lauantaina, tammikuuta 31, 2009

Makkarapata (tapaa markka)

Muistelen (sattuneista syistä) mielelläni menneitä. Vähän aikaa sitten palasin mielessäni opiskeluaikaisiin makkarapatamuistoihin. Muistin nimittäin, että yhteen aikaan bravuurinani oli valmistaa Pirkka-lehdestä ottamallani ohjeella vihanneksista ja prinssinakeista jonkinlaista makkarapataa tai -paistosta ja sitten tarjoilla sitä suurieleisesti sydämeni valitulle (jonka sittemmin onnistuinkin hämääm... ei kun siis hurmaamaan aviomiehekseni).

Muistelen, että paketillinen prinssinakkeja maksoi kymmenisen vuotta sitten viisitoista markkaa, mikä tuntui silloisiin tienesteisiin (=opintotuki ja siivousliksa) nähden hyvinkin suurelta satsaukselta. Ilmankos niistä nakeista sitten juhlaruokaa laadittiinkin.

Makkarapata tuli mieleeni yhtenä lauantaina, kun olin suunnitellut valmistaa tomaattista lammaspataa Amateur Gourmetin tarjoilemalla mahtiohjeistuksella. (Minun ei ollut nyt tarkoitukseni puhua tuosta lammaspadasta mitään, mutta se vaan vaikuttaa niin vastustamattoman hyvältä, etten voi vastustaa kiusausta. Tomaattinen kastike näyttää vielä tavallistakin paremmalta, kun siinä on oliiveja joukossa. Ja lammaspadan seurana tarjoiltavaa polentapuuroa olisin kokeillut myös mielelläni.)

Aikaa lampaanniskan haudutteluun ei kuitenkaan sillä erää löytynyt riittävästi, mistä syystä käänsin huomioni netistä löytyviin makkarapataohjeisiin. Makkaran kun saa mureaksi vähän vähäisemmälläkin kypsyttelyllä. Lopulta valitsimme tämmöisen ohjeen, jonka tuloksena syntynyt ruoka muistutti ällistyttävän monessa suhteessa burgundinpataa:
Punainen makkarapata

2 rkl oliiviöljyä
6 paksua makkaraa (meillä taisi olla bratwurstia, ei tosin kovin paksua)
150 g pekonia, hienonnettuna
250 g salottisipuleita, kuorittuja
1 rkl (20 g) vehnäjauhoja
350 ml punaviiniä
1 kynsi valkosipulista, murskattuna
1 laakerinlehti
1 rkl tuoretta timjamia, hienonnettuna
400 g tölkkitomaatteja, paloiteltuna (nesteenkin voi laittaa ja vähentää vaikka viinin määrää)
150 g herkkusieniä
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuumenna öljy isossa padassa (meillä ei kovin iso, kuten kuvista näkyy) ja ruskista makkarat joka puolelta. Siirrä makkarat pannulta ja paista siinä pekonit ja sipulit. Ripottele sekaan jauhot ja ja hämmentele viini joukkoon vähitellen. Pane makkarat takaisin pannuun, lisää valkosipuli, laakerinlehti, timjami, tomaatit ja hämmennä hyvin.

Peitä pata ja anna hautua hiljalleen puolen tunnin ajan. Lisää sienet ja keittele vielä 10 minuuttia (suolaa ja pippuriakin kannattaa lisätä jossain välissä). Tarjoile. Kaveriksi voi tehdä halutessaan vaikka perunamuusia, mutta ei ole pakko.

Makkarapata oli näin pitkästä aikaa yllättävän mukava ruoka, joten lisäideat siihen liittyen ovat tervetulleita. Seuraavaksi voisin tosin kokeilla itse jonkinlaista tomaattista kalapataa (vesi on kielellä jo valmiiksi, kun tiedän miten hyvää kalapata voi parhaimmillaan olla).

Viikonloppuja kaikille, toivottaa Pastanjauhantaa (pahaa tajunnasta) & rosmariini (osani mirri).

perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Helpotusta tomaattituskaan

Nyt kun en ole ostanut tomaatteja vähään aikaan kaupasta ollenkaan, tilanne ajautuu toisinaan siihen, että vedän aamupalaruisleipääni pelkän päällyskalkkunan kanssa ilman minkäänlaista kasvispuolta. Ei hyvä. Lisäksi tomaatintuska alkoi käydä jo sen verran ylivoimaiseksi, että käyttöön oli otettava järeämmät aseet eli aurinkokuivatuista tomaateista laadittu tujakka leivänpäällystahna.

Ideasta on kiittäminen lettupannulaisia, jotka vähän aikaa sitten kyselivät, miltä ajatus Tasty Palettes -blogissa nähdystä tomaattitahnasta kuulostaisi. (Hyvältähän se kuulosti ilman muuta. Ja näytti myös.)
Tahna aurinkokuivatuista tomaateista

aurinkokuivattuja tomaatteja – ½ cup
saksanpähkinöitä – ¼ cup
valkosipulia – 1 kynsi
sitruunamehua – 2-4 rkl
extra virgin oliiviöljyä – 4 rkl
yrttejä (esim. basilikaa) n. 2 rkl
suolaa

Pehmitä tomaatteja hauduttelemalla niitä esim. lämpimässä vedessä, kunnes ne ovat pehmenneet. Laita sitten kaikki ainekset sekoitussilppuriin ja hurauta tasaiseksi.

Jätin tuohon ohjeeseen alkuperäiset mitat, kun tulin ajatelleeksi, etteivät nuo välttämättä olekaan jenkkimittoja (ei kun näyttäisivät ne ilmeisesti olevan, eli 1 cup on sitten ilmeisesti suurin piirtein sen 2,4 desiä). Itse en pahemmin ryhtynyt mittailemaan, kun sekä aurinkokuivattuja tomaatteja että saksanpähkinöitä oli molempia sopivat pussinpohjalliset jäljellä.

Lieneekö sitten johtunut epämääräisestä mittapolitiikastani, ettei lopputulos ollut ehkä aivan niin punainen kuin olisin alkujaan olettanut (vaan pykälän verran pähkinäisempi). Maussa pähkinä ei tullut juurikaan esiin, sillä tahna maistui tiukalta aurinkokuivatulta tomaatilta ja valkosipulilta. Pitäisi oikeasti kehitellä jokin ei-valkosipulinenkin leivänpäällyste, kun luottoporkkanatahnanikin on melkoisen valkosipulista tavaraa. Kun ei ihan joka aamu arvaisi sitä valkosipuliakaan vetää.

sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Teetä ja pullaa

Sain vähän aikaa sitten selville, ettei Pippurimylly ollut kuulemma koskaan leiponut pullaa. Tilanne piti tietenkin korjata järjestämällä saman tien pienet leivontatalkoot.

Ja olikin kyllä parasta pullaa ikinä! Kotikotona leipää ja pullaa leivottiin sen verran usein, ettei leivontapäivistä osannut iloita mitenkään erityisemmin, mutta nyt kun en ollut saanut vastaleivottuja korvapuusteja yli kymmeneen vuoteen, niin jumankekka, että osasi olla hyvää. Vähän samaan tapaan kuin jos pääsisi syömään lihapullia tai nakkikastiketta liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen.

Pullataikinan ohje otettiin Kaarina Roinisen kirjasta Kaarinan parhaat leivonnaiset (2003), jossa on muitakin selkeästi selostettuja leivontaohjeita (pitäisiköhän joskus leipoa juustosarvia ihan vaan nostalgiamielessä - kirjassa on nimittäin varsin houkuttelevaa ohjeistusta myös tomaatti-juustosarvien tekoon):

Pullataikina

3 dl maitoa
25 g hiivaa tai kuivahiivaa pakkauksen ohjeen mukaan
3/4 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl hienonnettua kardemummaa
7 ½ – 8 ½ dl vehnäjauhoja
100 g margariinia tai voita
Voiteluun:
munaa
Pinnalle:
raesokeria
tai mantelilastuja ja raesokeria

1. Käytä pullataikinaan huoneenlämpöisiä raaka-aineita. Kylmät aineet jäähdyttävät taikinanestettä ja kohoaminen hidastuu.
2. Kun käytät tuoretta hiivaa, lämmitä maito kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä maito vähän lämpimämmäksi (+ 42 astetta).
3. Liota hiiva maidon joukkoon. Jos käytät kuivahiivaa, lisää se pieneen jauhomäärään sekoitettuna.
4. Lisää suola, sokeri ja kardemumma.
5. Sekoita joukkoon reilu puolet jauhoista (noin 4 dl). Vatkaa vellimäistä seosta hetki, niin taikinaan muodostuu parempi sitko.
6. Lisää joukkoon jauhoja koko ajan alustaen, jätä noin 1 dl ja lisää se vasta rasvan lisäyksen jälkeen.
7. Lisää pehmeä, huoneenlämpöinen rasva. Jatka alustamista, kunnes rasva on sekoittunut taikinaan.
8. Lisää loput jauhot vähitellen, koska tarkkaa määrää on vaikea sanoa jauhojen kosteuspitoisuuden vuoksi. Pikkupullataikina saa olla pehmeämpää kuin pitkotaikina. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista.
9. Peitä taikinakulho tiiviisti muovikelmulla ja pane kohoamaan lämpimään paikkaan. Taikina kohoaa nopeammin, kun panet kulhon lämpimään veteen.
10. Anna taikinan kohota kooltaan lähes kaksinkertaiseksi.
11. Hiero kohonneesta taikinasta leivinpöydällä ilmakuplat pois, näin saat tasahuokoisempaa pullaa.
12. Leivo taikinasta pullia. Pane pikkupullat ja pitkot kohoamaan eri pellille, koska niillä on erilaiset paistolämpötilat ja ajat.
13. Peitä leivonnaiset muovilla tai kelmulla. Anna kohota lämpimässä paikassa noin kaksinkertaiseksi. Leivonnaiset kohoavat nopeammin, jos panet pellin esimerkiksi lämpimällä vedellä täytetyn astianpesualtaan päälle. Uusimmissa uuneissa voi olla myös kohotuskaappi, joka on hyvä ja vedoton kohotuspaikka.
14. Voitele pullat munalla. Jos haluat pulliin erikoisen kauniin värin ja kiillon, voitele ne pelkillä keltuaisilla.
15. Ripottele pinnalle raesokeria tai mantelilastuja ja raesokeria. Voit käyttää ripotteluun myös väriraesokeria.
16. Paista pikkupullia 225 asteessa uunin keskiritilätasolla 10-15 minuuttia niiden koosta riippuen. Paista pitkoja 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 20-25 minuuttia. Peitä pitkojen pinta paistamisen loppupuolella foliolla, jos ne ruskistuvat liikaa.
17. Jos pakastat pullia, tee se heti niiden jäähdyttyä, sillä leivonnaisten vanheneminen alkaa välittömästi.
Korvapuusteihin tarvitaan pullataikinan lisäksi myös margariinia, sokeria ja kanelia (sisälle rullattavaksi). Sekä pinnalle tietenkin munaa sekä raesokeria.

Tuoreen pullan kanssa ei voi muuten jostain syystä juoda kahvia. Ei vaan voi. Johtuneeko siitä, etten juonut sitä siinä vaiheessa ollenkaan, kun kotitekoista pullaa oli vielä säännöllisesti saatavissa. Muutenkin olen juonut viime aikoina ennätyspaljon teetä (ja jopa rooibosta!). Se on jotenkin niin lempeä juoma kahviin verrattuna. Ja sen sekaan voi laittaa hunajaa.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Kehitelmää kaurapuurosta

Tuunatut puurot ovat meikäläiselle perinteisesti varsin vaikea laji. Tykkään nimittäin eniten ihan tavallisesta kaurapuurosta. Yhdessä vaiheessa kelpuutin puurooni omenan ja kanelin, mutta söin itseni yhdistelmästä ulos melko nopeasti.

Tammikuun puurohaasteen kunniaksi oli sitten sitäkin suurempi syy ryhtyä perehtymään viritetyistä puuroista laadittuihin resepteihin (aluksi tuijotin kyllä kuuliaisesti hillovarastojamme ja pohdin pakastimemme sisältöä, että josko olisin saanut niistä kehiteltyä jotain kiintoisaa yhdistelmää, mutta päähän ei pälkähtänyt tietenkään taas yhtikäs mitään).

Lopulta päätin, että haastepuurossani on oltava viimeisten kuukausien suosikkiraaka-aineitani karpaloita ja hunajaa. Sekä tietenkin sitä kauraa, kuinkas muutenkaan. Lisäksi halusin kokeilla yön yli hauduttelua, ja tällaista ohjetta netti sitten tarjoili:
Hunajainen karpalopuuro

25 g kuivattuja karpaloita (tai muita kuivattuja marjoja/hedelmiä, esim. taateleita)
25 g kaurahiutaleita
1 tl hunajaa
(omena)mehua
375 ml kiehuvaa vettä
¼ tl kanelia
1 tl voita (voi jättää poiskin)

Laita ainekset (kanelia ja voita lukuun ottamatta) ruokatermokseen ja sulje korkki. Aamulla sitten vaan puuro pullosta lautaselle. Päälle voi ripotella kanelia sekä laittaa pinnalle pienen nokareen voita, joka tuo mukavan suolaista vastapainoa muuten makeahkolle puurolle.
Kuivatut marjat voi halutessaan jättää kokonaan pois ja lisätä vasta tarjoilun yhteydessä sekaan esim. marjoja, viipaloitua banaania tai raastettua omenaa.

(Ei tuo nyt kyllä juuri perinteisestä kaurapuurosta poikennut, mutta meikäläiselle tuossakin oli jo haastetta tarpeekseen.)

tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Routapaisti hirvestä

Joulun tienoilla saimme täysin odottamattoman, mutta sitäkin tervetulleemman yllätyksen: kunnon hirvipaistin pakastimeemme! Tapahtuneesta on kiittäminen erään tuttavapariskuntamme anoppilan höveliyttä. Että terveiset vaan sinne suunnalle!

Mietimme kovasti soveliainta valmistustapaa näinkin kunnianarvoiselle lihalle - kunnon riistaa kun saamme käsiimme valitettavan harvoin. Nettiä selatessani törmäsin muutamassakin lähteessä perinteiseltä ja suomalaiskansalliselta kuulostavaan "routapaistiin" - ja yhtäkkiä valinta olikin helppo!

Routapaistin perusidea on, että kypsentäminen aloitetaan suoraan jäisestä lihasta eikä paistin anneta sulaa ja lämmetä huoneenlämpöiseksi, kuten lähes kaikissa muissa paistotavoissa on syytä tehdä. Lisäksi paisti valmistetaan joulukinkun tavoin erittäin miedossa lämmössä, vain 10-20 C haluttua loppulämpötilaa kuumemmassa uunissa. Näin se kypsyy hellävaraisesti ja tasaisesti läpikotaisin.

Toinen hieman peruskaavasta poikkeava piirre on jälkimarinointi: liha paistetaan sellaisenaan, ilman mitään mausteita. Vasta kypsänä se upotetaan suunnilleen puoleksi vuorokaudeksi marinadiin, jolloin viilenevä liha imee sisäänsä suolaa ja makuja. Ohjeen marinadiannos on varsin suuri. Käytetystä marinointiastiasta (tai -pussista) riippuen puoli annostakin voi riittää aivan hyvin.

Resepti löytyi Glorian ruoka&viini -lehden sivuilta, joskin samantyyppisiä ohjeita oli myös useilla netin keskustelupalstoilla. Joissain ohjeissa paistolämpötilaa säädeltiin urakan edetessä, mutta suoraviivaisuuden vuoksi sovelsimme tätä, jossa kuumuus on vakio. Jätimme paistin yöksi uuniin - ja heräsin aamulla kerrankin tomerasti, innosta puhkuen kurkkimaan paistomittaria!

Paistista tuli melko lailla samankaltaista kuin kaupan leikkeletiskissä suolalihan tai sisäpaistin nimellä kaupattavat siivut. Se maistui erinomaiselta ja mehukkaalta niin ateriana karpalohyytelön kanssa kuin välipalana leivän päällä.

Routapaisti hirvestä

jäinen hirvipaisti (esim. 2-3 kg)

jälkimarinadiin:
2 l vettä
2 dl soijakastiketta
2 dl sokeria
400 g karkeaa merisuolaa (ks. kommentit suolan määrästä)
1 rkl rosmariinia
10 kokonaista mustapippuria
10 katajanmarjaa
5 laakerinlehteä

Kiehauta kaikki jälkimarinadin ainekset niin, että sokeri ja suola liukenevat. Anna liemen jäähtyä kunnolla, jottei liha jatka kypsymistä enää siinä vaiheessa, kun upotat sen marinadiin.

Laita paisti suoraan pakastimesta uuniritilälle. Alle kannattaa laittaa pelti tai uunipannu nappaamaan tippuvan nesteen, ettei käy kuten meille aina silloin tällöin tuppaa käymään: sotkemme uunin pohjan, unohdamme puhdistaa - ja hämmästelemme sitten mahdotonta savua seuraavalla lämmityskerralla.

Paista paistia 80-100 C:n lämmössä 8-10 tunnin ajan. Kannattaa käyttää paistilämpömittaria, mikäli sellainen taloudesta suinkin löytyy. Sen avulla saat lihan tarkemmin haluamaasi kypsyyteen. Näin alhaisessa lämpötilassa kypsyminen tapahtuu hitaasti, mutta paistin voi silti epähuomiossa ajella turhan kuivaksi, koska paistoaika on niin pitkä, että sinnikkäinkään kokki tuskin jaksaa väijyä koko aikaa uunin vieressä. Hirvi on naudan tavoin melko rasvatonta lihaa ja sellaisena kuivuu helposti sitkaaksi.

Jos mittari löytyy, työnnä se lihaan, kun paisti on sulanut riittävästi - eli käytännössä muutaman tunnin paistamisen jälkeen. Sopiva sisälämpötila on 65-70 astetta. Itse paistoimme sen aika lailla tuolle välille. Loppulämpö taisi olla 68 C ja hyvältä maistui.

Laita liha suoraan mausteliemeen ja anna sen jälkimarinoitua jääkaapissa 8-12 tunnin ajan. Näin talvisaikaan sen voi laittaa aluksi vaikka ulko-oven lähistölle, jottei turhaan lämmitä jääkaapin sisältöä. Jäähtyvä liha imee marinadista makua ja suolaa hieman pintakerrosta syvemmällekin. Valuta lopuksi paisti kuivaksi ja nauti se ohuiksi viipaleiksi leikattuna.

keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Talvisalaatin salaisuus

Salaattiin ei tarvitse välttämättä laittaa tomaattia. Salaattiin ei tarvitse välttämättä laittaa tomaattia. Salaattiin ei tarvitse välttämättä laittaa tomaattia. Salaattiin ei tarvitse välttämättä laittaa tomaattia. Jokohan tuo vähitellen menisi jakeluun meikäläisellekin?

Kuten uskollisimmat lukijamme ovat kenties huomanneet, olen sitkeästi yrittänyt päästä sisälle sesonkiajatteluun. Siksipä olen etsiskellyt viime viikkojen aikana ideoita tavallista talvisempiin salaatteihin, niin kuin nyt vaikka appelsiini-punajuurisalaattiin.

Jamie At Home -kirjan talvireseptejäkin kävin kurkistamassa, ja sieltähän löytyi suoranainen aarre, kiintoisalla uunikäsittelyllä terästetty salaatti, jonka aineslista sisälsi muun muassa porkkanaa, avokadoa ja appelsiinia. Houkutusta lisäsi entisestään se, että muistin samaista salaattia testatun Puolen voikilon blogissa, josta on kulkeutunut keittiöömme mahtihyviä talvisalaatteja aikaisempinakin vuosina. Blogista löytyi tämänkertaisen porkkanasalaatin ohje myöskin suomennettuna.
Paahdetut porkkanat ja avocadoa salaatissa

500 g keskikokoisia erivärisiä porkkanoita
2 tl kokonaisia juustokuminansiemeniä
1-2 kuivattua chiliä
merisuolaa
mustapippuria myllystä
2 valkosipulinkynttä, kuorittuina
4 oksaa tuoretta timjamia, lehdet riivittyinä (tai kuivattua vastaavasti)
oliiviöljyä
puna- tai valkoviinietikkaa
1 appelsiini halkaistuna
1 sitruuna halkaistuna
3 kypsää avocadoa
punaviinietikkaa
4 x 1cm viipale ciabattaa tai muuta hyvää leipää
2 kourallista hyviä salaatteja
(2 nippua krassia)
1,5 dl fraichea, kermaviiliä tms.
4 rkl paahdettuja siemeniä

Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Pese porkkanat huolellisesti, ja halkaise pituussuunnassa jos ne ovat isohkoja. Keitä porkkanoita suolavedessä noin 10 minuuttia, kunnes ovat melkein kypsiä.
Porkkanoiden kiehuessa sekoita mausteseos: murskaa (huhmaressa tai muuten) chilit, kumina, pippuri ja suola. Lisää valkosipuli ja timjami ja jatka nuijimista kunnes muodostuu tahna. Lorauta sekaan oliiviöljyä niin, että se peittää tahnan runsaasti, ja lorauta sekaan vielä vähän viinietikkaa. Kun porkkanat ovat juuri ja juuri kypsiä, siirrä ne vuokaan / pellille ja kaada päälle mausteseos. Laita appelsiinin ja sitruunan puolikkaat vuokaan porkkanoiden viereen, leikkauspinta alaspäin. Paahda uunissa noin 30 minuuttia. Meillä poistettiin lopuksi sitrukset kyydistä ja ajeltiin vielä grillivastuksilla 250 asteessa jotta saatiin hiukan paahteisempaa pintaa.
Kun paahtuminen on meneillään uunissa, puolita avocadot, poista kivet ja irrottele hedelmäliha varovasti. Leikkaa viipaleiksi ja laita isohkoon kulhoon. Kun porkkanat ovat saaneet tarpeekseen paahteesta, lisää ne avocadojen sekaan. Purista appelsiinin ja sitruunan mehut (varovasti, mieluiten pihtien avulla!) kulhoon, lisää saman verran oliiviöljyä ja pieni luraus punaviinietikkaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Liruttele kastike porkkana-avocadokulhoon. Sekoittele varovasti jotta kastiketta tarttuu kaikkiin herkkuihin.
Paahda leipäviipaleet, revi palasiksi ja lisää kulhoon. Huuhtele ja kuivaa salaatit, revi kulhoon ja sekoita. Siirrä salaatti halutessasi laakealle vadille tai annoksiksi lautasille. Lusikoi päälle fraichea, ripottele paahdetut siemenet ja halutessasi vielä oliiviöljyä.

Avokado-porkkanasalaatti onnistui paitsi makujensa myös tuottamiensa tuoksujen puolesta. Porkkanoiden päälle kaadettiin nimittäin ennen niiden paahtamista juustokuminasta, kuivatusta chilistä, suolasta, mustapippurista, valkosipulista, timjamista, oliiviöljystä sekä viinietikasta laadittu tahna, joka alkoi uunin lämmössä tuoksua suorastaan taivaalliselta. Erityishuomautuksena todettakoon, että ostamani avokadot olivat kerrankin täsmälleen sopivan kypsiä. Ja Oulun eteläpuolella kasvaneissa porkkanoissa oli vielä naatitkin (tai ainakin niiden kannat) tallella. Tätä täytyy saada lisää.

***
Luin viime viikolla Sofi Oksasen Puhdistuksen (2008), josta on pakko poimia ruokasitaatti, pitkästä aikaa, kun liittyy tavallaan aiheeseenkin:
Pitäisi tarttua olennaiseen eikä odotella sopivaa hetkeä, jota ei koskaan tulisi. Aliide oli keskittynyt piparjuuren raastamiseen.

- Talvisalaattia varten. Kolmesataa grammaa, saman verran valkosipulia, omenaa ja paprikaa. Kilo tomaatteja, suolaa, sokeria ja etikkaa. Yhteen purkkiin vain eikä tarvitse edes kuumentaa. Vitamiinit säilyvät.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Kilahti viimein

Kävijälaskurimme kilahti viimein kahteen miljoonaan tänä aamuna kello vartin yli yhdeksän. Rajan rikkoja saapui sivuillemme Espoosta Internet Explorerillaan.

Tervehdys vaan sinne Espoon suuntaan ja tervetuloa toistamiseenkin.

maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Pääosassa palsternakka

Innostuin viimeviikkoisen kommenttilaatikkokeskustelun jälkeen lueskelemaan lisää kasvissesongeista. Sitrushedelmät ovat näin tammikuussa parhaimmillaan, ja kotimaisista vaihtoehdoista kannattaa muistaa erilaiset juurekset, joista yksi on palsternakka.

Mutta mitä palsternakasta voisi tehdä? Keittoihin sitä voi kuutioida perunan ja porkkanan tavoin, mutta minne muualle sitä voisi käyttää?

Me olemme omassa kokkailussamme laiminlyöneet palsternakkaa ihan tosissamme. Uunissa paahdettujen kasvisten sekaan se on muutamaan otteeseen onnistunut pääsemään, mutta pääosassa se on esiintynyt ainoastaan kerran, kun teimme palsternakkakohokkoita. Voi nakkaparkaa. Se on tainnut jäädä suosiossa lähestulkoon jopa bataatin jalkoihin.

Tänä vuonna olisi tarkoitus päästää palsternakka pääosiin vähän tähänastista useamminkin. Tutkailin TasteSpottingin palsternakkareseptejä, ja vastaan tuli muun muassa palsternakkagratiini ja palsternakkaranskikset. Palsternakassa näyttäisi olevan myös se hyvä puoli, että se esiintyy useissa resepteissä yhdessä pekonin kanssa. Tuosta kuvan palsternakkakaksikostakin on tarkoitus tehdä lähipäivinä jotain kiintoisaa syötävää, joten jospa tämä vielä tästä.

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Taatelinen tagine

Nigella Christmas -kirja oli joulukuussa meillä jatkuvassa selailussa. Vuodenvaihteen tienoilla laitoin sen viimein takaisin keittokirjahyllyyn vain kaivaakseni sen sieltä loppiaisen lähestyessä taas takaisin esille. Joululta oli jäänyt nimittäin vajaan rasiallisen verran tuoreita taateleita, ja halusin tehdä niistä taginea Nigellan tapaan. Ja kyllä kannatti. Lopputulos oli niin mehevä, että melkein itketti.

Taateleiden mukanaan tuoma makeus tai jouluisten mausteiden käyttäminen ei välttämättä sovi kaikille, mutta meille tämä maistui ihan mahdottoman hyvin:
Taatelinen lammastagine

oliiviöljyä (tai hanhenrasvaa)
2 sipulia, kuorittuna ja pilkottuna
1 tl kanelia
1 tl kurkumaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 kg luullista lampaanlihaa paloiteltuna (alkuperäisessä ohjeessa diced leg of lamb)
250 g (kuivattuja) taateleita (itse poistin kivet omistani)
250 ml granaattiomenamehua
250 ml vettä
2 tl Maldon-suolaa (tai maun mukaan)

Lämmitä öljy (tagine)padassa ja paista siinä sipuleita miedolla lämmöllä noin kymmenen minuutin ajan, silloin tällöin sekoitellen. Lisää kaneli, kurkuma, inkivääri, juustokumina ja maustepippuri ja sekoita sipulien sekaan.
Laita levy kuumemmalle ja lisää joukkoon lihat. Kääntele paloja niin pitkään, että ne ruskistuvat joka puolelta.
Lisää taatelit, mehu ja vesi ynnä suola ja anna kiehahtaa. Laita kansi päälle, alenna lämpöä niin pieneksi kuin mahdollista ja hauduttele pataa lempeästi parin tunnin ajan.

Padan päälle suositeltiin ripoteltavaksi relissiä, joka syntyi suikaloidusta punasipulista, limenmehusta, granaattiomenan siemenistä ja mehusta, tuoreesta korianterista sekä ripauksesta suolaa. Tässä tämänkertainen lautasmalli:

Ja kun kokkailemaan ruvettiin, niin kokeilin tehdä myös kirjassa taginen jälkiruuaksi suositeltua vaahterasiirappista juustokakkua. En ole muistaakseni ennen paistanut juustokakkua uunissa, enkä ajatellut paistaa tämän jälkeenkään. Lopputulos ei nimittäin ollut ihan oman makumme mukainen (emme kamalasti tykkää rahkastakaan paistetussa muodossa).

Lisäksi tykkään enemmän hapokkaista kuin makeista juustokakuista (pitäisi etsiskellä ohje limetillä maustettuun juustokakkuun), mistä syystä sokerin ja vaahterasiirapin yhdistelmä ei ollut ihan minun juttuni. Mutta tulipahan testattua.

Nyt yritän ihan oikeasti olla kokkaamatta jouluruokakirjasta muutamaan kuukauteen yhtään mitään, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Muutama resepti jäi nimittäin vielä sen verran kutkuttamaan mieltä, että ehkä palaan kirjan pariin kevään mittaankin muutamaan otteeseen.

keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009

Uusia ruoka-DVD:itä Suomen markkinoille

Joulun alla saimme postilaatikkoon iloisen yllätyksen: kaksi ruoka-aiheista DVD:tä koekatsottavaksemme! Jo ajatus Suomessa julkaistavista ruoka-DVD:istä tuntui erittäin lämpöisältä. Olemme nimittäin tähän saakka tilailleet moisia lähinnä Brittien Amazonista. Nyt kuitenkin Future Film on juuri julkaissut kaksi DVD:tä Suomen markkinoille, suomalaisin tekstein ja kuorin: Jamie Oliverin Onnenpäivät Tour Live ja Gordon Ramsayn Kurjat kuppilat - Kausi 1.

Jamie lienee kaikille suomalaisille ruokaintoilijoille ainakin jollain tasolla tuttu - sen verran paljon hänen kirjojaan on ostettu ja TV-sarjojaan täälläkin seurattu.

Onnenpäivät Live on Jamien lontoolaisessa teatterissa yleisön edessä vetämä kokkausshow, jossa hän mm. tilaa pizzan puhelimella suoraan teatterin osoitteeseen ja tekee omansa kilpaa pizzalähettiä vastaan - väitteenään, että hyvä kotiruoka syntyy jauhoista asti nopeammin kuin kotiin tilattu pizzeriatuote. Onnenpäivät on kokonaisuutena vauhdikasta, viihdyttävää ja energistä perus-Jamieta.

Gordon Ramsay sen sijaan oli meille molemmille käytännössä uusi tuttavuus. Kurjat kuppilat on ilmeisesti pyörinyt takavuosina täkäläisessäkin televisiossa, mutta meidän haaviimme se ei ollut jostain syystä tarttunut. Joitain hänen reseptejään oli toki tullut vastaan BBC:n Good Food -lehdessä, mutta suomalaismedian viimeaikaisten panettelevien ja mämminväheksynnästä loukkaantuneiden kirjoitusten perusteella miehestä oli päässyt muodostumaan ylimielinen ja ikävä kuva.

Vaan kuinka väärässä voi olla! Mukava britti, jolla vain sattuu olemaan arvostelukykyä, itseluottamusta ja hyvä ulosanti - ja se jatkuva kiroilukin on enemmän huumoria kuin ryppyotsaista pahantahtoisuutta. Näköjään ei pitäisi liiaksi noteerata painettua sanaa. Gordonin neuvot ja opastus ovat järkiään uskottavia, maanläheisiä, perusteltuja ja herran maineeseen nähden kohtuullisen maltillisesti ilmaistujakin.

Ramsayn Kurjat kuppilat - Kausi 1 sisältää yhden tuotantokauden verran ohjelmaa, jossa Ramsay yrittää saattaa raiteilleen heikkotasoisia tai gastronomisesti luhistumaan päässeitä ravintoloita ja pubeja. Tarkkaan ottaen kyseessä on "Kitchen Nightmares Revisited", eli alkuperäisen parannusyrityksen jälkeen tämän DVD:n jaksoissa vielä vieraillaan samoissa ravintoloissa noin vuoden kuluttua tarkistamassa, oliko Ramsayn viitoittama suunta säilynyt. Kuten arvata saattaa, aina ei ollut.

Kurjat kuppilat on itse asiassa enemmänkin ravintolanjohto- kuin ruoanlaittoaiheinen ohjelma eikä sinällään sisällä reseptejä - mutta antaa sen sijaan äärimmäisen kiintoisan kurkistuksen eritasoisiin ravintolakeittiöihin ja ruokaravintolan pyörittämisen arkitodellisuuteen. Näinpä se olikin kiintoisimpia näkemiämme ruoka-aiheisia ohjelmia pitkään aikaan!

Kotikokkaajan näkökulmasta on erityisen avartavaa nähdä kunnolla ja läheltä, miten erilaista on valmistaa ruokaa nälkäiselle ja kiireiselle salilliselle kuin omalle perheelle tai muutaman hengen illallisseurueelle. Ajoitus, toistettavuus ja etukäteissuunnittelun tarve nousevat ihan erilaiseen merkitykseen, samoin kuin raaka-aineiden järkevä ja taloudellinen hyödyntäminen - ja miksei Ramsayn tapauksessa myös äärimmilleen viety laadunvarmistus ja kriittisyys omia keitoksia kohtaan.

tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Loppiaisextra

Alkuvuosi on sujunut aika lailla flunssailun ja alustavasti orastavan työahdistuksen merkeissä (aika tiukka vuosi taas näköjään tulossa), mistä olen saanut hyvän syyn lääkitä itseäni mahdollisimman maistuvalla ruualla. Minun ruokahaluni ei nimittäin näytä katoavan mihinkään, vaikka nenä olisi tukossa ja kuumettakin pukkaa.

Heti vuoden ensimmäisenä päivänä jääkaappiin askarrettiin laatikollinen leipätaikinaa, josta seuraavana aamuna leivottiin Uneliaan Annan taannoin ohjeistamia yösämpylöitä. Makumuistot lennättivät meikäläisen suoraan lapsuuteen. Minun + siskojen yhdessä leipomat sämpylät maistuivat muinoin nimittäin täsmälleen samanlaisilta. Mahdettiinkohan niihin laittaa silloin kaurahiutaleita, ei pysty muistamaan.

Lihamureke on maailman parasta lohturuokaa. Nyt tein siitä vielä tihkuvan tomaattista, kun puristin sekaan jämätuubillisen tomaattipyrettä. Lisänä hienonnettu sipuli, mustia oliiveja ja fetajuustoa sekä tietenkin suolaa ja pippuria. Varsin murenevaa, kun mukaan ei tullut yhtäkään munaa, mutta maku oli kohdallaan. Lihamurekkeen kaveriksi tein tsatsikia, jossa oli kerrankin riittävästi valkosipulia. Flunssakin säikähti siitä niin, että olin seuraavana päivänä jo varsin virkeä.

Ja sitten seuraa tunnustus. Minun oli tarkoitus viettää tomaatitonta tammikuuta, mutta niinhän siinä sitten kävi, että lankesin kaupan vihannestiskillä jo kuun viidentenä päivänä. Hollantilaiset terttutomaatit olivat vaan niin houkuttelevia, etten voinut vastustaa kiusausta. Kypsiä ja ihanan punaisia. (Pitäähän tämmöisen flunssatoipilaan sitä paitsi huolehtia vitamiinien saannista.)

perjantaina, tammikuuta 02, 2009

Lohiceviche salaattipedillä

Loppuvuoden nuhailu muuttui meikäläisen osalta ihan oikeaksi flunssaksi, mutta onneksi tässä on ainakin loppiaiseen asti aikaa lepäillä, yskiä ja niistää. Samalla voi muistella viime vuoden keitoksia, joista yksi tulee tässä: lohisalaatti, joka on blogiamme lueskelleen purjehtijapariskunnan panostus Pastanjauhantaan. Kyseessä on tarkemmin sanottuna marinoitu lohi, jonka marinointiliemen jokainen voi säätää oman makunsa mukaiseksi.

Täytyy myöntää, että itselläni oli hieman hankaluuksia tavoitella makujen sopivaa tasapainoa, mutta sitten paikalle karautti (pelastava ritari) Pippurimylly, joka sääti maut kohdalleen sopivalla soijalorauksella. Olin itse keskittynyt ilmeisesti liian makeisiin lisäyksiin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Erityismaininnan kyseinen salaatti ansaitsee siitä, että tuore korianteri sopi tähän kokonaisuuteen meidän molempien mielestä ihan mahtihyvin. Ehkä opimme pikkuhiljaa syömään sitä enemmältikin. Mutta tässä asiantuntevampaa ohjeistusta:
Huumaava thaichevichesalaatti

500 g hyvää merilohta - poista ruodot ja nahka
marinoidaan noin tunti jääkaapissa seuraavassa kastikkeessa:

1 isohkon limetin mehu
1 ruokalusikallinen inkivääritahnaa
1 ruokalusikallinen japanilaista soijaa
1 ruokalusikallinen muscovado- tai muuta tummaa sokeria (melassikin käy hyvin)
1 ruokalusikallinen miriniä
1 ruokalusikallinen pähkinä- tai oliiviöljyä makumieltymysten mukaan, joku neutraalikin öljy sopii
puolikas tuoretta korianteripuskaa
chilihiutaleita tai tuoretta chiliä maun mukaan (tarkoitus ei ole tehdä polttavan tulista van miellyttävän lämmintä tai mausteista)
hippunen garam masala -maustesekoitusta
ainakin 1 ruokalusikallinen kookoshiutaleita

Kun lohi on marinoitunut, se leikataan ohuiksi viipaleiksi ja jäljelle jäänyt marinadi kaadetaan viipaleille hetkeksi. Marinaadiin lisätään maistellen tilkka suolaa, mustapippuria, sitruunamehua, balsamicoa, hunajaa - tärkeintä - ja useimmiten myös kookoshiutaleita tasapainoisen maun tavoittamiseksi. Olennaista on löytää limetin, kalan, tulisuuden, suolaisuuden ja makeuden sopiva liitto, joka jokaiselle on omanlaisensa. Sitten lohiviipaleet ladotaan salaattipedin päälle. Salaattipeti koostuu mielellään ainakin suurimmasta osasta seuraavista aineksista:

rucolaa - on välttämätöntä
vuonanakaalia - sopii erinomaisesti makumaisemaan
roomansalaattia tai tammenlehväsalaattia - jompaakumpaa tarvitaan ehdottomasti
mangoldia
mizunaa
basilikanlehtiä - pyöristävät ja monipuolistavat makua
loput korianteripuskasta - jälleen ehdotonta
1 kypsä avokado viipaleina - ehdottoman tarpeellinen ja sitruunanmehu pitää ne vihreinä

Cevichestä voi lueskella lisää Raholan syötävien sanojen C-kirjaimella alkavista sanoista. Kyseessä on tavallaan kalan raakakypsentäminen limetin tms. hedelmän mehussa. Kannattaa siis kokeilla, jos sattuu vaikka graavatusta kalasta tykkäämään.

torstaina, tammikuuta 01, 2009

Uudenvuoden minisamppanjat

Uudenvuoden paukkupulloa hakiessani äkkäsin, että kas! Alkohan myy samppanjoitakin minipulloissa, ainakin muutamaa sorttia. Hankkimalla setin sellaisia voi yhden täysikokoisen hinnalla ja juomamäärällä viritellä pienimuotoisen tastingin.

Juhlan hengen mukaisesti keskityimme enemmän tinan valantaan ja rakettien ihailuun kuin pikkutarkkaan juoma-analyysiin, mutta Moët & Chandon todettiin tästä setistä maultaan täyteläisimmäksi ja meidän suitamme eniten miellyttäneeksi.

Paukkupullottelun kannalta olennainen seikka lienee myös se, että aivan pienimpien, kahden desilitran vetoisten pullojen korkit ovat tyypillisesti ruuvattavaa mallia eikä niitä voi mosauttaa näyttävästi kattoon tai ympäristön riesaksi.




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails