perjantaina, elokuuta 17, 2007

Pikkuruiset kaalipiiraat

Pääsin tällä viikolla viimein värkkäämään näitä pitkään suunnitelmissa olleita kaalipiiraita, joiden ohjeen nappasin jo viime vuoden puolella telkkarista tulleesta Köyhien ritarien jaksosta.

Tämä oli nyt tämmöinen harjoitteluerä, vaikkakaan ei ollenkaan hullumpi sellainen. Piiraat maistuivat lämpimiltään hippasen verran liian makeilta, kun siirappipurkkikin oli vähän turhan anteliaalla tuulella, mutta piiraiden viiletessä täytteen maku tasoittui kerrassaan kiinnostavaksi. Currytahnakaan ei maistunut liiemmin läpi, vaikka olin hieman huolissani, oliko se sittenkään oikeanlaista. Se tuoksui ainakin alkuun pannulla enemmän siltä lasipurkeissa myytävältä maustecurrylta kuin currytahnat keskimäärin.

Lisäksi lähikauppa tarjoili vain yhdenlaisia lehtitaikinalevyjä – ilmeisesti pasteijatarpeisiin jo valmiiksi viipaloituja – mistä syystä tein piiraista alkuperäiseen ohjeistukseen nähden pienempiä. Ja kenties muutenkin omalaatuisempia.
Intialaiset kaalipiiraat

½ kaali
n. 2 rkl intialaista keltaista ja mietoa currytahnaa
1 dl kookoshiutaleita
1 dl rusinoita
2 rkl mustia sipulinsiemeniä (löytyy maustekaupasta nigella nimellä)
2 rkl siirappia
suolaa
öljyä paistamiseen
1 pkt valmiita isoja lehtitaikinalevyjä
1 kananmuna voiteluun

Silppua kaali hyvin ohuiksi, pitkiksi suikaleiksi. Tämä kannattaa tehdä monitoimikoneen leikkurin sijasta käsin; veitsikäsi harjaantuu ja kaalista ei tule liian vetistä paistamiseen. Kaalisilppua tulee aika paljon, joten varaa silpulle salaattikulho. Nosta taikina jo huoneenlämpöön sulamaan.
Lorauta pari-kolme ruokalusikallista öljyä isoon wokkiin tai korkeareunaiseen teflonpannuun ja kuumenna. Laita kuumaan öljyyn 1-2 rkl currytahnaa, nigellan siemeniä ja paistele hetki. Lisää sekaan kaali. Kaalin voi paistaa myös erissä, kunhan laitat lopussa ennen maustamista kaiken kaalin takaisin wokkiin, jotta mausta tulee tasainen. Sekoittele ja nostele kaalia koko ajan, etteivät se ja mausteet pala. Kaali kutistuu paistettaessa melko paljon ja se on kypsää, kun se ei enää narsku hampaissa. Lisää vielä kookoshiutaleet sekä rusinat ja mausta seos siirapilla ja suolalla.
Jauhota pöytä ja kaulitse taikina n. 3 mm paksuksi isoksi levyksi. Jaa kaulittu levy kahtia. Saat paketin koosta riippuen 2-4 piirasta. Valuta kaalista ylimääräinen neste pois ennen kuin nostat sen taikinan päälle. Nosta kaalitäytettä kahdella haarukalla tai lusikalla.
Kokoa levyjen päälle pitkulainen keko kaalitäytettä ja jätä pituussuunnassa reunoille tarpeeksi varaa, jotta ne voi kääntää keon päälle ja painaa reunat toisiinsa kiinni. Päädyissä riittää parin sentin vara. Käännä seuraavaksi pitkät reunat yhteen ja nipistä tarkasti keskeltä toisiinsa. Sauma käännetään piiraan alle, joten yritä tehdä siitä mahdollisimman tiivis, ettei täyte valu ulos. Paina päädyistä taikina kiinni sormilla. Nosta paketin muotoiset piiraat varovasti leivinpaperin yläpuolelle ja käännä nurinpäin, että sauma jää alle piiloon. Paina lyhyet reunat vielä päällimmäiseltä puolelta tiiviiksi haarukalla. Pistele haarukalla myös piiraiden pintaan ilmareikiä ja voitele rikotulla kananmunalla.
Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia tai kunnes piiraiden pinta on kauniin keltainen ja pohja on kypsä. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa noin neljän senttiä leveiksi viipaleiksi leikattuna.

Nyt kun kaalin makuun tässä näin kätevästi pääsin, alkoi mieleni tehdä jostain kumman syystä ihan valtoimenaan kaalilaatikkoa. Eikä satsi kaalikääryleitäkään kieltämättä tekisi pahaa. Myös muunlaisia kaaliruokavinkkejä otetaan vastaan vaikka kommenttiosastolla.

11 Comments:

At 17/8/07 11:03, Anonymous TiV said...

Moi! No nyt sitten heti kehiin arviota Nigellan siemenien jumalaisesta makulisästä näihin piiraisiin?!!! On pitkään pitänyt koukata Hakikseen juuri näitten siemenien takia, kannattaako?

 
At 17/8/07 11:19, Blogger Rosmariini said...

Moi vaan! Kyllä se nigella aika olennaisesti ainakin omissa piiraissani maistui, joten kannattaa kyllä koukata, jos haluaa päästä käsiksi konsanaan uudenlaisiin makumaailmoihin.

Täytteestä voisi laatia kyllä jonkinlaisen muhevan suomalaisversionkin. Tuommoinen siirapilla maustettu kaalimössö nyt on vaan kerrassaan ihanaa. Etenkin näin elokuussa.

 
At 17/8/07 12:21, Anonymous Anonyymi said...

Voisitko johonkin suuntaan Oulussa vinkata, että nigellan siemeniä menisi kaupaksi täälläkin. Ja jos saat tiedon, että niitä on jossain, kerro ihmeessä.

 
At 17/8/07 12:38, Blogger Rosmariini said...

Kyllä niitä siemeniä voisi jostain täkäläisestä kaupasta hyvällä tuurilla löytyäkin (esim. Kauppahallin jostain puodista – ja Punnitse ja säästässäkin taitaa olla joitakin vähän erikoisempiakin mausteita). Itse en pessimistisesti pahemmin edes etsiskellyt. :)

Aikaisempaan aihetta käsitelleeseen postaukseen joku lukija vinkkasi tämännäköisestä maustekaupasta, josta ilmeisesti voi tilata nigellansiemeniä (= kalonji) ja muitakin mausteita kotiin kuljetettuna.

 
At 17/8/07 17:29, Blogger Mikko said...

Itsekin kokeilin juuri nigellaa mango-keittobanaani -curryssä. Hyvää tuli!

Kirjoititte joskus aiemmin miso-keiton aineksista. Löytyykö teiltä hyvää reseptiä?

 
At 18/8/07 18:17, Blogger Rosmariini said...

Vautsi, varmasti veikeä curry! Hyvä misokeiton ohje on edelleen hieman hakusessa, mutta laadimme kyllä postauksen aiheesta, kunhan pääsemme edes kohtuullisen kelvolliseen lopputulokseen.

Kaalipiirakka kävi eilen maistelukierroksella, ja raati kaipaili makeahkon täytteen vastapainoksi jotain hieman hapokkaampaa lisuketta.

 
At 18/8/07 21:03, Anonymous Terhi said...

Vaikuttaa herkullisilta nuo kaalipiiraat!...niistä tulikin mieleenki kevätkääryleet, niitä kun piti kokeilla vaan unohtui :)

 
At 19/8/07 00:58, Anonymous Anonyymi said...

Nigellan siemenet ja sipulin siemenet on eri mausteita, joita kumpiakin kyllä noissa Intianmaalaisissa ruokalajeissa käytetään. Nigellan (siis sen kasvin) nimi on suomeksi mun käsittääkseni ryytineito. Siemenet kyllä sinällään näyttää melko samannäköisiltä. Mausta en osaa sanoa, kun olen vain peitattuja siemeniä nähnyt...

 
At 19/8/07 01:18, Blogger Rosmariini said...

Kasvistäytteiset kevätkääryleet ovat suunnitelmissa täälläkin! Jännä nähdä, miten onnistuu.

 
At 22/8/07 22:18, Anonymous TiV said...

Heips taas! Rohkenin ainoasta etnisestä kaupastamme kysyä Nigellaa ja tätipä otti esille tilauskuvaston ja lupasi hetimiten tilata Nigellaa eli kalonjia. Olin iloisesti yllättynyt. Eli kannattaa kysyä! Tässä keskustelussa mainittu maustekauppa oli myös mielenkiintoinen. Rahola kirjoittaa myös Nigellasta:
http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/n.html#nige

 
At 22/8/07 23:48, Blogger Rosmariini said...

Hyvät maustekaupat (ja maustekaupat ylipäänsäkin) taitavat olla kyllä aika harvassa, ainakin täällä Suomessa.

Pitäisi etsiskellä lisää nigella-ohjeita, nyt kun kyseistä maustetta olisi viimein omassakin hyllyssä. Muistaakseni Nigella Lawsonilla oli yhdessä kirjassaan (sattuneista syistä) jonkinlainen nigella-resepti, mutta en yhtään muista, mikä. Intialaisten leipien päälle nigellaa voisi kai ainakin ripottaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails