keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Mitä mukaan piknikille?

Piknikresepteille on ollut meidän huushollissamme tänä kesänä tavallista enemmän käyttöä. Tässä muutamia kokeiluita, joista toivon mukaan on iloa muillekin. Jägerwecken-ohjeen löysin Passionate Cook -blogin piknikresepteistä. Alun perin ajattelin tehdä tätä perjantaiseen blogipiknikkiin, mutta nyt olen tainnut jo luopua ajatuksesta (taidamme sen sijaan tuoda mukanamme täyttämättömiä patonkeja). Tässä kuitenkin ohjetta:
Jägerwecken (täytetty patonki)

1 paksu patonki (n. 40 cm pitkä)
2 kovaksi keitettyä munaa
300 g keittokinkkua, ohueksi viipaloituna
250 g juustoa (esim. Emmental käy hyvin)
100 g suolakurkkua
kourallinen persiljaa
170 g tuorejuustoa
suolaa ja pippuria

Tämä resepti on siinä mielessä kätevä, että patonki suositellaan valmistettavaksi jo piknikkiä edeltävänä päivänä jääkaappiin tekeytymään.
Patonkia koverretaan niin paljon kuin mahdollista (itse käytin apunani sekä veistä että lusikkaa), jotta täytteelle saadaan tilaa. Kaikki ainekset pilkotaan ja yhdistetään ne tuorejuustoon. Sekoitetaan. Sullotaan täyte patongin sisälle (mahdollisimman tiiviisti – täytettä mahtuu sisään yllättävän paljon). Sitten patonki kääritään tiukasti elmukelmuun tai muuhun vastaavaan ja laitetaan jääkaappiin odottelemaan.

Täytetyn patongin seuraksi muistin ottaa jopa linkkarini mukaan, mutta ylhäällä näkyviä hapankorppurullia jouduimme nyrhimään huomattavasti tylsemmällä työkalulla. Hapankorppurullien ohjeita löysin reseptit.comista. Kokeilin tonnikala- ja kinkkuversioita, joista tonnikalarullat osoittautuivat suosikikseni. Ehkä senkin vuoksi, että muunsin ohjetta hieman tomaattisempaan suuntaan.
Hapankorppurullat

1 pkt (400 g) hapankorppuja
kostuttamiseen maitoa

Chili-tonnikalatäyte:
1 tlk (185 g) chilitonnikalaa
100 g kevyttä maustamatonta tuorejuustoa

Kylmäsavustettu kirjolohitäyte:
100 g kylmäsavustettua kirjolohta
100 g kevyttä maustamatonta tuorejuustoa
1 tl piparjuuritahnaa
tilliä

Kinkkutäyte:
100 g palvikinkkua
100 g (n.1 dl) maustekurkkuviipaleita
100 g kevyttä sulatejuustoa
persiljaa

1. Valmista ensin haluamasi täyte tai täytteet. Yksi täyte riittää noin 20:lle rullalle.
2. Valuta chilitonnikalaa hieman ja poista kokonaiset chilit. Sekoita tonnikala ja tuorejuusto tahnaksi.
3. Hienonna kylmäsavustettu kirjolohi. Sekoita kirjolohi, tuorejuusto ja piparjuuri keskenään.
4. Sekoita kinkku, maustekurkku ja sulatejuusto monitoimikoneessa tahnaksi.

5. Kasta hapankorput kylmään maitoon siten, että molemmat puolet kostuvat. Levitä viipaleet laakealle vadille sileä puoli alaspäin.
6. Levitä täytettä tasaisesti hapankorpuille ja peitä vati tiiviisti kelmulla. Nosta vati jääkaappiin ja anna vetäytyä noin 15 minuuttia.
7. Ripottele kirjolohitäytteen päälle tilliä ja kinkkutäytteen päälle persiljaa.
8. Kääri kostuneet hapankorput rullalle. Aseta rullat vieri viereen vadille, peitä ne kostutetulla voipaperilla ja kelmulla. Anna vetäytyä pari tuntia ennen tarjoamista. Säilytä viileässä. Parhaimmillaan samana päivänä.
Vuohenjuusto-omenaleipiä emme laatineet mukaan piknikille, vaan ne ovat yhden kaverimme käsialaa. Omena ja vuohenjuusto muodostivat leivän päällä suorastaan loistavan yhdistelmän - omenoita on paistettu voissa ja ripautettu kenties vielä aavistuksen verran sokeria joukkoon. Vuohenjuuston päälle olisi voinut kuulemma noruttaa myös hunajaa, mutta omenassa oli ainakin omaan makuuni tarpeeksi vastapainoa vuohenjuustolle. Kuvassa se pakollinen lautaselle jätettävä yksilö, jota kukaan ei kehtaa enää ottaa.

7 Comments:

At 8/8/07 10:00, Blogger oliivia said...

Mahtavia piknik-ideoita! Ja tuo vuohenjuusto-omenaleipä näyttää NIIN herkulliselta...
Harmi ettemme pääse perjantain piknikille, täältä susirajalta on vähän turhan pitkä matka yhtenään rampata Helsingin suunnalla... Mutta oikein hauskaa tapaamista teille muille, täällä ollaan hengessä mukana!

 
At 8/8/07 23:10, Blogger Meri, Helsinki said...

Hitsiläinen! Kuolaan jo piknikkiä odotellessa. Se on samalla viimeisen kesätyöpäiväni ilta, juhlaa siis silkkaa :-D

 
At 8/8/07 23:19, Blogger Aurinkotuuli said...

Ihanan kuuloisia suolapaloja. Kun oiskin vaan aikaa mennä piknikille!!

 
At 9/8/07 17:13, Anonymous Anonyymi said...

Hyvää piknikkiä vaan teille kaikille, valitettavasti emme ennakkomainostuksesta huolimatta pääse paikalle. Toivottavasti sää suosii.
Toivottavat Bratwurstit

 
At 10/8/07 00:35, Blogger Pippurimylly said...

Ainakin vielä näyttää siltä, että sääkin suosii piknikkiä. Toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin pääsee mukaan!

 
At 10/8/07 11:33, Anonymous Anonyymi said...

Heippa Rosmariini, kyselen tälläistä...olette kokanneet pariin otteeseen ruokaa, missä ohjeessa puhutaan isoista simpukan mallisista pastoista, conchiglioni-pastasta. (Täytetyt pastakotilot (lokakuussa 2006/ glorian koti&viini)+ Pastavuoka kaikilla herkuilla (kesäkuussa/ Köyhät ritarit). Oletteko löytäneet niitä mistään vaiko korvannut ne jollain toisella pastalla? Olen todellakin metsästänyt ko.pastaa vaikka mistä täältä pääkaupunkiseudulta, tuloksetta :(. Käsittääkseni sitä pitäisi löytyä niin kuiva-että tuorepastana. Mutta ei vaan löydy. Toki muukin pasta käy, mutta kun tein Köyhien ritareiden pasta ruokaa kaikilla herkuilla, sen teko oli varsinaista näpräystä, kun tyydyin hiukan pienemään torvi?pastaan.

 
At 11/8/07 14:02, Blogger Rosmariini said...

Oulussa sitä löytyy ainakin Stockalta semmoisissa De Ceccon suurissa paketeissa. Se on kyllä kivaa pastaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails