maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Lähiruokahypestä ja kertomuskeittiöstä (luomulammaspata portviinissä)

Lähiruokaintoilu ja aitouden korostaminen on sinkunut alkuperäisistä hyvistä tarkoitusperistään aivan villiin suuntaan. Maaseutua on ryhdytty romantisoimaan ja myymään kaupunkilaisille jonkinlaisena puhtauden ja onnen saarekkeena. Ilmeisesti on olemassa jokin henkinen tarve tai tyhjiö, jonka lautaselta löytyvän eläimen tunteminen nimeltä täyttää.

Lähiruoasta ja luomusta on tullut lifestyle-ilmiö, jolla on enää hyvin vähän tekemistä varsinaisen ruoan kanssa. Tahtoo unohtua, että maaseudun vähävaraiset ovat harjoittaneet varsin puhdasoppista lähielämäntapaa koko ikänsä: perunat on kasvatettu takapihalla, kalat kalastettu itse tai ostettu tutulta verkkomieheltä ja liha ammuttu metsästä. Yhtäkkiä tästä kaikesta on tullut kamalan coolia, kun se on paketoitu rustiikkiseen, hamppunarulla rusetoituun paperipussiin ja viety sellaisen kaupan hyllylle, johon pääsee metrolla punaiset Hai-saappaat jalassa (tai Tretornit, jos puuvene-estetiikka ei pure - mutta pureehan se).

On tietenkin tärkeää, että ruoan alkuperää ja puhtautta sekä eläinten oloja nostetaan esille. Hyvissä oloissa riittävillä ravinteilla kasvatetut kasvit ja eläimet maistuvat ainakin minun suussani paremmilta ja vivahteikkaammilta kuin maksimitehokkuudella minimiajassa myyntikuntoon tehoviljellyt lajitoverinsa. On myös huojentavaa olla ainakin siinä uskossa, että on valinnut ruoka-aineita, joissa on mahdollisimman vähän jäämiä kasvinsuojeluaineista tai raskasmetalleja.

Raaka-aineiden laadun tulisi kuitenkin olla itsestäänselvä lähtökohta, eikä siitä minusta tarvitse tehdä erikseen numeroa. Ne maaseudun vähävaraiset eivät todellakaan tee. Kaupunkien kumisaapaskansa sen sijaan tekee: he pitävät iPhonejensa avulla ympäristönsä jatkuvasti tietoisina näennäiseettisistä valinnoistaan.

Kun ravintolakokki tulee teatraalisesti salin puolelle esittelemään multaisia porkkanoita tai kertomaan, miten alkukeiton sellerit on poimittu käsin keittiömestarin enon tilalta, jonne ei pääse tietä pitkin perille, vaan kasvikset on kuljetettu kostutettuihin pellavaliinoihin käärittyinä alkuperäisessä 70-luvun Kånkenissa, ollaan menty jonkinlaisen rajan yli. Huomio on siirtynyt olennaisesta epäolennaiseen. Jos asiakas on ignorantti eikä maista eroa (tai mainittavaa eroa ei ole) - mitä väliä? Jos taas maistaa, ei mainospuheita tarvita. Varsinainen ruoka tahtoo hukkua tämän tarpeettoman näytelmän alle.

Muotiravintoloitsija vastaisi, että "Kuluttajat haluavat tietää ruoan alkuperästä." Se on silkka eufemismi. Kuluttajat haluavat showta ja viihdytystä - ja tuntea itsensä hetken ajan erityislaatuisiksi ja tärkeiksi. Kertomuskeittiö vastaa juuri tähän tarpeeseen, ei aitoon tiedonjanoon.

Kyse on lopulta aivan tavallisesta markkinoinnista: ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja tarinat vaikuttavat kokemukseen. Taustoituksen avulla tuotteesta tai palvelusta saadaan parempi kate. "Aitous" on alistettu vain yhdeksi markkinointiargumentiksi. Uutta tämä ei tietenkään ole: tarinoiden avulla on uskoteltu tavaraa todellista arvokkaammaksi iät ja ajat, mutta tässä lähiluomukouhkauksessa on jännä erikoispiirre: samat ihmiset, jotka kaikessa tiedostavuudessaan vastustavat teolliskaupallisuutta ja Coca-Colaa henkeen ja vereen, nielevät aika usein tätä aitousmarkkinointia lihakoukkuineen päivineen.

Kaikki puolivalmisteet ja eineksetkään eivät ole niin pahoja kuin nykyparadigma kertoo. Lisäksi myös ruokatehtaat ovat ryhtyneet aitousbuumin innoittamina tarjoamaan vähemmän prosessoituja vaihtoehtoja. Tärkeää olisikin käyttää tervettä järkeä ja erottaa hyvistä raaka-aineista valmistetut tuotteet sellaisista, joissa epäkelpojen lähtökohtien puutteita on paikkailtu jopa haitallisilla aineksilla.

Lähiluomuilu kääntyy itseään vastaan, jos tavallisia ihmisiä syyllistetään niin, ettei meinaa jauhoja kehdata ostaa, ellei niitä jauha itse - ja silloinkin speltistä, vaikkei se kohoa mihinkään.

On myös hyvä muistaa, että tuontiruokaa on syöty suunnilleen aina. Ruoka on liikkunut niin kauan kuin ihmisetkin - eli kauemmin kuin on oltu aloillaan viljelemässä maata. Kokonaisuutena voi olla ekologisempaa tuottaa ruokaa siellä, missä luonto on sille suotuisinta ja kuljettaa se esim. meriteitse meille tänne Suomeen kuin yrittää kitukasvattaa pohjoisessa jotain sellaista, joka täällä ei viihdy. Lähi-argumentti tai maireasti ylikorostettu aitous ei tee ruoasta automaattisesti yhtään parempaa.


Oheisen lammaspadan valmistimme paikallisen lähiluomutilan maukkaasta ja hyvissä oloissa kasvaneesta lihasta. Port- ja punaviini, oliiviöljy ja balsamico sen sijaan edustivat kaukoruokaa. Perunoiden tuotantopaikkakunnasta ei ole mitään käsitystä - kävin nappaamassa ne pikapikaa kivijalka-Tarmosta lammaspadan jo poristessa, kun unohtuivat peijoonit ostoskärrystä kaupassa, jossa suola ei ole suolaa, vaan suolankukkaa tai ruususuolaa.

Haudutettua (luomu)lammasta ja sieniä portviinissä

2 rkl oliiviöljyä
4 lampaanpotkaa luineen (yhteensä reilu kilo)
1 sipuli, puolitettuna ja ohueksi siivutettuna
5 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
230 g herkkusieniä (esim. baby portobello)
110 g muita sieniä (esim. siitake)
1 rkl voita
1 tl sokeria
1,2 dl punaviiniä
4,8 dl portviiniä
1,2 dl balsamicoa
3,6 dl (naudan)lihalientä
2 rkl ruskeaa sokeria
2 laakerinlehteä
1 pieni puska tuoretta timjamia
1 pieni puska tuoretta rosmariinia
1 pieni puska tuoretta (lehti)persiljaa

Kuumenna öljy suurehkossa padassa (esim. valurautapata on tarkoitukseen mainio) melko kuumalla lämmöllä. Ruskista lampaanpalat joka puolelta ja laita ne sitten hetkeksi sivuun odottelemaan.

Laita pataan sipuli, valkosipuli, sienet, voi ja 1 tl sokeria. Paista, kunnes sipulit alkavat hieman ruskettua. Lisää sitten punaviini ja rapsuttele mahdolliset padan pohjaan jumittaneet sipulinpalatset mukaan keitokseen.

Nosta lämpö täysille tai melkein täysille ja keitä, kunnes viini on haihtunut miltei kokonaan.

Palauta lampaanpalat pataan, lisää portviini, balsamico, lihaliemi sekä ruskea sokeri. Sido timjami, rosmariini ja persilja nipuksi kokkauslangalla tms. välineellä ja lisää puntti pataan, samoin kuin laakerinlehdet.

Laske lämpöä ja laita kansi päälle. Hauduttele hissukseen, kunnes liha on niin pehmeää, että se irtoaa luista käytännössä itsekseen. Tähän kuluu arviolta 2,5-3 tuntia.

Tarjoa perunamuusin kanssa!

44 Comments:

At 5/11/12 15:28, Blogger G. Astronomi said...

Hyvin sanottu!

 
At 5/11/12 15:38, Blogger Rosmariini said...

Se on kyllä mielenkiintoista, että maaseudulla on nykyään niin valtavan paljon eksoottisuusarvoa. Ehkä asiat vaan näyttävät niin toisenlaisilta täältä Perämeren rannikolta katsoen. :)

 
At 5/11/12 16:01, Blogger Maame said...

Parastahan tässä on se ettei ekokaupunkilaiset tiiä mitä sen niiden ruuan etteen on oikeesti tehty. Hienot myyntitermit ei monestikkaan oikeesti kerro mitä sen ruuan etteen on tehty. "Käsin poimittu" saa ihan uuden ulottuvuuden kun sitä on itte kyynärpäitä myöten mullassa niitä repimässä. Ja ihan niinku se käsin poimiminen siihen makuun vaikuttas. Esim potut nousee koneella ehkä hitusen helpommin ku että siellä joku piruparka kuokan kanssa huhkii kuukauden että ekointoilija saa muka puhtaampaa ja terveellisempää ruokaa... UGH!

 
At 5/11/12 16:18, Blogger Liina said...

Hyvä teksti.

Mä kattelin Yleltä taannoin jotain talousdokkaria, jonka mielestä kokkien saama julkkisstatus yleensä edeltää sivilisaation tuhoa :D Piristävä ajatus.

 
At 5/11/12 16:35, Blogger Nanna said...

Kyllä oli punnittua puhetta! Näitä sietäisi momem muunkin ajatella. Äärilaidat ei oo hyväksi missään asiassa! Hyvä!

 
At 5/11/12 16:36, Anonymous Anonyymi said...

Erittäin hyvä teksti, kiitos tästä.

 
At 5/11/12 16:50, Blogger Kotiharmi said...

Aamen. Ei ollut pahemmin eksotiikkaa ilmoilla keväisin ja syksyisin, kun mummulan pottupellolla huhkittiin.

 
At 5/11/12 17:11, Anonymous Anonyymi said...

Oikein hyvä kirjoitus!

 
At 5/11/12 17:26, Blogger Rosmariini said...

Nykyistä meininkiä leimaa häkellyttävän suuressa määrin ruokaan liittyvä tärkeily, eikä se ole tosissaan hyvä asia. Vähän samanlaiset tunnelmat siis kuin Liinallakin, vaikka en tuota dokkaria ole nähnytkään.

Vähän paha vaan näin ruokabloggarin puhua ruokaan liittyvää itsekorostusta vastaan, kun on toitottanut syömisistään julkisesti jo yli seitsemän vuoden ajan. :)

 
At 5/11/12 17:28, Blogger Anna said...

Mahtavasti kiteytetty!

Samaistuin etenkin tähän fiilikseen: "Lähiluomuilu kääntyy itseään vastaan, jos tavallisia ihmisiä syyllistetään niin, ettei meinaa jauhoja kehdata ostaa, ellei niitä jauha itse - ja silloinkin speltistä, vaikkei se kohoa mihinkään."

Jos ihmiset tahtoo vapaaehtoisesti rajoittaa ainoan elämänsä makukirjoa niin ok, mutta ahdistaa, kun välillä tuntuu että se on sitten samanlainen synti jos joku MUU syö niitä syntisiä valkoisia viljoja. Mun blogiin ei ole tullut syyllistäviä kommentteja, mutta olen toisaalla sellaisiakin ihan oikeasti nähnyt.

Ehkä tää keskustelu avaa suuntaa vähän sallivampaan ruokatrendiin. Tai no, nautinnollisen valkoinen avokadopasta on mun mielestä kanssa tehnyt sitä lähetystyötä kiitettävissä väärin ;)

 
At 5/11/12 18:01, Anonymous Laura said...

Mainio näkökulma. Kiitos, että sanot sen ääneen.

Tuo kuvauksesi ravintolasta kuulosti kovin tutulta. Vaikka olen kiinnostunut ruoan alkuperästä (ja kaupunkilainen), en tosiaan kaipaa kymmenen minuutin puhetta siitä, että "tämä porkkana on ihan oikeasti nostettu maasta". Mieluummin nautin ruoasta, joka siitä porkkanasta on ammattitaidolla tehty. Ja seurasta (itsevalitusta, ei tarjoilijan/ravintoloitsijan).

Vierastan sitä opettavaista sävyä, joka tähän lähiluomuiluun helposti tulee. Joillakin (kaupnkilaisilla) on hallussaan tieto siitä, mikä on hyvää ruokaa, jota jokaisen suomalaisen pitäisi ymmärtää kunnioittaa. Muulla ei ole sitten mitään arvoa.

 
At 5/11/12 18:46, Anonymous Anonyymi said...

Komppaan täysillä! Ikiaikaisesta viljelystä ja lihakarjan kasvatuksesta on tullut aikamoista hifistelyä. Mutta jos se tuottajaa auttaa, niin mikäs siinä! Ravintoloitsija aliarvioi asiakasta, jos saa puhtaista raaka-aineista shown aikaiseksi. Sanoo eräs maalla kasvanut.

 
At 5/11/12 18:57, Blogger Hannele said...

Usein on käytävä äärilaidassa, jotta löytää kultaiselle keskitielle. Yhdyn ajatukseen siitä, että ilman myrkkyjä kasvatetun ruoan pitäisi olla itsestäänselvyys, ei mitään spesiaalia. Harmi, ettei useinkaan näin ole.

Ja pakko on todeta, että vaikka rakastankin multaa kynsien alla (vaikka olenkin kaupunkilainen), ei homma aina houkuta kaatosateessa, näpit jäässä ja rikkaruohojen kasvaessa kovempaa kuin kasvisten. Kitkeminen on syvältä, vaikka jalassa onkin pinkit Hai-saappaat.

 
At 5/11/12 19:07, Blogger Pippurimylly said...

Kiitos kommenteista! Ei sitä kyllä itsekään aina oikein onnistu olemaan tuon hypeilyn yläpuolella O:-) mutta viime aikoina on tosiaan enenevässä määrin ruvennut tuntumaan siltä, että se juttu siellä äärilaidassa ei tunnu kovin omalta, siellä ei ole hyvä olla.

 
At 5/11/12 20:06, Anonymous Jonna said...

Virkistävä kirjoitus, missähän vaiheessa "oikein" syöminenkin on livahtanut suorittamisen puolelle.

Jokainen taaplatkoon tyylillään ja ylilyönnit kaikessa (niinkuin 20 euroa pullapitkosta) on ihan turhia. Minä tykkäisin, että eläimet kasvatettaisiin eettisesti, mutta muuten en ole itse kovin tarkka. Toreilla ja kauppahalleissa on kiva käydä, mutta arjessa tarvikkeet on löydettävä lähikaupasta niinkuin vaikka se Sunnuntai, ei siis speltti ;-)


 
At 5/11/12 21:27, Blogger Rosmariini said...

Hyvä tuo ajatus ruuasta/syömisestä suorituksena. Ihailen kyllä ihmisiä, jotka jaksavat keitellä lihaliemiä illat pitkät (muutenkin pitkän työpäivän jälkeen), mutta itse on pakko panna jonkinlaista hintaa omalle uupumiselle/jaksamiselle.

Sitäkin mieluummin otan vastaan ruokaan liittyvät virkistävät puolet, esim. kavereiden kanssa yhdessä syömisen.

 
At 5/11/12 22:06, Anonymous Anonyymi said...

Loistava kirjoitus! Luomuhössötyksen joukkohysteria alkaa todella mennä jo äärimmäisyyksiin, kun siitä ollaan pikkusormi pystyssä maistavinaan enemmän vitamiineja yms. Biodynaamisesti kuunkierron mukaan viljelty ruoka se vasta maukasta onkin, eikös ;)

 
At 5/11/12 22:15, Blogger Tusla said...

Jyväjemmarin lapsenlapsena ja nykyisinkin suvussa on elantonsa aiheesta saavia, sitä on monesti miettinyt, että ei ole helppo homma. Helpommallakin sitä varmasti elantonsa saisi. Romantiikka on aika kaukana, mutta onneksi jotkut meille sitä ruokaa kuitenkin tuottavat.

Yöpöydällä on Elina Lappalaisen kirja Syötäväksi kasvatetut ja senkin kautta olen samoilla linjoilla, puhtaan tai eettisen ei pitäisi olla spesiaalia ja ylihinnoiteltua vaan perusnormi. Toki homman pitää olla tuottajallekin kannattavaa, ehdottomasti.

Niin että tänäänkin oli ihan vaan K-kaupasta ostettua kaalia ja porkkanaa sekä tavallista jauhelihaa ja sipulia. Lihaliemikin tuli kuutioista. :D Huh, mikä paljastus, mutta hyvä kaalipata niistä tuli!

 
At 5/11/12 22:16, Blogger Tusla said...

Se vielä piti sanoa, että tuo ruoka näyttää muuten kerrassaan herkulliselta!

Ja kertomuskeittiö kuulostaa aika "sarasvuolaiselta". ;)

 
At 5/11/12 22:27, Blogger Rosmariini said...

Lihaliemikuutiosta ei suomalainen ruokablogosfääri nyt ihan hetkeen toivu. Kai se oli kuitenkin biodynaaminen kyyttöliemikuutio. :D

Syötäväksi kasvatetut! Sehän minunkin oli tarkoitus hankkia yöpöydälleni, kiitos kun muistutit.

 
At 5/11/12 22:49, Anonymous kati said...

Hear, hear!

 
At 6/11/12 02:51, Blogger Mausteinen Manteli said...

Tosi hyvä ja ajatuksia herättelevä kirjoitus!

 
At 6/11/12 08:09, Blogger Mari said...

Hear hear! Eläinkunnan tuotteiden kohdalla ymmärrän luomuilun eettisistä syistä oikein hyvin, mutta paljon muuta en.

 
At 6/11/12 08:35, Anonymous elli said...

Hyvä kirjoitus! Kasvoin maaseudulla ja meillä nykyisin lähiruoaksi kutsutut oman maan perunat, porkkanat sekä naapurin kananmunat kuuluivat asiaan - ei rahan vähyyden takia vaan siksi että se oli (ja on!) normaalia toimintaa.

 
At 6/11/12 09:34, Anonymous Emma said...

Hyvin puhuttu!

 
At 6/11/12 10:37, Blogger Judiuni said...

Todella hyvin sanottu!

 
At 6/11/12 15:25, Blogger Ohari said...

Hyvin sanottu! Tuotantoelukat on syytä pidellä hyvin, siksi maito-, liha- ja munaluomu on ok, mutta porkkanan tunteista en niin kauheesti piittaa, vaikka luomu noin periaatteessa on ihan hyvä juttu mielestäni. En muuten myöskään inhoa lannoitteita tai lisäaineita, edes sitä maailman kamalinta natriumglutamaattia, kunhan niissä nyt jossain kohtuuden kohtuudessa pysytään. Ei niitä kai ole ihmiselle riesaksi keksitty vaan parantamaan ruuan säilyvyyttä ja korvaamaan epäterveellistä suolaa. Varmaan kyä joudun kadotukseen tämän paljastuksen jälkeen :-)

 
At 6/11/12 18:08, Anonymous Anonyymi said...

Loistava kirjoitus, täyttä asiaa!

Iina

 
At 6/11/12 21:35, Anonymous Anonyymi said...

Kirjoitat itse aika kärkevästi asettaen vastakkain maaseudun köyhät ja kaupunkilaiset lähiruokaintoilijat. Kyllä mainonta aina keksii tarinoita ja osa kuluttajista uskoo tarinoihin ja jotkut haluavat määritellä itsensä sen kautta, miten he kuluttavat, kuten itsekin kirjoitat. Sen sijaan on aika kapeakatseista pitää kaupunkilaisia Suomeessa noin vieraantuneina maaseudusta, sillä ei täällä nyt niin pitkään edes ole asuttu kaupungeissa, eivätkä kaupungit ole niin etäällä maaseudusta. Maalaiset eivät myöskään ole mitenkään yleisesti ottaen köyhempiä, kuin kaupunkilaiset. (Tilastokeskuksen sivuja voi vaikka katsoa, jos kiinnostaa.)

 
At 7/11/12 03:46, Anonymous Anonyymi said...

Moi, hyvia pointteja! Kirjoittelen parhaillaan graduani ruokaan liittyvasta aktivismista ja yhteiskunnallisesta liikehdinnasta. Lahiruokahypeen liittyy kieltamatta elitismia, jota on kritisoitu niin akateemisissa kuin aktivistipiireissa. Lahi- ja luomuruokaliikehdinta on sinansa tietysti hyva juttu, mutta ei sinansa riita poistamaan nykyisen ruokajarjestelman epatasa-arvoa ja alati kasvavan agribusineksen sosiaalisia seurauksia ja ymparistovaikutuksia.
Mielestani ruoan alkuperaan pitaisi kiinnittaa enemman huomiota, ehdottomasti. Yksi nykyisen jarjestelman kieroutumista on mm. se, etta terveellinen, lahi- ja luomuruoka on niin kallista, ettei kaikilla ole varaa valita "parempaa vaihtoehtoa". Tilanne korostuu Suomea enemman USA:ssa, jossa puhutaan mm. "ruoka-aavikoista", ja epatasa-arvoisen ruokajarjestelman synnyttamista massiivisista terveysongelmista.

Yksi mielenkiintoinen nakokulma ja laake asiaan on globaalissa etelassa syntynyt ruokasuvereniteetin kasite. Pahkinankuoressa silla tarkoitetaan seuraavaa: "Ruokasuvereniteetti tarkoittaa maiden, kansojen ja yhteisöjen oikeutta määritellä itsenäisesti heille parhaat ruoan tuotannon, jakelun ja kulutuksen tavat. Ruokasuvereniteetti antaa mahdollisuuden ottaa huomioon erilaiset ekologiset, sosio-ekonomiset ja kulttuuriset olosuhteet. Sen keskeisiä periaatteita ovat paikallisten ja kotimaisten markkinoiden ensijaisuus sekä ruokadumppauksen lopettaminen. Dumppaus määritellään tuotteen myymiseksi hinnalla, joka on alempi kuin sen tuotantokustannukset." (http://www.kepa.fi/uutiset/2458)

Ruokasuvereniteettiin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuteen liittyva ruokaliikehdinta on siis kaukana elitismista, ja tata nakokulmaa olisi kiva nahda enemman esilla Suomessakin!

Massiivinen aihe, tassa oli vain muutama pointti - toivottavasti keskustelu jatkuu. Kiitos tarkean aiheen esiin nostamisesta blogissa!

 
At 7/11/12 09:19, Anonymous Riitta said...

Kiitos ja kumarrus, loistavasti kiteytetty! Kaikenlainen vouhotus ja turha hypetys ärsyttää, kun lehtien ruokaohjeissakin oikein alleviivataan, että niiden pitää sit hei olla LUOMUmunia, mitkään muut ei kelpaa.

 
At 7/11/12 13:00, Anonymous Anonyymi said...

*Anonyymi: Mielestani ruoan alkuperaan pitaisi kiinnittaa enemman huomiota, ehdottomasti. Yksi nykyisen jarjestelman kieroutumista on mm. se, etta terveellinen, lahi- ja luomuruoka on niin kallista, ettei kaikilla ole varaa valita "parempaa vaihtoehtoa"*

Totta, että useimmat ihmiset kaupassa äänestävät kukkarollaan. Mutta mikä tekee luomun niin kalliiksi? Käsinpoiminta? Normiviljelyä tuplasti suurempi viljelypinta-ala? Tuholaiset, joita ei saa myrkyttää (ripotellaan käsin pikku leppäkerttuja syömään tuhohyonteisiä :))? Hitaampi kasvu? Eri luomujärjestöt, jotka kaikki vetävät välistä omansa jotta tuottaja saa tuotteelleen luomumerkinnän? Jokin muu?

Erityisesti kiinnostaisi tietää mikä tekee luomun ja lähiruoan niin erityisen terveelliseksi, kun sellaiseen viittaavia todisteita on saatu vain luomualan omissa tutkimuksissa…

Eettisyys eläinten kasvatuksessa on hyvä asia ja hyvin hoidettu teuraseläin maistuu todistettavasti paremmalta kuin tehotuotettu, vaikka pahoin pelkään että 95% mikroruokasukupolvesta ei eroa huomaakaan. Sen sijaan muu luomuhypetys vaikuttaa enemmänkin vain siltä, että nuoret aikuiset (joiden ”se juttu” luomu enimmäkseen on) voivat tuntea itsensä ns ”paremmiksi ihmisiksi”.

 
At 7/11/12 13:39, Anonymous Anonyymi said...

@Riitta
Niistä luomumunista.

Ehdottomasti pahimmat viime aikoina ostamani munat olivat juuri luomumunia. Tuottajaa en halua mainita, mutta yhdeksän munan kennossa joka ikisessä munassa oli niin vaaleanhaalea keltuainen, etten ole nähnyt niin haileaa sitten kuin joskus kauankauan sitten 70-luvulla. Mitäköhän luomurehua siinä kanalassa mahdetaankaan kanaparoille syöttää? Kaiken lisäksi niistä munista oli täysin mahdotonta erotella erikseen keltuainen ja valkuainen, kun keltuainen rikkoutui samalla kuin munankuorikin. Sen jälkeen olen pitäytynyt "onnellisen kanan munissa" ja kiertänyt luomumunat kaukaa.

 
At 7/11/12 15:41, Blogger Salla said...

Loistokirjoitus.

 
At 7/11/12 18:51, Anonymous Anonyymi said...

Anonyymi vastaa anonyymille, tassa joitain pointteja luomuruoan kalleudesta:

-Kun kemikaaleja ei kayteta, tarvitaan enemman tyovoimaa. Olin toissa pienella luomutilalla viime kesana, rikkaruohojen kitkeminen tosiaan vie aikaa.
-Tyovoima maksaa. Tehomaatalous kayttaa tunnetusti mm. laittomia maahanmuuttajia, ja palkka on monesti olematonta.
-Luomulannoitteet ovat orgaanisia kalliimpia.
-Luomu saattaa kasvaa hitaammin, ei-luomun kasvun vauhdittamiseen saatetaan kayttaa kasvuhormoneja.
-Luomusertifiointi maksaa. Tiedan pienia maatiloja, jotka eivat virallisesti ole luomua. Koska ostajakunta on lahelta, sertifikaattia ei valttamatta tarvita, kun ko. tilojen maine on yleisesti tiedossa.
-Tukiaiset. Jenkeissa tehomaataloutta tuetaan, luomua ei.
-Mittakaavaedut. Kun globaaliruoantuotanto on muutaman ison toimijan hallussa, tasta syntyy mittakaavaetuja. Pienviljelijoiden ja pienten luomutuottajien on vaikea kilpailla hinnalla ison agribisneksen kanssa. Ehka luomutuotteet brandataan siksi elitistisella tavalla? Mm. Whole Foods -ketju on hyva esimerkki tasta. Mika saa ihmisen maksamaan moninkertaisen hinnan tuotteesta? Ehka kyseessa on juuri paremman omatunnon ostaminen? Silti luomu ei valttamatta ole eettisempaa, kyseessa saattaa olla saman monikansallisen yrityksen tuote, joka ei valttamatta ole muuten sen parempi kuin etta kemiallisia lannoitteita ei ole kaytetty. Luomulla on helppo myos huijata? Lahiruoan hyva puoli pelkkaan luomuun verrattuna on, etta kun tietaa mista ruoka tulee, voi varmistaa mm. sen, etta se on eettisesti tuotettua.

 
At 7/11/12 22:44, Blogger Pippurimylly said...

Kiitos mainioista kommenteista! Kiva, että kirjoitus on herättänyt kaikua ja muitakin samansuuntaisesti ajattelevia tuntuu löytyvän.

Anonyymi: maaseutukaupungista tässä itsekin ollaan, ja alun perin maalta kotoisin. Suurimmalla osalla taitaa olla vielä melko tuoreessa muistissa ihan konkreettinenkin kosketus maaseutuun, mutta toki isoissa kaupungeissa (no okei, eihän meillä edes ole varsinaisia kaupunkeja kuin Helsinki) alkaa jo olla sellaisia useammannen polven kaupunkilaisia, jotka ovat harvoin poistuneet asvaltoidulta alueelta. Tarkoitus ei ollut stereotypisoida maaseutu vs. kaupunki -asetelmaa (enempää kuin kärjistäminen vaatii, heh).

Luomu- ja lähiruoan - ja ruoan ylipäänsäkin - jakelussa olisi meillä paljon järkeistettävää. Nyt, kun suunnilleen jokainen ruho kiertää muutaman ison teurastehtaan kautta ja kasviksetkin taittavat matkaa, hinnoittelukaan ei ole enää paikallisen tason toimijoiden käsissä. Viljelijä tai karjankasvattaja on yhtä voimaton kuin kuluttajakin, eikä ole kummankaan etu, että asiallisesti tuotettu ruoka maksaa niin paljon. Erilaiset tukisysteemit, kuten aina, vielä entisestään vääristävät tilannetta ja hämärtävät lopullisesti kuvan siitä, mitä leipä tai maito ihan oikeasti maksaa.

Toisesta suunnasta voisi taas ajatella, että kuluttaja on aina oikeassa ja koko muu ketju palvelee yksinomaan hänen toiveitaan. Koko nykyinen läntinen maailma on rakentunut palvelemaan ja nöyristelemään kuluttajaa. Isosta automarketista ruokansa hakemalla äänestää automaattisesti tehdasruokaa. Mutta jos toinen vaihtoehto on hakea sitä kallista lähiluomua kitschistä kaupasta, jossa on olkia hyllyillä ja pehmolehmä - eikä tämän ja automarketin välillä ole muuta käytännön vaihtoehtoa - niin vaikeapa siinä on kuluttajankaan jaloillaan äänestää. Lähiruokapiirit ym. ovat ihan liian vaivalloisia siihen, että työnsa alle jo muutenkin tuupertuvan keskiluokan voisi aidosti kuvitella niiden varassa keittiöitään operoivan.

 
At 7/11/12 23:28, Anonymous Anonyymi said...

Anonyymi anonyymille edelleen.
Omassa pikku päässäni käsittelin luomuaihetta lähinnä suomalaisen elintarviketuotannon kannalta, ei niinkään globaalisti tai USA:n näkökulmasta. Kalliiksihan luomu tulee, siitä ei ole epäilystäkään mm luettelemiesi asioiden pohjalta tarkasteltuna. Olen joskus kuullut luomulle myös sellaisen ei-niin-kovin-mairittelevan nimityksen kuin näpertelytuotanto.

Elintarvikeduopoli Suomessa myy sitä mitä asiakkaat haluavat ostaa ja jos eivät halua, se markkinoidaan niin että he haluavat. Tai itkevät ja haluavat, kun muuta ei ole tarjolla. Helppoa, rasvatonta, valmiiksi marinoitua, pitkälle prosessoitua, kaikkea sitä mistä kauppa saa hyvän katteen. Nyt kun on keksitty luomu, se voidaan hinnoitella ihan miten halutaan ja ns tiedostavat kuluttajat maksavat. Uhkakuvana on, että kohta lähes kaikki markkinoidaan luomukuorrutteella ja kuluttajalla ei taaskaan ole valinnan varaa. Luomutuottaja ei siitä hintapyrähdyksestä kuitenkaan kostu.

Lähiruoan ymmärrän, tuottajalta pöytään nopeammin ja tuoreempana, vaikka helsinkiläiselle Viro on paljon lähempänä kuin Lapin porot. Vielä kun kala saataisiin kuluttajan ruokapöytään parin päivän sisään siitä kun se on viimeksi uinut. Ai niin, mutta nythän duopolissa on herätty tähän ongelmaan, ettei kalaa ehkä enää pitäisikään kierrättää keskusvaraston kautta ja pitää parin viikon myyntiaikoja. Mikä keksintö! Loistavaa! Eiväthän kuluttajat ole tästä ongelmasta marisseetkaan kuin vaivaiset parikymmentä vuotta ja kohta kaikki kalastajatkin ovat myyneet verkkonsa ravintoloiden sisustuselementeiksi, kun suomalaiset on opetettu syömään pelkkää norjalaista lohta ja kalapuikkoja.

Teuraseläinten eettisen kasvatuksenkin pitäisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta luomuhössötys menee monessa asiassa yli ymmärrykseni. Varsinkin, kun sokkotestattuna luomun ja tehotuotetun kasvikunnan makueroja on lähes mahdotonta maistaa, saati sitten erottaa kumpi on kumpaa. Vähän sama, kun äitini aikoinaan tarjoili sherry Olorosoa kalliimmasta sherrypullosta ja arvokkaat rouvasvieraat hehkuttivat juoman hienostunutta makua ”on tämä PALJON paremman makuista ja vivahteikkaampaa kuin joku Oloroso”. Väitän, että jos luomu-uskovaisen nenän eteen laitetaan kasvikunnasta tavis ja luomu ja laitetaan väärät nimikkeet, luomu-uskovainen löytää (tai itse asiassa luulee löytävänsä) siitä tehotuotetusta parempaa makua, hienompaa aromia ja kaikkea muutakin parempaa kuin luomukasviksesta, jonka uskoteltiin olevan tehotuotettu. Uskonasia, nääs.

Vielä siis kaipaisin jonkin asiantuntijan kertovan, miksi luomu olisi parempaa ja (ehkä) maukkaampaa, mutta siihen ei riitä luomujärjestöjen omat tutkimukset.

marisee tämä kotikokki

 
At 7/11/12 23:35, Anonymous Anonyymi said...

@ Pippurimylly
On meitä paljonkin samanmielisiä, mutta luomu nykyään on vähän kuin Neuvostoliitto aikoinaan, sitä ei saa epäillä eikä sanoa pahaa sanaa :)
t. mariseva kotikokki

 
At 8/11/12 19:58, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos erittäin hyvästä ja paikkansa pitävästä kirjoituksesta!

- elintarvike-ekonomi

 
At 10/11/12 19:43, Anonymous Agatha said...

Hyvä kirjoitus.

Useammassa kommentissa tuli ilmi se, että moni on valmis maksamaan luomulihasta enemmän, koska eläimiä on kohdeltu paremmin, mutta kasvisten kohdalla tilanne onkin eri, koska kasvit eivät tiedosta tuotanto-olosuhteitaan.

Omalla kohdallani täytyy sanoa, että en usko että sokkotestissä maistaisin eroa tavallisen tai luomuporkkanan välillä. Mutta minulle yksi luomukasvisten oston syy on myös se, että niitä viljeltäessä ei ole tuupattu tuholaismyrkkyjä luontoon ja käytetty niin paljon lannoitteita ym. eli siis kyse on enemmänkin "ympäristönsuojelullisesta" valinnasta kuin makuasiasta. Eli en osta luomua vain siksi, että se kyseinen porkkana/lehmä olisi voinut paremmin, vaan toivon (ehkä naivisti) että puhtaampi ruuantuotanto on parempi vaihtoehto koko luonnolle.

 
At 11/11/12 20:32, Anonymous Anonyymi said...

Tämä on aika mielenkiintoinen blogisivusto:
http://luomulakko.blogspot.fi/

 
At 12/11/12 20:46, Anonymous Anonyymi said...

Jopa oli provo. Nyt jos olen eri mieltä, saanen runsaasti vihamiehiä. Sanonpahan vain tähän hymistelyn joukkoon, että minä käytän luomua aina kun on mahdollista ja suomalaista aina kun on mahdollista. Maaseudulla ei tietääkseni ole romantiikkaa sen enempää kuin kaupungeissa. Olen nähnyt tehoviljelyä läheltä sekä luomuviljelyä läheltä, lisäksi olen nähnyt, kuinka viljellään tuolla etelä-Euroopassa, sitä skeidaa en halua suuhuni pistää. Lisäksi vietän kesät Itämeren rannalla ja katselen surulllisena, mitä tehomaanviljely pikkuhiljaa sille lätäkölle tekee.
Espanjan tomaatit maistuvat mielestäni karsealle. Suomitomaatit maistuvat mille maistuvat. Jos nyt voin tehdä jotain itse asialle, niin syön puhtaammin viljeltyä ruokaa ja olen valmis maksamaan siitä. Tosin olen kaupunkilainen, kuten joku mainitsi, Suomessa on vain yksi kaupunki, mutta hai-saappaita ei minulla ole. Luomulihan syöminen lie vaihtoehto, jos lihaa kerran on pakko syödä, ihminen kun on sekaravinnon käyttäjä, eikä minule ainakaan ole vielä tullut pötsiä ja satakertaa.

 
At 22/11/12 18:56, Blogger Simo said...

Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Olen myös kovasti ihmetellyt sitä että luomuruoka on saanut myyttisiä ominaisuuksia kuten että se sisältäisi enemmän hyödyllisiä ravintoaineita. Kasvisten osalta pidän aika yhdentekevänä, onko luomua vai ei. Omaa eko-omaatuntoa koitan paikata suosimalla kausituotteita.

Kalojen kohdalla tilanne on vähintäänkin ristiriitaista. Monet pyyntikalat eivät istu kestävään kalastusmalliin, joten on fiksumpaa ostaa kasvatettua. Tai suosia ns. roskakaloja, kuten lahnaa.

Lihan ja munien osalta eläinten asianmukainen kohtelu kiinnostaa, joten niissä näen luomun edun. Metsästysharrastuksesta olen oppinut kunnioitusta raaka-aineita kohtaan. Aivan samalla lailla kuin itse kerätyt marjat ja sienet maistuvat paremmilta, on siinä tietty viehätys että on itse ollut mukana koko tuotantoprosessissa.

 
At 22/12/12 03:37, Blogger Seija Kurunmäki said...

Olipa se elämänmakuinen kannanotto. Ja niin totta! Hyvä!

 

Lähetä kommentti

<< Home


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails