tiistaina, heinäkuuta 05, 2016

Juhannuksen juustokakku ja muut mökkikokkailut



Jauhantapajan asukkaat pääsivät viettämään juhannusaattoa tänä vuonna kerrankin mukavan aurinkoisessa säässä. Paikkana oli jo kaikilta aiemmiltakin jauhantavuosilta tuttu kesämökki, ja ruokalista piti niin ikään sisällään monia tuttuja elementtejä. Uudet perunat ja graavilohi sekä yöttömässä yössä paistetut muurinpohjalätyt on vaan pakko päästä nauttimaan kerran vuodessa leppoisassa sukulaisseurassa.

Joka vuosi on toki mukana myös jotain uutta. Vanhemmalla siskollani oli tänä vuonna selkeästi sitruunainen teema, sillä hän oli tehnyt tarjolle suureksi hitiksi osoittautunutta sitruunasilliä sekä sitruunaista juustokakkua, joista viimeksi mainittua päästään ilmeisesti nauttimaan tänä kesänä uudestaan nuoremman siskoni järjestämässä rippijuhlassa:

Sitruunainen juustokakku (ohje)

Pohja:
175 g dominokeksejä, esim. minttu (meillä tosin kuulemma kandisokerikeksejä)
50 g margariinia
Täyte:
7 liivatelehteä
1 sitruunan kuori ja mehu
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g tuorejuustoa
250 g rahkaa
2 dl sokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kulhoon kylmään veteen. Valmista pohja. Jauha keksit monitoimikoneessa hienoksi, lisää sulatettu rasva ja sekoita hyvin. Avaa irtopohjaisen kakkuvuoan reunus. Laita leivinpaperiarkki kakkuvuoan pohjalle, sulje reunus ja leikkaa ylimääräinen paperi vuoan ulkopuolelta pois. Painele keksimurutaikina vuoan pohjalle ja jätä odottamaan. Valmista täyte. Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta kuori ja purista mehu. Vaahdota vaniljakastike. Lisää vaahtoon vatkaten tuorejuusto, rahka, sokeri ja sitruunankuoriraaste. Kiehauta sitruunamehu. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne sitruunamehuun. Lisää seos vatkaten vaahdon joukkoon. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä viileässä mieluiten yön yli.





Omana panoksenamme oli tuoda tarjolle leipää sekä lihaa. Leipäpuolta edusti tuoreella basilikalla maustettu pataleipä ja lihapuolta tänä kesänä muutamaankin otteeseen grillattu flank steak, joka grillaamisen jälkeen leikeltiin viipaleiksi ja tarjoiltiin nopeasti valmistuvan octo-kastikkeen kanssa.

Flank steak oli mökkiolosuhteisiin kätevä grillattava, koska valmista tulee muutamassa minuutissa (grillausohje kaikessa yksinkertaisuudessaan: kuumalla lämmöllä kannen alla nopeasti muutama minuutti per puoli, minkä jälkeen liha kiedotaan joksikin aikaa folioon).

Tästä kuvasta tuli mieleen, että tekaisin grilliin yleisön pyynnöstä myös muutaman aurajuustolla täytetyn herkkusienenkin:



Tässä vielä ohje sitruunasilliin, joka myös maistui juhlaväelle erinomaisesti:

Sitruunasilli (ohje)

150 g sillifileetä
1 dl silputtua tilliä
2-4 kevätsipulin vartta
4 rkl sitruunamehua
1 dl rypsiöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
½ tl rouhittua valkopippuria

Pyyhi sillifileiden pinta talouspaperilla ja leikkaa ne annospaloiksi. Silppua tilli ja pestyt kevätsipulit.
Pese sitruuna huolellisesti. Leikkaa kuorimaveitsellä ohuesti keltainen kuori nauhaksi. Pilko nauha paloiksi. Halkaise sitruuna ja purista siitä mehu.
Lisää sitruunamehu rypsiöljyn joukkoon. Sekoita joukkoon hunaja ja rouhittu valkopippuri.
Pane sillipalat, tillisilppu ja kevätsipulit kerroksittain lasipurkkiin. Lisää joukkoon sitruunankuoripaloja ja kastike. Anna sillin tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai seuraavaan päivään.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails