keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2010

Lisää leipää: Sloppy Joe

Epicuriouksesta tarttui mukaani toinenkin leipäohje, amerikkalainen Sloppy Joe, jota olen kokannut joskus aikaisemminkin, mutta en silloin tainnut pistää reseptiä tänne blogiin.

Sloppy Joen ideana on ilmeisesti olla vähän sotkuista syötävää; eli odotettavissa on, että runsas lihakastike ryöppyää sämpylän välistä suoraan syliin. Minä roiskin kastiketta vaatteilleni jo maisteluvaiheessa (maistelen aina hellalla kiehuvia tomaattikastikkeita ainakin kahteenkymmeneen otteeseen), joten pääsin syömätouhuihin täysin puhtaalla paidalla.

Tämä soosi puhutteli makunystyröitäni jotenkin ihan erityisesti. Vaikka mikäpä tässä ei puhuttelisi: jos ruokaan tulee ohjeen mukaan kuusi valkosipulinkynttä ja tomaattia vaikka kuinka monessa muodossa, niin ei kai muuta kuin kokkaamaan vaan. Ja kerrankin (KERRANKIN!) sain tulisuuden melkein kohdilleen. Melkein siinä mielessä, että leivän välissä kastike maistui heti vähän miedommalta, eli seuraavalla kerralla himpun verran lisää chiliä sekaan. Ehkä alkuperäiseen ohjeeseen sisältyvä jalapeño on vähän tujumpaa tavaraa kaupan pitkulaisiin thai-chileihin verrattuna.
Sotku-Joe

2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia, hienonnettuna
4 sellerinvartta, kuutioituna (itse laitoin vain kolme, kun olivat niin paksuja)
1 chilipalko (jalapeñoa), viipaloituna
1 vihreä paprika, viipaloituna
6 valkosipulinkynttä, murskattuna
vajaa kilo jauhelihaa (minulla oli näköjään vain puolet tästä, mutta kaikkia muita aineksia ohjeistettu määrä)
suolaa, pippuria
2,4 dl tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyrettä
1,2 dl ketsuppia
1 tl Tabascoa
2 tl Worcestershire-kastiketta

6 paahdettua (hampurilais)sämpylää

Kuumenna öljy suurella paistinpannulla. Lisää pannulle hienonnettu sipuli, selleri, jalapeño ja vihreä paprika. Keittele keskilämmöllä niin pitkään, että kasvikset pehmenevät. Lisää valkosipuli ja keittele vielä 3-4 minuutin ajan.
Lisää lämpöä ja kippaa jauheliha pannulle. Anna sen ruskistua samalla hämmennellen (n. 10 minuuttia). Mausta suolalla ja pippurilla.
Vähennä lämpöä (keskilämpöön) ja lisää pannulle tomaattimurska, -pyre, ketsuppi, Tabasco, sekä Worcestershire. Keittele välillä sekoitellen niin pitkään, että enimmät nesteet ovat haihtuneet (mielellään vähintään puolisen tuntia). Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoa sämpylän välissä.

Minä en katsonut lopullista haudutusaikaa kellosta ollenkaan, kun odottelin kastikkeen kanssa siippaani syömään. Terveisin pikkuvaimo Pohjanmaalta (hups, typotin ensin, että oikkuvaimo... pieni freudilainen lipsahdus).

3 Comments:

At 14/4/10 16:16, Anonymous herra_ronkeli said...

Hmm... eipä ihan ensimmäisenä tulisi mieleen askarrella asioikseen jauhelihakastiketta, että sen voisi panna sämpylän väliin. Onhan näitä vastaavia tullut askarreltua mitä erilaisimmissa muodoissa, mutta meidän taloudessa nämä kuuluvat ennemminkin osioon "Mitäs tälle viikon vanhalle soossille tehdään?" tai "mitä vetäisin nopeasti leivälle aamuyöllä, kun on kauhea nälkä?" Täytyy ehkä jatkossa lisätä habanero-tabascoa näihin omiin viritelmiin, sillä yleensä hallitsevana makuna ovat lähinnä tomaatti ja valkosipuli. Hyvältä nuo kuitenkin näyttävät ja kuulostavat.

 
At 14/4/10 20:38, Blogger Rosmariini said...

Onhan tämä kieltämättä vähän älytön idea. :)

Samaista soosia voisi käyttää hivenen järkevämmin esim. Shepherd's pie -tarkoituksiin.

 
At 16/4/10 14:21, Blogger Rosmariini said...

Pioneer Womankin on näköjään tehnyt näitä samaisia sämpylöitä. Ja sulattanut vielä kerroksen juustoa päälle.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails