Kirjasitaatteja kevään kirjoista, osa 2

Vielä tammikuussa tuntui siltä, etten ehdi lukea tänä keväänä ollenkaan kirjoja, mutta kyllä aikaa näköjään riittikin, kun otti sitä muista tekemisistä pois. Karin Fossumin kirjoihin tartuin joulukuiseen sitaattipostaukseen tulleiden kommenttien innostamana (kiitokset Sonja O:lle). Tästä Karin Fossumin vuonna 2002 julkaistun Jonas Eckel -kirjan sitaatista voimme oppia, kuinka miehet ilmeisesti syövät silloin kun ovat yksin kotona. Tässä Eckelin vaimo on lähtenyt tunturiin mökkeilemään:

Minulle tuli yhtäkkiä armottoman kova nälkä. Ampaisin ruokakauppaan ja ostin palan sisäfileetä. Valmistin béarnaisekastiketta ja kermaperunoita. Jälkiruuaksi nauttisin muutaman Plum in Madeiran ja pussillisen Nøttefabrikkenin cashewpähkinöitä. Tein ruuan valmiiksi ja kävin tohkeissani pöytään. Työnsin veitsenkärjen lihaan, lävistin ohuen paistikalvon niin että pihvi alkoi vuotaa. Nestettä tuli paljon. Se levisi lautaselle ja helmeili Tybring-Gjedden posliinia vasten. Työnsin palan suuhuni. Lihasneste valui leukaani pitkin vaaleansiniseen paidankaulukseen asti. Hörpin punaviiniä. Levittäydyin pitkin pöytää ja maiskuttelin ylen määrin vain kokeillakseni, miltä se tuntui. Join béarnaisekastiketta suoraan kastikekulhosta. On mahdollista, että tilanne karkasi käsistäni, mutta se tuntui hyvältä. Koko ikäni olin hillinnyt itseni. Nyt huomasin saavani suurta nautintoa siitä että olin ahne.

Ruth Rendellin pehmytkantinen Nokikolarin poika oli oikein viihdyttävää reissulukemista:

Hänen kotonaan syötiin yhä kunnon illallinen, ja siitä John nautti. Kotona nautitut ateriat olivat ilman muuta parhaat mitä hän viikon aikana söi. Alkuruoaksi oli säilöttyjä hedelmiä ja maitotiivistettä, sitten kinkkua ja kieltä (tai juhlapäivinä kanaa), kovaksikeitettyjä kananmunia, salaattia ja tomaattia, ohuita tumman leivän viipaleita voin kera, ja lopuksi inkivääri- tai kuivahedelmäkakkua, joskus vadelmatorttusia, keksejä ja suklaapatukka jokaiselle.

Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintolan (2007) luin pääsiäisen aikana, ja siinä arvatenkin olisi ollut sitaattiainesta vaikka millä mitalla. Jos vaikka itsekin tekisi jolloinkin tillitäytteisiä silakkapihvejä tällä tavalla:

Maud otti silakkafileet jääkaapista, kaatoi korppujauhoja lautaselle, suolasi, sekoitti voita ja tilliä kalojen täytteeksi. Perunat olivat jo liedellä. Agnes katseli. Kaikki näytti niin helpolta, hänen äitinsä teki askareet tottunein käsin, kuin olisi seurannut hyvin opeteltua kaavaa. Ehkä sitä voisi kutsua luontaiseksi taidoksi. Maudin ruoat eivät tosin olleet kovin luovia. Hänellä oli omat reseptinsä, omat ruokansa, mutta hän oli kehittänyt niistä täydellisiä ja hän laittoi niitä rakkaudella. Vuosien myötä Agnes oli oppinut arvostamaan sitä rakkautta.

Juha Vuorisen Vaippaihottuma (2006) on ollut tuorein ääneen luettava yhteiskirjamme, joka on viihdyttänyt meitä vähän pitemmillä automatkoillamme. Kirjassa kokattiin yllättävän paljon ja ruuanvalmistuksen etenemisestä annettiin ilahduttavan tarkkoja tietoja. Tässä valmistuvat thai-henkiset kookosmaidossa keitetyt kanapyörykät, jotka kuulostavat hyvinkin maittavilta (kohdan opetus on se, ettei chilejä kannata panna näihin pyöryköihin siemenineen):

Kuorin kaksi sipulia, neljä valkosipulinkynttä ja pari senttiä inkivääriä. Otin yhden kokonaisen chilin käteeni. Se oli kuin laiha kääpiöpaprika. Aika vaarattoman näköinen puikko. Ohjeessa kehotettiin rapsuttamaan siemenet pois, mutta koska en jättänyt omenastakaan siemeniä syömättä, nämäkin saivat jäädä. Leikkasin siitä vain kannan pois. Heitin tehosekoittimeen myös kaksi 250 gramman pakettia broilerin jauhelihaa, viisi ruokalusikallista seesamöljyä ja pienen ripauksen maissijauhoa. Tarkistin ohjeesta oliko kaikki valmista. Ruukullinen tuoretta korianteria sekä loraus järkyttävän pahanhajuista kalakastiketta uupui... Samalla kun ainekset muuttuivat kulhossa vihertäväksi mössöksi, tyhjensin kaksi tölkkiä kookosmaitoa ja kaksi kalaliemikuutiota kattilaan.

Englantilainen Minette Walters on ollut omassa keskuudessani tämän kevään suosituin rikoskirjailija. Hänen kirjansa eivät tosin ole ruokapoimintojen kannalta kovinkaan otollisia, koska ruuasta puhutaan juonenkäänteiden lomassa aika lailla harvakseltaan, mutta jotain toki löytyy. Tämä joulun aikaan sijoittuva sitaatti on kirjasta nimeltään Pirunkettu (2004), joka taisi kyllä olla lukemistani walterseista kaikkein kehnoin. Homma levisi jossain vaiheessa hiukkasen käsiin, mutta ihan hauskaa vaihtelua nämä ovat ainaisille Agatha Christien kirjoille, joiden suurkuluttajaksi ilomielin tunnustaudun:

Mark oli päättänyt osallistua juhlapyhien viettoon tuomalla tuliaisiksi Harrodsin ruokakorin, sillä samainen lääkäriystävä oli sanonut vielä niinkin, että masentunut ihminen ei syö. Väitteen paikkansapitävyys kävi karunlaisesti ilmi, kun hän avasi jääkaapin pannakseen sinne kaksi fasaania, hanhenmaksapateen ja samppanjan. Ei ihme, että vanhus oli niin laihtuneen näköinen, hän ajatteli silmäillessään tyhjiä hyllyjä. Apukeittiön pakastearkussa oli kelpo varasto lihaa ja pakastevihanneksia, mutta paksu huurrekerros paljasti, että suurin osa niistä oli Ailsan jäljiltä. Hän ilmoitti kaipaavansa leipää, perunoita ja meijerituotteita, vaikka James itse ei niistä välittäisi, ja ajoi Dorchesterin Tescoon ennen kuin se suljettaisiin pyhien ajaksi...

En ole käsittääkseni koskaan lukenut Charles Dickensin romaaneja, mutta Loistavaan tulevaisuuteen tartuin jostain syystä pari viikkoa sitten, eikä ole pahemmin kaduttanut. Kirja on vielä kesken, mutta tässä siitä joka tapauksessa jo alustava sitaatti:

Ruokakomerossa, joka vuodenajasta johtuen oli paljon paremmin varustettu kuin tavallisesti, minä säikähdin kauheasti jänistä, joka riippui siellä takajaloistaan, ja olin melkein näkevinäni sen vilkuttavan silmiään, kun olin puoliksi selin. Minulla ei ollut aikaa tutkia, ei aikaa valita, ei aikaa mihinkään, sillä minulla ei ollut yhtään liikaa aikaa. Varastin hiukan leipää, hiukan juuston kuorta, puoli ruukullista lihamureketta (jonka yhdessä edellisen illan voileivän kanssa käärin nenäliinaani), hiukan kirsikkaviinaa kiviruukusta (kaasin sen lasipulloon, jota olin käyttänyt valmistaessani salaa huoneessani päihdyttävää juomaa, espanjalaista lakritsivettä, ja sitten täytin kiviruukun laimentamalla sen sisällön vedellä, jota kannoin keittiön kaapista ottamallani mukilla), paistinluun, jossa oli hyvin vähän lihaa, ja ihanan pyöreän ja tiiviin kinkkupiirakan.