perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Zakuska!

Laitoimme eräänä perjantai-iltana (pian Pietarin-matkan) jälkeen pöytään pikkusyötäviä venäläiseen tyyliin. Eli ohjelmassa oli pienimuotoinen zakuska-ilta. Tarjolla oli kahdella tavalla savustettua kalaa, keitettyjä perunoita, muutamanlaista lihaa sekä kananmunanpuolikkaita mädin kanssa tarjoiltuna.

Toteutimme illan lopulta niin lyhyellä varoitusajalla, ettemme ehtineet marinoida (valko)sipulia tai muuta vastaavaa. Sienisalaattikin piti suolasienten puutteessa tehdä herkkusienistä: Salaattia varten pilkottiin 200 grammaa herkkusieniä, jotka sitten sekoitettiin silputtuun punasipuliin, kuutioituun maustekurkkuun sekä purkilliseen smetanaa. Maustaminen tapahtui tuttuun tapaan suolalla ja pippurilla.

Nyt sienisalaattiaineksia olisi metsät pullollaan, kun haperoita ja rouskuja kasvaa joka paikassa. Sen kun vaan ottaisi sienikirjan mukaan ja menisi poimimaan.

Suolakurkkujen, hunajan ja smetanan yhdistelmä on joka kerta suorastaan jumalainen. Nytkin yhdistelmä veti tarjolla olevista murkinoista makunsa puolesta pisimmän korren, vaikka kurkut olivat ankeita valmiina ostettuja maustekurkkuja ja hunajakin tarkoitusta varten vähän turhan tukevaa.

Lisäksi meillä olisi ollut ruisleipää ja silliä, mutta ne unohtuivat kyydistä kokonaan. Punajuuri olisi ollut jossain muodossa paikallaan. Ja tietenkin mieleni alkoi tehdä myös vorschmackia ja blinejä, mutta niille voi toisaalta omistaa joskus talvemmalla ihan omat kokkailukertansa.

15 Comments:

At 11/9/09 18:28, Blogger Mikko Orispää said...

Tuo suolakurkku-hunaja-smetana-kombinaatti on siitä erikoinen, että kukaan tuntemani venäläinen ei tunne sitä, vaan he pitävät pelkää ajatustakin iljettävänä. Kyseessä lienee jokin paikallinen erikoisuus, jonka oululainen Zakuska-ravintola on tehnyt tunnetuksi. Minusta se on mahtava alkuruoka, varsinkin "aidoista" maitohapatetuista suolakurkuista tehtynä.

 
At 11/9/09 18:36, Blogger Rosmariini said...

Pietarissa tuohon yhdistelmään en tosiaan törmännyt, mutta sinne menevässä junassa kanssamme samassa pöydässä istunut venäläinen nainen näytti pistelevän kyseistä ruokaa hyvällä ruokahalulla (lisättyään ensin kurkkuihin runsaasti lisäsuolaa).

 
At 11/9/09 22:38, Blogger Rauna said...

Jostain syystä en ole koskaan kokeillut tätä kurkkusmetanahunajaa, vaikka yhdistelmä onkin tuttu. Blinejä sen sijaan odotan joka talvi, meillä niitä syödään nykyään jouluisin ja joskus uutena vuotenakin. Viime talvena Bellevuessa oli kehuttu zakuska-brunssipöytä ja nytkin näyttää olevan alkupalamahdollisuutena. Hiukan hintavaa tosin, mutta laatu on varmaan melko taattu.

 
At 11/9/09 23:22, Blogger sini said...

Tallinnasta tuttu, käytiin viime kesänä siellä Ravintola Troikassa ja siellä syötiin tämä alkupala, tosi hyvä yhdistelmä, vaikka ajatuksena onkin outo..

 
At 12/9/09 10:10, Anonymous Viikka said...

Mahtavaa, tulin juuri kurkkimaan blogianne siinä ajatuksessa että vinkkaan teille venäläistä iltaa kun itsellä suu nappasis siihen suuntaan, mutta olitte jo ehtineet!
Jatkakaa ihmeessä aiheen parissa, Itä-Euroopan ruokakulttuuri on aivan mahtava ja täynnä vahvoja makuja.
On se ihana kun itse saa laiskotella ja lukea kun muut kokkaa.

 
At 12/9/09 13:59, Blogger Rosmariini said...

Kiitosta kommenteista! Suolakurkkuyhdistelmän salaisuus taitaa piillä (jälleen kerran) vastamakujen kiinnostavassa yhdistämisessä. On se vaan niin hyvää.

Nyt pitäisi päästä kunnon borssikeittomeininkeihin, kun punajuurtakin olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. Vivi-Ann Sjögren taisi kirjoittaa viimeisessä Kuukausiliitteessä, että borssiin pitäisi oikeaoppisesti laittaa myös punajuuren naatit! Niistä en ole koskaan kokannutkaan.

 
At 12/9/09 19:01, Anonymous johanna_dxb said...

Tykkaan venalaisesta ruuasta todella paljon, olin kevaalla Moskovassa ja suolakurkku-smetana-hunaja-kombinaatiota tuli siella nautittua, tosin paikalliset ystavani eivat sita tilanneet mutta mina sain mita halusin... Niin ja tuossa jo mainitussa Tallinnan Troikassa niita on tullut syotya vuosikausia, suosittelen ravintolaa lampimasti!

 
At 12/9/09 19:52, Blogger Rosmariini said...

Moskovassa, sinnepä olisikin kiva päästä!

Mutta ilmeisesti tuota kolminaisuutta saa sitten ainakin joistakin paikoista Venäjältäkin.

 
At 13/9/09 12:28, Anonymous Viikka said...

Hei, vinkkailisitteko tänne jos Oulusta löytyy paikka, mistä saa naatillisia punajuuria! Olen metsästellyt niitä jo pidempään.

 
At 13/9/09 15:34, Blogger Rosmariini said...

Harmillisen hankala niitä on mistään löytää. Pitäisi ensi kesänä muistaa olla tuttavien kasvimaalla siinä vaiheessa, kun satoa korjataan.

Mutta ilmoittelen, jos naatteja joskus jossain näemme.

 
At 15/9/09 16:42, Blogger Nelle said...

Näillä ohjeilla voisi kokeilla jotain venäläistä iltaa kylä järjestää. Onko teillä vinkkiä jostain hauskasta kirjasta, josta löytyisi reseptejä venäläisiin pikkuruokiin laajemminkin?

 
At 16/9/09 17:40, Blogger Rosmariini said...

Yritin katsella vähän aikaa sitten venäläisiä keittokirjoja kirjastosta, mutta löysin sillä kertaa vain yhden, joka oli kuvaton ja venäjänkielinen. :)

Ideoita voisi saada näin alkuun ainakin googlen kuvahaun kautta.

 
At 23/9/09 22:26, Blogger Nelle said...

hauska idea, mietin juuri viikonlopun talkoomenyytä - venäläinen ilta kävi kyllä (innoittamananne) mielessä!:)

 
At 24/9/09 10:26, Blogger Rosmariini said...

Minä muuten aina suunnittelen tehdä talkoisiin jotain kivaa ja vähän erityisempää ruokaa, mutta aina se jää ja tulee tarjottua noutopizzaa tai jotain muuta yhtä tylsää syötävää. Siinä lajissa pitäisi kyllä ryhdistäytyä.

 
At 9/10/09 09:22, Blogger Pille said...

Tallinnassa Troikan-restoranissa (venäläinen paikka @ Raekoja Plats) saa kyllä suolakurkku-hunaja-smetana yhdistelmää :) (Kuten Sini kirjoittaa).

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails