maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Kesäkuun ruokasitaatti

Sain luettua toukokuussa tavallista enemmän kirjoja, joten jospa tämä viime kuukausien aikana varsin pahaksi äitynyt nettiriippuvuuteni alkaisi vaikka pikkuhiljaa hellittää. Tämänkertaisen sitaatin kirja tunki näköpiiriini jokaikisellä kirjakauppakäynnillä, kunnes lopulta kukan ja kirjan päivänä taivuin sen ostamaan. Oli ihan viihdyttävä opus (joskin kohta loppua kohden hieman lässähtävä), jossa oli ennen kaikkea riittävissä määrin juttua ruuasta. Sopivista ruokasitaateista oli loppujen lopuksi jopa runsaudenpula. Kirja oli Anna Gavaldan Kimpassa (2005), ja sitaatin ruokalajina taisi olla korianterikeittoa.
Liemen suloinen tuoksu esti häntä pohtimasta sen pitempään. Mmm, se oli ihanaa, ja häntä halutti melkein peittää päänsä lautasliinalla ja hengitellä höyryä. Mutta mitä liemessä oikein oli? Väri oli erikoinen. Lämmin, rasvainen, kullanruskea, kuin kadmiumkeltainen... Ja seassa läpikuultavia helmiä ja silputtujen yrttien smaragdinvihreitä täpliä, se oli oikea ilo silmälle... Camille jäi monen sekunnin ajaksi kunnioittavasti aloilleen lusikka koholla ja siemaisi sitten ensimmäisen kulauksen varovasti, sillä liemi oli vielä hyvin kuumaa.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails