perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Kampasimpukkapasta

Perinteistä perjantairuokaa taas, eli nopeasti valmistuvaa murkinaa vedenelävistä. Viimeksi kampasimpukoista kokkailtuamme kommenttilaatikon puolella päädyttiin siihen johtopäätökseen, että kampasimpukoita kannattaa kokeilla pastan makuparina. Muona sai mukavaa piristystä sitruunamelissasta, joka viihtyy keittiössämme vain valitettavan harvoin. Muita laiminlyötyjä yrttitarhan tuotteita meillä ovat lipstikka, meirami, kynteli sekä kirveli.
Kampasimpukkapasta (2 annosta)

1 pkt (4 kpl) kampasimpukoita, pakaste
1 rs (250 g) tuore fettuccinea
vettä, suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 limetin raastettu kuori ja -mehu
1/2 dl sitruunamelissaa silputtuna
1 rkl voita ja oliiviöljyä
suolaa, rouhittua mustapippuria

Anna kampasimpukoiden sulaa hitaasti jääkaapissa. Valuta sulamisneste pois ja pyyhkäise kampasimpukat talouspaperilla kuiviksi.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta. Mausta oliiviöljyllä, limetin mehulla ja -kuoriraasteella sekä sitruunamelissasilpulla.
Ruskista kampasimpukat kuumassa pannussa voi-öljyseoksessa molemmilta puolilta. Mausta pippurirouheella ja nosta pasta-annoksien päälle. Tarjoa heti.

Kampasimpukkapastan resepti on kotoisin Valintatalosta, ja ruuan toteutuksesta vastasi kanssabloggaava pastanjauhaja eli Pippurimylly.

2 Comments:

At 12/9/09 18:28, Blogger Unknown said...

Ok resepti, vaatii vielä hieman jatkokehittelyä..

 
At 18/9/09 14:43, Blogger Rosmariini said...

Kehittelyideat tervetulleita!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails