tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Kreikkalaishenkiset eväsleivät

Ajatus näihin veneretkellä mukana olleisiin eväsleipiin lähti uudesta Real Grilling -kirjastamme, mutta toteutus oli loppujen lopuksi aika toisenlainen. Alkuperäisessä ohjeessa broileri marinoitiin ja grillattiin, mutta meillä ei ollut aikaa kumpaakaan, mistä syystä tyydyimme valmiiksi grillattuun broileriin. Marinadiin olisi joka tapauksessa tullut ainakin sitruunamehua, oliiviöljyä, tuoreita yrttejä, valkosipulia sekä suolan lisäksi sekalaisia intialaishenkisiä mausteita.

Leiviksi olisi pitänyt alkuperäisen ohjeen mukaan leipoa pitaleipiä, mutta me laittelimme broilerit sun muut täytteet paistettujen patonkien väliin. Soosiksi tein kreikkalaisesta jugurtista, raastetusta kurkusta, murskatusta valkosipulista ja tillistä tsatsikihenkisen kastikkeen. (Teki vaan tilliä mieli.) Jugurttinen kastike sopikin leivän väliin kuin nakutettu. Blue cheese dressing olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta jotenkin tuo kurkkuversio tuntui kesäpäivän ratkaisuksi raikkaammalta. Kasvisosastoon kuului tällä kertaa lehtisalaattia, tomaattia sekä siivutettua sipulia. Valmiit leivät kiedottiin tiiviisti leivinpaperiin, jonka ansiosta pystyimme murkinoimaan suuremmin sottaamatta.

Tänään ja huomenna ehtii vielä ilmoittautua elokuiselle piknik-risteilylle. Osallistujilla ei tarvitse olla omaa blogia, joten kaikki vaan reippaasti mukaan!




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails