perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Kurpitsapaistos


Suomeen rantautuneessa Halloween-juhlinnassa on ruokaharrastajan kannalta se hyvä puoli, että kaupoissa myydään lokakuun aikana mukavasti kurpitsaa.

Tänään söin lounaalla oikein hyvää kurpitsasalaattia, mistä muistui mieleeni, että teimme pari viikkoa sitten kavereiden luona kurpitsasta tällaisen paistoksen.

Hiukan jännitti, miten kurpitsan maku sopii vaahterasiirappiin, mutta oikein hyvin tämä maistui:

Paahdettua kurpitsaa ruusukaalin kanssa (ohje otettu täältä)

1 pieni kurpitsa, kuorittuna ja sopiviksi haarukkapaloiksi kuutioituna
paketillinen ruusukaalia (noin puoli litraa), puolitettuna
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vaahterasiirappia
reilu desi pekaanipähkinöitä, paahdettuna ja paloiteltuna
suolaa maun mukaan

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä kurpitsat laakealle uunipannulle ja sekoita niihin öljy ja vaahterasiirappi. Ripottele pinnalle suolaa ja paista noin 20 minuuttia.
Lisää ruusukaalit ja sekoita hyvin. Paista vielä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat sopivan pehmeitä. Ripottele ennen tarjoilua pähkinät pinnalle ja suolaa maun mukaan.

Vaahterasiirapista tuli mieleen, että luin eilen kiinnostavan jutun kahdeksasta ruoka-aineesta, jotka ovat katoamassa ilmastonmuutoksen mukana. Vaahterasiirappi on yksi niistä.

Mukana ovat myös suklaa ja kahvi, joten pitääkö tässä kuitenkin panna ensi kesänä kasvihuoneeseen kahvipensaita kasvamaan.

3 Comments:

At 2/11/14 12:20, Blogger Anne said...

Tätä pitää kyllä kokeilla<3
En tiennytkään tuosta vaahterasiirappihommasta! Kamalaa :(

 
At 2/11/14 17:28, Blogger Rosmariini said...

Mukavaa vaihtelua kyllä uunijuureksiin (jotka nekin ovat kyllä toki aina yhtä hyviä).

Vaahtera-parat. :(

 
At 22/11/14 16:10, Anonymous Tiina - Fanni ja Kaneli said...

Todella nätin näköinen annos ja täydellinen resepti juuri tähän aikaa vuodesta!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails