tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Täytetyt patongit

Juhannuspäivänä kokkausinnostus oli vähän kadoksissa, mutta jaksoimme sentään värkätä täytettyjä patonkeja, kun ainekset oli ostettu etukäteen valmiiksi. Eväiden kanssa oli hauska lähteä kurkkimaan kahden kesken keskiyön aurinkoa.

Patongin väliin päätyi maalaispateeta, tomaattia, kurkkua sekä salaattia. Idea leipiin saatiin yhdestä voileipäkirjasta, jossa olisi ollut ohjeistusta myös pateen tekoon. Semmoista voisi koittaa viritellä kenties joskus talvempana; tällä kertaa tyydyimme lihatiskitavaraan. Mitäköhän eroa mahtaa muuten olla pateella, pasteijalla ja terriinillä.

Jälkiruuaksi tarjolla oli vielä termospulloon keitettyä sumppia:

6 Comments:

At 27/6/07 10:33, Anonymous Anonyymi said...

Teillä on blogissanne mukavia valokuvia, mutta jo jonkin aikaa kuvat ovat olleet tosi isokokoisia. Vaikka mulla on iso näyttö, kuvat eivät silti mahdu näytölle. Aiemmin kuvanne olivat pienempiä ja helpommin katsottavissa. Voisiko olla mahdollista saada kuvia taas pienemmässä ja käytännöllisemmässä koossa?

 
At 27/6/07 16:33, Blogger Rosmariini said...

Hmmm, samankokoisia ne ovat käsittääkseni olleet viimeisen vuoden ajan, ja ainakin oma näyttöni näyttää kuvat tekstin seassa samalla tavalla kuin aina ennenkin. Bloggerin päivitys viime tammikuussa saattoi tosin vaikuttaa siihen, että kuvista alkoi tulla suuremmaksi klikattaessa vähän ylikokoisia.

 
At 27/6/07 21:57, Blogger Jari Sedergren said...

Paté tarkoittaa mureketta, joka voidaan kypsentää missä tahansa vuoassa, mukaan lukien kohokasvuoka, leivinvuoka tai jopa pata. Mureke (ransk. farce) on perusmuodossaan tehty sian- ja vasikanlihasta.

Terrine tästä murekkeesta tulee, jos se kypsennetään erityisessä soikeassa savesta tehdyssä pasteijavuoassa, jonka nimi on sattumoisin terrine.

Molemmat tarjotaan kylmänä kypsennysvuoastaan.

Parhaita vuokamateriaaleja ovat lasitettu savi, josta varsinainen pastavuoka on, sekä posliini, emaloitu rauta tai tulenkestävä lasi.

Jos kanan, ankan tai kalkkunan luut poistetaan ja vastaavaa mureketta pannaan täytteeksi, kutsutaan ruokalajia nimellä galantine.

Terriini tarkoittaa liemimaljaa.

 
At 27/6/07 22:10, Blogger Jari Sedergren said...

Murekepasteija (ransk. mousses froides tai mousselines) on samettista (ransk. moelleux). Se saadaan aikaan pehmitetyllä voilla tai kevyesti vatkatulla kermalla ja tehosekoittimella. Vaihtoehtokin on. Lihamyllyn tiheimmällä levyllä massa ajetaan kahdesti ja nesteet sekoitetaan soseeseen. Kalan saa soseeksi kasvismyllyssä.

Pasteijan kypsymiseen täytetty vuoka vuorataan hyytelöllä noin 3 mm:n paksuudelta. Se tehdään siten, että hyytelölientä lisätään lusikallinen kerrallaan samalla kun vuokaa kallistellaan ja pyöritellään jäämurskan päällä. Toinen mahdollisuus on jäädyttää hyytelö jäämurskalla siirappimaiseksi ja kaataa sitten vuokaan, jota pidetään jäämurskassa 20 minuuttia. Sen jälkeen kylmä pasteijamassa laitetaan vuokaan ja niin se saa ympärilleen kauniin hyytelöpinnan.

Hyytelöön voidaan sekoittaa koristeeksi (kuvioituja) lihaleikkeitä (esim. kana, kieli, katkarapu, hummeri).

Vuoasta pasteijan saa irti kastamalla sen 3-4 sekunniksi kuumaan veteen, kuivaamalla ja kaatamalla tarjoiluvadille. Kuumalla pyyhkeelläkin voi yrittää irrottaa, jos vuoan laittaa jäähdytetyn tarjoiluvadin päälle nurinpäin.

 
At 28/6/07 08:32, Blogger Rosmariini said...

Ohhoh, sieltähän löytyi valtavasti tietämystä. Suurkiitokset!

 
At 28/6/07 21:43, Blogger Pippurimylly said...

Se on ilmeisesti tämä bloggerin uusi versio kun tuuttaa kuvat vähän eri tavoin selaimeen kuin edellinen. Nyt ne aukeavat suoraan maksimiresoluutiossa, mikä on minustakin epäoptimaalinen tapa. Aiemman version kuvatulvan suurin osa selaimista osasi skaalata suoraan käytössä olevan ikkunan kokoisiksi. Lieneekö jätetty jotain selaimelle normaalisti web-palvelimelta kulkevaa metatietoa rannalle tms.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails