tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Tonnikalapiirakka

Sain tämän piirakkaohjeen eräältä ystävältäni, mistä hänelle suuret kiitokset. En ole yleensä kovinkaan etevä piirakkaleipuri, mutta tämä onnistui kyllä yli odotusten. Pinta ei kärvähtänyt eikä pohjakaan jäänyt yhtä kosteaksi kuin yleensä. Seuraavan päivän lämmityksessä tonnikalatäyte pääsi vielä paremmin oikeuksiinsa, ja ällistyttävän hyvin tämä maistui vielä kylmänäkin.

Täyte toimi mielestäni todella hyvin tuommoisenaankin, mutta sitä voi luonnollisesti hieman soveltaa saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. Itse laitoin sekaan myös ohjeeseen sisältynyttä anjovista, mutta jos se ei iske, niin suolaisuutta voi saada lisää ehkä muutamasta ylimääräisestä oliivista taikka vaikka kapriksista. (Tosin ei se anjoviskaan tässä mitenkään häiritsevästi maistunut.) Tomaatit ovat tietenkin jo tähän aikaan vuodesta harmillisen mauttomia, vaikka yritän parhaani mukaan lisäkypsytellä niitä huoneenlämmössä. Tiukempaa tomaattisuutta olisi kannattanut kenties tavoitella silppuamalla mukaan aurinkokuivattuja tomaatteja. Salaattiin päätyneet mandariinit olivat sentään ihanan makoisia.
Tonnikalapiiras

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 mm suolaa
150 g kylmää leivontamargariinia tai voita
3 rkl vettä

Täyte:
2 tlk (185 g kpl) tonnikalaa
8-10 oliivia, paprikatäytteisiä tai mustia
2-3 tomaattia
8-10 anjovisfilettä
2 munaa
2 dl maitoa
½ tl suolaa
½ mm pippuria
3 rkl voimakkaan makuista juustoraastetta

1. Laita jauhot, suola ja kuutioitu rasva monitoimi- tai yleiskoneeseen tai kulhoon. Sekoita rakeiseksi massaksi.
2. Lisää vesi ja vaivaa nopeasti sileäksi taikinaksi. Paina taikina levyksi ja kääri muoviin. Anna olla jääkaapissa noin 30 min.
3. Kaaviloi taikina sitten levyksi. Aseta se neliskulmaiseen, matalareunaiseen vuokaan, mitoiltaan 23 x 23 cm. Pistele pohja haarukalla. Anna seistä 10 min.
4. Taita foliosuikale tukemaan piiraan reunoja paiston aikana. Esikypsennä kuorta uuniin alaosassa 225 asteessa, 10-15 min.
5. Ota vuoka pois uunista. Poista foliosuikaleet varovasti.
6. Valmista täyte. Valuta tonnikala hyvin. Puolita tai viipaloi oliivit. Kuutio tomaatit. Poista sitä ennen irtonainen sisus. Leikkaa anjovikset pienemmiksi paloiksi. Levitä ainekset piiraan pohjalle.
7. Sekoita keskenään munat, maito, suola ja pippuri. Kaada seos täytteen päälle. Ripottele juustoraaste pintaan.
8. Kypsennä piirasta uunin keskiosassa 225 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes munaseos on jähmettynyt.
9. Tarjoa piiras haaleana esim. rapean salaatin kanssa.

Ohje on alun perin otettu kirjasta nimeltään Helpot Herkut: Piiraat, Piirakat ja Voileivät.

8 Comments:

At 30/1/07 22:04, Anonymous Marianne said...

Aah, mummoni tapasi tehdä jotain tuollaista tonnikalapiirakkaa - ja oli muuten hyvää! Tuo meneekin testaukseen heti viikonloppuna!

 
At 31/1/07 01:17, Blogger Rosmariini said...

Testaa ihmeessä, itselläni onnistui tosiaan yli odotusten. Perheen miespuolinen jäsenkin lusikoi (tai haarukoi) tätä ilmeisesti ihan mielellään, vaikkei yleensä ole kovinkaan innokas piirakoiden ystävä.

 
At 7/2/07 20:42, Anonymous Anonyymi said...

Oli kyllä hyvää piirakkaa! Aloittelijakin sai maistuvaa aikaan, vaikka seuraavalla kerralla jätänkin anjovikset pois. Resepti matkasi jo kaverille eteenpäin ja piirakka on varmaan tänään jo paistunut sielläkin. Kiitos vinkistä ja tosi ihanasta blogistakin!

 
At 7/2/07 22:33, Blogger Rosmariini said...

Kiitos kommentista ja mukava kuulla, että maistui. Reseptin alkuperäinen suosittelijakin on tehnyt tätä piirakkaa aina nimenomaan ilman anjoviksia, joten ne voi tosiaan vallan mainiosti jättää poiskin.

 
At 24/6/10 13:30, Anonymous Kati said...

Tätä kokeilin tänään -uunista tulleena aivan mahtavan näköinen! Illalla sitten mökillä maistellaan josko maku olisi ulkonäköä vastaava... :) Piirakkapohjan ostin kiireen vuoksi valmiina. Anjovikset jätin minäkin pois, niiden sijaan hienonsin messiin kolme aurinkokuivattua tomaattia plus hiukan murennettua fetaa. Purjosipulikin voisi toimia tässä aika hyvin!

 
At 24/6/10 14:04, Blogger Rosmariini said...

Aurinkoista ja rentouttavaa juhannusta! Toivottavasti piirakka maistuu (vaikka mikäpä nyt ei mökillä juhannuksen aatonaattona maistuisi).

 
At 26/6/10 09:58, Anonymous Kati said...

Sateinen oli Juhannus, mökiltä tultiin evakkoon kotiin.. Tämmöistä tällä kertaa. Mutta piirakka oli oikein maistuvaa, kyllä vuoka vedettiin tyhjäksi seitsemän hengen voimin! :) Kyllä tämä resepti tulee talteen -mutta ensi kerralla taidan laittaa tosiaan vielä purjosipulia ja munamaito-seoksen sijaan kermaa plus yhden munan -munakasmaisuus paistoi omaan makuun vähän liikaa läpi. Mutta tästäkin tuli siis paljon kehuja!! :)

 
At 1/1/12 20:07, Blogger Zahira said...

Pari kertaa olen jo tätä ohjetta käyttänyt. :)

Mies ei tykännyt ensimmäisellä kerralla pohjasta kovin paljon, oli kuulemma ihan liikaa voita. Tein tänään sitten pohjan jossa oli 75 gr voita, 4 dl jauhoja, 3 rkl jogurttia ja 3 rkl vettä... Oli ihan yhtä hyvää ja kevyempää. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails