torstaina, huhtikuuta 30, 2009

Jihuu

Vellipojan järjestämä huhtikuun kolmen värin ruokahaaste sai jauhantamajamme näkökulmasta suorastaan järisyttävän lopputuloksen: Herkkuperunakerrosleipämme onnistui lyömään tiukassa taistossa muun muassa Chocochilin huikean mansikka-rucolasalaatin sekä Herkun ja Koukun paahdetun paprikakeiton ynnä korianterileivän.

Pieni jauhantatiimimme kiittää kaikkia perunaleivän kannattajia, joiden ansiosta kolmevärinen viritelmämme sai luultavasti enemmän ääniä kuin kaikki aiemmat haastekokkailumme yhteensä. Ja me olemme sentään tahkonneet haastekisoja aina helmikuusta 2007 alkaen(*. Hupaisinta tässä on, että voitto heltisi jääkaapin ovesta ohimennen napatulla reseptillä ja puolen tunnin työpanoksella.

Eli mitä me tästä taas opimme. Pitäisi osata ottaa rennommin ja antaa asioiden mennä enemmän omalla painollaan (vaikka ei tässä toki veren maku suussa ole kilpailtu tähänkään asti).

Uutta ruokahaastetta luvassa toivon mukaan heti huomenissa. Sitä ennen voisi viettää vaikka vähän vappua.

(* Muutamia mieleenjääneitä ruokahaastejuttuja ovat olleet puolen voikilon suklaakakku, Uneliaan upea parsapiiras - sekä tietenkin ihan ensimmäisen ruokahaasteen voittanut punasipulipizza. Itse olen päässyt haasteen myötä kokeilemaan muun muassa mustaajuurta, spagettikurpitsaa ja soijarouhetta sekä savustamaan yrttejä yhteisvoimin muutamien muiden polkkareiden kesken. Suosikkiraaka-aineistani haastekokeiluun ovat päätyneet ainakin lammas, punajuuri sekä reilun kaupan banaanit. Kaikkein paras tietenkin uupuu vielä (nimimerkillä tomaattihaastetta odotellessa).

keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009

Donitsit

Muffinsien ohella - tai oikeastaan vielä niitäkin enemmän - olen aina ihaillut donitseja. Suuri sääli ja epäoikeudenmukaisuus on, että Arnold's lakkautti Oulun keskustan-liikkeensä jo ammoin ja meitä lähin asiallinen munkkijointti onkin nyt Kempeleessä asti. Kyllähän kahvilat ja vastaavat toki monenlaisia kovia ja einesmäisiä rinkuloita kaupittelevat, mutteivät ne tahdo yltää kunnollisen jenkkityyppisen donitsipaikan tarjoamien reikäpullien tasalle.

Minulle donitsien pitää olla nimenomaan hiivataikinasta tehtyjä, kuohkeiksi kohotettuja ja sen jälkeen uppopaistettuja kiekkoja. Kakkutaikinaisille "cake"-versioille en ole lämmennyt millään, vaikka olen kyllä parhaani yrittänyt. Sellaisia nimittäin näkee usein kaupassa, teollisesti valmistettuina ja nätisti isoihin pakkauksiin ladottuina. Lukuisat kerrat olen tällaisen rasian donitsinhimoissani kotiini tuonut, pettyäkseni kuitenkin yllätyksettä aina. Kyllä oikea donitsi on tuore, vastapaistettu hiivataikinadonitsi.

Jolleivät kaupalliset toimijat kerran alistu ekonomistien malleihin ja järjestä kysynnälle tarjontaa, on jauhajan näköjään otettava onni omiin käsiinsä ja käärittävä niihin johtavat hihat.

Pienen webbailun jälkeen kokeiltavaksi reseptiksi valikoitui Jamie Oliverin nettifoorumilta löytynyt resepti. Siihen tuli varsin reilulla kädellä raastettua sitrushedelmien kuorta, joten taikinamuttereista tai -pähkinöistä tuli kauttaaltaan mukavan raikkaan makuisia. Kuorrutteen sovelsin sulatetusta tummasta suklaasta, tomusokerista ja saksanpähkinärouheesta.

Sitrusdonitsit

7 g kuivahiivaa
70 g sokeria
500 g vehnäjauhoa
315 ml kädenlämpöistä täysmaitoa
2 sitruunan kuori
1 appelsiinin kuori
80 g suolatonta voita, pehmeänä ja kuutioituna
1 l kasviöljyä paistamiseen (esim. rypsi-)

Sekoita lämmitettyyn maitoon kulhossa kuivahiiva, 1 rkl sokerimäärästä ja 1 rkl jauhomäärästä. Anna tekeytyä vartin verran, jolloin seoksen pitäisi olla vaahtoavaa ja sen näköistä, että hiiva on päässyt jujulle sille uskotusta tehtävästä.

Lisää loppu sokeri, jauho, sitruksenkuoret ja voi hiiva-maitoseoksen joukkoon. Sekoita, kunnes taikina on silkkisen sileää - viisi minuuttia tai vähän pidempään. Jos taikina tarttuu liiaksi, lisää vähän jauhoa.

Anna taikinan kohota kulhossa kostealla kankaalla peitettynä tunteroinen. Murjo siitä sitten ilmakuplat pois ja kauli se kauttaaltaan sentin paksuiseksi levyksi. Painele se sitten haluamasi kokoisiksi renkuloiksi esim. tavallisella juomalasilla, jollaisella tuntui syntyvän oikein sopivankokoisia donitseja. Siirrä rinkulat jauhotetulle tai öljytylle alustalle ja anna kohota - jälleen hieman kostealla pyyhkeellä tms. peitettynä - taas tunteroisen verran.

Kun donitsit ovat kohonneet kaksinkertaisiksi, puske niiden keskustoihin pienet reiät esim. syömäpuikolla. Kuumenna kasviöljy 180-190 asteeseen ja uppolaista donitsit muutama kerrallaan kullanruskeiksi (2-3 minuuttia). Tarkemmat yleisfriteerausohjeet voi katsoa esim. sipulirengaspostauksestamme.

Donitsit voi kuorruttaa simppelisti ripottelemalla päälle sokeria tai sitten laatimalla jonkin monimutkaisemman päällysteen.

Suklaakuorrute

tummaa suklaata
tomusokeria
(kuumaa) vettä
rouhittuja (saksan)pähkinöitä

Sulata sopiva määrä tummaa suklaata (esim. puolesta yhteen levyllistä) varovasti miedolla lämmöllä. Vesihaude on varmempi valinta, mutta laiskana sulattelin suklaan suoraan kattilassa pitäen levyä sopivan pienellä. Kun suklaa on sulaa, lorauta joukkoon pari-kolme ruokalusikallista vettä ja ripottele sekaan tomusokeria koko ajan sekoittaen, kunnes koostumus on tasainen ja juokseva, muttei liian vetinen. Dippaa sitten donitsit yksitellen kuorrutteessa ja jätä ne oikein päin käännettyinä hetkeksi huoneenlämpöön jähmettymään.

tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Täytettä lättyihin

Niinhän siinä sitten kävi, että uuden oliiviöljyn avulla löytynyt pizzaohje oli pistettävä saman tien testaukseen. Tuloksen näette kuvassa.
Hitsaajan pizza

1,5 dl kädenlämpöistä vettä
20 g hiivaa
1 tl suolaa
3-5 rkl Ziamarian oliiviöljyä
3 dl Durum-vehnäjauhoja
1 prk valmista tomaattikastiketta (sipuli-tomaatti, esimerkiksi)
2 pkt mozzarellaa
8 siivua meetwurstia
10 kpl oliiveja
1 rkl kaprista
mustapippuria myllystä
oreganoa
(vaihtoehtoinen täyte: kourallinen kuivattuja tatteja liotettuna, sipulirenkaita, persiljaa, fetaa ja oltermannia raastettuna)

Sekoita kädenlämpöinen vesi, hiiva ja 2 rkl Ziamarian oliiviöljyä, alusta (mieluiten yleiskoneen taikinakoukulla noin 10 min.) jauhot kunnes taikinasta muodostuu pallo taikinakulhoon. Anna taikinan nousta lämpimässä (aseta kulho tiskialtaaseen lämpimään veteen kelmulla peitettynä) noin 40 minuuttia. Kaada taikina uunipellille, jossa on leivinpaperi, venytä se pellille jauhotetuin käsin. Levitä pohjalle tomaattikastike, täytteet, päällimmäiseksi juusto. Ripottele pinnalle oreganoa (tattipizzaan myös persiljaa) ja mustapippuria. Roiski päälle reilusti loppu oliiviöljy. Paista noin 15 minuuttia, 225 asteessa. Anna pizzan vetäytyä hieman ennen tarjoilua.

Vappuruokasuunnitelmat ovat parhaillaan hioutumassa. Jos jollakin on tiedossaan hyväksi havaittuja täytteitä täytettyihin lättyihin, niin vinkkiä otetaan vastaan. Siis jotain vähän suolaisempaa sorttia, esimerkiksi jauhelihasta tai lohesta askarreltua.

Entä minkälaisia muonia te itse ehkä meinaatte vappuna valmistaa?

maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Öljynmaistajaisia odotellessa

Saimme viime viikon lopulla keittiöömme tavallista kiintoisampia tuotteita, kun posti toi maisteltavaksemme italialaisen pienpaahtimon tummapaahtoista espressoa sekä viimeisimmästä oliivisadosta puristettua extra-neitsytoliiviöljyä. Maistajaisista on kiittäminen Ziamariaa, joka on äskettäin avannut asiakkaittensa iloksi myös verkkokaupan.

Verkkokaupassa on tietenkin näin pohjoissuomalaisesta näkökulmasta se erinomaisen hyvä puoli, että sen avulla epähelsinkiläisetkin pääsevät helposti ostoksille. Ja sivustolle on listattu muutama reseptikin, mikä on tietenkin kotikokkailevan ostajan kannalta oivallinen ratkaisu. (Myös ruuanlaittovälineitä myyvät verkkokaupat voisivat mieluusti panna tuotteisiin sopivia ruokaohjeita sivuilleen.)

Oliiviöljyä emme ole vielä päässeet korkkaamaan (makuraadin arvioita joutuu odottelemaan siis vielä hetken aikaa), mutta kahvipussi on lähtenyt hupenemaan hyvää kyytiä. Nähtävästi se siis maistuu perheen pinttyneelle kahviharrastajallekin. Mutteripannulla valmistettuna tuloksena on kuulemma täsmälleen sellaista espressoa, jota italialaiset tykkäävät juoda kodeissaan.

(Jaahas. Jauhajapuoliskolta tulleen palautteen perusteella espresso ja mutteripannukahvi ovat kuulemma vähän eri asioita. Eri jauhatus, eri valmistusmenetelmä. Hmmmm. Kuten Kemppinen kerrattaisessa mutteripannukirjoituksessaan totesi: "Kahvin keittäinen vaikuttaa myös vaaralliselta harrasteelta, josta on aihetta pysytellä etäällä. Papujen valitseminen, jauhaminen ja tamppaaminen ovat omia tieteenalojaan." Aika osuvaa.:)

sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2009

Simaa

Olen ollut periaatteessa jo useamman vuoden ajan aitojen raaka-aineiden ystävä, mutta vähän aikaa sitten lukemani Oikean ruoan puolesta sai minut entistä vakuuttuneemmaksi teollisesti tuotettujen ruokatarvikkeiden ongelmallisuudesta. Olenkin nyt yrittänyt tosissani tarkkailla ruokailutottumuksiani ja tehdä yhä useammin syötäväni alusta loppuun asti itse.

Suurimpana ongelmana ovat fondit (onko kenelläkään blogissaan inspiroivia ideoita liemien keittelyyn?), jugurtit ja mehut (Valion luomuappelsiinimehu on vaan niin ihanaa... samoin kuin tietenkin karpalomehu). Ovat omatekoiset mehutkin tietenkin hyviä - mutta jos nyt taivun ostamaan mehumaijan, niin seuraavaksi onkin kenties pakko saada jo oma mankeli.

Todistetustihan itse voi tehdä kaikenlaista, vaikkapa perunalastuja, nuudeleita tai makkaraa. Aivan kaikkeen ei tietenkään kannata ryhtyä, etenkään kun ei ole mahdollisuutta ryhtyä päätoimiseksi kotikokiksi. Eikä kaikesta vaan pysty luopumaan, kun moniin teollisiin tuotteisiin on jo niin tottunut. Heinzin ketsuppikin alkaa kuitenkin olla jo olennainen osa meikäläisen identiteettiä (siitä huolimatta teen ketsuppiakin aina silloin tällöin itse). Enkä oikein voi kuvitella, että Pippurimylly luopuisi ihan helpolla Battery-juomavarastoistaan. Mutta tätä nykyä teemme leivän aika lailla itse, ja muutakin kehitystä on toivon mukaan tapahtumassa.

Limsaa en juo juuri koskaan muutenkaan, mutta sillekin voisi siitä huolimatta kehitellä omatekoisia vaihtoehtoja. Siksipä teinkin tänä vuonna pitkästä aikaa simaa. Ohjeen otin niinkin monimutkaisesta paikasta kuin fariinisokeripussin kyljestä. Vettä laitoin neljä litraa ja sokeria yhteensä 400 grammaa, joista kolmesataa fariinisokeria. Kaapista nimittäin löytyi aiemmin avattu fariinisokeripussi, jonka sisältö muistutti lähinnä tiiliskiveä. Yritin kaikin keinoin saada ähellettyä 300 gramman palasta pienemmäksi (ohjeellinen määrä oli 200 grammaa kumpaistakin sokeria), ja kokeilin palasen halkaisemiseen suurin piirtein kaikkia taloudestamme löytyviä, tarkoitukseen sopivia välineitä (en sentään kirvestä tai moottorisahaa).

Turhauttavaa! Miten ihmeessä fariinisokeri pitäisi säilyttää, että se ei kuivettuisi saman tien? No, onneksi ohjeessa kerrottiin, että fariinisokeria voi halutessaan laittaa enemmänkin (ja tavallista sokeria vastaavasti vähemmän), jos haluaa simastaan tummempaa. Joten päätin nyt sitten ryhtyä suosiolla vähän tummemman siman ystäväksi.

Lisäksi puristin joukkoon mehut yhdestä ja puolesta sitruunasta, ja hiivaa tuli joukkoon totta kai myös. Vuorokauden päästä panin siman pulloon (onko olemassa ketään, joka tykkäisi pullojen pesusta?), luullakseni muistin laittaa sokeria ja rusinoita jokaisen pullon pohjalle. Maistamaan en ole vielä päässyt, mutta toivotaan parasta. Nyt vaan sitten odotellaan rusinoiden kohoilemista. Alkuviikosta pitäisi tulla valmista.
Sima

8 litraa vettä
1/2 kg fariinisokeria
1/2 kg taloussokeria
2-3 sitruunaa
1/4 tl tuoretta hiivaa
rusinoita

Kiehauta osa vedestä ja kaada sokerien päälle. Mikäli haluat tummempaa simaa, käytä yksinomaan fariinisokeria (1 kg). Lisää loput vedestä sekä puristettu sitruunan mehu. Lisää haaleaan seokseen hiivaa. Pullota sima seuraavana päivänä. Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja muutama rusina.
Huom! Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia. Sima valmistuu viileässä paikassa noin viikossa, huoneenlämmössä noin 3 päivässä. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa.

(Nyt kun tsuumailin simaohjetta uudemman kerran, huomasin, että sokeria on mennyt joukkoon sata grammaa ohjeistettua vähemmän. No, jospa juoma onnistuisi siitä huolimatta.)

lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Tonnikalapastaa, taas kerran uudella tavalla

Vad måste man göra, när det kurrar i magen? Eli kouluruotsi on luettu, ja aikaakin siitä on jo kulunut (virkamiesruotsista on vähemmän aikaa, mutta sekään ei tainnut juuri auttaa asiaa).

Mutta tosiaan, mitä tehdä syötäväksi silloin, kun nälkä on kaikkein suurimmillaan? Pasta on meille tietenkin monessa suhteessa luontevin ratkaisu, joten sitä pantiin pannulle tälläkin kertaa. Kokonaisuus oli varsin tonnikalaisa ja sitruunainen, ei ollenkaan hullumpi. Yllättävimpänä ainesosana tähän pastaan tuli valkoisia papuja. Papuja on vaan pakko saada lautaselle aina silloin tällöin, ne ovat hyviä. Pasta oli kokojyväpastaa, niin kuin viime aikoina aika usein muulloinkin. Meistä on jossain vaiheessa tullut kaikessa hiljaisuudessa kokojyväpastanjauhajia.

Ohjeen löysin Food Bloggasta, toteutus oli puolestaan tällä kertaa täysin toisen pastanjauhajapuoliskon käsialaa. Saas nähdä, miten onnistun tämän suomentamaan, kun en ole aiemmin ohjetta ihan sillä silmällä katsastanutkaan.
Sitruunainen tonnikala-oliivipasta

2 tölkkiä hyvälaatuista, öljyyn säilöttyä tonnikalaa
reilu desi viipaloituja Kalamata-oliiveja
tölkillinen vaaleita papuja, valutettuna
2 tl sitruunamehua
puolikkaan sitruunan kuori
2 rkl hienoksi hakattua tuoretta persiljaa
1/2 tl crushed red pepper flakes (eli siis jonkinlaista chilirouhettako? vai punapippurilastua?)
3 rkl extra virgin oliiviöljyä
sopiva määrä (tai puoli paunaa) spagettia
maun mukaan suolaa

Yhdistä isossa kulhossa tonnikala, viipaloidut oliivit, pavut, sitruunan mehu ynnä kuori, persiljaa sekä red pepperit. Sekoita joukkoon 1 1/2 rkl oliiviöljyä.

Keitä pasta suuressa kattilassa (suolatussa vedessä) al denteksi. Valuta lävikössä ja kippaa takaisin kattilaan. Lisää tonnikalaseos ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon vielä 1 1/2 rkl oliiviöljyä ja kuumenna. Mausta suolalla maun mukaan ja tarjoile heti. Pinnalle voi vielä viritellä halutessaan lisää persiljaa ja pirskotella oliiviöljyä (kannattaa tietenkin katsastaa, ettei kokonaisuus mene liian öljyiseksi).

torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Pistäkää postia

Muistuttelen vielä, että Oulussa järjestetään ruokablogimiitti lauantaina toukokuun 16. päivänä alkaen esim. klo 15 (muuhunkin aikaan saa paikalle saapua).

Tarkempia tietoja on saatavissa sähköpostitse, eli aiheesta kiinnostuneet voivat pistää postia sivupalkista löytyvään gmail-osoitteeseemme. Kaikki ovat tervetulleita!

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Kiinalainen kattaus

Lauantaina pääsimme viimein testailemaan Shanghain ruokatuliaisia, eli tekaisimme pöytään muutamansorttista Kiinan-murkinaa. Kasviksia pilkottiin vaikka kuinka paljon, ja wokkipannu kävi hetken aikaa hyvinkin kuumana. Pannussa paistettiin muun muassa kokonainen kala, kaikkea sitä.

Lopputulos oli kerrassaan kelvollinen, vaikkei annosten maku eikä ulkonäkökään ollut tietenkään ihan täsmälleen sitä mitä tavoiteltiin. Mutta jospa tässä kokeilujen myötä vielä kehittyisi.

Kalan lisäksi listalla oli muun muassa shanghailaiseen tapaan paistettuja nuudeleita sekä hapanimeliä katkarapuja. Lisäkkeeksi olisin laatinut mielelläni marinoitua tai wokattua pak choita (bok choyta), mutta sitä kasvista nyt ei sattunut tietenkään mistään silmään, sen kerran, kun olisin ollut taipuvainen sitä ostamaan. Saisikohan kiinankaalista kehiteltyä mitään kivaa? Sitä on ainakin aina saatavilla.

Vegemisiä-blogissa taannoin mainittu T.T. Asian market osoittautui valikoimiltaan ilahduttavan monipuoliseksi (olen minä toki siellä aiemminkin käynyt, mutta lähinnä vain ostamassa pikaisesti pussillisen jasmiini- tai basmatiriisiä). Minimarketista löytyi esimerkiksi luumukastiketta, jota turhaan yritimme katsella jo muutamasta shanghailaisestakin pikkukaupasta. Ja palvelu oli luonnollisesti oikeinkin ystävällistä. Onnistuisinkohan itsekin ostamaan sieltä jolloinkin tuoretta tofua?

Teelehtien annostelu on vielä vähän hakusessa, mutta tuliaiseksi tuotu Oolong on joka tapauksessa huippuhyvää. Eikä ruokajuomanakaan periaatteessa yhtään hassumpaa.

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Huippuleipä

Taas kerran se nähtiin, että minun olisi syytä luottaa useamminkin aviopuolisoksi valitsemani miehen arvostelukykyyn.

Pippurimylly nimittäin tulosti viime vuoden elokuussa netistä muutaman ruokaohjeen, joista grillireseptit taisivat mennä kokeiluun saman tien, mutta osa ohjeista jäi jääkaapin oveen odottamaan myöhempää toteuttamistaan. Pinkan päällimmäisenä on ollut koko syksyn, talven ja kevään intialaisesta My Food Blog -blogista tulostettu Bombay Grilled Sandwich, jota itse olen kaiken aikaa pitänyt hieman omituisena valintana. Eihän nyt muutamasta leivän väliin sommitellusta kasvisviipaleesta ja yhdestä muusatusta perunasta voi saada mitään uskomatonta ruokaelämystä aikaiseksi, eihän?

Nyt kuitenkin nappasin ohjeen viimein käyttööni, kun huhtikuun ruokahaasteen aiheeksi annettiin punaisen, keltaisen ja vihreän raaka-aineen käyttäminen. Ja jääkaapin ovessa killuvan kuvan perusteella Bombay-leivän täyteainekset näyttivät nimenomaan oikean värisiltä. Kun melkein kaikkia aineksiakin sattui löytymään kotoa, niin äkkiäkös tuon pisti sitten kokeiluun. Vihreän paprikan tosin korvasimme keltaisella, ja chaat masala -mausteseoksen virkaa pääsi toimittamaan garam masala, mutta muuten edettiin ohjeen mukaan. Vihreiden yrttien (mintun ja korianterin) lisäksi leipien väliin laitettiin punaista tomaattia sekä keltaista paprikaa ja juustoa. Ja onhan perunakin periaatteessa aika keltaista.

Kasasimme leivän kahteen pekkaan pikavauhtia, paistoimme sen parilapannulla ja maistoimme. Ja voi ihmetys, että osasi olla hyvää! Ainekset asettuivat aivan käsittämättömän maukkaaksi kokonaisuudeksi, muusattu peruna toimi oivallisena mehevöittäjänä ja jopa korianteri (jota omissa kokkailuissani toisinaan kammoksun) sopi leivän väliin kuin nenä silmään. Leipä oli hyvää vielä vähän jäähtyneenäkin, joten voi olla, että tämmöisiä pakataan meillä mukaan parin viikon päässä häämöttävälle vappupiknikille.

Kaikkein hulluinta tässä tilanteessa on tietenkin se, että tämmöinen huippuresepti on ollut silmieni alla kuukausitolkulla! Olisinkohan ilman ruokahaastetta hoksannut tarttua siihen ollenkaan?
Herkkuperunakerrosleipä (Bombay Grilled Sandwich)

-3 viipaletta vuokaleipää (meillä jotain itse tehtyä vaaleaa leipää)
-voita
-reilu puoli desiä chutneytä, joka syntyy jauhamalla yhteen tuoretta korianteria, jonkin verran tuoretta minttua, vihreää chiliä ja teelusikallisen verran vettä (alkuperäisessä ohjeessa on tarkemmat mitat = kupillinen korianteria ja neljäsosa kuppia minttua)
-1 tomaatti, ohueksi viipaloituna
-1 pieni sipuli, ohueksi viipaloituna
-1/2 vihreä paprika, ohueksi viipaloituna
-1 peruna, keitettynä, kuorittuna ja muusattuna kera (vajaan) teelusikallisen suolaa
-2 tl Chaat Masalaa
-2,4 dl raastettua cheddar-juustoa

Sivele jokaisen leipäviipaleen toiselle puoliskolle voita. Levitä voin päälle yrttichutneytä ja ripottele päälle chaat masalaa.
Lisää yhden viipaleen päälle tomaatti- ja paprikaviipaleet. Toiselle muusattu peruna ja sipuliviipaleet. Päällystä molemmat viipaleet raastetulla juustolla.
Nosta perunaviipale tomaattiviipaleen päälle (kasvispuolet ylöspäin). Sen jälkeen perunaviipaleen päälle nostetaan vielä kolmas viipale, chutney-puoli alaspäin. Paista pannulla tai voileipägrillissä niin pitkään, että juusto sulaa (me paistoimme leivän voissa valurautaisella parilapannulla painaen leipää samalla laakealla astialla pannun pohjaa vasten).

perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Voihan falafel

Suhteeni falafelpyöryköihin on aina ollut aika ongelmallinen (tai aina ja aina: vielä parikymmentä vuotta sitten en ollut moisista pyöryköistä koskaan kuullutkaan). Olen pari kertaa maistanut niitä kebab-kojujen kasvisvaihtoehtona, enkä ole kamalasti ihastunut kuivakoihin pyörylöihin, jotka ovat imaisseet mahdollisen kastikkeenkin huippunopeasti itseensä.

Pääsiäisenä päätin kukistaa enimmät epäilykseni ja tehdä falafelpyöryköitä viimein itse. Meillä on tapana syödä lammaspaistin loput kotitekoisten pitaleipien välissä, ja tällä kertaa asettelin lampaan vaihtoehdoksi tarjolle myös kasvisvaihtoehdon. Eli siis ne falafelit. (Idean kekkasin jo joskus viime syksynä Tuulentuvasta, joten kiitokset vaan sinne suuntaan.)

En tarkkaan ottaen tiedä, mitkä olisivat olleet kikherneestä tehtyjen pyöryköiden seuraksi suotavimpia lisäkevaihtoehtoja. Tarjolla oli loppujen lopuksi lampaan kaveriksi varattuja aineksia kuten omatekemää tsatsikia (jossa valtavasti valkosipulia), murusteltua fetaa, salaattia, viipaloitua sipulia sekä kasa kirsikkatomaatteja (elän tätä nykyä jatkuvassa tomaatinhimossa - tomaatittomasta tammikuusta tointuminen vaatii selvästi veronsa).

Itse pyöritellyt ja paistetut falafelit olivat nekin yllättävän kuivakoita, mutta kokemus ei ollut muuten ollenkaan hullumpi. Kenties kaikenlaisia kasvispalleroita voisi tehdä vähän useamminkin. Falafel-ohjeen otin Maku-lehden sivuilta; tosin häpeäkseni tunnustan, etten liotellut herneitä itse vaan turvauduin säilykeherneisiin. Juustokumina dominoi makuja aika mukavasti, mutta mikäs siinä.
Falafelpyörykät

1 rkl öljyä
1 1/2 dl sipulia silputtuna
3 1/2 dl kikherneitä liotettuna ja keitettynä
3/4 dl grahamjauhoja
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1/4 tl cayennenpippuria
1/4 tl mustapippuria
1 dl korianteria tai persiljaa silputtuna
1 rkl tahinia (seesamitahnaa) tai maapähkinävoita
1 rkl sitruunamehua

Lisäksi:
noin 1/2 dl grahamjauhoja
noin 1/2 dl öljyä paistamiseen

Kuumenna pannulla öljy ja kuullota siinä sipulisilppu.
Mittaa kikherneet, grahamjauhot, kuoritut valkosipulinkynnet ja kuivamausteet monitoimikoneen kulhoon. Jauha seos tasaiseksi.
Kaada seos kulhoon ja lisää siihen sipulisilppu, yrttisilppu, tahini tai maapähkinävoi sekä sitruunamehu. Puristele seos tasaiseksi massaksi.
Pyörittele massasta jauhotetuin käsin pyöryköitä ja kierittele pallot vielä grahamjauhoissa.
Kuumenna pannulla öljy ja nosta pyörykät pannuun. Paista falafelit kauttaaltaan kauniin ruskeiksi.

Pitaleipien tekeminen on aina yhtä hauskaa puuhaa. Jälleen kerran seurasin uuninluukusta leipien pullistumista; tällä kertaa ainoastaan yksi leipä jäi vähän lättänämmäksi.

maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Lammasmainen pääsiäinen

Jauhantapajan pääsiäinen sujui tällä kertaa taas hyvinkin tutuissa tunnelmissa. Ostoskoriin päätyi lammaspaistin ohella muun muassa kreikkalaista jogurttia ja kananmunia. Jotain uuttakin sentään nähtiin: lammaspaistin kaveriksi syntyi etikkainen minttukastike (löytyisiköhän jostain päin Oulua mallasviinietikkaa?) ja lytättyjen pottujen tapaan tehtyjä valkosipuliperunoita.

Lauantaina pääsimme valmiiseen pöytään maistelemaan lammaspataa, jonka syömistä ei olisi tehnyt mieli lopettaa ollenkaan (kuva otettiinkin meikäläisen santsiannoksesta). Padan jännittävin ainesosa oli fenkoli, jota itse olen tottunut yhdistelemään lähinnä vain kalaruokiin.

Taivaallinen lammaspata

1 kg lammasta kuutioina

mausteseos:
1 tl minttua
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl salviaa
1 tl mustapippuria
1 tl yrttisuolaa
4-6 valkosipulinkynttä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl chiliketsuppia
2 rkl hunajaa
4-5 dl punaviiniä
1 prk (280 g) hillosipuleita
2 laakerinlehteä

lisää pataan:
1-2 fenkolia
3 porkkanaa
(1/2 dl sherryä)

suurus:
2 rkl Maizena suurustetta (ruskeille kastikkeille)

koristeeksi:
tuoreita yrttejä (esim. persiljaa tai minttua)

1. Sekoita mausteseosainekset keskenään ja levitä se kauttaaltaan lammaspalojen joukkoon. Kaada päälle hillosipulit liemineen sekä punaviini ja laakerinlehdet. Peitä kulho ja anna maustua jääkaapissa yön ajan.
2. Pane lihat liemineen kiehumaan. Lisää mukaan paloitellut kasvikset ja halutessasi sherry. Nosta kansi päälle ja anna ainesten kypsyä miedolla lämmöllä pulputen 1 ½ - 2 tuntia. Lisää tarvittaessa punaviiniä.
3. Suurusta liemi ja tarkista maku. Koristele ruoka yrttisilpulla ennen tarjoilua.

Huomenna alkava arki ei arvatenkaan houkuta yhtään (sitä ennen ehtii onneksi vielä sommitella loput lammaspaistin jämät pitaleipien väliin). Mutta tässä vielä lauantaista kerrosjälkkäriä, jonka pohjalla oli murustettua hapankorppua:

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Tuliset siivet (Buffalo Wings)

Chilikaupan paketti - ja käsitys, jonka mukaan tuollaisia jalostettuja chilituotteita käytetään varsin tyypillisesti kanansiipien maustamiseen - synnyttivät halun paistaa ja maustaa perinteinen siipiateria.

Heti alkuun meinasi tulla ylittämätön ongelma: eihän maustamattomia siipiä saa mistään! Kaikki ovat nätisti brändätyissä annospusseissa teollisesti käsiteltyinä - joko jo valmiiksi paisteittuina, pelkkää kuumennusta odottamassa, tai parhaimmillaankin paksun keltaisen marinadin peitossa.

Tiedustelin sitten taannoin maustamattomia paikalliselta Stockmannilta, jossa kerrottiin niiden saannin olevan vaikeaa - mutta luvattiin kuitenkin yrittää. Siitä lähtien olen sitten kauppareissuilla vilkuillut lihatiskin kanaosaston sillä silmällä läpi, eikä vaiva ole ollut täysin turha. Muutama päivä sitten nimittäin tärppäsi!

Webbailin jenkkisivuilta reseptejä, ja tyypillisin valmistustapa tuntui olevan uppopaistaa siivet öljyssä ilman sen kummempia marinadeja tai leivityksiä, ja kieritellä ne sen jälkeen sulatetun voin ja chili-kastikkeen sekoituksessa. Kastike voi olla perustabascoa tai jotain varta vasten siiville tarkoitettua lientä.

Lisäksi voi halutessaan valmistaa esim. kermaviilipohjaisen dipin. Jos kuorrutuskastikkeesta tekee kamalan tulisen, kermaviilillä voi sitten säätää lopullisen, suuhun saapuvan ateriapalan vahvuutta.

Näin valmistettuina siivistä tuli erinomaisen rapeita ja minun makuuni aika sopivan tulisia: ei niin, että vedet valuvat silmistä läpi aterioinnin, mutta kuitenkin niin, että tujakkuus tuntui haukatessa. Pinnan rapeus oli selkeä parannus valmispusseista uunissa paistettuihin siipiin verrattuna. Samoin syöminen oli helpompaa, kun liha lohkesi suuhun käytännössä kertahaukulla, sen kummemmin houkuttelematta tai järsimättä.

Samaa valmistustapaa voi käyttää muihinkin pienehköihin kananpaloihin, jos maustamattomia siipiä ei lähikaupastasi löydy. Kyllä niitäkin lihantoimittajilta kuitenkin selvästi löytyy, eli kyselemällä saanee muihinkin kauppoihin.

Buffalo Wings

Kanansiipiä
Öljyä paistamiseen
Chilikastiketta (tai tabascoa)
Voita

Kuivaa kananpalat paperilla, jos ne ovat jääkaappinihkeitä. Keitä ne sitten 180-asteisessa öljyssä kauniin kullanruskeiksi. Meillä tähän kului aikaa noin kymmenen minuuttia per erä. Jos siipiä on enemmän kuin kourallinen tai pari, ne kannattaa valmistaa muutamassa erässä, jottei öljyn lämpötila laske kerralla liiaksi.

Uppopaistamisen voi suorittaa tarkoitusta varten suunnitellulla rasvakeittimellä - tai sitten tavallisessa kattilassa, kuten minä tein. Litrassa rypsiöljyä mahtuu hyvin paistamaan parin-kolmen kourallisen verran kananpaloja kerrallaan.

Kun siivet näyttävät houkuttelevan värisiltä, nostele ne talouspaperin päälle kuivumaan. Pyörittele niitä lopuksi kattilassa, jonka pohjalla on sulatetun voin ja chili-kastikkeen sekoitusta. Sekoitussuhde riippuu haluamastasi tulisuustasosta, mutta hyvä lähtökohta voisi olla puolet voita ja puolet kastiketta. Tarkoitus on, että kastike on melko vahvaa ja sitä tulee siiville vain hyvin ohut kerros.

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Made in China

Jauhantayksikkömme piti pitkästä aikaa pikkuisen lomaa, mutta nyt ollaan jo visusti takaisin kotimaan kamaralla. Uusia ruokaideoita on joka tapauksessa kertynyt taas kokeiltavaksi kasapäin. Käväisimme nimittäin Shanghaissa sikäläiseen ruokakulttuuriin tutustumassa.

Kiina oli meikäläiselle kokonaan uusi kokemus, ja tykästyin kyllä kovasti. Alku ei tosin ollut kovinkaan lupaava, ja ehdin jo hetken katua koko matkakohteen valintaa. Maglev-junan asemalta meidät poimi kyytiinsä harvinaisen yrmeä taksikuski, ja kun ilma oli vielä harmaan tihkusateinen ja kaupunki tuntui kaikessa valtavuudessaan suorastaan kaoottiselta, osasin toivoa vain suihkuun pääsyä ja pieniä päiväunia. Onneksi suihku virkisti väsyneen jauhajan, ja muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen kaupunki alkoi tuntua jo kovinkin tutulta.

Vähänkö tuli taas käveltyä. Ja ajettua taksilla (ja vähän metrollakin, mutta taksi oli tällä kertaa huomattavasti kätevämpi). Kaupungin kokeilunhaluisessa arkkitehtuurissa riitti jo kovasti hämmästelemistä. Oma suosikkini oli Pudongin puolella sijainnut rakennus, joka muistutti erehdyttävästi korkinaukaisijaa:

Toisinaan olen ennen reissuun lähtemistä lueskellut paikallisesta ruokakulttuurista ja alueelle tyypillisistä ruokalajeista hyvinkin paljon, mutta nyt en ottanut etukäteen selvää juuri mistään. Kiinalainen ruokakulttuuri on niin mielettömän monimutkainen kokonaisuus, että sen hahmottaminen kotisohvalta käsin tuntui vähän turhan haastavalta toimenpiteeltä.

Kiintopisteenä oli shanghailaisittain valmistettu ruoka, mutta toki viikon aikana tuli syötyä muutakin (esimerkiksi pakollista Pekingin ankkaa).



Paikan päältä kokoon haalimani ravintolaoppaat osoittautuivat ankeuden huipuksi. Ilmeisesti turisteille suositellaan usein keskeisimpien nähtävyyksien lähellä sijaitsevia turvallisia ruokaloita, joissa maut on pyöristetty länsimaalaisten suuhun mahdollisimman sopiviksi.

Ylivoimaisesti parhaat makuelämykset löytyivät (jälleen kerran) vähän rönttöisemmiltä sivukaduilta semmoisista paikoista, joissa kiinalaiset perheet ja seurueet ruokailivat ja tunnelmaa riitti. Ikinä en muista noin äänekkäissä paikoissa ruokailleeni! (Kaikki reissussa otetut ruokakuvat ovat peräisin turistien suosimista = tylsemmistä paikoista. Kiinalaisten keskellä lounastaessaan tunsi itsensä jo tarpeeksi omituiseksi ilman, että olisi vielä kaivannut kassistaan pienen kerrostalon kokoisen kameran.)



Turistien ja varakkaampien kiinalaisten suosimat paikat tunnisti yleensä siitäkin, että niistä löytyi usein Stubucks (eli Starbucks), Häagen-Dazs, KFC, Dunkin' Donuts ja parit mäkkärit ja Burger Kingit. Me pikaruokailimme viimeisenä päivänä kiinalaisessa Kungfu-ketjun pikaruokalassa. Olipahan ainakin erilaista:

Jotenkin oletin omasta näkövinkkelistäni, että tarjolla olisi kiinalaisittain maustettuja hampurilaisia, mutta e-hei. Omassa annoksessamme oli lihakastiketta, riisiä ja marinoitua salaattia. Juomanakaan ei ollut limsaa vaan lihalientä, jota lusikoinkin suuhuni hyvällä ruokahalulla.

Shanghailainen ruoka ei ole aina välttämättä päällepäin kovinkaan houkuttelevan näköistä. Annokset olivat toisinaan hyvinkin valjuja, minkä lisäksi possussa (joka oli alueelle tyypillistä lihaa) oli reilusti luita ja rasvaa, ja kalassa ruotoja. Mutta sitten kun uskaltautui siirtämään syömäpuikollisen syötävää suuhunsa, niin voi taivas niitä mahtavia makuja!

Kaikkea ei tosin olisi aina ollut edes pakko maistaa. Pöytään tavataan nimittäin tilata yhteiseksi useampia ruokalajeja (sekä kylmiä että lämpimiä), joista jokainen ruokailija voi annostella haluamiaan juttuja omalle lautaselleen/kulhoonsa. Pöytään katetut astiat olivat monesti miniatyyrimallia. Etenkin pikkuruiset teekupit olivat hauskaa vaihtelua sille valtavan suurelle mukille, josta yleensä kahviani kiskon. Tuohon kaikkein pienimpään kuppiin tarjoilijat kaatoivat yleensä soijaa:

Riisiä ei reissun aikana syöty juuri ollenkaan. Etukäteen ajattelin, että ”pakkohan sitä kiinalaisen ruuan kanssa on riisiä saada”, mutta ei sitä loppujen lopuksi kaivannut laisinkaan (suomalaisissa ravintoloissa riisi on kyllä sitten sitäkin välttämättömämpi).

Jälkiruokapuoli oli myös Suomen kiinalaisista ravintoloista poikkeava: missä luurasivat friteeratut banaanit ja jäätelöpallerot? Syödäänkö niitä oikeasti jälkiruuaksi jossain päin Kiinaa? Me emme tilanneet jälkiruokaa kertaakaan (ei kukaan tosin semmoista vaihtoehtoa ehdottanutkaan), mutta muutamissa paikoissa tuotiin loppusyötäväksi lohkottuja vesimeloneita taikka vaikka paloiteltua appelsiinia.

Pullotettu vesi oli (ainakin minibaarissa) olutta kalliimpaa, ja Tsingtao-olut oli myös ruokien kanssa usein kaikkein varteenotettavin vaihtoehto. Viini ei oikein paikallisten ruokien kaveriksi istunut, ja ravintoloissa tarjolla ollut vesi oli usein kuumennettua vesijohtovettä, joka ei kiehauttamattomana ollut ollenkaan juomakelpoista. Kuumennettuna sitä pystyi kyllä juomaan, mutta maku ei ollut edelleenkään paras mahdollinen (vesijohtoveden maku maistui monesti teestäkin läpi).

Teetä oli tarjolla lähes joka aterialla, yleensä se oli vihreää, mutta muutakin olisi mahtanut olla saatavilla. Vihreä tee tuntui kuitenkin olevan juomapuolella se keskeinen kulmakivi: sitä tavallinen kansa kantoi pulloissaan ja läpinäkyvissä termosmukeissaan. Ja sitä vihreää ainesosaa oli teen seassa usein vaikka millä mitalla!

Teetä tuli juotua aika tavalla, ja lähti sitä toki mukaan tuliaiseksikin. Jaottelu oli näin teelajikkeita tuntemattomallekin aika helppo: päälajit olivat musta tee (black tea -laadut, joista pu er tuntui olevan eniten arvossaan), vihreä tee ja jasmiinitee. Lisäksi mieleen jäi oolong, mutta se saattaa olla jotain noista edellä mainituista. Taitaisi olla pienen teekoulutuksen paikka, etenkin kun tee on oikeasti harvinaisen mahtava asia.

Missään varsinaisessa teehuoneessa emme käyneet, ja ilmeisesti ne ovatkin edustaneet viime vuosikymmenten aikana Kiinassa jo jossain määrin katoavaa kansanperinnettä. Yhdessä bongaamassamme paikassa olisi ollut tarjolla perinteiseen tapaan dim sumia ja teetä, mutta paikka ei itsessään ollut kovinkaan perinteinen.

Dim sumeista puheen ollen, lihatäytteiset (usein rapua & possua sisältäneet), höyrytetyt taikinanyytit olivat shanghailaisten keskuudessa todella kova sana. Dumpling-kojuille oli usein aivan tavattoman pitkät jonot. Mekin söimme ylimmässä kuvassa näkyviä taikinanyyttejä pariinkin otteeseen. Eivät ne mitään hillittömiä makuelämyksiä omasta mielestämme olleet, mutta ihan kivaa pikaruokaa ja mahantäytettä joka tapauksessa.




Shanghailaisissa annoksissa oli mielestäni silmiinpistävintä niiden makeus, joka oli kuitenkin aina hyvässä tasapainossa happamuuden kanssa. Heti ensimmäisessä lounaspaikassa (jossain Nanjing-roadin varrella) saimme syötäväksemme (muutamien muiden juttujen ohella) paistettua riisiä, joka oli maustettu korinteilla, rusinoilla tai mahdollisesti taateleilla. Maistui!

Me emme täällä koti-Oulussa laita juuri koskaan tofua, mutta Kiinassa (samoin kuin reilu pari vuotta sitten Japanissa) söimme sitä aivan mahdottoman hyvällä ruokahalulla. Eräänkin kerran marinoitu tofu oli niin hyvää, että se katosi tilatuista annoksista kaikkein vauhdikkaimmin (ja suurelta osin perheen miespuolisen jäsenen syömäpuikkoihin!). Shanghai on ilmeisesti keskeistä tofuntuotantoaluetta, joten ilmankos tofu siellä aina niin hyvältä ja tuoreelta maistuikin.

Tofua oli myös uudessa lempiruuassani: voimakkaasti chilillä maustetussa kalakeitossa, jossa oli kokonainen litteä kala ympärillään tukevia tofuviipaleita & kasviksia (keitosta ei valitettavasti ole kuvaa!). Keitto tuotiin polttimen päälle pöytään kiehumaan, enkä ole ehkä ikinä maistanut mitään niin hyvää. Enintä chilin poltetta oli leikattu liemen öljyisyydellä, mutta kokonaisuus oli sen verran tulinen, että se pani meikäläisen melkein joka maistokerralla yskimään. Mutta ruoka oli oikeasti niin maukasta, että sitä oli pakko syödä. Ja paljon.

Kokonaisena kypsennettyä kalaa oli tarjolla käytännössä kaikissa muissakin vastaavanlaisissa ruokapaikoissa. Tarkoitukseni on kokeilla itsekin shanghailaisittain valmistettua kalaa, johon katselin ohjeen jo paikan päällä Kiinassa. Sillä tavoin osasin ostaa ruokaan tarvittavaa Shaoxing-riisiviiniä ja tummaa riisietikkaa, jotka ovat ilmeisen tärkeitä ainesosia monissa muissakin sikäläisittäin valmistetuissa muonissa.

Meillä ei ollut kyseisten ainesten nimiä kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä kirjoitettuina, joten en nyt ole täysin varma, onnistuimmeko ostamaan ollenkaan oikeanlaisia nesteitä. Ainakin kaupan - tai jättimäisen valintamyymälän henkilökunta yritti parhaansa, ja vaikka kuinka monta ihmistä valjastettiin miettimään, mitä Chinese black rice vinegar voisikaan olla kiinaksi (ja mistäpäin kauppaa sitä löytyisi). Lopulta asiaa kysyttiin eräältä miespuoliselta asiakkaalta, jonka myyjät ilmeisesti arvelivat englannin kielen taitoiseksi. Tämmöisiä sieltä sitten lähti mukaan:

Viikon aikana ehti pistäytyä kovinkin monennäköisissä ruokakaupoissa. Joissakin oli tarjolla kaikkea mahdollista kuivattua alkaen meikäläisillekin tutuista siitakkeista ja päätyen kuivattuihin meritähtiin. Aika vähän tuli ostetuksi mitään. Sitä se yhteisen kielen puuttuminen teettää (kun ei voinut kysellä vinkkejä tuiki tuntemattomien raaka-aineiden käyttämiseen). Voi kun osasisi edes vähän kiinaa (ja niitä oikeita kiinalaisia kirjoitusmerkkejä!).

Karkkipussien rivistö oli muuten monissa pikkukaupoissa korvattu pähkinäpusseilla, ei ollenkaan hullumpi ratkaisu.



Ravintola-alueista yksi Shanghain tunnetuimmista lienee Xintiandi, joka oli vähän turhankin siistin ja kliinisen oloinen. Meille molemmille tuli siitä mieleen turistien tarpeisiin rakennetut keskieurooppalaiset laskettelukeskukset (ikään kuin minä olisin semmoisissa juuri aikaani viettänyt). Jälleen kerran enemmän meininkiä löytyi kiinalaisista katukeittiöistä.

Esimerkiksi Shanghain ”vanhan kaupungin” (ja Yuyuan gardenin) turistialueen vieressä oli huomattavasti vilkkaampi paikallisten asukkaiden katu, jossa oli tosissaan totinen ruuanlaittamisen meininki. Ja raaka-aineet olivat taatusti tuoreita; yksikin kala meinasi ponkaista kokonaan pois vesiastiastaan (toisessa astiassa majailevia kilpikonnia kävi vähän sääliksi, enkä sitten suostunut tilaamaan kilpikonnakeittoa koko reissun aikana - haineväkeittoa sen sijaan söin kokonaisen kulhollisen).

Aasialaistyyppinen ruokavalio vaikuttaisi sopivan meikäläiselle ainakin sen perusteella, että minulla oli jälleen kerran Kiinassa aivan mahdottoman energinen ja aikaansaava olo (tosin tavallista sikeämmillä ja pitemmillä yöunillakin lienee ollut vaikutusta asiaan). Pitäisiköhän minun kenties ryhtyä kiinalaiseksi?

Tosin aamiaisella olisin huono kiinalainen, koskapa silloin minun on pakko saada suomalaiseen tyyliin puuroa tai leipää. Hotelliaamiaisellakin jätin kiinalaisen puolen kokonaan väliin, tai parit paikallisittain marinoidut pak choit taisin vetää jonain aamuna. Muuten elimme koko ajan kiinalaisittain valmistetulla murkinalla, tosin kerran oli pakko päästä Japani-fiiliksissä syömään shabu-shabua.

perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Mikä maa, mikä valuutta?

Huhuu, täällä ollaan taas. Johan tätä jauhantaa ehtikin tulla ikävä.

Värkkäilen täällä parhaillani tämänvuotisen hiihtoloman ruokatarinaa, joka vaikuttaisi näillä näkymin venyvän siinä määrin, että se saattaa hyvinkin muodostua jatkokertomukseksi. Eli siis huomiseen! (Tai ylihuomiseen - vähän riippuen siitä, millä vauhdilla perheen valokuvaavampi osapuoli saa kuva-aineistoa aikaiseksi.)




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails