tiistaina, joulukuuta 29, 2015

Tunnelmallinen Krakova



Tänä vuonna on kirjoitettu paljon rajoista ja piikkilangasta, jonka käyttö on lisääntynyt Euroopassakin maiden välillä hätkähdyttävän paljon. Lieneekö sattumaa, mutta olen tänä samaisena vuonna itsekin ollut kiinnostunut hakeutumaan paikkoihin, joissa alueita on rajattu piikkilangan voimin erilleen toisistaan.

Huhtikuussa kävimme Koreassa (ja Koreoiden välisellä rajalla), ja nyt joulukuussa päätimme käydä Auschwitzissa ja Birkenaussa katsomassa natsi-Saksan aikaisia keskitysleirejä.





Samalla oli tietenkin luontevaa vierailla Krakovassa, jossa käyminen on ollut suunnitelmissa vähintään muutaman vuoden takaisesta Varsovan-reissusta asti. Puolassa on jotenkin omaan mielenlaatuuni sopivaa tunnelmaa, ja Krakova osoittautui kerrassaan mainioksi käyntikohteeksi.



Paikkakunnan ruokapuolesta en tiennyt entuudestaan juuri muuta kuin krakovanmakkaran. Kielbasa on ilmeisesti jonkinlainen puolalainen yleissana makkaralle, sillä ainakin krakovanmakkara esiteltiin toisinaan krakovalaisena kielbasana. Myös kabanossi on ilmeisesti puolalaisittain ajateltuna yhdenlaista kielbasaa.

Makkaroiden lisukkeena tarjottiin usein paitsi sinappia myös piparjuurta.





Uusi ruokatuttavuus oli bigos, jolle menetin sydämeni ihan kokonaan. Bigos on hapankaalista ja muista aineksista valmistettua pataruokaa tai eräänlaista pyttipannua siinä mielessä, että esimerkiksi tähän aikaa vuodesta siihen voisi varmasti hyvin käyttää vaikka joulukinkun jämät.

Täytyy siis laittaa hapankaali pikimmiten ostoslistalle ja etsiskellä jostakin mahdollisimman hyvä bigos-ohje.



Krakova on syntynyt aikoinaan kauppareittien varrelle, ja myös kaupungin ruokakulttuuri heijastaa yhteyksiä moneen suuntaan. Esimerkiksi itään suuntautuvat muinaiset kauppareitit näyttäytyvät Puolassa kenties edelleen dumplingien kaltaisena nyyttikulttuurina.

Krakovasta löytyy useampiakin puolalaisten pienpanimoiden tuotoksiin keskittyneitä pubeja (esim. Multi Qlti Tap Bar ja T.E.A. Time), mutta toki, kun Puolassa oltiin, piti uhrata pari ajatusta myös muunlaiselle juomakulttuurille.

Krakovassa käynyt tuttavani suositteli käyntiä Starka-nimisessä ravintolassa, jossa kannatti kuulemma käydä ainakin vodkalla. Starkan tapaisissa paikoissa tehdään makuvodkia uuttamalla vaikkapa sitruunaa, inkivääriä tai piparjuurta vodkan sekaan. En ole yleensä mikään väkevien juomien ystävä, mutta inkiväärivodkaa en malttanut olla testaamatta. Sen avulla olisi avautunut vaikka vähän tukkoisempikin nenä.



Vodkasta puheen ollen: Suomalaisesta näkökulmasta oli häkellyttävää, että Finlandia komeili Krakovassa monien ravintoloiden (samoin kuin mm. LOT:n eli Puolan oman lentoyhtiön) listoilla kaikkein näyttävimpänä muualta tuotuna premium-vodkana.





Krakovassa oli luonnollisesti myös näyttävä joulutori, joka oli (villasukka)tarjontansa puolesta jonkinasteinen pettymys, mutta ruoka maistui sielläkin toki hyvin. Etenkin paikallinen punajuurikeitto pääsi suureen suosiooni.





Joulukuisesta Krakovasta (kävelymatkan päässä Schindlerin tehtaasta) löytyi yllättäen myös Food Truck Square, jossa maisteltiin kahteen pekkaan krakovalainen pulled pork sandwich eli maczanka. Puolassa tuli syötyä tosissaan hyvää suolakurkkua. Sieniä oli myös mukavasti tarjolla.

Tässä vielä sumuisen sunnuntain tunnelmia:

5 Comments:

At 30/12/15 08:15, Blogger Viikonloppukokki said...

Kiitos matkakertomuksesta! Krakova on ollut listallani jo pitkään.

 
At 30/12/15 11:54, Blogger san said...

Krakova, rakas Krakova! Meillä on muuten kirja Encyclopedia of Polish Cuisine, jossa on muistaakseni 8 bigos-ohjetta. Meillä bigosia tehdään säännöllisesti. Omat vinkit: Hyvää makkaraa sekaan! Oma suosikki on paikallisesta hallista saatava karitsan raakamakkara, mutta moni on maistunut hyvältä. Ite tykkään myös versiosta, jossa noin puolet kaalista on tuoretta valkokaalia ja vain puolet hapankaalia. Luumut kannattaa jättää aika isoiksi biiteiksi, ne on hauskoja sattumia. Ja possu, tietenkin possu on tärkeää, jotta saa sitä hyvää rasvanmakua.
Me tehdään bigos valurautapadassa liedellä, saa muhia jonkun 3-4 tuntia. Oheen vaan hyvää leipää (mä tykkään vähän happamasta, juureen tehdystä vehnäleivästä bigosin kanssa), jotta saa varmasti kaiken kultaisen nesteen talteen.

Jään odottamaan raporttia!

 
At 30/12/15 12:02, Blogger Rosmariini said...

Viikonloppukokki: Mukava, jos selostuksesta oli iloa. Täytyy tunnustaa, että joulusiivosin Krakova-muistiinpanoni ilmeisesti epähuomiossa paperinkeräykseen, enkä välttämättä muistanut aivan kaikkea, mikä paikan päällä tuntui tärkeältä.

san: Suuret kiitokset bigos-vinkeistä! Eilen jo etsiskelin ohjeita. Harmillista, kun puola on niin vaikea kieli! Ei onneksi luettuna yhtä hankala kuin puhuttuna, mutta lienee järkevintä kuitenkin päätyä englannin- tai suomenkieliseen ohjeeseen.

Mutta just pohdin esimerkiksi tuota tuoreen kaalin ja hapankaalin suhdetta.

 
At 30/12/15 23:46, Blogger Virpi said...

Krakovaan on kyllä joskus mentävä!

Ja hei, sainpa aikaan pienen postauksen blogiin tämän vuoden puolella niin kuin lupasin pikkujouluissa :D

 
At 30/12/15 23:47, Blogger Virpi said...

Krakovaan on kyllä joskus mentävä!

Ja hei, sainpa aikaan pienen postauksen blogiin tämän vuoden puolella niin kuin lupasin pikkujouluissa :D

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails