Omenamunkit
Olen sattuneista syistä pohdiskellut viime aikoina menneiden vuosisatojen ruokaohjeita, ja jossain vaiheessa päädyin blogiin nimeltä Isoäidin reseptillä. Kerrassaan loistava idea blogille!
Kun omena-aikaa elettiin, kokeiluun lähtivät isoäidin reseptillä laaditut omenamunkit. Munkki on ilmeisesti aiemmin tarkoittanut yksinkertaisesti pyöreää leivonnaista - ei tietynlaisesta taikinasta uppopaistettua tekelettä, kuten nykyään.
Omenamunkit nykykielellä
voitaikina:
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja + ylimääräistä leivinalustan jauhottamiseen
3 dl kevytkermaa
330 g huoneenlämpöistä voita
3-4 omenaa
1 kananmuna
Yhdistä leivinjauhe, sokeri ja suola vehnäjauhoihin ja vatkaa sekaan kerma. Vaivaa taikinaan voi ja nosta jääkaapppiin hekeksi jäähylle. Taikina on aika "lötköä", lisää jauhoja kakulimisvaiheessa. Jauhota leivinalusta ja kauli taikina puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Paina pyöreällä muotilla (tai teekupin reunalla) taikinasta ympyröitä. Posta omenoista siemenkodat, pyörittele omenat ensin sokerissa, ripottele sitten keskiaukkoonkin hieman sokeria ja nosta omena kerrallaan pyöreän taikinalevyn päälle. Aseta toinen taikinaympyrä kanneksi ja nipistä sauma kiinni niin että omena jää taikinataskun sisälle. Pyörittele taikinan peittämää omenaa käsissäsi niin kuin tekisit lumipalloa ja varmista että saumat tasoittuvat.
Nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle sokeria. Paista omenamunkkeja 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Tarjoa lämpiminä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.
Pssst. Pastanjauhantaa onnittelee Chez Jasua (suomalaisen ruokablogimaailman helmeä) Glorian blogipalkinnon voitosta.
10 Comments:
Hassu sattuma, juuri tänään eksyin ensimmäistä kertaa tuohon blogiin (meneillään nimittäin projekti täydellisen mutta mahdollisimman yksinkertaisen vaniljakastikkeen metsästys), lueskelin mm. juuri tätä ohjetta ja nyt se tuli vastaan täällä.
Joskus varhaisteininä minulla oli kausi, jolloin tein äidin nuorena tyttönä saaman keittokirjan ohjeista ties mitä vanhakantaisia leivonnaisia, jotka olivat kuin suoraan vanhasta nuortenromaanista. Leivoksia, teeleipiä ja sen sellaista. Tuli ihan ne ajat mieleen tuosta blogista, ja pitääkin katsella löytyisikö jostain muualta suvusta jotain perintökeittokirjaa. Äidin kirjaa ei nimittäin ole mitään mahdollisuuksia liikuttaa pois lapsuudenkodista, vaikka sitä ei siellä kukaan ikinä käytä.
Minunkin pitäisi viimein ottaa selville, miten kampanisuja oikein tehdään.
Varmaankin pakko kokeilla näitä herkkuja joku päivä, vaikkei enää suomalaisia omenoita taida olla tarjolla :)
Tuo Isoäidin reseptillä -blogi on mahtava! Ennen kuin luin reseptin loppuun, olin ihan varma, että öljykattilaanhan nämä pullautetaan, mutta että ihan uunissa... Varsin houkutteleva ohje!
Rosmariini, mulla on jossain piilossa tosi hyvä kampanisujen ohje, on ollut unholassa se. Ellei löydy, pitää ottaa yhteys anoppiin, jotta pääsee kampanisuilemaan.
Yona: Heh, pitäisi opetella bloggaamaan asiat ajallaan. Minulla olisi pari kivaa tomaattiohjettakin elo-syyskuulta, mutta ajankohtaisuus alkaa niissäkin aika lailla kärsiä.
Kotiharmi: Minä olen tehnyt omenamunkkeja ennenkin, mutta itsekritiikki esti tällä kertaa linkkaamisen. Eivät olleet mitään munkkikaunottaria ne. :D
Opin vähän aikaa sitten, että kampanisuja on sekä makeampaa että vähemmän makeaa mallia.
Kiitos, Rosmariini, onnitteluista ja linkistä Isoäidin reseptillä -blogiin!
Täytyy kyllä sanoa, että kun tuolloin vuosia sitten kirjoitit blogistani, niin se tuntui silloin ainakin yhtä isolta tunnustukselta kuin tuo viimeisin tuntuu nyt...
No niin, nyt tuli sitten tippa silmään. Oli niin kauniisti sanottu. :')
Tässä seuraamiani ruokablogeja selaillessa ihanaa tsekata ainakin yksi, jossa ei hölöpötetä halloweenista. :)
Kyllä nyt herahti vesi kielelle... vaikken makeasta niin välitäkään, niin munkkeja on pakko saada!
Anonyymi: Joo, Halloween ei ole ollenkaan mun juttu. :D
Sikuriina: Huomenna voisi tehdä taas omppujälkiruokaa!
Lähetä kommentti
<< Home