tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Vielä yksi sienikastike

Tässä ruokalajissa ei nyt sinänsä ollut mitään ihmeellistä, jos kohta kalan ja sienikastikkeen liitto on toki aina yhtä ylistämisen arvoinen. Sienikastikkeeseen on otettu oppia martoilta, jos kohta nyt olen kyllä kokonaan kadottanut linkin varsinaiseen reseptiin. Sen siitä saa, kun roikuttaa ruokalajeja viikkokausia koneen kätköissä ja postailee niitä sitten jälkijunassa.

Arvatenkaan en nyt muista sitäkään, miten tuo lohi on mahdettu valmistaa. Savustusta veikkailisin, ja olisiko pinnalle mahdettu ennen sitä ripoteltu tuoreita yrttejä. Taustalla väijyvää salaattiakaan en ole tallentanut muistiini. Mutta hyvää oli, uskokaa pois.

Tuosta lohesta tuli mieleeni, että en ole ehkä koskaan nähnyt yhtä hyvännäköistä savustettua lohta kuin vähän aikaa sitten Sillä sipulien juhlapöydässä: Kyseessä on hunajalohi, jota on suorastaan pakko päästä kokeilemaan vielä tälle syksylle itsekin. (Onneksi savustuspönttö sekä grilli ovat edelleen sopivasti hollilla.)

Hunajasta tuli puolestaan mieleeni, että sitä tulee käytettyä kokkailuissa ihan liian harvoin, vaikka ilmeisesti jotkut käyttävät sitä pizzapohjaankin sokerin korvaajana ja niin edelleen. Hesarin Ruokatorstaissahan oli jokunen viikko sitten ohjeistusta kotitekoiseen hunajamarinoituun broileriin. Huikea idea.

(Tämän postauksen punainen lanka taisi päästä katoamaan jossain vaiheessa. Minne lienee hukkunut.)

5 Comments:

At 30/9/08 10:14, Blogger piparminttu said...

mitämitä? pitäisikö pizzapohjaan laittaa sokeria?

 
At 30/9/08 11:17, Blogger Rosmariini said...

Omaan ohjeeseeni tulee teelusikallinen, mutta se onkin semmoinen kohotettava pannupizzapohja. Perinteiset litteät ovat tietenkin asia erikseen.

 
At 30/9/08 20:18, Blogger Hyppysellinen said...

täytyypä pistää viestiä eteenpäin :) kertokaapa sitten hunajalohta kokeiltuanne mitä tykkäsitte!

 
At 1/10/08 09:04, Blogger Rosmariini said...

Ihan varmasti tykätään, jos siitä nyt vaan tulisi edes puoliksikaan yhtä hyvännäköistä kuin tuosta teidän juhlakalastanne.

Kamala hunajainnostus iski muutenkin. Hunajateekin on maistunut viime päivinä jopa kahvia paremmin.

 
At 1/10/08 09:44, Blogger Pippurimylly said...

Pieni ripaus sokeria hiivataikinoissa auttaa ymmärrykseni mukaan patistamaan hiivan nopeammin puuhiinsa. Sokeri on jauhojen hiilihydraatteja suoremmin käytettävässä muodossa. Kun hiiva pääsee ensin sokerin tai hunajan makuun, kanta vahvistuu ja sen on sitten hyvä vetreänä ja elinvoimaisena käydä jauhojen kimppuun.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails