tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Kofta-pyörykät kera tulisen tomaattiraidan

Olen pitänyt koftaa intialaisena keksintönä, mutta samankuuloinen sana näyttää tarkoittavan pyörykkää useammassakin eri maassa Turkkia ja itäistä Eurooppaa myöten. Nyt teimme kuitenkin kofta-pyöryköitä intialaisittain maustettuna, mistä voisi päätellä, että Intian vaikutus pitää meitä vielä täällä Suomessakin otteessaan.

Yritin painaa kofta-ohjeen mieleeni Suuresta intialaisesta keittokirjasta, jota ei siis löydy omista kirjavalikoimistamme. Muistini tuskin toimi aukottomasti, mistä syystä tuloksena saattoi olla ainakin osittain oma versioni mausteisista lihapullista (perunan jätin tarkoituksella pois, ja paahtoleipä saattaa olla oma lisäykseni).

Kofta-pyörykät
  • 500 g jauhelihaa (mieluiten lammasta, meillä lampaan puutteessa nautaa)
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 2 tl mortteloitua (tai hienonnettua) valkosipulia
  • kuivattu, punainen chili (poistin siemenet ja hienonsin)
  • hienonnettu sipuli
  • muna
  • paahtoleipä paahdettuna ja raastettuna (= korppujauhoa)
  • garam masalaa, juustokuminaa ja kurkumaa mielialan mukaan
  • suolaa ja pippuria
  • (tuoretta korianteria olisi voinut myös silputa sekaan)
Aloitin lihapullavalmistelut ihan vaan sekoittamalla ainekset keskenään. Sen jälkeen lihapullataikina sai hengähtää huoneenlämmössä sillä aikaa, kun itse juutuin joksikin aikaa puhelimeen. Puhelimesta päästyäni säädin uuniin 200 asteeseen, ja pyörittelin taikinan lihapulliksi. 20 minuuttia osoittautui sopivaksi paistoajaksi.

Pippurimylly laati lihapullien kaveriksi tulista tomaattiraitaa uudesta intialaisesta keittokirjastamme (voin suomentaa ohjeen jossain välissä, jos joku haluaa). Tomaattiraita toimii kuulemma hyvin kasvisruokanakin basmatiriisin lisäkkeenä. Maut olivat yllättävänkin autenttiset, mihin saattoi olla osasyynä Intian-tuliaisena tuotu mausteinen mangochutney. Maukasta!

7 Comments:

At 1/4/08 11:06, Blogger Matias said...

Haluaisin kyllä mielelläni nähdä noinkin herkullisen näköisen tomaattiraita-reseptin ohjeen.

 
At 1/4/08 11:25, Blogger Liina said...

minä haluan! minä!

...öhh, taisin hieman innostua.
mutta kiinnostusta kyllä olisi :)

lihapullat näytti herkullisilta. äääh nälkäää.

 
At 1/4/08 17:34, Blogger Rosmariini said...

Jaaha, tässä joutuu sitten suomentamisen puuhaan. :) Yritän saada käännösviritelmää tänne jossain vaiheessa loppuviikon aikana.

 
At 1/4/08 20:43, Blogger ylimuuli said...

Minäkin haluan! :-P Pistä se Pepa töihin ;-D

 
At 1/4/08 22:07, Blogger Rosmariini said...

Tulossa on!

 
At 8/4/08 23:10, Anonymous Anonyymi said...

hei! herkullisia reseptejä teillä.seuraan tiiviisti blogianne ja kuolaan ruokienne perään. oletteko käyneet maistamassa oulun new bombayn intialaisia ruokia? intia-koukku iski jo ekalla ruokailulla siinä paikassa.ruoka on taivaallisen hyvää ihan joka kerta!suosittelen muillekkin jos ette ole vielä testanneet tuota rautatieaseman paikkaa.
iloista kevättä!
-linda-

 
At 9/4/08 19:17, Blogger Rosmariini said...

New Bombay on ruokapaikkana hyvinkin tuttu, samoin kuin se uudempi intialainen, jota tällä erää suosimme enemmän. Rogan josh -soosi on siellä ihan ylihyvää, samoin uusi suosikkini palak paneer.

Mukavaa kevättä myös sinne! (Keväisempiä ilmoja ja auringonpaistetta odotellessa...)

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails