Yöjunalla Turkuun (ja takaisin)

Kävimme pari viikkoa sitten Turussa kirjamessuilla. Matka taittui Turkuun ja takaisin yöjunalla, jonka konseptia oli edellisen matkustuskertani jälkeen uudistettu. Nykyään matkustaja varaa käyttöönsä kokonaisen hytin (eli kannattaa ottaa myös kaveri mukaan), ja hyttiin pystyi yllättäen tilaamaan konduktööriltä myös syötävää!

Junamatkailun suosio on takuulla lisääntymässä (nyt kun yhä useampi haluaa karsia lentomatkojaan), joten junaruokailu ansaitsisi tosissaan aiempaa enemmän huomiota.

Ruokailukokemus olikin oikein onnistunut. Ravintolavaunuun rynnimisen sijaan oli hauska odotella ruokaa omassa hytissä villasukat jalassa reissukaverin kanssa seurustellen.

Mukavaa tosin olisi ollut, jos konduktööriä ei tarvitsisi juoksuttaa ruokia hakemassa (heillä on epäilemättä tarpeeksi muutakin puuhaa) vaan ruokien tarjoileminen hoidettaisiin jollakin muulla keinoin. Paluumatkalla takaisin Ouluun olisimme voineet kokeilla myös junan aamiaista, mutta kun tarkkaa toimitusajankohtaa ei (ymmärrettävistä syistä) osattu sanoa, luovuimme sitten ajatuksesta.

 

Japanilaiseen junailukulttuurin kuuluvista ekiben-aterioista kirjoitin blogiin vuonna 2018 Japanissa asuessani. Mainitsin silloin, että eri asemilla (ja toisinaan myös junissa) myytävät ekibenit ovat Japanissa oivallinen keino päästä perehtymään eri paikkakuntien ruokakulttuureihin ja raaka-aineisiin. Muistan eri puolilla Hokkaidoa nautitut ekiben-ateriat elävästi vielä yli kolmen vuoden jälkeenkin.

 

En tiedä, onnistuisiko vastaava Suomessa, mutta joka tapauksessa täälläkin kannattaisi miettiä keinoja, miten saataisiin lähialueen herkullista ruokatarjontaa paremmin myös teitä ja rautateitä pitkin kulkevien ihmisten ulottuville. Omassa yöjunassamme tarjolla olleet falafel- ja caesarsalaatit olivat kyllä ihan maistuvia, mutta ainakin muualta tulleiden turistien näkökulmasta olisi kenties kiinnostavampi saada syödäkseen valittuja paloja Suomen perinteisestä ruokatarjonnasta.

Tämän viikon maanantaina Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki -ohjelmassa vierailtiin Seinäjoen rautatieasemalla sijaitsevassa Ruufus-ravintolassa. Kiinnostuneena tietenkin katsoin, millä tavalla paikallista piimävelliä, keittoja ja leivonnaisia tarjoileva kuppila laitettiin kuntoon.

Uudistus oli mielestäni oikein onnistunut. Mielelläni maistaisin (piimävellin lisäksi!) tarjolle tulleita tanskalaistyylisiä voileipiä itsekin, jos niitä jotenkin onnistuisi asemalta junan pysähtyessä omalle istuinpaikalle siirtämään.

Turku osoittautui oikein mainioksi ruskaretkikohteeksi siinä vaiheessa, kun pohjoisen puista olivat lehdet jo monin paikoin pudonneet. Messuviikonloppu oli kaiken lisäksi aurinkoinen (Oulusta tulleiden näkökulmasta jopa kesäinen).

Lauantaina kävimme syömässä ylihyvää ruokaa Ravintola Kakolanruusussa, jolle siis vahva suositus. Tässä yksi Kakolan isoihin pitoihin kuuluneista ruokalajeista:

Kakolanmäellä oli yllättäen myös oma panimo. Ja sää oli tosissaan hieno, kuten tästäkin kuvasta on nähtävissä.

Matkalla Kakolanmäelle (ja sieltä pois) pääsimme ihmettelemään myös funikulaaria, joka ei tietenkään ollut toiminnassa.