sunnuntaina, tammikuuta 05, 2014

Apinaleivän katveeseen



Vähän aikaa sitten jauhantapajalla palattiin reilun kuuden vuoden takaisiin tunnelmiin ja pizzapommeihin. Friteerattuihin täytettyihin taikinakääröihin, jotka olivat makoisimmillaan tomaattikastikkeen kanssa.

Nyt sitten kävi selväksi, että yhtä maistuvia taikinakääröjä on mahdollista tehdä myös ilman friteerausöljyä. Tarvitaan vaan vanha kunnon kuivakakkuvuoka! Siis semmoinen, jossa tehtiin takavuosina tiikerikakku. Kyseessä on muunnos niin sanotusta apinaleivästä, joka on kulkeutunut jauhajien tietoisuuteen Twitterin välityksellä.

Pizza-apinaleivän ohje on otettu Confections of a Foodie Bride -blogista:

Pizza-apinaleipä

2 valkosipulinkynttä, ohuina viipaleina
4 rkl voita
pizzataikinaa (ohje esim. jauhanta-arkistosta)
pari pallollista hyvää mozzarellajuustoa (revi pienemmiksi palasiksi)
paketillinen salamimakkaraa tms. siivuina
tomaattikastiketta (dippailuun)

Kuumenna valkosipuli ja voi keskilämmöllä niin, että valkosipuli saa aavistuksen verran väriä. Siirrä levyltä. Sivele valkosipuli-voiseosta kakkuvuoan sisäpuolelle.
Ota taikinasta marmorikuulan kokoisia taikinapyörylöitä ja muotoile ne ohuiksi lätyiksi. Lätyn on oltava jonkin verran salamimakkaraa suurempi (salami ei tosin ole pakollinen täyte). Aseta taikinalätyn päälle yksi pieni salamisiivu ja pala mozzarellaa. Kääri taikina täytteiden ympärille ja nipistele reunat kunnolla kiinni.
Sivele taikinapallon päälle kevyesti sulatettua valkosipulivoita ja aseta se kakkuvuokaan. Jatka niin kauan, että taikina ja täytteet ovat kaikki rullattuina vuoassa. Pallerot kannattaa asetella varsin tiiviisti toistensa lomaan.
Jätä vuoka odottelemaan puoleksi tunniksi ennen uuniin laittamista. Paista sitten reilussa kahdessasadassa asteessa noin 35 minuutin ajan niin, että pinta ruskistuu kunnolla. Yksittäisistä palleroista on tultava rapeita.
Anna vetäytyä vielä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Kippaa leipä vuoasta laakealle vadille ja tarjoile tomaattikastikkeen kanssa.

Minä tietenkin pidin apinaleivästä aivan mahdottoman paljon, koska olen kovasti tykästynyt sekä tomaattikastikkeeseen että jollain tavalla täytettyihin ruokiin.

Ja lisäksi pääsee vielä dippailemaankin!

11 Comments:

At 5/1/14 11:15, Blogger Virpi said...

Suorastaan nerokasta! Melkein täytyy harkita kuivakakkuvuoan hankkimista että pääsee testaamaan :)

 
At 5/1/14 11:19, Blogger Rosmariini said...

Just nolona tuijotin tuota kuvaa. Minulla kestää aina muutaman palleron verran, että pääsen sopivaan pyörittelyn rytmiin ja nyt tuossa on parhaiten näkyvissä just ne epäonnistuneet möhköt, joissa on liikaa taikinaa ja liian vähän täytettä. :D

Täytettähän noissa voi muutella samaan tapaan kuin pizzassakin.

 
At 6/1/14 10:50, Blogger Merituuli said...

Voi miten hauska idea - ja mulle ihan uusi! Tuon kakunhan voisi jakaa vaikka alkupalaksi isommallakin porukalla kun kaikki dippaisi omaan tomaattisoosiin.

 
At 6/1/14 14:13, Blogger Amalfin sitruuna said...

Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi tulee... Just niin amerikkalaista, että alkuperäinen on makea pläjäys. Vois mullekin maistua paremmin suolaisena versiona.

 
At 6/1/14 15:57, Blogger Rosmariini said...

Minusta idea on myös hauska. Palleroita on mukava pyöritellä porukalla ja yhdessä dippailu on vieläkin hauskempaa. :)

 
At 7/1/14 17:56, Blogger Heidi said...

Onnea on dippailtava ruoka :)

 
At 12/1/14 21:20, Anonymous Agatha said...

Komppaan Merituulia, tosi hauska idea ja taallakin ihan uusi. Menee kylla kokeiluun pikimmiten :)

Viela tammoinen tarkentava kysymys, teen yleensa pizzapohjat tuolla teidan ohjeella, joten jos tekee sen verran kuin siina ohjeessa on, jaako sita paljon tahteeksi tassa?

Ja miten niin "takavuosina" tehtiin tiikerikakkuja, eiko kukaan muu muka leivo enaa kuivakakkuja? :)

 
At 12/1/14 21:23, Blogger Rosmariini said...

Taikinaa saisi itse asiassa olla ehkä himpun verran enemmänkin, mutta ihan ok määrältä tuo on tuntunut.

Pitäisi vaan opetella veivaamaan pallerot siten, että taikinaa olisi mahdollisimman vähän ja juustoa mahdollisimman paljon.

Itse asiassa just tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen olen törmännyt tiikerikakkuun useammassakin paikassa! :D

 
At 14/1/14 12:51, Anonymous Anonyymi said...

Oon tehnyt noita useasti, mutta ihan tasaiseen vuokaan. En ihan hiffaa, miksi se kannattaisi tehdä kuivakakkuvuokaan, pelkäisin että sisimmät pallerot jäisi raa'aksi... No, ihaniahan nuo pallerot on ja meillä kesällä varsinainen hitti, mökillä saunan jälkeen, olutta särpimenä, nam :)

 
At 15/1/14 22:11, Blogger Rosmariini said...

Minulla ei puolestaan tasaisessa vuoassa onnistunut tämä oikein hyvin, kun kerran kokeilin. Ei tullut sitä mukavaa rapeutta sisimpänä oleviin.

 
At 22/4/14 19:27, Anonymous Anonyymi said...

http://merrymorning.blogspot.fi/2011/07/valkosipuli-parmesan-riepottelu-leipa.html

tätä on tehty jo vuosia, NAM!!

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails