perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Uudenvuoden tapakset

Pastanjauhajien kotikeittiö hiljenee uudenvuodenaattona hetkellisesti, koska vakaana aikomuksenamme on mennä silloin ulos syömään ja sen jälkeen muuten vaan kaupungille riekkumaan. Pöytävarauskin on tehty jo erääseen paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, joten jospa he meidät siellä ruokkisivat.

Jos nyt sattuisin olemaan kotona ja järjestäisin kavereille kekkerit, laittaisin tänä vuonna tarjolle tapaksia, joihin etsisin ohjeita toki toisesta ruokablogista eli tässä tapauksessa Herneestä nenässä. Minä olen ehtinyt testaamaan blogin espanjalaisista herkuista tähän mennessä ainoastaan tonnikalatäytteiset munanpuolikkaat sekä salsa rosan, mutta pitää ottaa joskus sopivalla hetkellä tapakset laajemminkin ohjelmaan.

Perinteiset nakit ja perunasalaatti sekä pullollinen kuplajuomaa on toki hankittava jääkaappiin odottamaan aamuyöllä kotiin palailevia juhlijoita. Pitäähän ne tinatkin päästä kuitenkin jossain vaiheessa valamaan, jotta tietää sitten, mitä ensi vuodelta on odotettavissa.

2 Comments:

At 31/12/05 23:02, Blogger Samuli said...

Oikein hyvää ja herkullista vuotta 2006 Ouluun! Piilottelemme pommeja kotona ja toivomme, että tuo maailmansota rauhoittuu jossain vaiheessa yötä sen verran, että koira uskaltautuu kukkapenkkiin asti asioilleen.

Koko vuodenvaihde meni ikäänkuin hutia isäntäväeltä, joten meillä on nautittu kaappiin unohtunutta laatikkoviiniä ja perheen suosikkipikaruokaa, valmisravioleja. Hyvää herkkua niille päiville, kun ei jotenkin vaan jaksaa.... :-)

(kahdelle)
paketti tuoreravioleja
pestoa
kirsikkatomaatteja
punasipulia
valkosipulia
mustapippuria

Leikkele sipuli sopiviksi haarukkapaloiksi ja tomaatit puoliksi (tai jos ovat isoja, neljänneksiksi). Silppua valkosipuli. Keitä ja valuta raviolit (tällä kertaa jotain basilika&juusto -tyyppisiä), kaada takaisin kattilaan ja heitä muut aineet sekaan. Sekoita ja syö vaalean (paahdetun) leivän kanssa.

Jos kotona on, mukaan kannattaa laittaa myös esim. suikaloitua paprikaa, pinjansiemeniä ja rucolaa. Ja parmesaani maistuu aina tämän kanssa...

 
At 1/1/06 01:35, Blogger Rosmariini said...

Parasta uutta vuotta Paolalle! Toivottavasti raottelet reseptilaariasi jatkossakin - mihin me joutuisimmekaan ilman sinua. ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails