torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Luxor (ja juustokuminainen jälkimaku)

Minulla oli lapsena hyvinkin monenlaisia toiveammatteja. Toisinaan halusin kovasti puutarhuriksi (ja haluaisin edelleenkin, elleivät taitoni rajoittuisi muutaman huonekasvin hengissä pitämiseen) ja toisinaan sitten taas muinaistutkijaksi, kuten nyt vaikka hieroglyfejä tulkitsevaksi egyptologiksi.

Pitkällisen Egypti-kiinnostukseni takia on omituista, etten ole käynyt koskaan Egyptissä. Ennen kuin nyt. Talviloman matkakohteeksi valikoitui Egyptin Luxor, joka tarjoaa muinaisuudesta kiinnostuneelle matkailijalle harvinaisen paljon kiinnostavaa nähtävää. Pyramideja paikkakunnalla ei ole, mutta muinaisen Theban temppelit ja faaraoiden hautakammiot tarjoavat nykyturistille joka tapauksessa tavallista enemmän töllisteltävää.

Tämä kuva on naisfaarao Hatshepsutin temppelistä:

Pakollisena käyntikohteena oli tietenkin upea Kuninkaiden laakso, jossa kävimme moikkaamassa hiukkasen kuivahtanutta Tutankhamonia (ei vaan, ihan virkeältä se näytti yli 3000 vuotta vanhaksi hepuksi – ihan kuin olisi vaan nukahtanut vähän liian pitkäksi aikaa aurinkoon). Pian hautakammiossa vierailemisen jälkeen päälleni iski tietenkin faaraon kirous (joka ei ollut tällä kertaa mitään lievää turistiripulia vaan luullakseni ihan kunnon ruokamyrkytys).

No, pieni nestepaasto olikin paikallaan ennen pääsiäistä, joten tulipa vietettyä sitten kunnon puhdistautumisharjoituksia. Säästän teidät tarkemmalta tautikuvaukselta, mutta sen verran on pakko sanoa, että ruokailemisesta tuli melkein koko loppulomaksi hyvinkin ankea kokemus, kun menetin hetkeksi koko ruokahaluni ja jostain syystä jopa makuaistini. Meikäläisen mittakaavassa on täysin käsittämätöntä, että jo pelkkä ruuan tuoksu (tai tässä tapauksessa haju) pystyy aiheuttamaan pahoinvointia.

Egyptiläisestä ruokakulttuurista kirjoittaminen on muutenkin hieman kinkkistä, koska monet annokset ovat meikäläiselle ajatustasolla tutumpia joko Lähi-idästä tai muista pohjoisen Afrikan maista. Marokkolaiseksi mieltämäni tagine tuli vastaan ruokalistojen egyptiläisissä osioissa (kuvassa taginen seurana on riisiä, jota syödään Egyptissä yllättävän paljon), ja ohuen leipälätyn välissä tarjottu pikaruoka shwarma tuo mieleeni muun muassa Turkin ja Libanonin. Ja Kreikkakin muistui maan ruokatarjonnan äärellä mieleeni muutamaan otteeseen.

Luxorin tienoilla näytettiin viljelevän aika paljon banaania ja sokeriruokoa (sokeriruokopeltojen kulotusten takia ilma haisikin ajoittain aikamoisen savuiselta). Sokeria egyptiläiset kuulemma syövätkin (esim. teehen pannaan reilusti sokeria ja makeat leivonnaiset maistuvat). Minä sain erään kerran juodakseni sokeriruo’osta tehtyä mehua, ja armas aviopuolisoni osti Suomeen tuliaiseksi paikallista sokeriruokorommia (muita ruokaan tai juomaan liittyviä tuliaisia ei tuotu ollenkaan; paitsi että yhden alabasterista tehdyn kynttiläkipon valossa voisi kenties koittaa ruokaillakin?):

Myös egyptiläistä viiniä (Obelisk jäi merkkinä mieleen) sekä paikallisia oluita (Sakaraa ja Stellaa, joista viimeksi mainitulla ei ole käsittääkseni mitään tekemistä belgialaisen kaimansa kanssa) tuli maisteltua jossain määrin. Islamin uskon vuoksi alkoholia ei saa läheskään kaikista paikallisten omistamista ravintoloista (eikä myöskään sianlihaa näy ruokalistoilla ollenkaan), ja Egyptissä olut- ja viiniteollisuus onkin ilmeisesti pitkälle koptilaiskristittyjen käsissä. Muslimit näyttivät viettävän aikaansa ennen kaikkea teekupin ja vesipiipun eli shishan äärellä.

Juomista vielä sen verran, että sikäläisistä mehuista jäi mieleeni mainionmakuinen karkade, joka on ilmeisesti tehty kiinanruusun (hibiscus rosa-sinensis) terälehdistä. Minullakin on kiinanruusu täällä kotona, mutta se ei kyllä kuki koskaan, joten en voi koettaa vastaavanlaisen juoman valmistamista omatoimisesti.

Tässä välipalaksi lihavartaan makuisia perunalastuja (taustapussin makuyhdistelmänä pähkinöissäkin suosittu chili-lime):

Viikon (ja kenties koko vuodenkin?) mieleenpainuvinta ruokaa saimme Snobs-nimisessä ravintolassa, jossa söimme huikean egyptiläisen mezze-aterian huuhdottuna alas alkoholittomalla Birell-oluella ja kivennäisvedellä. Ateria tuotiin eteemme suurella pyöreällä tarjottimella, ja itse tarjoilu tapahtui rummunsoiton ja laulamisen säestyksellä.

Me olimme sulkeutuneina suomalaisina tietenkin täysin häkeltyneitä, kun ravintolan perältä alkoi kuulua soittoa (ajattelin, että jollakin kanta-asiakkaalla taitaa olla syntymäpäivä) – ja etenkin, kun soittava seurue eteni vakaasti meidän pöytäämme ja jäi vielä pöydän viereenkin hetkeksi laulamaan. Pieni häkeltyminen kannatti, sillä näyttävän tarjoilun päätteeksi pöytään saatu ruoka oli suorastaan huippuhyvää.



Egyptiläiset syövät lihansa mielellään varrastettuna kebab-lihana, mutta voi kauhistus, kuinka sitkeää semmoinen liha saattaa pahimmillaan ollakaan (jauheliha-kofta oli yleensä helpommin nieltävää). Snobsissa ei sitkausongelmaa ollut ollenkaan, sillä sekä liha- että kalavartaat suorastaan sulivat suuhun (kala Luxoriin tuntui tulevan usein esim. Punaiseltamereltä).

Dipit olivat myös hyviä. Tarjolla oli ainakin jonkinlaista tahinia, hummusta ja tsatsikia.

Paikallinen pehmeä fetajuusto(hko) oli oikein herkullista, ja sitä sisältyi muistaakseni myös tuohon mezze-luetteloon. Kevätkäärylemäiset rullat olivat egyptiläisen ruuan yhteydessä hienoinen yllätys, mutta maistuivat meille oikein hyvin. Marinoidut ravut olivat vähän mitäänsanomattomia; olisimme molemmat kaivanneet niihin lisää poltetta, mutta egyptiläiset eivät ilmeisesti itse pidä ylettömän tulisesta ruuasta. Myös maksaa oli tarjolla jossain muodossa, ja sitä kuulemma näkyi yleisesti monien muidenkin ravintoloiden listoilla.

Kasvisruuat olivat siitä huolimatta kaikkein parhaita. Öljyiset munakoisoviipaleet olivat todella makoisia, samaten jonkinlaiset vihreät kasvispihvit, joiden raaka-aineista minulla ei ole sen kummempaa käsitystä. Ajattelin ensin, että ne olisi tehty kikherneistä, mutta ehkä pihvien väri olisi siinä tapauksessa ollut vähän eri. Tarjolle tuotua egyptiläistä leipää pystyi hyödyntämään ruokailuvälineenä, koska kattaukseen ei kuulunut haarukoita ja veitsiä ollenkaan.

Snobsin jälkiruokalista olisi ollut myös erinomaisen kiinnostava, mutta innostuin syömään niin paljon varsinaista ruokaa, etten oikeasti jaksanut muuta kuin kupillisen minttuteetä (Lipton-tee tuntui muuten nauttivan Luxorissa suurta suosiota). Listalla olisi ollut esimerkiksi egyptiläinen Om Ali, jonka kerrottiin olevan jonkinlainen leipävanukas.

Snobsia pitää ilmeisesti englantilais-egyptiläinen pariskunta, samaten kuin sen lähistöllä sijainnutta Lanternia, jossa palvelu oli ylettömän ystävällistä – ja jossa ruokakuvaamiseemme suhtauduttiin ennen näkemättömän kiinnostuneesti. Yksi tarjoilija kävi jopa kääntelemässä annoksia kuvauksellisempiin asentoihin.

Ravintola tarjoaa englantilaisia elämyksiä kotoaan eksyneille briteille, mutta tarjolla oli myös egyptiläisiä erikoisuuksia. Yksi niistä oli hauskasti salaatinlehteen kietaistu tomaattisalaatti, jonka nimen unohdin saman tien sen kuultuani. Joka tapauksessa siinä oli ainakin hyvin pieneksi pilkottua chiliä, korianteria, tomaattia sekä kurkkua (vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Pico de Gallossa). Salaatti tarjoiltiin tuttuun tapaan tahinin kanssa.

Me söimme ravintolassa kahden ruokalajin aterian ja joimme yhdet oluet (ja lisäksi talo tarjosi meille jälkiruuaksi ylettömän ihanaa suklaakakkua), ja vaikka jätimme henkilökunnalle 20 prosentin tipin, laskun hinnaksi tuli ainoastaan 41 euroa. Aikamoisen edullista siihen verrattuna, että monissa oululaisissa ruokapaikoissa (joiden tarjoilema ruoka on huomattavasti mauttomampaa) yhdestäkin ruoka-annoksesta saatetaan pyytää jo lähemmäs 30 euroa.

Papuja ja linssejä Luxorissa syötiin paljon, ja minullahan ei ole tietenkään mitään sitä vastaan. Kuvassa näkyvässä linssikeitossa linssit oli hoksattu soseuttaa ihanan samettisiksi. Juustokuminan maku jäi tuostakin keitosta maistumaan suuhun, joten luullakseni siitä mausta muistan myöhemminkin Luxorin ja sen loputtoman auringonpaisteen, monta kertaa päivässä kuuluvat rukouskutsut sekä keskellä Niiliä auringon laskiessa koetun tuhannen ja yhden yön tunnelman.

Kiinnostavista, egyptiläistä ruokaa tarjoavista ravintoloista kokeilematta jäivät ainakin Sofra sekä Jewel of the Nile. Old Winter Palace ei jotenkin houkutellut, vaikka siellä olisi ehkä parhaiten päässyt fiilistelemään Agatha Christien tunnelmissa. Christiestä tuli mieleeni, että Niilin varrelle matkatessa pakollisena kirja- ja elokuvasuosituksena toimii tietenkin Kuolema Niilillä.

Lisäksi Luxoriin menijät voivat halutessaan lukea Sinuhe egyptiläisen (minä luin sen monta vuotta sitten, enkä todellakaan jaksanut tavata sitä tiiliskiveä nyt uudestaan) sekä omana matkapokkarinani toimineen Tutankhamonin haudan (kirjoittaja Christian Jacq).

Laadin paikan päällä onnettoman vähän ruokamuistiinpanoja, joten erinäisten sanojen kirjoitusasussa on varmasti paljonkin korjattavaa (ja asiantuntemuksessa muutenkin puutteita, kun kokemukseni Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä on ihan ylipäänsä onnettoman ohkainen). Huomattavasti luotettavampaa opastusta egyptiläiseen ruokakulttuuriin löytyy esimerkiksi Luxorista laadituilta suomenkielisiltä infosivuilta.

Matka taitettiin tietenkin Helsingin kautta, ja paluumatkalla Helsinki–Vantaan Cesar’s-nimisestä ruokapaikasta sai aamiaisella maailman maistuvimpia suolakurkkuja. Juuri semmoisia sopivan kirpeitä ja ihania. Ihan jotain muuta kuin kaupan aneemiset maustekurkut. Hitsi, jos semmoisia saisi jostakin omaankin jääkaappiin.

Syynä hillittömään suolakurkkumielitekooni taisi olla muuten se, että pakollinen nestepaasto heilautti elimistöni suolatasapainon ihan kunnolla keturalleen. Himoitsin nimittäin kokonaisen päivän ajan kaikkea suolaista. Vanha kunnon Vichy oli ihan parasta.

Joka tapauksessa, kaikista vastoinkäymisistäkin huolimatta Egypti oli ihana. Jospa vielä joskus pääsisi Kairoon ja Aleksandriaan, ei voi tietää.

28 Comments:

At 8/4/10 11:53, Blogger Nelle said...

Oih, teillä on ollut mahtava reissu faaraon kirouksesta huolimatta. Nuo vatsajutut on niin ikäviä, etenkin jos on suunnitellut syövänsä koko maan - tai ainakin kaikkia tarjottuja ruokia:)

 
At 8/4/10 12:03, Blogger Rosmariini said...

Kaikeksi onneksi muut meidän porukastamme selvisivät huomattavasti vähemmillä mahavaivoilla, ja kaikilla ei ollut ongelmia ollenkaan. Eikä kukaan muuten polttanut ihoaan auringossa!

Mutta olihan siellä taas ihan erilaista kuin missään muualla tähän asti. Hyvin tuolla voisi kuvitella viihtyvänsä vaikka kokonaisen talvenkin, paikallisilla ihmisilläkin oli semmoinen sopivan humoristinen & vinkeilevä meininki (paitsi yhdellä yli-innokkaalla kengänkiillottajalla, jota loppujen lopuksi juoksimme melkein pakoon:).

 
At 8/4/10 12:46, Anonymous emma said...

Oi ihanaa, tuo maailmankolkka on mulla kokonaan käymättä. Olisi varmasti mielenkiintoista! Mielellään ilamn turhia kirouksia, tosin..

Hih, mä huvitan itseäni aina arvaamalla, kumpi kulloisenkin postauksen on kirjoittanut (kun nimi on vasta lopussa). Tällä(kin) kertaa selvisi kyllä jo ensi riveiltä =) (joo halvat on huvit mulla)

 
At 8/4/10 12:53, Blogger Rosmariini said...

Olet oikeassa, rakas puoliskoni ei takuulla ole halunnut koskaan puutarhuriksi. :) Eikä häntä oikein voisi ehkä kuvitella kaivauksillekaan pikkuinen pensseli kädessään.

 
At 8/4/10 15:34, Blogger Virpi said...

Pelkästään jo siitä, että matkakohde oli Egypti, saattoi arvata, kenen idea maahan lähtö olisi voinut olla ;)

Olen kuullut Egyptistä paljon ristiriitaista ja huonoakin, joten oli kiva kuulla positiivistakin (vaikka kirous iskikin). Siis eritoten naisen suusta positiivista. Ilmeisesti te säästyitte pahimmilta mieshäiriköinneiltä?

Mutta kiva kun ootte takaisin ja kohta taas nähdään!

 
At 8/4/10 15:55, Blogger Rosmariini said...

Itse asiassa idea ei ollut minun tai edes kummankaan meistä. :) Mutta hyvin olisin voinut päätyä tuohon kohteeseen itsekin; Pepalle sopisi arabimaista parhaiten varmaan joku siisti ja säntillinen Dubai.

Matkalla keskenään olleet naiset saivat kuulemma hyvinkin paljon rakkaudentunnustuksia osakseen, mutta seurueessa oleva mies rauhoitti meininkiä ainakin meidän osaltamme. Naimisissa olevat naiset saivat siis kaikesta päätellen olla kaikessa rauhassa.

Tai ehkä en vaan muistuta tarpeeksi Nefertitiä tai Kleopatraa! :D

 
At 8/4/10 16:20, Blogger Virpi said...

Veljeni vaimoineen olivat muun muassa taannoin Egyptissä, eikä heidän osaltaan kyllä auttanut (ja tätä olen kuullut joiltain muiltakin) aina sekään, että mies kulki vieressä. Mutta sehän on vaan hyvä, jos meininki on rauhoittunut :)

 
At 8/4/10 16:32, Blogger Rosmariini said...

No jopas jotakin. Meidän seurueen toista naispuolista jäsentäkin yritettiin yhden kerran vikitellä vasta sen jälkeen, kun oli ensin varmistettu, ettei mukana oleva mies ole varmasti aviomies.

Ja paikallisten suosimilla kaduilla (esim. Television Streetillä) eivät olleet putiikinpitäjätkään kimpussa, eli ihan rauhassa sai kuljeskella, kun vältti pahimpia turistikeskittymiä.

 
At 8/4/10 16:42, Blogger Rosmariini said...

Ai niin. Meidän seurueestamme eniten huomiota paikallisilta saivat mukana olleet lapset. Etenkin kun sattuivat olemaan vielä suomalaisittain just sopivan vaaleita pellavapäitä, niin yhtenään oli joku puhuttelemassa tai pörröttämässä hiuksia.

 
At 8/4/10 17:43, Blogger Yaelian said...

Voi kurjaa että faaraon kirous yllätti,on kuulemma aika yleinen kirous.Amerikkalaiset täällä asuvat ystäväni olivat Egyptin kiertomatkalla joku aika sitten,ja mukana jotain pillereitä,joiden avulla piti se kirous välttää.
Hieno kulinaarinen matkakirjoitus.Tuota shwarmaa saa täälläkin joka kulmasta,ja karkade-juoma on ihana kesän janon sammuttaja.

 
At 8/4/10 20:08, Anonymous Anonyymi said...

Palasin kiirastorstaina El Gounasta, jossa viikon matkan kohokohtina olivat päiväreissut Kairoon ja Luxoriin. Tuo viimeksimainittu olisi todellakin varmasti ollut pidemmänkin matkan arvoinen: Karnak, Kuninkaiden laakso ja muut olivat upeita. Kairon Egyptiläinen museo oli myös kertakaikkisen hieno, sitä suosittelen mitä lämpimimmin. Ja tietty pyramidit ja sfinksi. Ruokapuoli jäi meidänkin matkaporukaltamme hieman vaisuksi, sillä osalla oli ihan surkea ruokamyrkytys ja muilla ilmeisesti pelkästään faaraon kirous, aka jalla jalla. Mutta linssikeitto maistui, pidin myös makeista leivonnaisista. Vatsatauti karsi kulinaarisia nautintoja, mutta egyptiläisen ravintolan hyvät humustahnat ja dipit maistuivat. Myös paikallinen Shararaze-viini maistui, samoin nuo mainitsemasi olutmerkit.

 
At 9/4/10 00:12, Blogger Nanna said...

Pakko lainata Yaelien sanoja:Hieno kulnaarinen matkakertomus. Tutut tuoksut, maut ja mielikuvat palasivat mieleen ajalta, jolloin asuin lapsuuden perheeni kanssa Saudi-Arabiassa. Vannon, että parasta grillattua kanaa koko maailmassa myi souk'issa "chicken streetillä" (oli muuten samalla kadulla useampi kanakauppias...)pikkuruinen silmäpuoli huonohampainen äijä (ja olikohan sillä kaikkia sormiakaan) tavattoman likaisissa vaatteissa, paidanhelman retkottaessa housuista. Mutta ne kanat, ne kanat! kun sais vielä kerran reissullansa...
Kiitos tunnelmista!

 
At 9/4/10 10:35, Blogger Rosmariini said...

Yaelian: Jännä juttu, että miksiköhän esim. Libanonin keittiö on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta, vaikka samoja tahineja ja hummuksia syödään siellä suunnalla kaikissa muissakin maissa.

Anonyymi: Tehän olettekin päässeet näkemään ihanan paljon kaikenlaista. Tuo Kairon Egyptiläinen museo houkuttaisi tosissaan; sinnehän on ilmeiseisesti viety mm. melkein kaikki Tutankhamonin haudasta löytyneet esineet.

Nanna: Mahtava kuulla, että tästä postauksesta oli iloa jollekin, kun itsellä oli vähän semmoinen nyhjää tyhjästä -olo.

Ja kiitokset ihanasta lapsuusmuistosta, tuommoisia jaksaisi lukea ihan loputtomasti. Matkan aikana tuli kyllä monta kertaa mieleen, että kuvien lisäksi pitäisi päästä tallentamaan myös paikan tuoksuja ja äänimaisemaa.

 
At 9/4/10 10:45, Blogger Rosmariini said...

Minua jäi kutkuttamaan tuo tilaamatta jäänyt egyptiläinen leipävanukas. Luxor-Infossa kerrotaan siitä seuraavaa:

"Omm Ali on kenties tunnetuin egyptiläinen jälkiruoka ja aidosti sellainen. Se on uunissa paistuva lämpimänä tarjottava leipävanukas, jossa on leivän lisäksi kermamaitoa, pähkinöitä, rusinoita sekä kookoshiutaleita."

Janet is Hungry -blogissa Omm Ali on tehty filotaikinasta, joukossa mm. pistaasipähkinää. Tuota voisi vaikka innostua kokeilemaan kotona.

 
At 9/4/10 18:07, Anonymous johanna_dxb said...

Umm Ali loytyy melkein jokaisesta buffet poydasta Dubaissa - helpoimmillaan se tehdaan croisanteista ja vaniljakastikkeesta, myos voitaikinaa voi kayttaa. Mukaan sitten pahkinoita, manteleita, kookosta etc maun mukaan. Tarjotaan lampimana. Todella hyvaa, tosin myos aikas makeaa!

Joskus olin Sharmissa ja paikalliset sitten arvutteelivat joko blondi on UKsta tai Ruotsista... Totesin olevani Dubaista ja joku sitten kysyi etta naimisissako emiraatin kanssa? Taman jalkeen sain olla todella rauhassa, tieto kulki nopeasti... haha.

 
At 9/4/10 18:10, Anonymous johanna_dxb said...

Niin ja Umm Ali = Alin aiti; lieko ollut hyva jalkkarintekija... eli tallainen kaannos

 
At 10/4/10 16:49, Anonymous Elina said...

Puutarhurin peruspalkka on 8,40€ tunnilta, joten suosittelen harkitsemaan kahdesti ammatinvaihtoa, vaikka peukalo vähän vihertäisikin ;)

 
At 10/4/10 18:38, Blogger Rosmariini said...

Johanna: Hehee, hauska juttu.

Meidät arvattiin aina jo pitkän matkan päästä suomalaisiksi. Terveterve, mitä kuuluu, kukkuluuruu. Nokia, nokia, marimekko. Minulla on ystävä Suomessa.

Paitsi yhdet britit luulivat meitä kielen perusteella italialaisiksi.

Elina: Meitsi olisi ikionnellinen, jos joku suostuisi maksamaan meikäläisen puutarhuroinneista yhtään mitään. :) Kasvien ja kukkien kannalta on kaikkein parasta, että pysyn niistä hommista mahdollisimman kaukana (onneksi aina halutessaan voi käydä puutarhoilla fiilistelemässä ja ihailemassa oikeiden ammattilaisten aikaansaannoksia).

 
At 11/4/10 08:16, Blogger Ketturouva said...

Egyptillä on tiemmä maine kaikkein railakkaimpien vatsatautien kotipaikkana... Itse en ole päässyt Siinaita pidemmälle, idästä päin kun olen maata lähestynyt.

Ruuat vaikuttavat pitkälti samanlaisilta kuin esim. Jordaniassa, jonne taas ravintolaruoka on lainattu Libanonista. Ja jossa muuten egyptiläiset pitävät usein ravintoloita. Mutta kaikkiaan tuo suurin piirtein samanlainen ruokakulttuuri yltää koko vanhan ottomaanivaltakunnan alueelle.

Mitä kaivamiseen tulee, taitaa tuolla päin maailmaa heilua arkeologisilla kaivauksilla hakku huomattavasti useammin kuin pensseli... :D

 
At 11/4/10 12:06, Anonymous Anonyymi said...

Ne vihreät pihvit olivat ehkä tameijoita (tai taamiya, miten se sitten oikeaoppisesti kirjoitetaankaan). Googlettamisen perusteella ne tehdään ilmeisesti jauhetuista härkäpavuista.

Olen asunut lapsuudessani pari vuotta Egyptissä ja muistan nuo pihvit, olivat hyvin tyypillinen ruokalaji myös silloin viitisentoista vuotta sitten. Muistelen, että niissä oli päällä seesaminsiemeniä. Vanhempani söivät tameijoita ja muita mahtavia egyptiläisiä kasvisruokia suurella ruokahalulla, mutta itse olin valitettavasti silloin vielä varsinainen nirppanokka ruoan suhteen. Shwarmat (tai shauermat, kuten niitä suomalaisittain kutsuimme) maistuivat sen sijaan taivaallisille minunkin suussani.

Oih, nyt iskee nostalgia-aalto, tahtoo takaisin Egyptiin... :)

 
At 11/4/10 23:23, Blogger anumorchy said...

Eikos se taamiya ole samaa kuin falafel? Vaikka meilla se kylla tehdaan kik-herneista. Shwarma on meilla myos yleinen pikaruoka, kuten falafel.

 
At 12/4/10 13:19, Blogger Rosmariini said...

Ketturouva: Harmillisen harva taitaa päästä heiluttamaan pensseliään Howard Carterin tapaan täysin koskemattomassa aarrekammiossa. :)

Kuninkaiden laakson kuumuuden ottaen oli muuten uskomatonta nähdä kaivausmuotia 1920-luvulta. Siellä sitä työskenneltiin villaisessa kolmiosaisessa liivipuvussa (alusvaatteita joutui ilmeisesti vaihtamaan sitten monta kertaa päivässä).

Anonyymi & anumorchy: Kiitoksia lisävalaisusta! Pitääpä etsiskellä noihin piffeihin resepti jostain netin kätköistä.

 
At 12/4/10 17:52, Anonymous Anonyymi said...

Sen verran vielä, että muistelen, etteivät taamiyat maistuneet samalle kuin falafelit, ja olivat mielestäni vihreämpiä. Mutta en mene takuuseen näistä epäselvistä muistikuvistani...

 
At 12/4/10 21:10, Anonymous Anonyymi said...

Käyhän kysymyssä joissain itämaisessa elintarvikekaupassa, jos karkade kiinnostaa. Sieltä löytyy kyllä tarvittava ;)

 
At 12/4/10 21:42, Blogger Rosmariini said...

Eivät ne tosiaan ihan falafeliltä maistuneet, vaikka aika lähelle liippasikin.

Karkade olisi kyllä ihana kesäjuoma. Myydäänkö sitä jauheena vai missä muodossa?

 
At 12/4/10 22:10, Blogger Sorbus said...

Kuivattua hibiscusta saa suomestakin ostettua luontaistuotekaupoista. Itseltäni löytyy useampikin hauduke jossa sitä on.

 
At 17/4/10 14:29, Anonymous Hipsu said...

Voi mikä sattuma, itsekin vietin juuri viikon Luxorissa puolison kanssa ja palasimme 27.3. Lienemmekö samoilleet samoihin aikoihin temppeleillä ja Kuninkaiden laaksossa? Teillä oli tosiaan paljon kulinaarisempi Egyptin reissu, yllättäen :), ihan kateeksi käy. Mezzet jäi kokematta ja falafelit, mutta viimeksi mainittuja aion kohtapuoliin käydä väsäämään itse. Egyptiin pitää päästä joskus takaisin, se on selvää. Ihanaa kevään jatkoa teille molemmille!

 
At 20/4/10 20:57, Blogger Rosmariini said...

Me taisimme olla Luxorissa täsmälleen peräkkäisinä viikkoina, mutta mukavan lähelle liippasi. Jänskä olisi joskus pitää blogimiittiä jossain Suomen rajojen ulkopuolella.

Kannattaa muistaa, että meikäläisen kulinaariset elämykset koostuivat parina päivänä pitkälle muutamista varovaisista Fanta-hörpyistä ja paikallisten apteekkien arabiankielisistä antimista. ;)

Oikein aurinkoista kevättä myös sinne Hipsulaan!

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails