tiistaina, lokakuuta 16, 2012

Valmiissa pöydissä


Pääsimme hiljattain tuttavaperheidemme valmiisiin pöytiin oikein kahtena päivänä peräkkäin. Juhlallista, mutta lähes huonoa omaatuntoa nostattavan vaivatonta. No, jospa taas vuoroin vieraissa käytäisiin. Suuret kiitokset isäntäperheille!


Ensimmäisessä paikassa alkuruoaksi nautittiin nachojen kanssa operoitua tomaattisalsadippiä sekä paahdetuista viikunoista ja rapeaksi paistetusta parmankinkusta valmistettu alkuruoka, joka oli sivelty oliiviöljystä ja balsamiviinietikasta tehdyllä sekoituksella. Ennen tarjoilua päälle oli veistelty vielä parmesaanilastuja ja rouhittu mustapippuria. Kuten arvata saattaa, happaman ja makean liitto oli jälleen todella toimiva.


Pääruoaksi saimme omenasiiderikastikkeessa haudutettua maissikanaa. Yleensä possun kaverina tavattu omenaisuus tuntui kelpaavan mainiosti siipikarjankin yhteyteen.






Jälkiruoaksi oli erityisen maukasta omenakakkua. Rakenteeltaan se oli kuin porkkanakakku, mutta porkkanan tilalla oli omenaa. Ohje oli Maku-lehden numerosta 4/2012.

Helppo omenakakku

12 palaa
200 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)
2 dl sokeria
3 kpl munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
4 kpl omenaa (hapokas lajike)

Kuorrutus
60 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)
120 g sulatejuustoa (maustamaton, ei kevyt, esim. Olympia)
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun
1 rkl koristerakeita

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita rasva ja sokeri kulhossa. Vatkaa munat kierrevatkaimella joukkoon yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi, mutta vältä turhaa vatkaamista, ettei taikina sitkisty.

Pese omenat. Leikkaa ne kuorineen kuutioiksi ja sekoita taikinan joukkoon. Pingota leivinpaperi Ø 26 cm:n irtopohjavuokaan. Voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Irrota kakku vuoasta hetken jäähtyneenä. Jos tarjoat kakun ilman kuorrutusta, älä kumoa sitä. Jos taas kuorrutat omenakakun, kumoa se vadille ja anna jäähtyä täysin.

Sulata kuorrutusta varten rasva ja lisää sulatejuusto. Vatkaa kierrevatkaimella tasaiseksi. Siivilöi joukkoon tomusokeri. Mausta vaniljasokerilla ja vatkaa tasaiseksi. Jos kuorrutus on juoksevaa, anna sen jähmettyä hetken ennen levittämistä. Valuta kuorrutus omenakakun keskelle ja levitä varovasti reunoja kohden. Viimeistele helppo omenakakku koristerakeilla tai mantelilastuilla.

Even vinkit:
  • Voit tehdä kakun myös voideltuun, korppujauhotettuun rengasvuokaan.
  • Jos et kuorruta kakkua, voit päällystää sen kapeilla omenalohkoilla ennen paistamista.
  • Lisää vielä muutama voinokare ja sokeria, niin saat kauniin ja makoisan pinnan.
  • Kakku on ihanaa vastaleivottuna, mutta mehevöityy, kun annat sen vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Voit myös pakastaa kakun ilman kuorrutusta.
  • Esimerkiksi pakastetut annospalat on helppo sulattaa kahvin seuraksi.

Jälki-jälkiruoaksi eteemme rakennettiin vielä tarjottimellinen juustoja tyköpurtavineen.



Toinen päivä lähti käyntiin reippaasti geokätköilyn merkeissä. Kävimme porukalla loggaamassa Koitelinkoskelle edellisen reissun jälkeen piilotetun kätkön ja herkuttelimme sen jälkeen muurikkalätyillä. Isäntäväki oli valmistanut taikinan kaukaa viisaasti muovipulloon, josta sitä oli oivallisen kätevä pannulle valuttaa. Kateellisina katsoimme vierestä, miten tottunein ottein ja miten tasalaatuisesti lättyjä valmistui nuotion yllä. Ei tainnut olla ihan ensimmäinen kerta noissa puuhissa!




Lättyilyn jälkeen palasimme jatkamaan ateriointia urbaanimpaan ympäristöön. Valmistimme alkuruoaksi Kulinaarimurulan chorizo-dippiä...


...sekä Ghetto Gourmet'lta omaksuttuja pekoniin käärittyjä kampasimpukoita.

Pekoniin käärityt kampasimpukat

6 rkl fariini- tms. tummaa sokeria
1 rkl curry-mausteseosta (miel. Madras)
1/2 tl cayenne-pippuria
14 pekoninsiivua
14 kampasimpukkaa, jänteistä puhdistettuina ja halkaistuina
28 puista cocktailtikkua

Sekoita kulhossa sokeri, curry-mauste ja cayenne.

Paista pekoni pannulla kahdessa erässä keskikuumalla lämmöllä, kunnes osa rasvasta on sulanut ja reunat alkavat ruskistua, mutta pekoni on vielä taivuteltavissa eikä äärirapeaa. Siirrä pekoni leivinpaperien päällä valumaan ja jäähtymään.

Lämmitä uuni grillivastusasennolla ja öljyä kevyesti sopivan kokoinen uunipannu tai -ritilä.

Leikkaa pekonisiivut kahtia. Jaa sokeri-mausteseos tasaisesti siivuille ja painele sitä kevyesti, jotta mauste tarttuu kunnolla pekoniin. Kääri sitten jokainen kampasimpukanpuolikas omaan, maustettuun pekonisiivuunsa ja kiinnitä cocktail-tikulla.

Paista simpukoita grillivastusten alla muutamia minuutteja. Näitä kannattaa vaania koko ajan ja käännellä tarvittaessa. Alkuperäisen ohjeen kuuden minuutin paistoaika osoittautui meillä himpun verran liian pitkäksi, mutta onneksi karrelle paloivat vain pekonisiivujen ulkoreunat.

Pääruoaksi saimme juhlallisesti isännän itsensä pyytämästä jäniksestä valmistettua pataa, joka vielä tarjoiltiin hänen äitinsä valmistaman pihlajanmarjahyytelön ja mm. punajuuria sisältäneen, niin ikään varsin läheltä noukituista juureksista valmistetun paahtojuurespellillisen kanssa. Tästä ei lähiruoka juuri enää lähene! Ihan puhtaasti betonikeskustoissa viihtyvän olisi mahdotonta kasata tällaista luksusta ilman monenlaisia kaupallisia toimijoita.

Jänispata oli niin herkullista, että sitä söi ihan huomaamattaan ähkyyn saakka. Onneksi täysinäisyyttä saatiin vajutettua tarkoitukseen soveltuvilla juomilla siinä määrin, että illan hämärissä päästiin vielä juustotarjottimen äärelle.

6 Comments:

At 16/10/12 14:36, Blogger Jael said...

Olipa tuolla herkulliset tarjottavat!

 
At 16/10/12 16:53, Blogger Rosmariini said...

Joo, ja erinomaista seuraa!

 
At 16/10/12 18:14, Anonymous Jonna said...

Valmiit pöydät parhaat pöydät. Se on aina niin mukavaa päästä maistelemaan sellaista, mitä ei itse tulisi mieleen valmistaa. Kiitos omenakakun ohjeen jakamisesta.

 
At 16/10/12 18:16, Blogger Rosmariini said...

Se oli kyllä oikein puhutteleva sekä ulkonäkönsä että makunsa puolesta.

 
At 19/10/12 17:47, Anonymous Anonyymi said...

Itsekkin olen tuote omenakakkua tehnyt ja se oli NIIIN hyvää ja kivaa vaihtelua ainaisille omenapiirakoille! =)

 
At 20/10/12 20:01, Blogger Pullahiiri/Taru said...

Paahdetut viikunat ovatkin uusi tuttavuus. Tänään juuri viikunoita käsittelin, mutta paahtaminen ei tullut mieleeni. Geokätköilyä kera herkkuruokien - täydellinen yhdistelmä!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails