tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Makkarainen metsäsienipasta

Olen jo jonkin aikaa haaveillut joko sienipastan tai jonkinlaisen makkarapastan valmistamisesta, ja tässä Alastoman kokin onnenpäivistä otetussa muonassa yhdistettiin makkarat sekä suppilovahverojen muodossa esiintyneet sienet kätevästi samalle lautaselle.

Innostuin tekemään pastaa kerrankin omin nokkineni (pastataikina on oikeasti maailman yksinkertaisin juttu), mitä nyt armas aviopuolisoni oli apuna pastakoneen kammen vääntämisessä. Kaikki sujui kohtuullisen mallikkaasti muuten, mutta kattilassa osa pastasuikaleista meinasi takertua kiinni toisiinsa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä lopputulos oli muuten kerrassaan mainio. Sienistä ruokaan tuli mukavasti metsäisyyttä, makkaroista muhevuutta ja persiljasta ruuan kaipaamaa raikkautta. Sipuli onnistui maistumaan jostain syystä muiden raaka-aineiden rinnalla miltei makealta.

Käyttämäni raakamakkara oli väriltään aika tummaa (en kerta kaikkiaan muista, millä nimellä makkaraa mahdettiin lihatiskissä kaupitellakaan... jotain aika tulista makkaraa, jonka nimi alkoi mahdollisesti p-kirjaimella), joten ruoka näytti siltä, kuin siinä olisi ollut seassa pieniä lihapullia.
Pappardelleja, mausteista makkaraa ja metsäsieniä

1 sipuli (kuori ja hienonna)
1 valkosipulinkynsi (kuori ja hienonna)
250 g mausteisia raakamakkaroita (hallien ja herkkutiskien valikoimista. Myös siskonmakkarat käyvät. Pursota massa kuoresta.)
oliiviöljyä
2 kunnon kourallista timjamia (riivi lehdet varsista)
1-2 pientä kuivattua chiliä murennettuina
400 g erilaisia sieniä (kantarelleja, tatteja, suppilovahveroita, siitakkeita tms.) puhdistettuina ja hienonnettuina
tuoreita pappardelleja (kuivattu pasta käy myös hyvin)
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
3 reilua nokaretta voita
1 kourallinen persiljaa silppuna
1 kourallinen raastettua parmesaania

Kuullota sipuli-valkosipulisilppua ja makkaramassaa oliiviöljyssä, kunnes seos ruskistuu hiukan. Lisää timjami, chilit ja sienet. Jatka paistamista, kunnes sienistä irtoava kosteus on haihtunut. Keitä pappardellet suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Valuta. Säästä hiukan pastan keitinvettä. Ota makkara-sienipannu levyltä. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Löysennä sitä lisäämällä joukkoon voinokareita sekä tilkka pastan keitinvettä. Kippaa sitten valutetut pastat kastikkeen joukkoon. Sekoita nostellen. Ripota loppusilaukseksi päälle runsaasti persiljaa ja parmesaaniraastetta.

Viininä oli sangiovese-rypäleestä valmistettu Chianti Ruffino (2006), joka oli omaan makuumme ehkä hivenen vetistä mutta tässä yhteydessä muuten ihan kelvollista palanpainiketta.

5 Comments:

At 11/3/08 19:30, Anonymous Anonyymi said...

Hyvän kuuloinen resepti, pitääpä kokeilla! En sinänsä ihmettele että Chianti Ruffina jäi kakkoseksi timjamilla maustetulle makkarapastalle (vähän kuin huiskisi kärpäslätkällä karhua;). Tätä reseptiä varten täytyy hommata järeämpia aseita, vaikka pullo Amarone Bixiota tai edukkaampaa Sisiliasta!

http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449097
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/469887

viinipiru.wordpress.com

 
At 11/3/08 19:46, Blogger Rosmariini said...

Vautsi kuinka hyviä viinisuosituksia, kiitoksia! Nuoren chiantin maku on tosissaan turhan ohkainen mausteiselle makkarapastalle. Pelkän sienipastan kanssa se olisi vielä voinut sinnitelläkin (vaikka en ole kyllä varma siitäkään).

Mutta mukava saada Viinipiru mukaan blogikuvioihin!

 
At 11/3/08 21:31, Blogger Ketturouva said...

Tätä Jamien pastaa on laitettu meilläkin ja se on todella maukasta! Meillä sienet taisivat olla sekalaisia metsäsieniä, mutta suppiksista voisikin kokeilla, kun niitä on vielä kuivattuina kelpo satsi purkissa odottamassa käyttöä.

 
At 14/3/08 09:18, Blogger Rosmariini said...

Tämän murkinan makua voi tosiaan muunnella aika lailla sieniä ja makkaraa vaihtelemalla. Siskonmakkaraakin voisi kokeilla (ellei ehdi tehdä siitä sitä ennen makoisaa makkarakeittoa).

 
At 16/8/11 16:40, Blogger forbetterfood said...

Näyttää hyvältä ja maistuu varmasti vielä paremmalta!

Tein itse vähän aikaa sitten aika mauistuvan chorizomakkarapastan. Valmistin tähän kastikkeen, kermasta, tomaattipyreestä ja valkoviinistä (plus titeysti kasa muita mausteita). Tuli aika hyvvää.

Kohta tästä pasta rakkaussuhteestani postausta uutukaisessa blogissani.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails