keskiviikkona, toukokuuta 05, 2010

Tuulihatut

Kevät ei ole tuonut tullessaan muuraria, mutta kamalasti kaikenlaisia kevätkiireitä. Lumen alta viimein (melkein kokonaan) paljastunut piha pitäisi saada kiireen vilkkaa kesäkuntoon, ihan niin kuin töitä ja tekemistä ei muuten olisi tarpeeksi. No, viimeistään juhannuksena ehtii vähän huilata (huh).

Tilanne on siinäkin mielessä erityisen harmillinen, että tuulihatut olisivat ansainneet kunnon kiireettömän postauksen. Semmoisen, jossa fiilistelisin ihan kunnolla tuulihattujen täyttämillä lapsuusmuistoillani. Ne muistot maistuvat mansikoilta ja kermavaahdolta, mutta ennen kaikkea muistan tuulihatuista niiden tekemiseen liittyvän juhlallisuuden: Koska leivonnaisten lätsähtäminen oli alituisena vaarana, me lapsetkaan emme saaneet tömistellä tavalliseen tapaan uunin ympäristössä.

Vappuviikonloppuna tein lohitäytteisiä tuulihattuja Mansikkamäki-blogista ottamani ohjeen mukaan:
Tuulihatut

100 g voita tai margariinia
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

100 g piparjuurituorejuustoa
2 rkl tillisilppua
150 g kylmäsavustettua lohta
2 dl kuohukermaa
mausteita maun mukaan (minulla oli alkuperäiseen ohjeeseen sisältyvää sitruunamehua, mutta sitruunapippuria en onnistunut paikantamaan keittiöstämme)

1. Mittaa (teflon)kattilaan rasva ja vesi. Kuumenna seos kiehumispisteeseen.
2. Lisää kaikki jauhot kerralla ja sekoita rivakasti puuhaarukalla, kunnes seos irtoaa kattilan reunoilta palloksi. Anna taikinan jäähtyä haaleaksi.
3. Kaada taikina kulhoon, jos olet käyttänyt teflonkattilaa. Vatkaa taikinaan mukaan munat yksitellen, seosta koko ajan voimakkaasti vatkaten sähkövatkaimella.
4. Nosta kahdella lusikalla nokareita pellille tai pursota pursotuspussin avulla ruusukkeita/pötköjä.
5. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. HUOM! Älä avaa uuninluukkua paistamisen alkuvaiheessa. Paista tuulihatut kauniin ruskeiksi ja kypsiksi, muuten ne lässähtävät. Anna jäähtyä.

Norjista tuorejuusto kulhossa. Sekoita mukaan mausteet ja tillisilppu. Sekoita mukaan hienonnettu kala ja vaahdoksi vatkattu kerma. Täytä tuulihatut.

11 Comments:

At 5/5/10 14:23, Blogger ADaze said...

Nyt ihan blondi kysymys, mutta siis "nostele lusikalla" - tee- vai ruokalusikalla?

Siitä on ikuisuus, kun olen kerran kokeillut tuulihattujen tekoa, en edes muista, miten tein ne, muistan vain sen, että niistä tuli hervottoman suuria. Ja muutenkin epäonnisia. Tähtäimessä on siis sievät, suupalan kokoiset tuulihatut.

 
At 5/5/10 14:32, Blogger Rosmariini said...

Ruokalusikalla nostelin (tai itse asiassa kahdella ruokalusikalla), eli lopputulos olisi kieltämättä voinut olla suupalamaisempikin.

Minituulihattuihin löytyy toteutusta ainakin Vellipoika-blogin vuoden takaisesta postauksesta.

 
At 5/5/10 19:51, Blogger Corde said...

Itse pursottelen tuulihatut tukevasta pussista, hieman voimia se vaatii,mutta sillä saa mukavan pyöreät tai pitkulaiset tuulihatut.

 
At 6/5/10 10:44, Blogger Rosmariini said...

Pursottelemalla saisi aikaan kyllä mukavan säännöllisiä hattuja, mutta minun tapauksessani tuommoiset vähän hasuisemmat hatut ovat enemmän tekijänsä näköisiä. Näyttävätkin vähän tuulenpieksämiltä. :)

Tuulihattu voi olla kyllä tarvittaessa hyvinkin taidokas leivonnainen (törmäsin hiljattain ranskalaiseen käsitteeseen vol-au-vent...).

 
At 6/5/10 22:07, Blogger Poppanen said...

Kiitos reseptistä! Kokeilen viikonloppuna. Haluaisin testata samalla lohen ja rahkan yhdistelmää - kumpikohan kannattais korvata rahkalla, kermavaahto vaiko tuorejuusto? Hm...

 
At 7/5/10 12:30, Blogger Tinja said...

Itse olen tutustunut tuulihattuihin vasta nyt, parinkympin paremmalla puolella ja harmikseni huomasin mistä olenkaan jäänyt paitsi!

Semivegenä sovelsin kuitenkin täytteen tuon lohisen rinnalle, joka maistui itselle ja muillekkin. Keksinnön maistuvuudesta huolimatta ajattelin tehdä vielä laajamittaisen kokeen lakitusjuhlissa..

Lähdin liikkeelle mietteestä "Kuinka pastanjauhajat tekisivät" ja haluankin kiittää teitä mielettömästä inspiraatiosta!

Tuulihattujen määrästä riippuen:

1/2-1 prk Aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa
1/2-1 tlk mustia oliiveja
1 ruukku tuoretta basilikaa
pyöräytys mustapippuria ja suolaa

Aurinkoisia kevätpäiviä! :)

 
At 7/5/10 13:43, Blogger Rosmariini said...

Muna-sinko: Minä olen niin tykästynyt piparjuurituorejuustoon, että sitä en jättäisi pois. Kermavaahdon sen sijaan voisin jättää mansikoiden kaveriksi.

Tinja: Hehee, kuulostaapa kyllä harvinaisen maistuvalta täyteidealta. :) Tomaattiset tuulihatut!

 
At 7/5/10 19:14, Blogger Ketsuppi said...

Tuulihatuista tuli mieleeni kakkosella toissailtana esitetty dokumentti ranskalaisesta mof-kisasta, jossa siis leipurit yrittivät yltää täydellisyyksiin. Tuulihattu löytyi listalta myös, sen lisäksi muun muassa sokeriveistoksia. Eikä tämä jorina nyt kummemmin varsinaiseen postaukseen liittynyt, mutta kerroinpa nyt kuitenkin. Kun tuli mieleen.

 
At 7/5/10 20:54, Blogger Petra / Patalintu said...

Mä jotenkin miellän tuulihatut aina makeiksi suupaloiksi, joten joka kerran kun näen näitä suolaisia yllätyn, vaikka onhan niitä tullut usein nähtyä ja jopa nautiskeltuakin. Jostain ajatuksista vain ei näytä pääsevän eroon :) Vaikuttaa maistuvalta, samoin kuin tuo Tinjan aurinkokuivattutomaattitäyte.

 
At 8/5/10 10:33, Blogger Rosmariini said...

Ketsuppi: Tuulihattu on ilmeisesti ranskalaisittain yhtä haastava tapaus kuin vanha ystävämme sauce hollandaise.

Mitäs muita vaikean ruokalajin maineessa olevia annoksia sitä oikein olisikaan, hmmm. Ehkä joku Beef Wellington, jossa lihan kypsyyttä on vaikea arvioida (voi)taikinakuoren läpi.

Rva Patalintu: Periaatteessa minullekin ainoa oikea tuulihattu on se lapsuuden makea leivonnainen. :) Mutta kun tuohon hattutaikinaan ei tule sokeria ollenkaan, niin yllättävän hyvin se pyörähti suolaiseenkin yhteyteen.

 
At 23/3/11 16:09, Blogger Unknown said...

Minullekkin tulee enemmän makea leivonnainen mieleen, vaikka ammatikouluaikoina on suolaisia hattuja tehty oikein urakalla. Kiitos ohjeesta. Olin onnistunut kadottamaan omat ohjeeni ja tästä oli todella apua. Kyllähän näiden hattujen teko lasketaan hieman haastavaksi. Eilen kun näitä kokeilin pitkästä aikaa, niin meinasi palaa kattilaan kiinni jauhojen jälkeen.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails