maanantaina, heinäkuuta 23, 2012

Kanansiipiä, siikaa ja sitruunavanukasta

Pastanjauhantaa mökkeili viikonloppuna kera Ghetto Gourmetin, Insinöörikeittiön ja Peruspöperön.

Ensimmäisen illan teemana oli Amerikka ja ensimmäinen ruokalaji olivat wingsit, joiden osatekijänä oli kuulemma Frank's Red Hot Sauce sekä puoli paketillista voita. En ole ollut perinteisesti mikään siipi-ihminen, mutta nuo olivat suorastaan järisyttävän hyviä. Tarkempi ohjeistus ilmestyy joskus lähitulevaisuudessa ghettolaan.

Mansikka-ajan kunniaksi mukaan lähti laatikollinen mansikoita, ja onneksi mukana oli mansikkamargaritojen tekemiseen erikoistunut (Virpin) blogiaviomies. Kuvassa mimmien mansikkapirtelöt:

Ja sitten ne hampurilaiset, joista en ole oikein tointunut vieläkään. Onnistuneesti maustetun tarpeeksi paksun pihvin päälle sulatettiin sopivan suolaista cheddaria, ja kokonaisuuden kruunasi yksi elämäni suurimmista rakkauksista eli karamellisoitu sipuli. Sämpylät oli leivottu Aseman Paakarilla.

Pekka otti oman pihvinsä sinappipaistettuna In-N-Out -tyyliin.


Aivan kaikkia mansikoita ei syöty juomalla. Tässä Virpin loihtimaa pappilan hätävaraa:

Aamupala sujui mestarien aamiaisen hengessä. Löysää, kermaista munakokkelia ja rapeaa pekonia. Sekä tietenkin tomaattia, jota voisi tähän aikaan vuodesta olla syömässä loputtomiin (mikäpä minua toisaalta estääkään).

Minä en yllätyksekseni lähtenyt lauantaina geokätköilemään vaan sen sijaan jäin nuotiolle harrastamaan valokuvataidetta. Tulevan näyttelyn nimeksi tulee "130 kuvaa kyrsästä". Tässä kuvassa on UkkoPekkaa nokikeppeinä:


Perämeren rannalla kun oltiin, kävimme katsastamassa paikallisen kalasataman tarjonnan. Mukaan lähti ahvenia ja siikaa, jotka Virpin vara-aviomies T täytti sitruunalla ja lykkäsi grilliin. Siinäpä vasta lähiruokaa. Nokkela ruokabloggaaja olisi käynyt kokoamassa salaatin lähellä kasvavista villivihreistä, mutta me emme ihan niin nokkelia onnistuneet olemaan.

Grillatut kalat uivat ennen tarjoilua jonkin aikaa 7-prosenttisessa suolavedessä, joten maku oli oikeinkin kohdallaan. Sitruunastakin ehti tarttua makua ihan mukavasti.

Sitruuna-kermavanukas eli lemon posset on ollut viime viikkojen blogihitti. Sitäkin päästiin maistamaan, kun Virpi kokkaili jälkiruokaa Soppakellarista löytyneellä ohjeella.


Viikonloppu sujui kaiken kaikkiaan perinteisessä oululaisessa ruokablogihengessä: hyvä ruoka, huonot jutut. Jossain vaiheessa erehtyi aina luulemaan, ettei juttujen taso voi enää enempää laskea, mutta hienosti siinä onnistuttiin, kerta toisensa jälkeen.

Blogiseuraa on luvassa myös tulevana keskiviikkona, kun Oulussa kokoonnutaan blogipiknikille. Kiinnostuneiden kannattaa kysellä tarkempia koordinaatteja sähköpostitse.

2 Comments:

At 23/7/12 21:57, Blogger Virpi said...

Oli kyllä huippukivaa, juttujen tasottomuudesta huolimatta :)

 
At 23/7/12 22:42, Blogger Rosmariini said...

Tai ehkä just sen takia. :) Kiitos huippuemännöinnistä, jälleen kerran.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails