torstaina, marraskuuta 15, 2007

Unkarilainen ilta: gulassi

Oman keittiömme reseptimatkailu taisi tyrehtyä viime syksynä Kreikkaan. Tokihan olemme senkin jälkeen kokkailleet sattuneista syistä innokkaasti esimerkiksi monia japanilaisia ruokalajeja, mutta nyt on aika edetä Kreikasta parin pykälän verran pohjoisemmaksi. Eli uusi kohteemme on Unkari. En ole itse käynyt ikinä Unkarissa. Perheen herrahenkilö eli Pippurimylly sen sijaan on, mutta en tiedä, mahtoiko hän havainnoida muutaman vuoden takaisella matkallaan kovinkaan paljon paikallista ruokakulttuuria. Sörözö sen sijaan jäi ainakin sanana vähän paremmin miehen mieleen.

En ole tehnyt gulassia ikuisuuksiin, joten päädyin sitten tekemään sitä pitkästä aikaa. Etenkin, kun en muita unkarilaisia ruokalajeja pahemmin taida tunteakaan. Gulassireseptin valitseminen vaan voi olla yllättävän vaikeaa. Varsinkin, kun gulassilla ymmärretään ilmeisesti eri puolilla maailmaa (ja Unkariakin?) eri asioita. Gulassi voi ilmeisesti olla katsantokannasta ja toteutustavasta riippuen joko pataa tai keittoa. Paprikaa gulassiin kai laitetaan aina ihan ilman muuta (vai laitetaanko?), ja paprikan lisäksi sekaan voinee heittää vaikkapa valkosipulia, tomaattisosetta tai kuminaa.

Itse teimme tällä kertaa hieman sovellettua gulassia, jonka ohjeen saimme sähköpostiimme vähän aikaa sitten lukijaltamme Juhalta. Ohjeessa ei ole ilmaistu tarkkoja määriä, joten jokainen voi säveltää ainesosia vähän sen mukaan, mikä itseä eniten miellyttää. Esimerkiksi minua miellyttää henkilökohtaisesti tavallista reilumpi sipulin, tomaattipyreen ja suolakurkkujen määrä. Lihaliemi kannattaa keitellä tarkoitusta varten mielellään itse (itse taisimme tosin siinä kohtaa vähän oikoa), ja hapankaaliksi sopii mainiosti myös punahapankaali.

Hapankaaligulassi

porkkanaa
sipulia
lihaa (500 g – 1 kg)
hapankaalia (vajaaseen kiloon lihaa rasiallinen eli n. 400 g)
punaista tai vihreää paprikaa
venäläisiä suolakurkkuja
tomaattipyrettä
valkosipulia
paprikajauhoa
laakerinlehti
chilijauhoa
chilipaprika
mustapippuria
sitruunan kuorta
lihalientä (mieluiten melko voimakasta)
tilkka etikkaa

Lihat ruskistetaan padassa. Lisätään sipulit, joita hieman kuullotetaan lihojen seassa. Lisätään pilkotut juurekset ja paprika. Paistetaan hetken aikaa. Maustetaan tomaattipyreellä, pippurilla, reilulla paprikajauheella, chilijauheella, sitruunan kuorella ja silputulla valkosipulilla. Mausteiden annetaan herätellä hetki yhdessä. Lisätään kuuma lihaliemi. Sekoitetaan hapankaali, pilkotut suolakurkut ja pieni laakerinlehti.Uuniin noin 160 C 1,5–2 h. Valmis ruoka maustetaan vielä tilkalla etikkaa. Maista suola (lihaliemessä useasti melko sopivasti suolaa). Syödään smetanan ja vaalean sekaleivän kera (leivän päälle voi laittaa voimakasmakuista juustoa).

Minä osallistuin ruuanlaitossa lähinnä vain pilkkomispuolelle, joten en tiedä, miten ruuanlaitto sujui siitä eteenpäin, mutta lopputulos oli ainakin aivan loistava! Perunoita tämä ruoka ei kaivannut kaverikseen ollenkaan, mutta leipä oli kyllä tarpeen ihan jo senkin takia, että sen avulla saattoi kalastella viimeisetkin tipat herkullisesta soosista suuhunsa.

Ruokajuomaksi olisi pitänyt luonnollisesti nauttia unkarilaista punaviiniä, mutta kun paikallinen Alko tarjoili ainoastaan Egri Bikavéria (eli Erkin pikakivääriä) ja Magyaria, joista kumpikaan ei ruokajuomatarkoituksissa lukeudu suoranaisiin suosikkeihimme, päädyimme sitten bulgarialaiseen Oriachovitzaan. Jälkiruokakahvin kanssa nautitun yrttipitoisen Unicum-lorauksenkin laistimme viime tingassa.

Lisää reseptejä unkarilaiseen iltaan löytyy vaikkapa täältä. Keittokirjojakin näyttäisi olevan saatavissa; ainakin vuonna 2003 on ilmestynyt Kaarina Kaurinkosken unkarilaisia ruokaohjeita sisältävä kirja. Pitänee katsella sitä jolloinkin vaikkapa kirjastosta.

18 Comments:

At 15/11/07 15:20, Blogger Anna said...

Unkarissa on ihania valkoisia, suippoja paprikoita, jotka maistuvat miedolle mutta mehevälle. Olen itse ajatellut, että jos niihin joku kerta törmään, on se päivä gulassipäivä ;)

Tähän asti olen ollut tuliaispaprikoiden varassa, mutta äitini kertoi nähneensä noita paprikoita keskisuomalaisessa supermarketissa! Pitänee pitää siis silmät auki lähiaikoina, ja suosittelen maistamaan jos löydätte! :)

 
At 15/11/07 15:32, Blogger Rosmariini said...

Itsekin käytin niitä kaupasta löytyviä suippoja paprikoita, mutta ne olivat kyllä ihan peruspunaisia. :) Pitääpä olla tästä lähtien valppaana paprikahyllyjen läheisyydessä, jos sattuisi valkoisia yksilöitä jolloinkin vastaan. Tämä hapankaaligulassi oli kyllä niin hyvää, että voisin viettää gulassipäivää vaikka saman tien uudestaankin.

 
At 15/11/07 16:46, Blogger Annimaria said...

Lidlissa olen joskus nahnyt sellaisia vaaleita suippoja paprikoita, joita Unkarissa myydaan suunnillaan joka kadunkulmassa.

 
At 19/11/07 04:28, Anonymous Anonyymi said...

Heippa! Ihania resepteja, tama blogi on yksi suosikeistani. Linkkasin teidat, eihan haittaa?

 
At 19/11/07 09:19, Blogger Rosmariini said...

Anni: Kiitos vihjeestä. Alkoi tehdä mieli lähteä itsekin kurkistelemaan Unkarin suuntaan, mutta Lidlin reissu voisi olla tähän saumaan vähän varteenotettavampi ratkaisu. Jospa siellä sattuisi jolloinkin suippoja paprikoita olemaan.

Susa: Juu, toki saa linkittää. Hyvännäköisiä murkinoita oli blogissasi, pitääpä käydä ihailemassa illemmalla tarkemmin.

 
At 24/11/07 13:51, Blogger Sika-Sanna said...

Pikku vinkkinä noista LIDL:in vaaleista (vaalea = raaka) suippopaprikoista.
Laita ne paperipussiin, mielellään roikkumaan johonkin ja unohda viikoksi. Pussiin kurkistellaan aina välillä (jotteivat mätäne). Viikon kuluttua paprikat ovat muuttuneet oranssimpaan suuntaan, eli kypsyneet. Kerran kypsyttelin niitä punaisiksi asti, vähän nahistuneita ne sitten olivat. Mutta hyviä. Kiitos säilöntäaineiden, jälkikypsyminenkin on mahdollista.

 
At 24/11/07 14:00, Blogger Maxime said...

Oma gulassi reseptini on 70-luvun burdasta, muistuttaa sellaista gulassi jota olen unkarislaisen valmistaman saanut.

2 kg naudankeittolihaa (luineen)
1 kg sipulia
2 valkosipulia

150 g pekonia kuutioituna)
1 peruna (kuutioituna)
1 kg tomaattia (kuutioituna)
7,5 dl lihalientä

3 rkl paprikaa (jauheena)
5 tl kuminaa
5 tl meiramia
5 tl mustapippuria
2 laakerinlehteä

Lihat, luut ja sipuli leikataan suupalan kokoisiksi, ruskistetaan pekonikuutioiden kanssa.

joukkoon heiteään loput aineet
ja annetaan hautua n. 45-90 min lisäten tarpeen tullen vettä.

Lisäkkeenä maalaisleipää ja riisiä/bulguria.

 
At 24/11/07 18:31, Blogger Rosmariini said...

Pekonia ja kilo tomaatteja muiden mainioiden ainesten ohella, kuulostaa erittäin hyvältä. :)

 
At 28/11/07 13:33, Anonymous Anonyymi said...

Heippa!
Teillä on kyllä fantastisia reseptejä. Haikailen aina, että jos joskus kerran olis aikaa/tarmoa/innostusta rueta pitämään omaa blogia...
Gulassijuttuun nyt on ihan pakko puuttua, kun kumpikaan noista ohjeista ei ole se oikea perinteinen gulassi.
Unkarissa gulassi on aina keitto ja se tehdään aina naudanlihasta. Muhennosta tai lihapataa/kastiketta(jota saksankielisissä maissa gulassiksi kutsutaan)sanotaan Unkarissa pörköltiksi (pörkölni=ruskistaa, pörkölt=ruskistettu)ja sitä nyt sitten voi valmistaa lihasta kun lihasta, jopa kalasta.
Tuota hapankaalikeittoa tai muhennosta kutsutaan nimellä székelykáposzta (Transsilvanialainen kaali) ja joissain paikoissa todella székelygulyás nimellä myös ja se valmistetaan aina sianlihasta ja siihen lisätään usein myös kolbász-makkaraa (chorizo tyyppinen kotimakkara). Jos haluat niin voin laittaa sulle sellasen meidän perheen gulassikeiton reseptin, jonka olen saanut mieheni isotädiltä.
Terveisin,
hanhensulka

 
At 28/11/07 20:12, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset Hanhensulalle gulassitietämyksen jakamisesta! Toivoinkin, että täältä löytysi jossain vaiheessa joku asiaatuntevampi taho antamaan opastusta unkarilaiseen ruokaan.

Gulassikeiton ohje on luonnollisesti hyvinkin tervetullut. Laitatko vaikka sen tänne kommenttilaatikkoon muiden Unkari-juttujen jatkoksi?

 
At 30/11/07 11:16, Anonymous Anonyymi said...

tää oli hyvää!

 
At 7/12/07 20:05, Anonymous Anonyymi said...

Moi Hanhensulka!

Tässä lukija Juha, joka laittoi tämän reseptin liikkeelle.

Mainio korjaus. Oma Gulassi-tietämykseni on peräisin lähinnä suomalaisista keittokirjoista, joten korjausliikkeet ovat enemmän kuin tervetulleita.

Olisin muutoinkin kiinnostunut unkarilaisista/itävaltalaista resepteistä. Mikäli sinulla on hyviä linkkejä tai vinkkejä, niin laitappa tulemaan. Unkarilainen ilta odottaa tämän jälkeen hyville ystävilleni :)

 
At 8/12/07 11:59, Blogger Rosmariini said...

Gulassia on vaan jotenkin helpompi keitellä (jo ihan ääntämyksenkin puolesta!) kuin székelykáposztaa, joten ilmankos se nimitys on tänne Suomeen vakiintunut vähän kaikkeen unkarilaistyyppiseen liharuokaan liittyväksi. ;)

Mahtaakohan muuten noita unkarilaisia makkaroita löytää mistään päin Suomea? Niitä maistaisin kyllä mielelläni.

 
At 8/12/07 17:26, Anonymous Anonyymi said...

székelygulyás onhan tuossakin tuo gulassi jos etymoloiasta tekee mieli kaivella.
Noita unkarilais-makkaroita olisi aika kiva napostella.

 
At 11/12/07 22:43, Anonymous Anonyymi said...

Heippa Rosmariini ja Juha!

Juu mielellään laitan sen gulassin ohjeen, jos vaan maltatte odottaa. Olen nyt poissa oman "keittokirjani" eli koneeni ääreltä ja palaan maisemiin vasta tammikuun puolella.
Mitä niihin makkaroihin tulee, niin en kyllä todellakaan tiedä saako niitä Suomesta. Minä aina repullisen tuon tullessani perheen ja ystävien tarpeeseen. Voisit ehkä yrittää ottaa yhteyttä Suomi-Unkari Seuraan, kun mulla on sellanen mutu, että joku Suomessa asuva unkarilainen niitä tekee.
Tai sit ei auta muu kun tulla makumatkalle tänne Budapestiin:)ja haalia ruokatuliaisia vaikka ihanasta kauppahallista.

Palailen reseptien merkeissä tammikuussa. Oikein hyvää joulua ja alkavaa vuotta uusien makunautinetojen merkeissä.

Hanhensulka

 
At 11/12/07 23:03, Blogger Rosmariini said...

Hienoa! Tammikuu kuulostaa oikein hyvältä ajankohdalta gulassikeiton keittelyyn, joten maltamme kyllä odotella (tai minä ainakin;). Makumatka Budapestiin kuulostaa kyllä sekin kerrassaan houkuttelevalta!

 
At 9/2/08 14:57, Anonymous Anonyymi said...

Gulassikeitto /Gulyásleves
4-5 hengen annos

600-800 g naudan keittolihaa (potkaa, lapaa)
80 g laardia (tai muuta rasvaa)
3-4 sipulia (keskikokoista)
1-2 tl suolaa ja 1 tl jauhettua kuminaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl makeaa maustepaprikajauhetta
600 g perunoita
1-2 porkkanaa
1 palsternakka (alkuperäisessä juuripersiljaa)
1-2 (unkarilaista) vihreää makeaa paprikaa, ei kalifornialaista
2 tomaattia (ilman kuorta ja siemeniä)
2-3 sellerinlehteä nippuna
1 kuivattu kirsikkakapaprikan(chili) palko.
1,5 l lihalientä (luulientä, sky-lientä,liemikuutio)
1 annos mykyjä l. taikinapalleroita (csipetke)

Puhdista liha ja leikkaa se reiluiksi palasiksi (vrt. lihakeitto).
Hauduta hienoksi hakattu sipuli rasvassa, lisää hienonnettu valkosipuli, kumina ja lihat, ruskista koko ajan sekoittaen muutama minuutti, lisää n. 2/3 osa paprikajauheesta(varo polttamasta, ota kattila mieluiten pois liedeltä!)sekä suola. Kaada lämmintä lientä noin puolet koko määrästä pieninä annoksina ja kypsennä edelleen kannen alla hiljaisella tulellan. 1-2 tuntia.Kun liha on kypsää, lisää perunat, porkkanat ja palsternakka kuutioina, pienityt paprikat ja tomaatti paloina sekä sellerinlehtinippu ja chili. Kaada loppuliemi kattilaan ja lisää loput paprikajauheesta väriä antamaan,keitä kypsäksi (vähintään 1 tunti).
Poisa sellerinlehtinippu sekä chili ja lisää kiehuvaan keittoon mykyt, ja kun ne nousevat pintaan on keitto valmis. Tarjoile kuumana ja koristele persiljalla.

Taikinapalleroihin (mykyt) 1 kananmuna,hyppysellinen suolaa ja jauhoja niin paljon että tulee kiinteähkö taikina (niin kuin löysähkö pullataikina), joka laitetaan yleensä leikkuulaudalle ja siitä nipistetään (csipni vrt. csipetke) veitsen kärjellä mykyjä keittoon.

Tarjoillaan tuoreen vaalean leivän ja kevyen punaviinin kanssa.Voimakasta paprikatahnaa(chilitahnaa)lisää jokainen keittoonsa maun mukaan.
Jó étvágyat!
Hyvää ruokahalua!

Muista, että paprikajauhe liukenee vain rasvaan, jälkikäteen lisätty jauhe antaa vain väriä ei makua!

T: hanhensulka

 
At 25/3/08 02:14, Blogger Harmaaparta said...

Hanhensulka on ihan oikeilla jäljillä. Olen usein tehnyt gulassikeittoa varsinkin sen jälkeen kun vuonna 2000 vierailimme kuoron kanssa Unkarissa ja päätösillallinen oli Goulasch Party. Puhdasta unkarinkieltä. Keitto tarjottiin ulkosalla kolmijalassa, tosin vain kaasuliekin päällä, roikkuvasta ämpärin näköisestä ja -kokoisesta kattilasta.

Mykyt vaikuttavat arveluttavilta, eivät ole koskaan tehonneet minuun. Eivät ilmeisesti tehonneet opasrouvamme äitiinkään.

Sain reseptin oppaaltamme, joka sai sen äidiltään. Saimme myös paprikoita, niitä pieniä suippoja, mutta ne on kyllä syöty. Unkarilaista paprikajauhetta olen ostanut myöhemminkin.

Jätän laardin pois, öljy ja margariini toimivat hyvin. Valkosipulia laitan enemmän kuin tuossa ohjeessa. Inhoan keitettyjä porkkanoita keitossa, joten niitä en käytä, eikä käyttänyt oppaamme äitikään. Eikä myöskään palsternakkaa, mutta pieni pala voisi antaa hyvän maun. Kuminaa ei saa unohtaa vaikka lapset eivät pidäkään siitä. Eivätkä he edes asu kotona enää, eivät ole asuneet moneen vuoteen.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails