torstaina, maaliskuuta 09, 2006

Aurajuustoiset kanaruukut


Kotkoa kehiin! Me päätimme antaa lintuflunssalle piut ja marssimme määrätietoisin askelin kaupan kanaosastolle ostoksia tekemään. (Tai oikeammin sanottuna minä pyysin Pippurimyllyä tuomaan pari broilerin rintafilettä töistä palatessaan, mutta se ei kuulosta ollenkaan yhtä lennokkaalta.)

Tätä reseptiä koestettiin taloudessamme ensimmäistä kertaa 2000-luvun alkumetreillä, mutta se ei tahtonut vielä silloin käydä kovin hyvin kaupaksi. Pienperheemme miespuolinen jäsen ei ollut nimittäin vielä tuolloin oivaltanut, kuinka hyvin sinihomejuusto sopii sapuskassa yhteen kanan ja hedelmien kanssa. Näin kuutta vuotta myöhemmin samainen kanaruukku uppoaa jo vallan mainiosti - harjoittamani aurajuustopropaganda on kenties tehonnut.
Kanaruukut

2–3 kypsää broilerin rintafilettä
1 keltainen paprika
20 cm purjoa
100 g Aura-juustoa
1–1½ dl vettä
1 kanaliemikuutio
1½ dl ranskankermaa
tölkki säilykeaprikooseja tai -persikoita
¼ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta

2 dl pitkäjyväriisiä
vettä, suolaa

juustoraastetta

Paistamiseen: oliiviöljyä

Paloittele purjo ja kuutioi paprika. Ruskista palat kevyesti öljyssä. Sulata joukkoon murennettu Aura-juusto huolellisesti sekoittaen. Lisää vesi ja kanaliemikuutio. Lisää ranskankerma ja hedelmät kuutioina. Lisää kypsät kananpalat ja mausta suolalla ja paprikajauheella. Anna hautua noin 15 minuuttia.
Keitä riisi.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Annostele uuninkestäviin ruukkuihin kerroksittain riisiä ja kanakastiketta. Ripottele päälle juustoraastetta ja kuorruta uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.
Broilerin voi ostaa toki valmiiksi grillattuna, mutta sen voi kypsentää myös itse. Kanapakkauksen kanteen oli viritelty jonkinlaista kypsytysohjeistusta, jonka olen jo autuaasti unohtanut. 20 minuuttia 200 °C:ssa voisi osua aika lähelle.

Tämä ruoka on sen(kin) takia niin kiva, että siinä ape on jo valmiiksi annoskupperossa. Ei siis tarvitse jahkailla, kuinka paljon sapuskaa lautaselle annostelisi. Lisäksi tuommoinen uunissa hauduteltu ruukku on selvästi ruokabloggaajan paras ystävä. Vaikka kuinka tuhertaisi kameran kanssa sapuskan ympärillä, annos ei kylmene eikä kärsi vaan pikemminkin paranee lämpimän ruukun kätköissä muhiessaan. Seuraavaksi pitää löytää jostakin härkäruukun resepti.

5 Comments:

At 9/3/06 14:06, Blogger Rosmariini said...

Kommentoin taas vaihteeksi itse itseäni. Eli unohdin mainita, että kanaruukkuresepti on otettu vuonna 1997 julkaistusta kirjasta nimeltään Hyvää ruokahalua.

Ja semmoista vielä, että omaan makuuni tuota sinihomejuustoa voisi olla annoksessa enemmänkin, koska ainakaan tällä kertaa aurajuuston maku ei korostunut keitoksessa mitenkään ihmeemmin.

 
At 11/3/06 18:38, Blogger Murphy said...

selkeät sivut teillä. kiitos vaivannäöstä

 
At 12/3/06 13:59, Blogger Rosmariini said...

Kiitosta vaan, Murphy. Mukava, kun vierailit kommenttilaatikossamme.

En tosin ole kaikistellen ollenkaan varma tuosta selkeydestä (etenkään minä en ole kovin järjestelmällinen ihminen). :)

 
At 12/12/06 10:44, Anonymous Anonyymi said...

Tätäkin herkkua kokeilin muutama viikko sitten! Mainiota!

Tuosta kreikkalaisesta illasta vielä... Stifadon maustamisessa saa kyllä taiteilla, ettei padasta tule mautonta karjalanpaistia :D Harmittaa tähän vuodenaikaan, kun tuo vihannestarjonta on niin mautonta, kreikkalainen salaattikin maistuu vähän kitkerälle :S

Voinko muuten lisätä bloginne blogilistaani jahka sellaisen saan aikaiseksi? Tunnustan olevani jopa hiukan riippuvainen blogiinne :D

 
At 23/3/08 12:45, Anonymous Anonyymi said...

Erittäin hyvää oli ja aurajuustoa makuuni just sopivasti. Jopa nirso 6v söi ruokaa, kun ei tiennyt että siinä oli aurajuustoa.

Tosi hyvä nämä teidän ruokasivut, muitakin reseptejä olen kokeillut.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails