torstaina, toukokuuta 31, 2007

Katkarapusalaatti

Huhuilin vuosi sitten vinkkejä ruokaisampiin salaatteihin ja salaatinkastikkeisiin. Enää ei tarvitse huhuilla ihan niin paljon, koska olen ostanut kevään aikana konsanaan salaatteihin keskittyneen keittokirjankin. (Jossain vaiheessa kevättä tuo kirjojen osto tuppasi taas karkaamaan vähän käsistä. Nyt kaikki uudet keittokirjat majailevat paistinpannujen kanssa samalla liikuteltavalla työtasolla ja toivovat, että keittokirjahyllyyn ilmestyisi kuin ihmeen kaupalla edes muutaman sentin verran lisätilaa.)

Tämän katkissalaatin ohje ei ole omasta salaattikirjastani vaan Anna-lehden kirjasta Rehevät salaatit (2005):
Jättirapusalaatti (kuudelle alkuruokana)

300 g salaattia
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa, mielellään sormisuolaa
1 tl mustapippuria
200 g jättikatkaravun pyrstöjä
1 prk (240 g) artisokansydämiä öljyssä
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
100 g pecorino-juustoa lastuina

Pese ja kuivaa salaatit. Sekoita öljy, viinietikka, suola ja pippuri keskenään. Laita salaatti kulhoon ja sekoita öljyseos salaatin joukkoon.
Jaa salaatti lautasille. Nosta jokaisen salaatin päälle jättikatkarapuja ja artisokansydämiä.
Ripottele päälle pinjansiemeniä ja koristele juustolastuilla.

8 Comments:

At 31/5/07 13:23, Blogger Milja said...

Erityisesti tuon kuvan takia innostun kyllä nyt lähtemään kauppaan hakemaan aineksia. Jättikatkaravut kyllä jätän laittamatta ja tyydyn niihin pieniin ja herkullisiin!

 
At 31/5/07 16:39, Blogger Rosmariini said...

Laitoin tosiaan itsekin niitä vähän pienempiä, pakasteena myytäviä katkiksia.

 
At 31/5/07 17:43, Blogger sivuaskel said...

Katkaravuista tuli mieleen kollegani eilen antama vinkki, että isot kuorimattomat ravunpyrstöt savustuspöntössä ovat herkkua parhaimmillaan. Lahnoja olemme savustaneet mutta eipä ole tullut mieleen nuo ravunpyrstöt, jotka ovat herkullisia sellaisenaankin. Mies oli saanut tällä viikolla 800 grammaisen ahvenen! Sekin parka joutui savustuspataan. :)

 
At 31/5/07 18:16, Blogger Rosmariini said...

Savustetut ravunpyrstöt uppoaisivat kyllä täälläkin päässä ihan takuuvarmasti. Hehkuttelin jo tuolla alempana, että rautakaupan grilliosastolta löytyi tänä vuonna yllättäen savustukseen sopivia omenapuulastuja. Ilmassa on siis varsin hyvät savustuskesän enteet.

Eri lastulajeista löytyy lisää juttua täältä.

 
At 31/5/07 22:09, Blogger Tusla said...

Savustuksen kanssa olen ihan noviisi, on vissiin ollut lapsuuden kodissa liian hyvä pito mitä savustukseen tulee. Aina on tullut valmiiksi savustetut eväät eteen!

Tuolta alla olevasta osoitteesta muuten löytyi kaikenlaisia erikoisempiakin savustuslastuja (mm. viskitynnyrilastuja!). Rosmariinin mainitsema omenapuukin kuulosti aika jänskältä.

Tämän kesän tavoitteeksi voisinkin siis ottaa savustamisen opettelun. :) Tai edes alkeet...

www.flavonia.fi

 
At 19/6/07 12:09, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos mukavasta juhannussalaatista! Sopii vaikka mukaan picknick-koriin. Kun nykyisiä reseptejä lueskelee, alkavat välillä dollarinkuvat pyöriä silmissä. Esimerkiksi pinjansiemenet ovat aika arvokkaita, vaikkei niitä kilokaupalla käytetäkään. Itse olen usein korvannut ne paahdetuilla auringonkukansiemenillä (voi helposti itse paahtaa uunissa tai pannulla). Käyvät täydestä kuin väärä raha. :-)
Joskus olen savustanut ison lahnan Wärtsilän emaligrillissä, ja laittanut sen vatsaan noin pussillisen Knorrin sipulikeittojauhetta. Nam!

 
At 19/6/07 17:09, Blogger Rosmariini said...

Onneksi monet raaka-aineet ovat tosiaan korvattavissa halvemmalla (ja kotimaisemmalla) vaihtoehdolla. Harmi vaan, ettei artisokansydämille taida löytyä mitään vastaavaa korviketta. Nekin ovat niin harmillisen hintavia murkuloita.

 
At 19/6/07 17:12, Blogger Rosmariini said...

Ja kääk, tuo Tuslan aikaisempi kommentti on jäänyt huomaamatta kokonaan. Nyt jolkotankin saman tien Flavoniaan!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails