Jauhantaa Visbyssä

Olen täällä Pastanjauhannassa muutamaan otteeseen maininnutkin, että teimme aikoinaan ensimmäisen yhteisen matkamme Gotlantiin. Olin silloin valtavan innostunut arkeologiasta ja halusin omin silmin katsomaan saaren kuvakiviä ja viikinkiaikaisia hopea-aarteita.

Nyt sitten päätimme mennä Gotlantiin uudestaan, kun saimme toukokuussa toteuttamastamme ruotsalaisesta ruokaviikosta palkinnoksi lennot jonnekin päin Ruotsia. Visby sitten kiilasi kesän kunniaksi ohi Tukholmasta ja muistakin Manner-Ruotsin kaupungeista.

Tällä kertaa ruokakohteet veivät voiton historiasta. Vuokra-autolla pääsi kätevästi Visbyn ulkopuolelle, ja yhtenä keskeisenä kohteena oli vierailla Euroopan pohjoisimmalla rypäleviinitilalla. Viiniä viljelee Gotlannissa sijaitsevalla Guten tilalla mies nimeltä Lauri Pappinen, jonka haastatteluja olen lukenut lehdistä joskus aikaisemminkin.

Pappinen on kovasti harmitellut sitä, ettei hän voi keskieurooppalaisten viinitilojen tapaan myydä viinipulloja tilaltaan vaan viinistä kiinnostuneet ostajat pitää opastaa lähimpään Systembolagetiin. Että eläköön vaan monopoli ja yrittäjäystävällinen kansankoti.



Maistoimme tilan valko-, rose- ja punaviiniä neljän sentin maistelumotit (tai minä maistelin toki vähän enemmänkin, kun Ruotsin 0,2 promillen rattijuopumusrajaan ei juuri kärsi viiniä siemailla), ja täytyy kyllä tunnustaa, ettei tullut käytyä Systembolagetissa hakemassa puteleita kotiin viemisiksi.

Roseviini maistui mukavan kirpakasti tuoreilta viinimarjoilta, ja punaviininkin maku oli ihan mahdottoman hailakka, vaikka siinä oli valkoviiniin verrattuna ihan yllättävän paljon makua ja meininkiä. Johonkin viininmaistelutapahtumaan noista olisi kyllä saanut mukavaa vertailukohtaa lämpimämmässä ilmastossa kasvaneelle viinille.



Gotlannissa on paljon lampaita, ja lammasta oli ruokaturistina tietenkin pakko päästä maistamaan. Parsa mainittiin usein maatilatorien myyntituotteeksi (yllä kuvia Lilla Bjers Gårdsbutikenista), ja lisäksi useammassa kohtaa mainostettiin saaren tryffelituotantoa.

Myös merenelävät maistuivat. Gotlannin pohjoispuolella sijaitsevassa Fårössä sain kesän parhaan ruokakokemuksen: runsaalla aiolilla ja leipäkrutongeilla höystetty kalapata oli aivan taivaallista. Maatilalle perustetun ravintolan palvelu vaan tahtoi kangerrella. Ulkosalla istuneet ihmiset ryhtyivät tarjoilijoiksi itselleen, hakivat ruokalistat omatoimisesti ja sitä rataa. Mutta hyvää kannatti näköjään odottaa.



Kalaa tuli syötyä myös Bakfickan-nimisessä ravintolassa, joka on ilmeisesti avoinna vuoden ympäri. Suuri osa visbyläisistä ruokapaikoista on nimittäin auki ainoastaan kesäaikaan turisteja varten.

Tällaisten paikkojen ruokalistalla näytti olevan aina samat perusmurkinat: nachoja, pasta bolognesea ja sahramipannukakkua, jota tuli siis maistettua nyt ihan autenttisessa ympäristössä kerman ja sinivatukkahillon kera.





Mutta siis. Bakfickanissa söin paistettua silliä, joka kuuluukin olevan kyseisen paikan klassikkoannos. Eikä se hullumpi ollutkaan.







Lammasta söimme Gotlannin pohjoisosassa sijaitsevassa Fårösunds Fästning by Pontus -nimisessä ravintolassa. Paikan omistaa Pontus Frithiof -niminen julkkiskokki, joka tuntuu olevan ehkä hiukkasen itseään täynnä. Tai ainakin hänen ravintoloidensa nimet ovat aina aika Pontus-lähtöisiä. Kuten vaikka Pontus by the Sea.

Nykyään näyttäisi olevan muodikasta nimetä annokset niiden keskeisen pääraaka-aineen mukaan. Söin Pontuksen paikassa alkupalaksi tomaatteja, joiden kaverina oli basilikasta tehtyä yrttiöljyä. Todella hyvää, mutta tomaatteja oli minun makuuni tietenkin ihan liian vähän.

Porkkanoiden ja muiden lisukkeiden kanssa tarjoiltu pääruokalammas oli jätetty omaan makuuni turhan raa’aksi, minkä takia suutuntuma oli vähän semmoinen, kuin olisi purkkaa syönyt. Mutta ylikypsä lammas ei toki istuisi oikein tuommoiseen vähän minimalistisempaan meininkiin.



Jälkiruokajuustot ansaitsivat kerrankin kiitosta. Mieluisat juustot sai valita vähän isommasta valikoimasta (otin tietenkin paikallista sinihometta), ja juustojen kanssa tarjoiltu porkkanahilloke (tai mikä lie) toimi tosissaan hyvin. Että kyllä se Pontus on jotakin hoksannutkin.

Gotlannista löytyy ilmeisesti useampikin hyvä lättybaari. Kuvan yltiöherkullisen rapea tomaattiluomus on kuvattu Creperie Hablingbossa.

Että olihan tuo vähän erilainen matka verrattuna siihen opiskeluaikaiseen pyöräilyreissuun, jolloin ruokailimme lähinnä Sibyllassa ja poljimme muun muassa Lummelundan tippukiviluolaan. Mutta tulipa nähtyä sekin ihme, että jokin täkäläinen lentoyhtiö myy vielä aamupalaa lyhyillä lennoilla (35 min Visbystä Tukholman Brommaan).

Gotlandsflyg oli nimittäin ostanut aamiaissämpylät visbyläisestä kahvilasta:

Psssst. Kätköily oli jälleen kerran oivallinen keino tutustua semmoisiin paikkoihin, joita ei muuten olisi hoksannut ollenkaan. Löysimme esimerkiksi Peppi Pitkätossun karkkikaupan: