keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

Melonisalaatti, otto 2

Tarkoitukseni oli tehdä vapuksi piknik-klassikkoamme melonisalaattia, mutta lopulta kokonaisuudesta jäivät pois sekä kuohuviini että inkiväärisiirappi, ja hedelmätkin olivat osin erit kuin alkuperäisessä reseptissä (tällä kertaa meloni sai kaverikseen viinirypäleitä ja lohkottua ananasta).

Melonisalaatti on makoisa ja raikas alkukesän kokkaus, jos kohta kotimaisistakin kasvisista saisi tässä vaiheessa jo kaikkea kivaa (raparperista on ehditty kokkailla jo muutamissakin suomalaisissa ruokablogeissa).

Paholaisen hillo pitäisi myös panna pikkuhiljaa tulille, jos meinaa sitä grilliruokien lisänä taas tänä kesänä nautiskella.

Millä tavoin kesän lähestyminen on näkynyt teidän kokkailuissanne? Ja mitä tulevan kesän ruokaa odotatte kaikkein eniten? Uusia perunoita vai kesän ensimmäisiä mansikoita?

19 Comments:

At 26/5/10 12:30, Blogger Pippuri said...

Uudet perunat sipulikastikkeella ovat aivan must kesän avaus! Ei vain ole kovin hyvää valikoimaa ollut kaupoissa, joten niitä ei ole vielä tullut tehtyä.
Tuo melonisalaatti näyttää kyllä hyvältä, pitäisi jotain tuon suuntaista ehkä tehdä ensi viikonlopun piknikille.

 
At 26/5/10 13:44, Blogger Rosmariini said...

Olen taas tänä vuonna päättänyt sinnikkäästi odottaa lähiseudulla kasvaneita uusia perunoita (ja jättää eteläisemmät tuontiperunat hyllyyn). Saas nähdä miten käy.

Mutta viimeistään juhannusaattona perunoita on pakko saada. <3

 
At 26/5/10 15:28, Blogger Jael said...

Onpa hyvän näköistä!

 
At 26/5/10 15:47, Blogger Jytis said...

Mulla kesän lähestyminen näkyy kyllä selkeimmin niin että jäätelön syönti ainakin viisinkertaistuu. Mä voisin elää jäätelöllä :)

Mutta uusia perunoita odottelen kyllä kovasti ja sitä että pääsee grillaamaan! Tänä vuonna aion vihdoin testata seitan-makkaran tekemistä, saas nähdä miten se käristyy.

 
At 26/5/10 15:47, Anonymous Anonyymi said...

uusia perunoita voi-sipuli-kananmuna kastikkeella olen odottanut jo kauan.. täytyy vaan malttaa vielä hetki odottaa kunnes saa muitakin kuin ulkomaisia tai kasvihuonepottuja :)

 
At 26/5/10 16:08, Blogger Pippuri said...

Niin ja on ne suomalaiset uudet perunat paljon parempia kun etelästä tuodut! :D

Jäätelö on kyllä toinen millä voisi elää koko kesän. Täällä Tampereella on ihana paikka, mistä saa italialaista jäätelöä ja makuvaihtoehtoja on niin paljon. Olen ollut koko kevään jo vakioasiakas ;)

 
At 26/5/10 16:19, Blogger Sussu said...

Tomaatti on mun kesäherkku. Olen yrittänyt talvella välttää sen ostamista - päätin, että kun kilohinta kipuaa yli kolmen euron, on tomaattikausi ohi. Nyt ne on taas alle sen. Ihanaa saada aamupalaleivän päälle tomaattisiivuja. <3

 
At 26/5/10 16:25, Blogger Rosmariini said...

Voihan jätski. Viime kesänä en syönyt sitä juuri yhtään, mutta nyt olen syönyt senkin edestä. Melkein kaikki uutuusjäätelöt olen kohta maistellut. 0:)

Vaikka eihän mikään kesäherkku tietenkään voita auringon kypsyttämiä tuoreita tomaatteja (paitsi ehkä ne ihan ekat uudet perunat).

 
At 26/5/10 18:33, Blogger Sera said...

Minä odotan mansikoita enemmän kirsikoita! Minulla saattaa kevyestikkin päivässä mennä puolilitraa ihan tavalleen syötynä. Ja Schwartwaldin kakku vasta herkkua onkin!

 
At 26/5/10 19:46, Blogger Marika said...

Minä liputan uusien perunoiden ja sipulikastikkeen puolesta! Se vaan on niin hyvää. Vaikka mansikatkin on kyllä aivan ihania.

Kesällä pitää grillata, siinäpä ehkä suurin asia mikä on erilaista kuin talvella. Lisäksi kunhan alkaa saada kaikenlaisia tuoreita kasviksia niin niiden käyttö senkun vaan lisääntyy sesongin parantuessa.

 
At 27/5/10 10:04, Blogger Virpi said...

Mansikat ja jäätelötötteröt. Niistä saa joka vuosi yhtä paljon riemua irti! :) Mulla on mansikoihin ihan erityinen suhde ollut lapsesta asti, kun jotenkin kesällä syntyneenä ne mansikat liittyy kaikkeen kivaan; synttäreihin, aurinkoiseen säähän, iloiseen mieleen. Ei tuu kesää, jos ei tuu mansikoita.

Uudet potut on kyllä kans herkkua! Ja grillaaminen. Mutta oon jotenkin ihan tylsä ton grillin kanssa, en osaa tehdä mitään erikoista grillissä, aina niitä samoja juttuja vaan.

 
At 29/5/10 18:36, Blogger Nelle said...

Mulla on kierroksessa raparperi. Niitä kun pukkaa joka paikasta ja on synti jättää ne käyttämättä!;) Tai sitten ei...

 
At 29/5/10 23:55, Anonymous Teijo said...

Melonisalaattiin ei sellerinsiemenjauhetta kannata laittaa, mutta grillimausteisiin kyllä.

Teetin :-) itselleni 500 g sellerinsiemenjauhetta. Jos blogisteilla on sille tarvetta, niin voin postittaa pieniä pussukoita. Maksua en tarvitse...

 
At 2/6/10 15:59, Blogger Kiia said...

Odotan mansikoita ja jäätelöä! Niitä tulee kesällä syötyä todella paljon.
Linkitin teidät blogiini, toivottavasti se on ok.

 
At 5/6/10 19:53, Blogger Aino said...

ihana melonisalaatti! ehdottomasti joka kesäinen suosikki!

 
At 6/6/10 00:19, Blogger Dea said...

Hei ja terveisiä punaisesta keittiöstä! Pitkän tauon jälkeen palasimme taas bloggaamaan, ja tekstiä tulee toivon mukaan liki päivittäin. :) Meillä on hihassa monta hyvää reseptiä ja kuviakin on! Valitettavasti bloginpito väljähtyi vähähiilihydraattisen ruokavaliomme takia, mutta parhaamme yritetään tästä lähtien. :) Toivottavasti ette ole kadonneet minnekään!

 
At 6/6/10 19:05, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset kommenteista ja kiva, kun Punainen keittiökin on taas linjoilla. Pitäisi itsekin pukata postausta pitkästä aikaa (yli viikon mittainen tauko tuntuu jo hyvinkin omituiselta).

 
At 6/6/10 19:26, Blogger Virpi said...

Aleniuksella muuten oli minttua tarjolla, kun toissalauantaina käytiin siellä ostoksilla :)

Nyt on partsilla minttua, basilikaa, rosmariinia ja viininsuolaheinää!

 
At 7/6/10 20:25, Blogger Rosmariini said...

Nyt on minttua täälläkin! Kiitos hoksautuksesta.

Ja viinisuolaheinääkin innostuin kokeilemaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails