lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Raikas sitruunapesto

Tämä viikko sitten valmistamamme sitruunapesto sopi lohiperhosen kylkeen kuin nakutettu. Tosin ihmekös tuo, kun pestoon pantiin niin loistavia raaka-aineita basilikasta parmesaaniin. Ohje on peräisin toiseksi uusimmasta Maku-lehdestä. Meille siitä vinkkasi Tuulentupa-blogia emännöivä Aurinkotuuli.
Sitruunapesto

3 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 dl tuoretta basilikaa
1/4 tl suolaa
1/4 mustapippuria
1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
50 g parmesaania

Kaikki muut aineet paitsi parmesaani ajellaan teho- tai sauvasekoittimella sekaisin tasaiseksi tahnaksi. Lopuksi joukkoon lisätään parmesaaniraaste.
Olen ennättänyt lehteillä uusinta Maku-lehteä jo jossain määrin, ja kylläpä siellä olikin ällistyttävän paljon inspiroivia ohjeita. Tekisi mieli kokeilla kamalasti esimerkiksi lihapiirakoiden tekemistä - voisi olla vähän tuoreempi meininki kuin kaupassa myytävissä piirakoissa.

4 Comments:

At 16/9/06 22:44, Blogger Aurinkotuuli said...

Pitää kommentoida tuota Maku-lehteä sen verran, että se on kyllä todella hyvä ruokalehti. Reseptit ovat uudenlaisia ja inspiroivia, mutta eivät kuitenkaan liian monimutkaisia tai fiinejä arjessa valmistettaviksi. Osa resepteistä on toki juhlatarkoitukseenkin. Erilaisia osioita on myös mielenkiintoista lukea, esimerkiksi juuri tuo suomalaiset klassikkoleivonnaiset (josta löytyi viimeksi tuo lihapiirakan ohje), kasviskoulu ja kotiruoka kunniaan. Jos tilaisin jonkun ruokalehden, se olisi tämä.

 
At 16/9/06 23:20, Blogger Rosmariini said...

Meille tulee Glorian ruoka&viini. Sitä on eka numerosta asti luettu ja siihen on jotenkin kasvanut kiinni. :) Maku-lehdestä olen ostanut viime aikoina irtonumeroita (paitsi juuri tuon sitruunapesto-numeron luin kirjastossa), mutta pitäisi pistää sekin kyllä tilaukseen, kun tuntuu, että olen hurahtamassa siihen koko ajan vaan enemmän. (olisiko lehden hyvin toimivilla nettisivuilla osuutta asiaan...)

 
At 17/9/06 17:05, Blogger Aurinkotuuli said...

Tuo Glorian Ruoka ja Viini on myös todella hyvä. Olen usein selaillut sitä kirjastossa, kun en ole tohtinut ostaa kalliita irtonumeroita. Siellä on paljon mielenkiintoisia ideoita ja reseptejä. Välillä tosin minun makuuni reseptit ovat turhan juhlavia tai kalliista raaka-aineista. Opiskelijan arkiruoka kun ei voi koostua fiineistä viineistä ja jäniksen paisteista, mutta kyllä lehdestä saa paljon ideoita ja tietysti on kiva haaveilla =).

 
At 17/9/06 18:57, Blogger Rosmariini said...

Kieltämättä vähän turhan juhlavia tahtovat olla monet lehden resepteistä. Minullakin meni vuosikaudet ennen kuin oikeasti uskaltauduin testaamaan noista ruokalehdistä mitään - etenkään kun en ollut vielä jokunen vuosi sitten kovinkaan kokeilunhaluinen kokki. :)

Nykyinen lehtisuosikkini BBC GoodFood taas on täynnä mutkattomia reseptejä, joista tekisi mieli testata lähes jokaikistä (etenkin kun tykkään englantilaisten kokkien meiningistä muutenkin niin paljon). Esim. GoodFoodin lokakuun numerossa on ilmeisesti nimenomaan opiskelijoille räätälöityjä ruokaohjeita. Suomessa kohderyhmänä taitavat olla useimmiten semmoiset keski-ikäiset ihmiset, jotka pitävät paljon ruokakekkereitä kotonaan...

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails