Itäistä pituutta
Eteläinen Intia (ja ilmeisesti Intia yleensäkin) on kasvissyöjän aarreaitta. Paikallisella lentoyhtiöllä lentäessämme kiinnitimme heti huomiota siihen, että kasvisruoka oli ensisijainen vaihtoehto, jota suurin osa ympärillä olevista intialaisista kanssamatkustajistamme syötäväkseen tilasi. Lihansyöjien oli toki mahdollista tilata myös normista poikkeavaa non-veg -muonaa.
Lihapuolelta pääasialliset vaihtoehdot olivat ymmärrettävistä syistä kanaa ja lammasta, mikä sopi meikäläiselle varsin hyvin. Aluksi olin tosin maassa maan tavalla kasvislinjalla, mikä osaltaan sekoitti mahani hyvinkin tehokkaasti. Vietinkin parina yönä puhdistusharjoituksia delhi-bellyn merkeissä. Onneksi ajoittaisesta huteruudesta huolimatta jaksoin silti roikkua joka päivä muun joukon jatkona.
Oma asuinalueemme oli entistä viidakkoa (heippa vaan pikkuliskot ja muut mönkiäiset), ja kookospalmu oli yhtä tuttu näky kuin koivut omalla oululaisella pihamaallamme. Kookos onkin kuulemma olennainen osa monia eteläintialaisia kasvismurkinoita. Suomessa suosittu "intialainen ruoka" on yleensä kotoisin Pohjois-Intiasta, missä suositaan etelää enemmän gheetä (eli kirkastettua voita), curryjä ja tandoori-ruokia.
Pohjoisintialaisia ravintoloita oli Bangaloressakin vaikka millä mitalla, ja varsinaisia eteläintialaisia ruokapaikkoja piti jopa haeskella erikseen. Ainakin yksi kalaruokaa tarjoava goalainen ravintolakin tuli vastaan (kalaa ei tosin kannata kuulemma syödä kovin kaukana rannikosta), samoin keralalaista ruokaa olisi ollut useammissa paikoissa tarjolla. Kerala olisikin mahtava käyntikohde, ja voisipa Goallakin joskus piipahtaa.
Intialaiseen ruokakulttuuriin ei kuulu yleensä alkoholi, eikä sitä monista ruokapaikoista sitten saanutkaan. Yhdessä ravintolassa sain eteeni lasillisen verran aivan loistavaa intialaista viiniä (rypäleenä kuumalle alueelle erinomaisesti soveltuva cabernet sauvignon), mutta majapaikkaan yhtenä päivänä ostamamme pullot osoittautuivat aika homeisiksi kokemuksiksi. Laatueroja oli siis aika tavalla. Suomestakin saatavaa Sula-viiniä olisi ollut kauppojen valikoimissa tarjolla useampaakin sorttia. Paikallinen Kingfisher-olut oli pullotetun veden ohella ihan kelpoisa ruokajuoma.
Monissa paikoissa oli tarjolla myös runsas valikoima alkoholittomia cocktaileja eli mocktaileja. Itse kokeilin muun muassa (uskaliaasti jääpalojen kanssa) Virgin Mojitoa, joka oli erittäin uskottava juoma tavallisenkin mojiton ystävälle. Alla olevassa kuvassa poseeraa mocktail, jonka makuaineena oli monenlaisten survottujen hedelmien lisäksi grenadiinia:
Intiassa viehätti tapa käyttää muovin sijasta luonnontuotteita. Esimerkiksi yrttikimput oli sitaistu yhteen heinänkorrella, ja kasvit taipuivat paikallisten käsissä niin lakaisuvälineiksi kuin aurinkokatoksiksi. Paikalliset ateriatkin saatetaan tarjoilla banaaninlehdeltä, jolle annostellaan pienet annokset kaikkea mahdollista tarjolla olevaa murkinaa pikkelssejä ja chutneytä tietenkään unohtamatta. Kuvan ateria oli omasta mielestäni kerrassaan loistava. Paikkana oli eteläintialaiseen ruokaan erikoistunut Dakshin, joka tosin loistohotellin alakerrassa sijaitsevana ruokapaikkana oli mahdollisimman kaukana tavallisen intialaisen arjesta.
Banaaninlehtiannos pitäisi syödä oikeaoppisesti ainoastaan oikeaa kättä käyttäen, mikä oli tottumattomalle kerrassaan hankalaa, kun vasen käsi tahtoi väkisinkin hiipiä esimerkiksi leipää repiessä messiin. Riisiäkin on yllättävän hankala vedellä suuhun ilman haarukkaa. Kuvassa näkyvänä alempana "leipänä" on dosa eli paikallinen riisistä ja linsseistä tehty kreppi, josta syntyy myös monien ylistämä kojuruoka eli perunatäytteinen dosa masala (tai masala dosa). Sitä taidan opetella valmistamaan itseksenikin, vaikka jotenkin tuntuu, ettei täällä Suomessa pääse intialaisen ruuan kanssa yhtä jykeviin makuihin. Riisi oli kookosriisiä, eli siinä oli muiden sattumien ohella joukossa myös paloiteltua kookosta.
Bangalore tunnetaan Intian Piilaaksona, mistä syystä intialaisen kulttuurin rinnalle on hiipinyt runsaasti länsimaista hapatusta (etenkin italialainen ruokakulttuuri vaikutti olevan paikallisten ruokalehtien perusteella kovasti pop).
Coffee Day -kahvilaketju on sikäläinen vastine meikäläisille starbuckseille, mutta itse tykästyin erityisen paljon Mocha-nimiseen kahvilaan. Siellä pääsin maistamaan melkoisen maukasta intialaista kahvia. Muuten en juuri kahvia juonutkaan, vaan kupistani löytyi enimmäkseen intialaisittain maustettua teetä (chai). Maailmankirjat ovat virallisesti sekaisin, koska en ole kotiuduttuanikaan keittänyt kahvia vielä kertaakaan.
Viimeisenä vielä riksa juhla-asussaan:
Lihapuolelta pääasialliset vaihtoehdot olivat ymmärrettävistä syistä kanaa ja lammasta, mikä sopi meikäläiselle varsin hyvin. Aluksi olin tosin maassa maan tavalla kasvislinjalla, mikä osaltaan sekoitti mahani hyvinkin tehokkaasti. Vietinkin parina yönä puhdistusharjoituksia delhi-bellyn merkeissä. Onneksi ajoittaisesta huteruudesta huolimatta jaksoin silti roikkua joka päivä muun joukon jatkona.
Oma asuinalueemme oli entistä viidakkoa (heippa vaan pikkuliskot ja muut mönkiäiset), ja kookospalmu oli yhtä tuttu näky kuin koivut omalla oululaisella pihamaallamme. Kookos onkin kuulemma olennainen osa monia eteläintialaisia kasvismurkinoita. Suomessa suosittu "intialainen ruoka" on yleensä kotoisin Pohjois-Intiasta, missä suositaan etelää enemmän gheetä (eli kirkastettua voita), curryjä ja tandoori-ruokia.
Pohjoisintialaisia ravintoloita oli Bangaloressakin vaikka millä mitalla, ja varsinaisia eteläintialaisia ruokapaikkoja piti jopa haeskella erikseen. Ainakin yksi kalaruokaa tarjoava goalainen ravintolakin tuli vastaan (kalaa ei tosin kannata kuulemma syödä kovin kaukana rannikosta), samoin keralalaista ruokaa olisi ollut useammissa paikoissa tarjolla. Kerala olisikin mahtava käyntikohde, ja voisipa Goallakin joskus piipahtaa.
Intialaiseen ruokakulttuuriin ei kuulu yleensä alkoholi, eikä sitä monista ruokapaikoista sitten saanutkaan. Yhdessä ravintolassa sain eteeni lasillisen verran aivan loistavaa intialaista viiniä (rypäleenä kuumalle alueelle erinomaisesti soveltuva cabernet sauvignon), mutta majapaikkaan yhtenä päivänä ostamamme pullot osoittautuivat aika homeisiksi kokemuksiksi. Laatueroja oli siis aika tavalla. Suomestakin saatavaa Sula-viiniä olisi ollut kauppojen valikoimissa tarjolla useampaakin sorttia. Paikallinen Kingfisher-olut oli pullotetun veden ohella ihan kelpoisa ruokajuoma.
Monissa paikoissa oli tarjolla myös runsas valikoima alkoholittomia cocktaileja eli mocktaileja. Itse kokeilin muun muassa (uskaliaasti jääpalojen kanssa) Virgin Mojitoa, joka oli erittäin uskottava juoma tavallisenkin mojiton ystävälle. Alla olevassa kuvassa poseeraa mocktail, jonka makuaineena oli monenlaisten survottujen hedelmien lisäksi grenadiinia:
Intiassa viehätti tapa käyttää muovin sijasta luonnontuotteita. Esimerkiksi yrttikimput oli sitaistu yhteen heinänkorrella, ja kasvit taipuivat paikallisten käsissä niin lakaisuvälineiksi kuin aurinkokatoksiksi. Paikalliset ateriatkin saatetaan tarjoilla banaaninlehdeltä, jolle annostellaan pienet annokset kaikkea mahdollista tarjolla olevaa murkinaa pikkelssejä ja chutneytä tietenkään unohtamatta. Kuvan ateria oli omasta mielestäni kerrassaan loistava. Paikkana oli eteläintialaiseen ruokaan erikoistunut Dakshin, joka tosin loistohotellin alakerrassa sijaitsevana ruokapaikkana oli mahdollisimman kaukana tavallisen intialaisen arjesta.
Banaaninlehtiannos pitäisi syödä oikeaoppisesti ainoastaan oikeaa kättä käyttäen, mikä oli tottumattomalle kerrassaan hankalaa, kun vasen käsi tahtoi väkisinkin hiipiä esimerkiksi leipää repiessä messiin. Riisiäkin on yllättävän hankala vedellä suuhun ilman haarukkaa. Kuvassa näkyvänä alempana "leipänä" on dosa eli paikallinen riisistä ja linsseistä tehty kreppi, josta syntyy myös monien ylistämä kojuruoka eli perunatäytteinen dosa masala (tai masala dosa). Sitä taidan opetella valmistamaan itseksenikin, vaikka jotenkin tuntuu, ettei täällä Suomessa pääse intialaisen ruuan kanssa yhtä jykeviin makuihin. Riisi oli kookosriisiä, eli siinä oli muiden sattumien ohella joukossa myös paloiteltua kookosta.
Bangalore tunnetaan Intian Piilaaksona, mistä syystä intialaisen kulttuurin rinnalle on hiipinyt runsaasti länsimaista hapatusta (etenkin italialainen ruokakulttuuri vaikutti olevan paikallisten ruokalehtien perusteella kovasti pop).
Coffee Day -kahvilaketju on sikäläinen vastine meikäläisille starbuckseille, mutta itse tykästyin erityisen paljon Mocha-nimiseen kahvilaan. Siellä pääsin maistamaan melkoisen maukasta intialaista kahvia. Muuten en juuri kahvia juonutkaan, vaan kupistani löytyi enimmäkseen intialaisittain maustettua teetä (chai). Maailmankirjat ovat virallisesti sekaisin, koska en ole kotiuduttuanikaan keittänyt kahvia vielä kertaakaan.
Viimeisenä vielä riksa juhla-asussaan:
11 Comments:
Tervetuloa kotiin! Oli ikävä!! Milloin järkkäilette meille Intialaisten herkkujen iltaa?
Sitten kun teidän aikatauluihinne parhaiten passaa. :)
Niin, ja meillä on tunnelman luomiseksi myös intialaista mietiskelymusiikkia, tuliaisena tuotuja vaatteita, suitsukkeita ja jopa yksi Bollywood-elokuva. :) (Käytiin katsomassa yksi hindi-elokuva; oli ihan hillitön kokemus.)
Varmasti mielenkiintoinen ja ikimuostoinen reissu.
Miten poltat niitä suitsukkeita? Tytär toi tuliaisia Thaimaasta kynttilöiden ja suitsukkeiden muodossakin. En ole vielä raatsinut avata pakkausta. Ehkä pitäisi tosiaan virittää tuollainen itämainen ilta. ;)
Hei
Itse olin Keralassa hiljattain. Suosittelen käymään siellä, jos vain suinkin on mahdollista! Erinomaista ruokaa.
Myy: Itämainen ilta thaimaalaisen(kin) ruuan parissa kuulostaisi kyllä herkulliselta! :) En itse tiedä suitsukkeista paljoakaan, mutta tietoa niiden polttamisesta näyttäisi löytyvän ainakin täältä.
Anonyymi: Kerala vaikutti kyllä kerrassaan kiinnostavalta sekä maisemiensa että ruokatarjontansa puolesta. Jospa sinne joskus pääsisi!
Kiitos linkistä, laitoin sen muistiin.
Olen itse katsellut joitain Bollywood filmejä mm. Austenin kirjan inspiroiman "Hilpeys ja ennakkoluulo". Todella vauhdikasta ja värikylläistä menoa. =)
Tuosta elokuvasta oli meilläkin puhetta! Pitäisi katsoa se itsekin, kun saisi sen ensin jostain käsiinsä.
Olimme kaveriporukalla tammikuussa Keralassa ja Goalla ja erityisesti jälkimmäisen ruokatarjonta oli jotain aivan ihanaa. Rantaravintolassa pariinkin otteeseen nautittu katkarapu biriyani oli niin hyvää, että itkettää. Lassit olivat myös aivan ihania. Keralassa taas parhaalta maistuivat kormat, en kylläkään tiedä olivatko ne ihan paikallista erikoisuutta vai ei. Mukavan mietoja noin vaihteen vuoksi..
Me muuten selvisimme kuin ihmeen kaupalla ilman mitään ruokaongelmia. Napsimme päivittäin maitohappobakteereita ja käytimme käsidesiä valtavasti, suosittelen tätä kombinaatiota kaikille sinne päin matkusteleville.
Mukava lueskella muidenkin reissukokemuksia! Meilläkin miespuolinen pastanjauhaja selvisi melkein loppuun asti ilman mahan sekoamista, mutta itse sekoilin tosiaan senkin edestä. :)
Käsidesi oli tosiaan must, samoin puhdistuspyyhkeet, joilla saattoi pyhkäistä juomatölkkien suut ym. puhtaaksi, kun ne tuppasivat yleensä olemaan aika pölyisiä.
Pitääpä katsastaa, voisiko tuota katkarapu biriyania tehdä itsekin. Kuulostaa nimittäin melkoisen hyvältä.
Tiedoksi muuten, että vasenta kättä SAA käyttää syönnin apuna esim. naan-leipää repiessä pienempii suupaloihin. Sääntö on, että vasen käsi ei saa olla syljen kanssa kosketuksissa, eli suulle kättä ei saa viedä, vain siihen käytetään oikeaa kättä.
Lähetä kommentti
<< Home