tiistaina, kesäkuuta 11, 2019

Savustettua lohta hiiligrillissä



Kesäkausi on alkanut kotikeittiössämme täydellä tohinalla, ja ruokaa on tullut kokattua viime aikoina paljon enemmän pihalla hiiligrillissä kuin sisällä hellan ääressä. Yksi suosikkiruokaohjeista on ollut tämä lisukeparsakaali, johon saa mukavaa vaihtelua lisäämällä joukkoon vaikkapa paprikaa.

Vähän aikaa sitten teimme Weberin ohjeella savustettua lohta, joka olikin sen verran mainiota, että pitää saada ohje talteen tänne Pastanjauhantaan.

Lohi olisi pitänyt alkuperäisen ohjeen mukaan kypsentää seetripuisen grillilankun päällä, mutta koska meillä ei ollut sellaista (emmekä mielellämme tätä nykyä osta mitään, mitä emme ihan välttämättä tarvitse), päädyimme savustamaan lohen grilliin ripoteltavien savustuslastujen avulla.

Savustus onnistuikin ällistyttävän hyvin, ja lohi oli tosiaan muutenkin oikein hyvää. Kalan päälle ripotellun mausteseoksen sokeri karamellisoitui lohen pinnalle mukavasti, ja myös pippurilajitelma toimi grillatun lohen päällä aika hauskasti. Toki tykkäsin kovasti myös tomaattisalsasta ja uusista perunoista.

Savustettu pippurilohi

vajaan kilon painoinen pätkä lohta (nahkoineen)

marinadi:
1 rkl erilaisia pippureita (kokonaisina)
½ punttia tuoretta tilliä
3 tl suolaa
3 rkl ruskeaa sokeria

salsa:
1 tuore punainen chili
3 keskikokoista kypsää tomaattia
½ kurkku
sitruunasta puristettu mehu + raastettua sitruunan kuorta
2 kevätsipulia
pieni kourallinen tilliä
1 avokado
1 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
2 tl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
sokeria

perunat:
250 g uusia perunoita

Sekoita marinadin ainekset. Levitä marinadi kalan päälle (nahattomalle puolelle) ja kääri tiukasti tuorekelmuun. Laita kala jääkaappiin vähintään 1–2 tunnin ajaksi.

Esilämmitä grilli 150°C:hen eli varsin matalalle lämmölle, jotta kala ehtii kypsyä sisältä ennen kuin se palaa päältä. Jos grillissäsi ei ole lämpömittaria, voit kokeilla perinteisellä käsitestillä: kun pystyt pitämään kättäsi parinkymmenen sentin korkeudella hiilten päällä 5–6 sekuntia, lämpö on sopivan matala. Jos käsi pitää kiskaista pois aiemmin, sulje vähän ilmaluukkuja ja kokeile kohta uudelleen. Hiiligrilleissä lämpöä hillitään yleensä sulkemalla ainakin kannen ilma-aukot osittain. Jos lämpö ei laske tarpeeksi, voi koittaa sulkea pohjankin venttiilejä.

Grillaa lohta (halutessasi vedessä liotetun grillilankun päällä) epäsuoralla tulella kansi suljettuna niin kauan, että se saavuttaa 58° C sisälämpötilan. Silloin lohi on kypsää, mutta vielä kauttaaltaan mehukasta. Jos sinulla ei ole lankkua (kuten ei meilläkään), voit hyvin savustaa liottamalla paria kourallista savustuslastuja ennen grillausta puolisen tuntia vedessä ja ripotella märkiä lastuja sitten suoraan hiilille grillauksen varrella. Pidä grillin kantta mahdollisimman paljon kiinni, jottei lämpö ja savu karkaa grillistä! (Tai kuten jenkit sanovat: "If you're looking, it ain't cooking.")

Keitä kalan kypsymistä odotellessasi uudet perunat ja valmistele salsa pilkkomalla ainekset ja sekoittamalla ne keskenään.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails