keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Elokuu, kalakuu

Lähipiirissäni laaditaan kuulemma tätä nykyä taajaan tämmöistä luonnonjogurtilla hunnutettua uunilohta. Kala viipaloidaan ennen vuokaan laittamista, jotta suola imeytyy tasaisesti ja kattavasti koko kalaan. Viipaloitu lohi suolataan ja pippuroidaan, ja päälle voi kuulemma tuikata halutessaan vielä siipaloitua sipuliakin. Sitten päälle kaadetaan reilu kerros maustamatonta luonnonjogurttia, ja laitetaan kala uuniin kypsyttelemään.

Valmista pitäisi tulla samassa ajassa, kun perunamuusia varten tarvittavat perunat keittyvät. Jogurtti suojaa kätevästi lohta ylenmääräiseltä kuivumiselta, mutta liian pitkään ei kalaa kannata silti uunissa kypsennellä. Asteita uuniin voinee viritellä parinsadan celsiuksen verran. Uunista otetun lohen päälle voi saksia vielä vähän tilliä, ja sitten pääseekin jo syömään. Jogurttilohta varten tarvittiin siis:
lohifilettä
suolaa
pippuria
luonnonjogurttia (suosituksena turkkilaista) tai esim. smetanaa
tilliä
(sipulisilppua)

Muistakaahan muuten osallistua elokuun ruokahaasteeseen. Tällä viikolla taitaa vielä ehtiä mukaan, jos on liikkeellä viimeistään lauantaina.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails