katkarapu-feta-paprika-sipulipaistosta menee paljon, talvella syödään huikeat määrät lihaa, ja kevät eletään parsalla eri muodoissaan :)

Ensi viikonlopun itsenäisyyspäivään taas kuuluu ehdottomasti itse alusta saakka (luomukaritsasta) tehty vorschmack, joka nautitaan Marskin ryypyn ja Sibeliuksen musiikin kera :)

Mukavaa "talven" jatkoa ja tulevaa juhlakautta teille, bloginne on ilo (kokkailevallekin) sielulle :)

 
At 29/11/09 21:05, Blogger Pekka said...

http://www.unsicht-bar-berlin.de/unsicht-bar-berlin-v2/en/html/home_1_idea.html on ehdottomasti mieleenpainuvin.

Homman nimi on siis valkata menu eteisessä, jonka jälkeen sokea tarjoilija ohjastaa täysin pimeään ruokasaliin. Kun näköaisti on pois pelistä maku- ja hajuaisti voimistuvat. Ympärillä on muita pöytäseurueita keskustelemassa, mutta heitä ei tietenkään näe.

Siellä sitten aterioidaan koittaen olla kaatamatta viinipulloa jne. ja kyllähän se onnistuu, on vaan vähän hitaampaa eikä kukaan näe, vaikka nuolet lautasen puhtaaksi.

Lopuksi tullaan takaisin näkevien maailmaan ja paljastivat missä kohti salia oikein istuimme ja mitä ruoka oikeastaan olikaan.

Paras? Voi kun tietäisin, niitä on niin monta ja vertailu niin vaikeaa :)

 
At 30/11/09 12:09, Blogger Rosmariini said...

Parasta on tosiaan vaikea sanoa. Ja kuten Inez tuossa totesi, niin eri vuodenaikoihin tekee mieli syödä vähän erilaisia juttuja. Esim. kesän ekat uudet perunat ovat vaan jotain niin voittamatonta.

Kääk, itsenäisyyspäivä on muuten tosiaan jo tällä viikolla.

 
At 30/11/09 13:30, Blogger Merituuli said...

mitään ainaista herkkua on vaikea sanoa, sillä lempiruuat tuntuvat vaihtelevan kovastikin. Ihan perinteisistä melkein aina loistavalta maistuu tavallinen makaronilaatikko. tällä hetkellä koko perhe on ihastunut erilaisiin lammasruokiin. etenkin grillattu karee on ihanaa!

 
At 30/11/09 13:52, Blogger Nuori Nainen said...

Vaikea sanoa lempiruokaa. Hmmm... olen aina ollut hampurilaisten ystävä, mutta koska en osaa valita yhtä hampurilaista,niin sanotaan joku muu.

Ehkä halloumi-, tai vuohenjuustosalaatti.
Salaattia, tomaattia, kurkkua, greippiä, pinjansiemeniä, hunajamelonia, paistettua/uunissa paahdettua halloumia/vuohenjuustoa.
Oliiviöljyä ja runsaasti balsamicoa.

Isän tekemä ruisleipäkin on ihan taivaallista. Samoin kun hyvä lohikeitto.

Ei yhtä voi valita!

 
At 30/11/09 14:55, Anonymous Anonyymi said...

Lemppariruokaa on ehdottomasti entisen poikaystävän tekemä ihana kermainen, tomaattinen jauhelihakastike. Vaikka mulla on ohjekin siihen, niin en itse koskaan saa aikaan samanlaista makuelämystä. Se vaan on ihan täydellistä ruokaa.. ja sopivan kirpeää (?) mun makuun.

Lisäksi RAKASTAN tomaattikeittoa ja porkkanalaatikkoa. Ja Alpen Makaronia, joka on hämmentävä sekoitus perunaa, makaronia, juustoa, sipulia, kermaa ja toisinaan myös kinkkua, ja jota syödään omenasoseen kanssa. Täydellistä hiihtopäivän jälkeen :)

-PF

 
At 30/11/09 20:36, Anonymous Emma said...

Mun on pakko olla tylsä ja sanoa lemppariruoaksi sushi. Siinä makuyhdistelmässä on vaan jotain niin mahtavaa!
(ja pakkohan tähän oli tylsästä vastauksesta huolimatta arvontavoiton innoittamana osallistua =D

 
At 30/11/09 20:54, Blogger Pinkkis said...

Mun täytyy kyllä sanoa, että oikein hyvin tehdyt peruslihapullat ja perunamuusi sykähdyttää. Toisaalta vannon myös sushin nimeen. Ja sitten, ettei menisi tylsäksi, täytyy mainita myös libanonilaiset mezze-alkupalat, jotka ovat yksinkertaisesti taivaallisia, varsinkin anopin tekemänä. Ja thaimaalainen massaman-curry kanalla. Nam!

(Nyt tuli nälkä!)

 
At 30/11/09 21:22, Blogger Meri, Helsinki said...

Lihansyöjä vastaa: liha. *itun mielenkiintosta ;-D Sori tää kontribuutio jää vähän puolinaiseks siis.

Mun lempiruokaa on ehottomasti tuoreet vihannekset, et oon yhtä tylsä. Kunhan rouhuu suussa. Mut mut... Tää on kyllä töykeen hankala kysymys! Joskus nuorempana tää olis ollu helpompi.

Mun mielestä Lihansyöjän lempiruokaa on pekoni ja sen mielestä mun lempiruokaa on raaste. Ei tää tie vie MIHINKÄÄN!

t. artfusit (arbuusi?)

 
At 30/11/09 21:23, Blogger Meri, Helsinki said...

(ja toi kiroilu oli siis mun suusta, Lihansyöjä puhu vaan lihasta ja raasteesta)

 
At 30/11/09 23:16, Anonymous Anonyymi said...

Itetekoinen vorschmack tai naudansuikale-leipäjuustopata puikula!muusin saattamana. Myös kaalipata, itetekonen maksalaatikko, jauhemaksapihvit ja eräs thaimaalais-intialaisittain maustettu kanakeitto. Kyyyyyyllä näitä hittejä vaan kalavammaisellakin riittää :p

Pikkuenkeli

 
At 1/12/09 10:46, Blogger Unknown said...

1. Vaarin kalakeitto (itsetehdyllà liemellà ym.) ja muutkin keitot.
2. Kaikki hyvàt kastikkeet (nakkikastike, hirvi/porokàristys, lihapullat+soosi, stroganoff) puikulaperunoiden/muusin kanssa (ohella suolakurkkuja ja punajuurta)
3. "pasta al forno" Lasagna,cannelloni, makaroonilaatikko. etc.
4. Pizza (oman miehen tekemà)
5. Ruokaisat salaatit (paljon juustoa ja pàhkinòità)

Hirveà nàlkà tuli kun rupesi lempiruokia listaamaan..

 
At 1/12/09 12:50, Blogger Rosmariini said...

Jännä tuo, miten tietyt ruokalajit maistuvat parhaalta nimenomaan jonkun tietyn henkilön tekeminä. Ja hoksasin, että omatkin suosikkini ovat käytännössä AINA jonkun toisen perheenjäsenen (aviomiehen, äidin tai siskon) tekemiä. Outoa sinänsä, kun itse tekemällä ja maustamalla ruuasta luulisi saavansa täsmälleen oman makunsa mukaista. Mutta se on sitä syömisen sosiaalista ulottuvuutta.

Nälkä näitä lukiessa tulee!

 
At 1/12/09 12:55, Anonymous hanna said...

Täytyy tunnustaa että lempiruokani (ollut jo lapsesta asti) on hernekeitto. Ei mikään purkkikeitto (no meneehän sekin) mutta kuivatuista herneistä liottamalla tehty ja savustettua siankylkeä makua antamaan .. nams.

Juurekset eri muodoissaan maistuu myöskin eli patoina/laatikoina/raasteina jne.

 
At 1/12/09 15:31, Blogger Martina said...

Mun ihan ehdoton lemppari on ollut lapsesta alkaen mäti. Muksuna vetelin naamaani mätipalleroita ihan pelkästään, mutta nykyään perinteinen smetana, sipulisilppu, mäti -yhdistelmä on ykkönen. Voipa joukkoon sekoittaa myös hieman toista ikiaikaista lemppariani eli valkosipulia. Kaveriksi mädille sopii parhaiten paahtoleipä tai keitetyt perunat, mutta kyllä tuota herkkua voi syödä melkein minkä kanssa tahansa. Tai ainakin minä voin. :D

Yksi lemppari mädin ja valkosipulin lisäksi on Cantina Westin hevospihvi, jonka valmistamisesta en osaa sanoa, mutta naaman eteen sitä saa kun kävelee Helsingin Kasarmikadulle, Cantina Westin ovesta sisään ja kertoo tarjoilijalle haluavansa heppaa. Menusta heposen löytää nimellä Caballo de la hacienda. Ja on kuulkaa hyvää, vaikka ekalla kerralla ajatus hevosen syömisestä voi aiheuttaa pientä tökkimistä.

 
At 1/12/09 16:45, Blogger Rosmariini said...

Hernekeitto oli kyllä lapsena melkein kaikkien kavereiden lempiruokaa (minä olin maksalaatikon ystävänä vähän vastarannankiiski).

Mäti ja heppa! Olen itsekin uskaltautunut maistamaan hevosta (sitä on ollut meillä viime aikoina aina silloin tällöin pakastimessa), vaikka ajatus histamiinin syömisestä tökkii vähän edelleenkin. Hassua sinänsä, kun onhan sitä tullut ilmeisesti vedettyä meetvurstin seassa vuosien ajan.

 
At 1/12/09 21:14, Anonymous Anonyymi said...

Joku muukin täällä jo sanoi lempiruokansa vaihtelevan vuodenajan mukaan, samoin myös mulla. Siksi varsinaisen yhden lempiruuan nimeäminen on hankalaa, oikeastaan mahdotonta. Nyt oon joutunut tämän viimeisen vuoden aikana syömään taas (jauhe)lihaa, ja yhdeksi ykkösuosikiksi on noussut skottilaiset lihapullat! Jos tämä lihapulla-alalaji on teille entuudestaan tuntematon, niin voin laittaa sähköpostitse reseptin, jotta pääsette kokeilemaan.

:) Ulrika

 
At 1/12/09 21:19, Blogger Rosmariini said...

Skottilaisista lihapullista en ole luullakseni koskaan kuullutkaan, mutta kokeilisin kyllä mieluusti. Pistä ihmeessä ohjetta tulemaan.

 
At 5/12/09 19:28, Anonymous Anonyymi said...

Valmistin tänään Ulrikalle(!) "Skotska ägg", joita hän hehkutti äskeisessä kommentissaan. Totesin ,että jauhelihan maustamista voisi vähän tarkistaa ja terävöittää jotenkin. Pelkkä meirami ja valkopippuri olivat vähän vaisuja. Lisäsin chilipippuria purkista, ehkä liian varovasti. Muuten kyllä onnistuivat!

 
At 6/12/09 01:26, Blogger Sejkku said...

Meidän taloudessamme suosikit jakautuvat risoton (talouden kasvissyöjä) ja etanoiden tai itsetehtyjen ranskalaisten (talouden lihansyöjä) välille.

 
At 6/12/09 01:47, Blogger mikita said...

Aika vahva ehdokas suosikiksimme on tästä blogista löytynyt koskenlaskijalla varustettu makaroonilaatikko: Riittävän helppoa, todella hyvää ja siitä riittää myös seuraavalle päivälle.

 
At 6/12/09 05:36, Blogger Sofia said...

Arkipäivän ruokaa ehkä fajitakset, kanat, paprika ja sipuli paistetaan ja maustetaan, nautitaan tortillalevyyn kääräistynä, mukaan erilaisia kastikkeita ja creme Fraichea.

Harvinaisempi herkku on kaalikääryleet Mysi Lahtisen ohjeen mukaan toteutettuna.

 
At 6/12/09 06:46, Blogger Sooloilija said...

Lempiruokaani ovat salaatit! Voisin elää salaatilla, juustoilla ja leivällä. Feta ja vuohenjuusto, siinäpä sellaiset juustot, että kun niitä saa, ei muuta tarvitse. Niin ja oliiveja!

 
At 6/12/09 08:13, Blogger Jael said...

Onnittelut tittelin johdosta.Ihan kuten Sooloilija tuossa edellä,minunkin lempparini ovat salaatit,ja niissähän onkin valinnan varaa.Jo vuosiin on kyllä jonkunlainen salaatti ollut se päivittäinen ateria.Lemppari olisi ehkä sellainen aasialaistyylinen nuudelisalaatti ja merileväsalaattikin on hyvää.

 
At 6/12/09 08:50, Anonymous Anonyymi said...

Karjalanpaisti:

700-800g lihoja (nautaa ja sikaa)
2-3 isoa porkkanaa
2 pientä sipulia
1 laakerinlehti
suolaa ja kokonaisia mustapippureita
vettä

Kaikki aineet sekaisin pataan. Vettä päälle siten että päällimmäiset lihat ei peity. 3-4 h miedolla lämmöllä uunissa ja valmis tuli. Lisäksi tuppeen keitettyjä pottuja + etikka kurkkua ja punajuurta. NAM!

//Tapani

 
At 6/12/09 08:53, Anonymous ainopaino said...

Lempi löytyy vasta (pakollisen) pääruoan jälkeen nautittavasta jälkiruoasta: juustokakut ovat ehdottomia suosikkeja! Se on vaan niin hyvää eri muodoissaan: makeampana, kirpeämpänä, pehmeänä, sattumilla, eri pohjilla ja joskus paistettunakin.

Jahas, tiedänpä nyt mitä tänä iltana syödään :)

 
At 6/12/09 09:11, Blogger anna said...

nyt syksyn ja talven kylmillä ilmoilla on ulkoa tullessa ihana saada höyryävä lautasellinen keittoa. itselläni on kaksi suosikkia. toinen on tämä itämainen broilerikeitto http://www.yhteishyva.fi/ruokamaailma/reseptit/paaruoka_d_k/fi_FI/itamainen_broilerikeitto/ ja toinen sahraminkeltainen kalakeitto. sitä teimme jo yläasteella kotitaloudentunneilla, ja ohje on jäänyt elämään. kalakeittoon tulee:

1rkl voita tai margariinia
1tl currya
2rkl vehnäjauhoja
5dl vettä
1 liemikuutio
1/2 tl kurkumaa
1dl hienonnettua purjoa
2 dl maitoa
1/2 dl ruokakermaa
400g kalafileitä (seitiä)
300g katkarapuja
tilli

kuumenna rasva kattilassa ja sekoita curry sen sekaan. lisää vehnäjauhot ja ohenna keitto vatkaamalla vesi (+liemikuutio) joukkoon. lisää kurkuma purjo, maito ja kerma. keitä muutamia minuutteja kunnes purjo pehmenee ja osa nesteestä haihtuu. leikkaa kala kuutioiksi, lisää keittoon ja kuumenna. lisää katkaravut lopuksi ja ripottele tilliä päälle.

itse olen lisännyt keittoon vielä perunaa, niin siitä tulee jonkinverran ruokaisampi. sopii hyvin joukkoon. (jos keiton nimi ihmetyttää, niin ohjeessa oli kurkuman tilalla sahrami, taisi olla vaan vähän liian kallis mauste koululle ;)

 
At 6/12/09 09:32, Blogger Viiriäinen said...

Lemppareita on monia... mutta ekana tulee mieleen kana-kookos-nuudelivokki. Broilerinfileet palasiksi, sipulisuikaleiden ja raastetun inkiväärin kanssa pannulle. Joukkoon satunnainen pussi pakastevihanneksia ja pikkupurkki kookosmaitoa. Lievä haudutus ja lopuksi sekaan purkillinen ananasmurskaa (liemineen mielellään) ja kunnon loraus sweet chili-kastiketta. Kaveriksi pikanuudeleita.

 
At 6/12/09 10:06, Anonymous Hulta said...

Mun lempiruokani on isän savustama lämmin siika, sen voittanutta ei yksinkertaisesti ole. Mutta koska savustusapajille on täältä pääkaupunkiseudulta pitkä matka, kokkkailen itselleni useimmiten kalaseljankaa...

 
At 6/12/09 11:24, Anonymous se toinen Sinttu said...

Tämän hetkistä lemppariruokaa voisi olla omatekoinen kebab hirvestä tahi jäniksestä (ohje löytyy blogista). Mutta kuten naisilla yleensä, mielipide lempparista vaihtuu lähes päivittäin...

 
At 6/12/09 11:42, Anonymous Aino said...

Täällä suosikkipaikkaa taitaa pitää loimulohi kermaviilikastikkeen kera.

 
At 6/12/09 11:43, Anonymous Anonyymi said...

Tämän hetken lempiruoka on punainen lohikeitto, jota tein juuri eilen. Se on varsin peruslohikeitto, mutta tuunattu tomaattipyreellä/ paseeratulla tomaatilla, timjamilla, paprikalla, chilillä ja toki muillakin mieluisilla mausteilla joita sattuu käsillä olemaan. Kaveriksi tuoretta ruisleipää ja maukasta juustoa.

Katja

 
At 6/12/09 11:46, Blogger Lilya said...

Olen tässä kuluneen syksyn aikana ihastunut ihan hurjan paljon punajuurikastikkeeseen, jota olenkin sitten kokkailut jo melkein kyllästymiseen asti. :-) Alun perin ohje on Valion reseptiarkistosta:

http://www.valio.fi/portal/page/portal/Valio/Keittokirja/Hakutulos/Ruokaohje?p_tunnus=10892

mutta en ole kertaakaan laittanut molempia juustomakuja samaan aikaan, vaan joko aurajuustomurua ja tavallista ruokakermaa tai sitten pelkästään savujuustokermaa. Myös salviaa olen laittanut aika reilusti ja välillä tuoretta valkosipulia. Toimii tosi hyvin sekä perunoiden (muusin) että pastan kanssa. Nam!

 
At 6/12/09 11:46, Anonymous Mari said...

Tää on helppo! Paksu tuhti metsäsienimuhennos sekä kermaan ja voihin tehty kuohkea perunamuusi. Slurp. ohjetta tuskin tarvitsee tän enempää avata :D

 
At 6/12/09 12:14, Blogger Corde said...

Täällä suunnalla parhaasta ruuasta taistelee Moussaka ja Mummun tekemä karjalanpaisti leivinuunissa jossa on hitusen kanelia seassa,lisänä kermaantehtyä perunamuussia ja mummun itse keräämistä sienistä tehtyä sienisalaattia!

Ei sen parempaa !!

 
At 6/12/09 12:19, Anonymous Jussi K. said...

1. Lihapullat ja perunamuussi. Lihapulliin ei välttämättä tarvitse lainkaan korppujauhoja, jos ne paistaa uunissa. Ainoastaan kananmunaa, sipulia ja mausteita.
2. Lasagne. Kastikkeiden tekemisessä on kyllä hirveä homma.
3. Opera Special -pizza, täytteenä kinkkua, tonnikalaa ja pepperonia.
4. Karjalanpaisti. Vähintään kuusi tuntia pitää paistaa. Lisukkeeksi perunamuussia ja makaronia.
5. Lohi. Uunilohi, lohimedaljongit, lohikeitto...

 
At 6/12/09 12:32, Blogger Iina Kraak said...

Ehdoton lempiruokani on ollut vuosia jo papan tekemä hirvipaisti. Jumalaista. Sen kanssa porkkanalaatikkoa tai lanttulaatikkoa (iän myötä lanttulaatikko on mennyt ykköseksi) ja perunaa (jos on pitoa, niin olen taivaassa). Ei ole tämän voittanutta.

 
At 6/12/09 12:51, Anonymous Irmeliina said...

Kyllä se on ehdottomasti toi Chili Con Carne ja toisena sitten Lasagne

 
At 6/12/09 12:53, Anonymous Skeppo said...

Mun lemppari on perunamuusi ja poronkäristys

 
At 6/12/09 13:27, Anonymous KaisaKoo said...

Arkilemppareita on ihan perus pasta- ja perunaruuat, mutta herkutteluhetkiin ykkösparasta on kotitehty-pitsa, jonka pintaan muutaman tarkoin valitun täytteen lisäksi on itsetehtyä pestoa loiskittu sinne tänne. Voi että on hyvää!

 
At 6/12/09 13:28, Anonymous lilla my said...

Jaahas, lasagne on saanut sen verran monta puoltoääntä, että taidanpa heittää kehiin kesäisen grillailumuiston. Kanantisuun viilletään tasku, joka täytetään aurinkokuivatuilla tompsuilla, Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustolla ja vaikkapa kevätsipulilla, koko komeus kääritään runsaaseen pekoniin ja työnnetään grilliin tirisemään. Lisukkeeksi kesäinen salaatti. Jumalaista.

 
At 6/12/09 13:45, Blogger SMK said...

Lempiruokia on monia ja ne vaihtelevat kausittain. Kesällä ykkösherrkua on tomaatti-mozzarella-basilika -salaatti. Eräs herkullinen juustopiirakka salaatin kanssa vie kielen mennessään. Broileripasta on yksi kestosuosikeista.

 
At 6/12/09 13:57, Anonymous Anonyymi said...

Hirvipaistisoossi äitin ohjeella: Leikataan ohuita siivuja hirvipaistista, ruskistetaan voissa. Jauhotetaan suolaamisen ja pippuroinnin päälle. Peitetään paprika-sipuli-valkosipuli-tomaattisilpulla, yrteillä sekä tomaatti pyreellä ja vedellä. Makeaa chilikastiketta mukaan. Haudutetaan väh. 3-4 tuntia kokkipadassa. Ja puikulapotut tai sipulimuussi, puolukkahuuppaa, soon siinä.

Kevyemmin syödessä menee täytetyt munakoisot aina kun viitsii tehdä, nam (paljon valkosipulia ja fetaa).

-Noeijoo

 
At 6/12/09 14:43, Blogger Heini said...

Ehdottomasti yksi hyvä lempiruokani on kanaleipä.

Siihen tulee 1-2 kanafilettä per syöjä. Lisäksi paahdetaan 2 paahtoleipää pannulla. Lisukkeeksi bearnaisekastiketta, paholaishilloa, aurajuustoa, ananasta ja kasviksia.

 
At 6/12/09 15:23, Blogger cinneamon said...

Lempiruokaani on kämppiksen tekemä pastavuoka - cannellonit jauheliha-vuohenjuusto-rucola täytteellä ja upea tomaattikastike päällä, sekä toinen ehdoton favorit on punajuurivuoka - keitetty, raastettu punajuuri pääsee uuniin ananaksen, sinihomejuuston ja kerman kanssa.
Kylläpäs tulikin nälkä!

 
At 6/12/09 16:56, Anonymous Arja said...

Lempiruoka näin lappilaisena (alkujaan, en nykyään enää) on poronkäristys ja pottumuussi, jota muuten tein tänäänkin, sopii oikein hyvin itsenäisyyspäivän ruoaksi.

Poronkäristyksen resepti on helppo.
Poronpaistia pakkasesta kimpale, vuolet lastuiksi ja sitte margariinia reilusti.
Lastut sinne ruskistumaan. Kun osa on ruskeita ja osa vielä punasia niin silloin pari kolme teelusikallista suolaa.
Kun on kokonaan ruskistuneita niin sitte vettä sillee et käristys peittyy.
Annetaan muhia 1,5 tuntia.

Ja tarkistetaan lopussa että tarviiko lisätä vielä suolaa :D

NJAM.

On muuten tulossa postaus itsenäisyyspäivän menuusta ihan kohta blogiin, vaiks onki neuleblogi :)

 
At 6/12/09 17:06, Blogger lotta-ni said...

ihan aluks täytyy kehoa uutta hienoa ulkoasu. on pirteä tapaus näin synkän ja lumettoman talven keskellä.

oma lemppariruoka on entisen poikaystävän isän bravuuri, ainakin mun mielestä.. :D kyseessä on siis kalasoossi ja murskatut perunat. nimi on juontaa juurensa siitä, että exäni isä on ruotsalainen.

soossiin ruskistetaan jauhoja ja pohjaksi tulee vettä sekä creme fraicheä. pakasteseiti pilkotaan kuutioiksi ja heitetään soossiin kypsymään. maustetaan suolalla, valkopippurilla, reilusti valkosipulia ja reilusti persiljaa. tarjotaan murskattujen perunoiden kanssa. tätä minulle on useasti korostettu, että perunoiden tulee ehdottomasti olla murskattuja, mikään muussi ei kelpaa eikä pelkästään keitetyt perunat, vaikka itse olen kyllä hätätilassa syönnyt uusien perunoidenkin kanssa. on muuten nannaa.

muistan kun perunoiden murskainta etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja nykyään niitä löytyy ihan vaikka ikeasta (http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/76114285) puserrin on nähtävästi oikea nimi..

 
At 6/12/09 17:51, Anonymous Karkki said...

Siis syöminenhän on lempiharrastukseni, joten kysymys on todella vaikea. Ensimmäisenä tulee mieleen itse tehty lasagne, hirvikäristys, pinaattikeitto, savulohipasta ja spagetti bolognese. Saako olla noin monta lempiruokaa? Vaikkakin listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska inhokkiruokia on niin vähän :D

 
At 6/12/09 18:51, Blogger Scheherazade said...

Loimu- ja graavikala maistuu aina, muuten aika kausittaista. Raakasuklaa ja pähkinät tuolta napostelupuolelta sitten.

Loimulohi
ainakin 2-kiloinen lohifilee, 50g voita, 2-3 valkosipulinkynttä, tilliä, 1 dl vettä, merisuolaa
kalaa suurempi lehtipuulankku loimutusalustaksi, fileen kiinnittämiseen oksasta vuoltua naulaa

Kiehauta kostutusseos vedestä, voista, tillistä ja valkosipulista. Lisää siihen hieman merisuolaa.
Rakenna tuulensuojaa nuotio ja varaa polttopuita riittävästi. Kiinnitä lohi puunauloilla lankkuun ja aseta lankku esimerkiksi kivillä tuettuna lähelle nuotiota. Pidä huoli, että nuotiossa riittäää tulta. Kypsennä 2-3 tuntia nuotion lempeässä lämmössä aika ajoin kostutusliemellä kostuttaen. Filee on kypsä kun pinta on hieman rusehtava, eikä fileen keskiosa ole veitsell' koeteltaessa enää punainen.


Viimeksi meni aika hyvä salaatti:

Paprikoita, fetaa ja manteleita

4 punasta paprikaa
100g fetajuustoa
Pari lorausta sitruunamehua
1/2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 1/2 dl manteleita
hienonnettua tuoretta persiljaa

Grillaa ja kuori paprikat ja paahda mantelit. Leikkaa reiluiksi suikaleiksi ja asettele suurelle vadille. Murustele päälle fetajuustoa, höystä sitruunamehulla ja lirauksella oliiviöljyä ja ripottele koristeeksi manteleita.

 
At 6/12/09 20:42, Blogger Anzku said...

Pasta on parasta!! Juustoa, tomaattia, valkosipulia, pekonia, kermaa, voita... Ei ehkä noita kaikkia kuitenka samassa sopassa. Mutta kunhan on pastaa ja mieluiten vielä pitkää sellaista!

Pasta bolognese on piiiiiitkään haudutettuna varmaan suosikki! Näin minä sen teen!

 
At 6/12/09 22:00, Anonymous Anonyymi said...

Ystäväni tekemä kanapasta on herkkua. Ohjetta en valitettavasti voi antaa, se on kuulema salaisuus.

iidam

 
At 6/12/09 23:29, Blogger Rosmariini said...

Täältä saa ihan mahtavia ruokavinkkejä, suuret kiitokset kaikille (tähän saakka) vastanneille!

 
At 7/12/09 09:36, Anonymous Anu said...

Ihan kauhean vaikea valita lempiruokaa.. kun joku tulee mieleen niin toinen sen päihittää heti. Mutta joskus aikoja sitten ajattelin, että voisin elää pelkästään savustetulla kalalla (iskän tekemä) ja voileipäkakulla (äitin tekemä). Ja samat ne on vieläkin aika herkkuja :)

 
At 7/12/09 09:49, Anonymous Anonyymi said...

Savusiika Uudenkaupungin torilta, kunnon pippuripiffi ihanine lisukkeineeen, itsetehdyt täytetyt tortelliinit... Lista on loputon.

*Kirsi

 
At 7/12/09 10:32, Blogger Maarit said...

Lempiruokia on niin monia ja vaihtuu epäsäännöllisen säännöllisesti. Tällä hetkellä suosikkilistaltani löytyy ainakin neljä ihanaa herkkua:

risotto - paljon parmesaania ja hyvää Sauvignon Blancia. Makuna/lisukkeena joko parmankinkkua tai kantarelleja.

munakoiso-tomaattijauheliha-mozzarella -vuoka. Ladotaan kerroksittain kuin lasagne. Tomaattijauhelihakastike tekee tästä ruokaisamman, lisukkeena ruoka toimii ilman lihaakin.

Sinisimpukat - mahdollisimman yksinkertaisesti merimiehen tapaan. Kunhan viini, jossa niitä keitetään valitaan hyvin...

Savukalajuustopiiras, joka on hivelee maku- ja tuntohermoja kerta toisensa jälkeen. Pehmeää, täydellistä. :)

 
At 7/12/09 12:48, Blogger Unknown said...

Paras ruoka on isoäidin lihapullat perunamuusilla, jossa on persiljaa, ja ruskealla kastikkeella. Ehdoton lisuke on hänen papusalaatti ja vihreä salaatti kotitekoisella salaattikastikkeella. Parasta mitä voi saada! Ruokaan liitty tottakai muistoja ja erityinen tunnelma. Isoäidin ruoka on aina ollut parasta mitä voi syödä, kuten varmasti monet muutkin lastenlapset voivat puoltaa :)

 
At 7/12/09 13:12, Blogger Miina said...

Sichuanilainen kurkku, rapea possunkylki viismausteella, tahmeat kylkiluut ja vesipinaatti tai pinaatti valkosipulilla! Siperialaiset pelmenit pääsevät myös kärkisijoille. Jos nyt olisi kesä, niin lempiruokaa olisivat paistetut ahvenet, uusilla perunoilla ja kanttarellikastikkeella!

 
At 7/12/09 14:01, Anonymous henpa said...

Ihan ehdotonta lempparia on mahdoton sanoa kun rakastaa hyvää ruokaa yleensäkin, uusi lemppari on kuitenkin jauhemaksapihvit joita ennen inhosin, nykyään rakastan, muusin ja puolukoiden kera tietty. Ulkona tykkään syödä intialaista, jälkkäreistä lempparia ovat juustokakut, suklaakakut sekä porkkanaleivokset mmm..

 
At 7/12/09 15:36, Anonymous Anonyymi said...

Ehdoton lemppari on omatekemä lasagne, mihin tulee mm. puoli kiloa juustoa :). Toinen lemppari on äidin tekemät karjalanpiirakat, sellaiset kunnon rukiiset, missä voin määrää voitelussa ei ole säästelty. -Maaria-

 
At 7/12/09 15:38, Anonymous Sanna said...

Lemppari on lihapullat, ihan perusohje sipulikeittopussista, mutta lisäksi siihen laitetaan hirven jauhelihaa.

 
At 7/12/09 18:40, Anonymous PP said...

Oma suosikkini on pitkään haudutetty poronkäristys ja puikulaperunamuusi. Poron kanssa puolukka vaikka survoksen muodossa kuulu tietysti asiaan. Paras käristys sisältää vain poroa, voita, suolaa, pippuria ja vettä. Puikulaperunoista puolestaan tulee uskomattoman hyvä ja täyteläinen muusi jopa ilman ylenmääräistä voin käyttöä.

 
At 7/12/09 18:48, Blogger Lyy said...

Minä pidän erityisen paljon borssikeitosta, johon ei kai yhtä ohjetta voi oikein antaa :) Pirkan pakasteborssi toimii ihan hyvin, jos ei ole aikaa keitellä keittoa useampaa tuntia.

Näin joulun lähestyessä täytyy ehkä mainostaa lempi jouluruokaani, joka on Jouluruukku. Kyisenen ruoka näki päivänvalon joskus 90-luvulla Aamulehden kasvisjouluruokakilpailussa ja näköjään on siitä päätynyt useampaankin internetlähteeseen. Muun muassa Valio antaa ohjeen Jouluruukkuun näin:

1/2 kg porkkanoita
1/2 kg lanttua
200 g mukulaselleriä
2 isoa sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria
2 dl Valio kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 pussi (150 g) Valio emmental raastetta (mustaleima - Lyyn huomio)

Leikkaa kuoritut kasvikset ohuiksi viipaleiksi. Sekoita mausteet keskenään. Kaada kerma kattilaan ja vatkaa joukkoon jauho. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon juustoraaste muutamassa erässä ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Laita kasvisviipaleita, mausteseosta ja kastiketta kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Levitä päällimmäiseksi hieman kastiketta. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja kypsennä 175 asteessa noin 2 1/2 tuntia. Poista folio kypsentämisen loppupuolella, että ruoan pinta ruskistuu. Tarjoa esim. joulukinkun kanssa.

Itse en muista, että Jouluruukkuun tulisi sipulia, mutta saatan olla väärässä. Meidän perheessä siis valmistettu ruukku kasvissyöjäsiskon (ja sitä myöten muidenkin) jouluruuaksi jo pitkälti toista kymmentä vuotta. Meillä ei leikellä noita juureksia viipaleiksi, vaan noin peukalonpään kokoisiksi neliöiksi. Ruukun salaisuus on mausteissa, sekä juustoisessa kastikkeessa.

 
At 7/12/09 20:27, Anonymous PapuT said...

Joo, kyllä se on borssikeitto. Ei siihen kyllästy.

Toinen lemppari on pasta sienikastikkeella (sipulia, pekonia, tuoreita/pakaste-/kuivattuja sieniä, kermaa, valkoviiniä ja pippuria). Ehkä vähän enempi loppuviikon tai viikonlopun herkku.

Sivistysmaissa matkaillessa sitten tietysti ihan vaan tuore leipä, joku hyvä juusto ja edullinen viini huoneistohotellin parvekkeella nautittuna.

 
At 7/12/09 20:53, Anonymous siiri said...

Graavilohileipä. Paljon tilliä ja voita ja ruisleipää, itse tehtyä ja leivinuunissa paistettua jos mahdollista.

 
At 7/12/09 21:07, Blogger Nana said...

Meidän pesueen lempiruokaa on yksinkertaisista aineksista tehdyt wokit ja curryt, jotka maustetaan ärhäkästi. Taattua herkkua on vihannes-kookosmaito-currytahna/garam masala-yhdistelmä, johon voi mielensä mukaan lisätä joko lihasuikaleita, katkarapuja, kikherneitä, papuja jne jne jne. Lisukkeeksi nuudeleita tai riisiä sekä raejuustoa ja salaattia. Nopeaa, helppoa ja maistuvaa, aina! Kyytipoikana toimii Beck'sin alkoholiton olut!

 
At 7/12/09 23:33, Anonymous EmmiH said...

On hirveän vaikea sanoa yhtä lempiruokaa, mutta näin kaamosaikaan kun on pimeää ja taivaalta vihmoo vettä, keitot ovat todella maistuvia. On ihanaa tulla ulkoa varpaat palellen ja saada eteen höyryävä lautasellinen jotain lämmintä keittoa, varsinkin tomaattikeitot ja kirkasliemiset keitot ovat suosikkejani. Nam! <3

 
At 8/12/09 01:03, Anonymous Nienna said...

Tällä hetkellä ykkössijalla taitaa olla teidän postaama chorizopastakastike. Sopii hyvin talveen ja piristää mieltä mainiosti, kiitokset siitä siis :)

 
At 8/12/09 13:58, Anonymous papi said...

Ehdottomasti erilaiset alkukeitot. Itse tekemäni chili-korianteri-katkarapukeitto on lyömätön, ja vaikka kevyt onkin, se tulisuutensa ansiosta lämmittää loistavasti vaikka talvipäivinä. Nam!

 
At 8/12/09 15:47, Anonymous mev said...

Kuten monet edellä jo totesivatkin, on vain yhtä lempparia älyttömän vaikea valita. Kesästä asti on kuitenkin melkein viikoittain tullut vedettyä kookosmaito-tofu-herkkusieni-curry -kastikkeella peitettyä keitettyä tattaria, riisiähän ei tueta! Ja olennaisena osana annokseen kuuluvat kaali-ja porkkanaraaste toimittamassa salaatin virkaa sekä aivan liikaa tulisinta chilikastiketta mitä aasialaisista kaupoista löytyy! <3

 
At 8/12/09 20:48, Blogger Rosmariini said...

Ihan luksusta lueskella näitä teidän ruokajuttujanne (eikä aina höpistä täällä vain yksinään;).

 
At 8/12/09 20:55, Anonymous Anonyymi said...

Lempiruokaani löytyi joskus, en muista tarkalleen keittokirjan nimeä mutta se sisälsi karibianmeren herkkujen ohjeita. Ohje oli nimeltään puutarhurin pasta tsp.. Itse ohjetta muokkasin mieleiseksi ja sen tekeminenkin on myös superhelppoa ja edullista!

2 paprikaa suikaleiksi ja pannulle öljyn ja muutaman murskatun valkosipulin kynnen kera kuullottumaan. Sekaan Puoli purkkia viipaloituja mustia oliiveja sekä purkillinen herkkusienisiivuja. Tätä hässäkkää sekoitellaan jotta kuumuu ja paprikan palat hiukan pehmenevät. Mausteeksi muutamia tippoja tabascoa ja hyppysellinen suolaa. Lopuksi joukkoon muutama purkki maustettua tomaattimurskaa jonka jälkee sekoitellaan ja lämmitellään kastiketta. Aivan lopuksi sekaan vielä ruokakermapurkki.

Aivan mielettömän helppoa ja nopeaa, kun mitään ei tavallaan kypsennetä. Ihanan tulista ja tomaattista, Nam!

Tämän kanssa tagliatelle pastaa ja päälle ripoteltuna juustoraastetta!

 
At 8/12/09 21:21, Anonymous Kirsikka said...

Kysymys, johon on liianm monta vastausta:). Lasagne on herkkua, ja sitä tulee tehtyä vaikka millaisilla variaatioilla. Leipäjuustolasagne ja punajuurilasagne eksoottisimpia - ja parhaita. Kaikki juustot ovat ihania. Kasvismoussaka on taivallista. Erilaiset salaatit... Miekka- ja tonnikala. Nyt lopetan, lista jatkuisi loputtomiin. Pakko lisätä vielä: jouluruoat!

 
At 9/12/09 10:32, Blogger Marika said...

Niinkuin muutama muukin kommentoija sanoi, minullakin lempiruoka vaihtelee vuodenaikojen mukaan tai sitten tulee vaan kausia milloin tietty ruoka on parasta ja sitä pitää sitten tehdä useammin :)

Mutta jos jotain pitää ehdottomasti nimetä, niin äidin tekemä maksalaatikko on ehdottomasti parasta (ja äiti tietää tehdä sitä aina kun mennään käymään :) Toinen meidän perheessä ehkä eniten syöty ja tykätty ruoka on kanakeitto. Ainekset vaihtelee aina vähän sen mukaan mitä kaapista löytyy, mutta joka kerta se vaan on hyvää ja valmistuukin sen verran nopsaan että lasketaan meidän perheessä pikaruuaksi :)

Tai niinkun teini-ikäinen poikani sanoi, kun ihmettelin miksi hän oli ainoa luokallaan joka oli vastannut kouluruokaa koskevaan kyselyyn että kouluruoka on hyvää: "Kaikki ruoka on hyvää, paitsi pilaantunut ruoka."

 
At 9/12/09 15:16, Anonymous Maia said...

Vähän kommentoiva, mutta sitäkin ahkerampi lukija ilmoittautuu!

Lempiruokia on hirmusesti, ja ne vaihtelevat vuodenajan ja sijainnin mukaan. Yhtenäistävä tekijä on se, että ne ovat jonkun ihanan, tärkeän ihmisen tekemiä! Äidin sienikeitosta (tai sienikaikesta!) en millään saa tarpeekseni, poikaystävän wokit ja pitsa ovat herkkua, italian perheen tiramisuista, pastoista sun muista puhumattakaan!

 
At 9/12/09 16:15, Blogger Krisse said...

Lohi sen kaikissa ilmenemismuodoissaan. Näin joulun alla tulee graavilohta vedeltyä liki yliannostukseen asti :D

 
At 9/12/09 18:03, Anonymous Anonyymi said...

Oijoi - kuten joku taisi jo mainitakin, niin Mysi Lahtisen kaalikääryleet ovat ihan vertaansa vailla. Tuntikausien kypsytys ja valelu ja taas valelu + se, että käärylepelti viedään kylmään ja valmista on itse asiassa vasta seuraavana päivänä kun ruoka lämmitetään. Jösses mitä slowfoodia ;)

 
At 9/12/09 18:08, Anonymous Sanni said...

Olen nuori opiskelija, enkä vaan voi elää makaronilla ja purkkitonnikalalla. Paiskin hulluna töitä opiskelujen ohella jotta pystyn kustantamaan syömisharrastukseni.

Pidän oikeastaan kaikesta, mihin tulee sitruunaa. Kiinalainen paistettu riisi johon kaadan ihan kunnolla sitruunamehua, on kenties vähän omituinen yhdistelmä, mutta toimii! Rakastan myös hyvää, itsetehtyä leipää, jonka päälle kunnon kerros maksamakkaraa, venäläistä suolakurkkua ja kermajuustoa. Hienoa naudanpihviä voisin syödä myös vaikka joka päivä. Joulupöydän kalaherkut ovat suurta herkkua, varsinkin erilaiset mädit smetanan ja sipulihakkeluksen kanssa!

 
At 9/12/09 18:21, Anonymous Anonyymi said...

Oih! Lempiruokaani on toki perinteiset uunilohi ja perunamuusi, mutta lempi"ruokaa" on sitten nachogratiini ihanan salaatin kera! *Slurps*

 
At 9/12/09 19:39, Anonymous Anonyymi said...

Suurena kalaherkkujen ystävänä rakastan (melkein) yli kaiken kunnon kermaista lohikeittoa, jossa on isot palat lohta ja perunaa. Eli ei mitään porkkananpaloja tai muita lillukkeita.

Toinen makoinen kalaherkku, sekin kyllä lohesta, on äitini tekemä parsakaali-lohipaistos, johon näiden mainittujen raaka-aineiden lisäksi taitaakin tulla vain mausteita, Auraa ja smetanaa. Ja voih, niin ihanaa!

Voisin kevyesti elää pelkästään näillä herkuilla! <3

 
At 9/12/09 20:24, Blogger Meri, Helsinki said...

Tää on aivan mahtava aarreaitta tää kommenttiloota! Kaikki ihanat herkut tulee mieleen kun lukee ja lempiruokakysymys on kyllä yksi hankalimmista... Se on niin kausiluontoistakin.

Ja kiitos vatsataudin, muistin pitkästä aikaa niinkin simppelin rakkauteni kuin kasvissosekeiton :-D Oon vetäny pitkään niin raakaravinnolla etten ole muistanut tätä vatsanhellijää ja makuhermojeni ystävää, johon on ihana tuupata juustopaloja sulamaan sattumiksi <3

Mut täältä taas uusia timangeja köökkiin :-P

 
At 9/12/09 20:41, Anonymous Annukka said...

Viime aikoina olen ollut hulluna kaikenlaisiin burgereihin ja sandwicheihin. Pihvejä (joko nautaa tai kanaa) tulee maustettua eri tavoin ja kastikkeita vaihdeltua. Hyviä ne on aina itse tehtyjen ranskalaisten ja oluen kera.
Aika vikkelään olin laskemassa kilometrejä kun luin Bar Mezzosta. Aika paljon niitä tuli..

 
At 9/12/09 20:49, Anonymous marika said...

Kuola alko valua suupielestä, kun luki näitä kaikkien lempiruokia...

Ei ole mitenkään helppo valita yhtä lempiruokaa, mutta jos yksi ehdoton lemppari täytyisi sanoa, niin kyllä se varmaan olis kylmäsavulohi. NAM! voisin lapioida sitä kitusiini suunnattomia määriä.

Toinen ihan ykkönen on kyllä niinkin yksinkertanen ruoka kuin jälkiuunileivästä ohuenohueksi leikatut viipaleet ja niiden päällä kerros voita...

Nyt taitaa jääkaappi kutsua.. ;)

 
At 9/12/09 22:18, Anonymous Anonyymi said...

Lempiruokani on ehdottomasti äitini tekemä naudanlihapaisti. Meillä on kotona maatila, ja meillä syödään aina laadukasta naudanlihaa. Olenkin huomannut olevani lihan suhteen varsin laatutietoinen, koska kotona olen tottunut syömään ruokaa, josta saisi ravintolassa pulittaa (melko) pitkän pennin, kuten esim. vasikanpaisti.

 
At 9/12/09 22:19, Blogger nona said...

Poropiiras
Pohja:
150g pehmeää voita
2 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
Täyte:
2 rkl öljyä
1 iso purjo
150g savuporoa
2 dl juustoraastetta
(Aurajuustoa/ Brie-lohkoja)
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
4 munaa
mustapippuria

Sekoita pehmeä rasva ja juustoraaste. Lisää vehnäjauhot, sitten vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina jauhoisin käsin suuren piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Leikkaa huuhdottu purjo (lehtien tyvessä saattaa olla hiekkaa!) renkaiksi ja hauduta öljyssä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, anna jäähtyä. Leikkaa poro suikaleiksi. Sekoita juustoraaste, kerma, maito ja munat. Mausta seos mustapippurilla, mutta älä lisää savuporon kanssa suolaa, sillä poro antaa piiraaseen tarvittavan suolaisuuden.
Levitä pohjalle haudutettu purjo ja porosuikaleet. Kaada päälle muna-juusto-maitoseos. Voit lisätä Aurajuusto-muruja tai Brie-lohkoja mehevöittämään makua. Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut herkullisen kullanruskean värin. Piirakan voi tarjota kylmänäkin tai pakastaa, sen maku vain paranee uudelleen lämmitettäessä.

 
At 9/12/09 23:43, Blogger Rosmariini said...

Kiitos taas mahtavan monista kommenteista ja vinkeistä! Ylimuuli sanoi sen hyvin: tämä on oikeasti ihan aarreaitta. Näitä fiilistelyjä jaksaisi lueskella loputtomiin.

Onneksi aikaa on vielä viisi päivää, niin jospa lukemista tulisi vielä lisääkin.

(Ja pakko sanoa ennen kuin unohdan: Katselin yhtenä päivänä nipun vanhoja ruokaohjelmia nauhalta. Jamie teki yhdessä ohjelmassa ihan unelmallisen näköistä purjo-kikhernekeittoa. Olisikohan se voinut olla tämä.)

 
At 10/12/09 14:03, Blogger Emilia said...

Tässä ohje minun lempparireseptiini!

1 sipuli
1 pieni paprika
1/4 purkkia ananaspaloja
600 g hunajamarinoituja broilerin suikaleita
1 tomaattipyree purkki
1/2 paketti perinteistä "punaista " koskenlaskijaa
2 dl kevyttä kasvisrasvasekoitetta

Lisukkeeksi tagliatelle pastaa ja halutessa päälle voi ripotella hieman parmesaani juustoraastetta


Pilkotaan sipuli ja paprika pieneksi. Laitetaan sipuli hetkeksi kuullottumaan, lisätään sekaan paprikat ja ananakset ja annetaan hautua kannen alla 4 minuuttia. Lisätään broilerinsuikaleet ja kypsytetään ne . Lämmitetään miedolla lämmöllä jottei broileri kärähdä. Kun broileri on kypsää, lisätään sekaan tomaattipyree ja sekoitetaan hyvin. Sen jälkeen lisätään pikku paloiksi paloiteltu koskenlaskija ja annetaan lämmetä 1-2minuuttia. Lopuksi lisätään kasvisrasvasekoite ja annetaan hautua kannen alla miedolla lämmöllä, hiljalleen sekoitellen n. 10 minuuttia.

Tarjoillaan pastan kanssa, lisukkeeksi laitan itse patonkia ja pastan päälle ripottelen hiukan parmesaani juustoa. Tulee todella täyteläistä, maistuvaa ja kauniin väristä ruokaa!

 
At 10/12/09 17:51, Anonymous Anonyymi said...

Mun lemppariruokaa on spaghetti bolognesea, ja karpatessa spagetin korvaa voissa paistettu kaali. Oo nomnomnom!

 
At 10/12/09 18:53, Blogger joonas said...

Tämän hetken ehdoton suosikki on kaalilaatikko. Teen sen seuraavasti:

Keitellään muutama desi riisiä, ja jätetään odottamaan vuoruoaan. Musta riisi soveltuu hyvin visuaalisena jippona.

Wokkiin tai isoon kasariin löräys punaviiniä ja lihaliemikuutio, lämmitellään kuplivaksi, ripaus chiliä ja savustettua valkosipulia.

Pyöräytellään liemessä 400g jauhelihaa kovassa lämmössä, mukaan voi heittää hienoksi silputun sipulin. Katsellaan kypsäksi ja siirretään riisien kera samaan astiaan istumaan.

Lisätään pannulle voita ja noin puolikas hienoksi silputtu kaali. Pyöritellään kaalia pehmeäksi kovalla lämmöllä viisi - kymmennen minuuttia.

Ladotaan aineet uunivuokaan, päälle sopivasti voita tai piimää ja peitetään koko komeus pakastepuolukoilla ja korppujauhoilla.

noin 200 asteiseen uuniin kunnes pinta on rapsakka. Nautitaan hyvässä seurassa piimän ja tumman leivän kera.

 
At 10/12/09 19:51, Blogger Annie said...

Lempiruokani on niinkin yksinkertainen kuin tomaattikeitto suoraan purkista. En koskaan, siis oikeasti - KOSKAAN - ole saanut aikaiseksi valmistaa tomaattikeittoa omin kätösin. Tähän pitää tulla muutos!

 
At 10/12/09 20:56, Blogger nona said...

Joo, tuo Jamien purjo-kikhernekeitto on yksi luottoresepteistäni, ehdottomasti kannattaa kokeilla!

 
At 11/12/09 13:51, Blogger anskuu said...

Arvonnassa mukana minäkin:)
Ehdottomasti perinteset
lihapullat ja perunamuusi...Nam!

 
At 11/12/09 13:59, Blogger Lilje said...

Tämä nyt ei liity mieliruokakeskusteluun mitenkään, mutta MITEN IHMEESSÄ ootte saanu noista linssipyöryköistä noin ruskeita ja jauhelihan värisiä?? Meillä tuli semmosia hiekankeltaisia/oransseja möllyköitä, hyviä kyllä kuin mitkä (jauhoisia tosin, munan ois ehkä voinu lisätä taikinaan), missä mentiin vikaan? :D

 
At 11/12/09 14:12, Blogger Pulliainen said...

Sanoisin että lempiruokaani ovat joko hirvenlihapullat, tai poronkäristys johon lappilaisen mieheni luvalla saan laittaa sipulia ja oluena aina guiness :)

Mutta tässäpä hirvenlihapullat, jos joskus haluatte kokeilla

- 500g hirvenjauhelihaa (poro tai nautakin käy)
- 1.5dl kuivattuja suppilovahveroita
- Keltasipuli silputtuna
- 1 valkosipuli murskana
- 1 rkl korppujauhoja
- 1 kananmuna
- 2rkl kermaviiliä
- Suolaa
- Mustapippuria
- 1 rkl kanttarellifondia

Kaikki ainekset sekaisin ja taikinan lyhyt seisotus. Sitten palleroiksi ja pannulle tai uuniin. Lisäkkeeksi konjakkikastike, perunamuusi ja hillottu punasipuli..

Nonni! Ja nyt tuli nälkä..

 
At 12/12/09 10:14, Blogger urpi said...

Pörkölt, alkuperäinen ohje löytyy esim. www.taikinapoika.com, tämä on oma viritelmä. Ruskistetaan kilo naudanlihaa reiluina kuutioina. Kuullotetaan reilusti sipulia (4-8, ehkä 300 g). Sipulin päälle reilusti makeaa paprikajauhetta (25 g pussi nyt alkuun, liiasta tulee jauhoista), sekä ruokalusikallinen vahvaa jauhetta.

Lisätään lihanpalat takaisin sekaan, pyöritellään ja varotaan paprikan palamista. Päälle suikaloidaan 1-2 paprikaa. Suolaa ja mustapippuria mausteeksi. Lisätään vettä niin, että ainekset eivät aivan peity. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla.

Haudutetaan (1-2 h?) kunnes liha on pehmeää ja sipuli on liuennut ja muodostaa paksuhkon kastikkeen. Siitä saisi varmaan jollain kanaliemivirityksellä tai ihan vedellä vielä jatkettua ohuemmaksi, mutta eipä ole tullut kokeiltua.

Toimii hienosti gnocchien kanssa.

 
At 12/12/09 15:11, Anonymous Anonyymi said...

Viimeaikoina on uudeksi lempiruoksi noussut herkullisen pehmäe ja täyteläinen risotto! Lapsilta tulee tosin joa nakaraa palautetta: "miksi aina..." Perusohjeeseen lisätään päivän ja mielialan mukaan metsäsieniä, lohta, jauheliha-tomaatti-sitruuna -paistosta tai ihan mitä vaan.

Perusohje:
Ostetaan oikeaa risottoriisiä! Pirkalla on hyvä laatu ja edullinen hinta.
Tehdään kana- tai kasvisliemi valmiiksi, varo, ettei ole liian suolaista.
Sipuli ja 2 sellerinvartta pilkotaan mahd. pieneksi ja kuullotetaan öljy-voiseoksessa.
Kaadetaan sekaan riisit ja kuullotetaan, kunnes rapsahtelee.
Lisätään loraus valkoviiniä ja ja annetaan kiehahtaa
Lisätään kana- tai kasvislientä hiljalleen keittäen ja hämmennelle. Keitetään, kunnes kypsää ja aika löysää.
Lisätään parmesanraastetta tai jos oikein haluaa herkutella, seuraavalinen seos: 2 keltuaista, kermaa, parmesanraastetta.

Aivan ihanaa pelkästää tai ruoan lisukkeena! Lisäämällä aineksia saa erilaisia risottoja.

Äiti tykkää ;o)
Sofia

 
At 12/12/09 15:12, Anonymous Anonyymi said...

Joo, ja edellisestä risotosta jäi mausteet pois! Hups!
Maun mukaa ihan vaan suolaa ja pippuria, ei muuta tarvitse.

Sofia

 
At 12/12/09 16:16, Blogger Johanna said...

Minä pidän hapanimeläkastikkeesta, jota tarjoilen yleensä paistetun broilerin ja nuudeleiden kanssa. Sama kastike taipuu kyllä riisin ja "friteerattujen" possusuikaleiden seuraksikin.

Ohje on helppo, nappasin sen vuosia sitten netistä joltain keskustelupalstalta:

4 rkl ketsuppia
4 rkl etikkaa
4 rkl sokeria
1,5 tl soijakastiketta
1,5 dl vettä
1,5 rkl maizenaa
loraus öljyä

Sekoita kaikki kattilassa ja kiehauta. Valmis!

 
At 13/12/09 15:51, Anonymous Hagar said...

Lapsena sitä osasi sanoa ihan suoralta kädeltä oman lempiruokansa, vaikka se saattoikin vaihdella! Nyt tuntuu että valinnan vaikeus on ihan ylitsepääsemätön.

Juuri nyt tulee mieleen viime kesällä mökillä nautittu poron sisäfilee muurikassa avotulella paistettuna, oman maan pottujen ja lähimettästä poimituista tateista tehdyn kermaisen muhennoksen kans. Poroki oli tutulta poromieheltä samaltä kylältä ostettu, voi jo sanoa lähiruuaksi :)

Metsäkanalintu on kans ihan mieletöntä herkkua, enpä ole aikoihin päässyt maistamaan. Jospa ens syksynä kävis parempi tuuri linnustusaikaan!

 
At 13/12/09 23:16, Anonymous Anna said...

Itse tehdyt karjalanpiirakat ja savulohi! ah..

 
At 14/12/09 00:12, Anonymous Tofuhead said...

Chili sin carne, sieni-munakoiso cannelonit tai lasagne.

 
At 14/12/09 00:59, Blogger Rosmariini said...

Kiitos taas kaikille! Näistä ohjeista/ideoista riittää kokkaamista pitkäksi aikaa.

Patavahti: Linssipyöryköiden kuva löytyy bloggaajakemupostauksesta, ihan alimmasta otoksesta. Tämän postauksen kuva edustaa ihan yleensä vain lempiruokaa. :)

 
At 14/12/09 04:40, Blogger Ari Makela said...

Kioto donburi on helmi jos on aivan pakko valita yksi ainut ruokalaji.

Mieleenpainuvin? Tämä on melkein vielä vaikeampi kysymys. 2009: Waterloon taistelun vuosipäivä, 2008: SATVRNALIA. Helvetinkolulla avotulella tehty lohi aamupusun kera voisi olla oikea vastaus.

 
At 14/12/09 11:46, Anonymous TiV said...

Tällä hetkellä aivan ylitse muiden on oma uunin ruislimppu. Löysin kaupasta ihanaa savuntuoksuista Liperin Myllyn luomu riihiruisjauhoa. Mahtava, mahtava tuote! Limpun päälle voita. Tai valkosipulilevitettä. Tai hummusta.
Ja sitten oheen vaniljaista lipstikkakeittoa. Johan lähtee tuska ja pimeä talvikurjuus!

 
At 14/12/09 19:39, Anonymous Kari said...

Paistetut silakat, ruisjauholla leivitettynä ja voissa paistettuna, pinaattikastikkeen ja pottumuussin kera. Ja muussissa tietysti runsaasti voita ;-)

 
At 14/12/09 23:07, Blogger jopa said...

Perunamuusi ja isän tekemä suhteellisen tulinen hirvihöystö. Puolukkasurvosta oheen. Nam.
Terkuin Johanna

 
At 15/12/09 00:04, Blogger Rosmariini said...

Täällä jo arvontalaulu raikaa! :)

 
At 18/12/09 16:12, Blogger Lilje said...

Hah, olipa harhaanjohtava kuva sitten :D Me jo ihmeteltiin että mitä hittoa, ei näistä kyllä ruskeita tullut... Mutta hyviä tosiaan, ja pikkujouluväellekin maistui :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails